17.12.2008 ***** Etusivulle 17.12.2008 ***** Etusivulle
Tapani Lausti
Joukkotiedotusvälineisiin on hiipinyt ovelia tapoja vähätellä tärkeätä keskustelua. Kutsun sitä oikeaoppisuuden uuskieleksi. Näin se käy: Suomen Kuvalehti valitsee vuoden kiinnostavimpien kirjojen joukkoon Naomi Kleinin uusimman teoksen Tuhokapitalismin nousu. Kirjan luonnehdinta päättyy kuitenkin näin: "Pamfletinomaisesti Klein käsittelee viime vuosikymmenien historiaa objektiivisuuteen pyrkimättä ja taitavasti tunteisiin vedoten." (Suomen Kuvalehti, 12.12.2008)
En ole tosin täysin varma, onko kyseessä myönteinen vai kielteinen arvio. Kuitenkin termit "pamfletinomainen", "epäobjektiivisuus" ja "tunteisiin vetoaminen" ovat viime aikaisessa kirjoittelussa yhdistyneet vähättelyyn. Kirja voi olla huomionarvoinen, mutta silti otteeltaan jotenkin kevyt. Mielenkiintoista tekstiä, mutta ei sitä tarvitse täysin vakavasti ottaa.
Silläkin uhalla, että olen ymmärtänyt SK:n kommentin väärin, terminologia ansaitsee muutaman kommentin. Juha Siltalan tärkeä kirja Työelämän huonontumisen lyhyt historia leimattiin "pamfletinomaiseksi". Siltalan sanottiin keränneen vain aineistoa, joka tukee hänen omia johtopäätöksiään. Voi olla, mutta kirjan tarkoitushan oli kai ennen kaikkea tarkastella empiiristä todistusaineistoa, jonka valossa työelämässä on tapahtunut dramaattista muutosta huonoon suuntaan. Kuka tahansa ymmärtää, että työssään viihtyviä ihmisiäkin on olemassa.
Olipa SK:n Klein-kommentin tarkoitus mikä hyvänsä, se asettunee sananvalintansa vuoksi monien lukijoiden mielessä Osmo Soininvaaran avaaman Klein-kritiikin puitteisiin. Soininvaara kirjoitti: "Kirja tekee lukijan vihaiseksi, mutta ei tarjoa muuta purkautumistietä kuin mellakoinnin aina siellä, missä maailman johtajat kokoontuvat." ("Koko historia muuttui oikeiston juoneksi", Helsingin Sanomat, 30.3.2008). Siis vakavasta aiheestaan huolimatta kevyen luokan kirjanen.
Kuitenkin Kleinin kirja on vakava panos aikamme pelottavien olojen tarkasteluun. Se ei ole pamfletti (mitä tällä nyt sitten tarkkaan ottaen tarkoitetaankaan). Se on totuuspohjainen tutkimus ja jos se onnistuu "taitavasti" vetoamaan tunteisiin, on onniteltava lukijoita siitä, että he eivät ole puuduttaneet tunne-elämäänsä uskomalla uusoikeaoppisuuden kammottavaan viestiin olemassaolevien olojen "normaaliudesta". Luulisi, että alati syvenevä finanssikriisi saisi toimittajan varovaisemmaksi sananvalinnassaan. Viimeaikainen kehitys vain vahvistaa Kleinin havaintojen uskottavuutta. (Ks. Naomi Klein on the Bailout Profiteers and the Multi-Trillion-Dollar Crime Scene, Democracy Now! 17.11.2008)
Kleinin arvostelemat "talousteoreetikot" eivät ansaitse "objektiivista" tarkastelua. He eivät ole tieteenharjoittajia vaan sumeilemattoman vallankäytön ideologeja. Klein purkaa heidän propagandansa sisältöä ja osoittaa heidän palvelevan ennen kaikkea raharikkaiden etuja. Ja olipa Soininvaara miten närkästynyt hyvänsä väitteestä, että heidän työllään on yhteys "yöllisiin katoamisiin ja vankien kidutuksiin", hän kai näkee nyt ainakin yhteyden finanssimaailman uskottavuuden romahtamiseen.
Vieraile arkistossa: Naomi Klein, Yhdysvaltain politiikka, Maailmantalous