Rauhan Puolesta 5/2018 **** 16.11.2018 **** Etusivulle

Laustin medianurkka

Hysteria haittaa Venäjän politiikan analysoimista

Suomen mediassa on viime aikoina ollut havaittavissa outoa ylimielisyyttä, kun kyse on Venäjästä. Monet kommentaattorit uskovat tietävänsä, mitä Vladimir Putinin kyseenalaisessa mielessä liikkuu. Putinin ulkopolitiikka nähdään aggressiivisena uhkana muulle maailmalle. Venäjän sanotaan pyrkivän lietsomaan sekaannusta Lännen riveihin. Kreml haluaa tämän näkemyksen mukaan heikentää läntistä demokratiaa. Ja niin edelleen. Asiallisten analyysien sijaan heitellään usein koppavia näennäisviisauksia.

Monet länsimaiden hallitukset, Yhdysvallat ja Britannia etunenässä, pelottelevat muuta maailmaa Venäjän salakavalilla aikeilla. Kansainvälisen ilmapiirin näin kiristyessä toimittajien tulisi suhtautua epäillen kaikenlaiseen hysteriaan. Pikemminkin olisi turvauduttava asialliseksi osoittautuneisiin asiantuntijoihin.

Arvostettu amerikkalainen Venäjän-tuntija professori Stephen F. Cohen analysoi hiljattain Putinin otteita niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Mitä Venäjän aggressiivisuuteen tulee, hän tarkasteli kolmea tässä yhteydessä esitettyä väitettä ja totesi niiden kaikkien takana olevan Yhdysvaltain alullepanemia, kansainvälistä ilmapiiriä kiristäneitä tapahtumia.

Naton laajentaminen Venäjän rajoille on Moskovassa koettu provokatiivisena, ja sellaisena sitä ovat kommentoineet myös lukemattomat varteenotettavat läntiset asiantuntijat. Georgian sodan vuonna 2008 pani alulle Yhdysvaltain tukema presidentti, jolle oli lupailtu Naton jäsenyyttä. Vuoden 2014 tapahtumia Ukrainassa olivat edeltäneet pitkään jatkuneet yritykset saada maa vedetyksi Natoon huolimatta siitä, että huomattava osa maan kansalaisista oli kulttuuriltaan ja kieleltään venäläisiä.

Putinin sotilaalliseen väliintuloon Syyriassa vuonna 2015 oli ymmärrettävä syy: vaihtoehtona olivat presidentti Assad ja terroristinen islamilainen valtio, kun taas presidentti Barack Obama kieltäytyi yhteistyöstä Venäjän kanssa Isisin vastustamiseksi.

Näiden esimerkkien valossa Putinia luonnehditaan Venäjällä usein reaktiiviseksi johtajaksi, Cohen toteaa ja lisää, että toisin kuin joskus väitetään, Putin ei myöskään haaveile neuvostoaikaisten rajojen palauttamisesta.

Cohen selostaa myös, miten Putinia on luonnehdittu läntisen kulttuurin vastustajaksi ja antiamerikkalaiseksi. Itse asiassa Putin on varsin länsimielinen ja olisi toivonut ”strategista ystävyyttä ja kumppanuutta” Yhdysvaltojen kanssa. Viimein hän joutui toteamaan, ettei Venäjää kohdeltu tasa-arvoisena valtiona. Vuonna 2017 Putin sanoi: ”Vakavin virheemme Lännen suhteissa on se, että luotimme teihin liikaa. Ja teidän virheenne on se, että te piditte tuota luottamusta heikkouden merkkinä ja käytitte sitä hyväksi.”

Suomessa huomattava osa mediasta on huokunut ivallista varmuutta monissa tapauksissa, joissa Venäjän on väitetty syyllistyneen kyseenalaiseen tai rikolliseen toimintaan. Näitä ovat sekaantuminen vuoden 2016 presidentinvaaleihin Yhdysvalloissa, entisen vakoilijan Sergei Skripalin murhayritys Englannissa ja malesialaiskoneen alas ampuminen Ukrainassa. Kaikissa tapauksissa monet suomalaiset kommentaattorit ovat pitäneet syytöksiä aukottomasti oikeiksi todistettuina. Lähteenä ovat ilmeisesti usein olleet The New York Times ja The Washington Post, jotka amerikkalaisen mediakritiikin perusteella (esimerkiksi Fairness & Accuracy in Reporting, Consortium News, Chris Hedges ym.) ovat jo kauan sitten irtautuneet tosiasiapohjaisesta raportoinnista.

Syyskuun lopulla The New York Times julkaisi artikkelin, jossa ilman juuri minkäänlaista todistusaineistoa toisteltiin Yhdysvaltojen tiedusteluelinten väitteitä Venäjän tunkeutumisesta ”Yhdysvaltain maaperälle”. Putinia luonnehdittiin kyberaikakauden konnaksi. Kreml oli lehden mukaan pannut toimeen Pearl Harborin veroisen ovelan kyberhyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan. Pelkällä spekuloinnilla lehti tuli siihen tulokseen, että Putin onnistui linkoamaan Trumpin presidentin pallille. Valistuneemmat amerikkalaiset kommentaattorit pitävät pari vuotta jatkunutta selvittelyä ajan haaskauksena.

Skripalin tapauksessa on niin paljon epäselvyyksiä, että monet viileästi murhayritystä analysoineet kommentaattorit pitävät julkisuudessa levitettyä versiota epäuskottavana. Murhayritykseen vieraassa maassa ei lähdetä niin heppoisin ottein kuin mitä murhaajiksi leimatun venäläiskaksikon väitetään tehneen. Tapahtumien kulun ajoittamisessa on ristiriitaisuuksia. Luottamusta ei myöskään herätä Bellingcatin käyttäminen lähteenä. Suomen mediassa porukkaa on luonnehdittu riippumattomaksi tutkimusjärjestöksi, vaikka sen johtaja Eliot Higgins on kytköksissä Natoa lähellä olevaan Atlantic Counciliin. Bellingcat on aiemmin jäänyt kiinni virheellisistä tulkinnoista.

Mitä malesialaiskoneen alas ampumiseen tulee, Asia Timesin mukaan Venäjän puolustusministeriö näyttäisi pystyneen viime syyskuussa osoittamaan, että iskussa käytetty ohjus oli tuotu ukrainalaiselle sotilasyksikölle vuonna 1986, ja sinne se myös jäi.

Venäjä on tietysti monessa suhteessa Suomelle arvoituksellinen naapurivaltio ja oireita vakavista ihmisoikeuksien loukkauksista on paljon. Siksi maan otteiden vakava ja kunnollinen analysoiminen on tärkeätä pienelle naapurille. Hysteeriset vihanpurkaukset eivät auta ymmärtämään todellisuutta. Kanadalaisen Ottawan yliopiston Venäjän tuntija, professori Paul Robinson kiinnittää huomiota lännessä levinneeseen hysteeriseen ilmapiiriin, joka parjaa vakavaa Venäjän tuntemusta leimaten sen Kremlin propagandaksi. Syvempi mielipiteidenvaihto Venäjästä puhuttaessa koetaan tässä katsannossa jopa vaaralliseksi.

Ja mitä Suomessa alinomaa jankutettuihin ”läntisiin arvoihin” tulee, monet amerikkalaisetkin kommentaattorit huomauttavat, ettei Yhdysvallat sen enempää kuin muutkaan johtavat länsimaat tavoittele maailmalla humanitäärisiä arvoja vaan geostrategisia etuja. Yhdysvallat on tässä mittelössä aggressiivisin ja otteiltaan paljon Venäjää sumeilemattomampi. Kansainväliset mielipidemittaukset osoittavat, että Yhdysvaltoja pidetään suurimpana uhkana maailmanrauhalle. Lapsellinen usko läntisiin arvoihin vie Suomeakin yhä lähemmäs konflikteja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten turvallisuuden kanssa.

Medianurkassa Tapani Lausti kommentoi ajankohtaisia aiheita median na¨ko¨kulmasta.

Lähteitä:

Neil Clark: The Skripal Case: Fifteen Facts and Some Logical Conclusions, Sputnik, 9.10.2018

Stephen F. Cohen: Who Putin Is Not, The Nation, 20.9.2018

Mary Dejevsky: We should be asking for answers about the Skripals and Bellingcat – and not just from Russia, Independent, 10.10.2018

Pepe Escobar: Russia reveals the MH17 ‘smoking gun', Asia Times, 18.9.2018

Paul Robinson: No history, no culture, please, irrussianality, 6.10.2018

Esko Seppänen: Ulkopoliittista hälyä, helskettä, vilinää ja vilskettä, Puheenvuoro / Uusi Suomi, 7.10.2018

Bill Van Auken: New York Times' fraudulent “election plot” dossier escalates anti-Russia hysteria, World Socialist Web Site, 21.9.2018

 

[home] [archive] [focus]