14.2.2007 14.2.2007
Tapani Lausti
Toimittajien ammattilehden sivuilla kerrottiin hiljattain työelämää koskevan kirjoittelun kartoituksesta. (Lotta Tuohino: "Tavis kuvittaa poliitikon puheen", Journalisti 26.1.2007) Siinä ilmeni, että journalismi jättää kansalaisten elämänkokemuksen hyödyntämättä.
Tuloksia kommentoinut Kalevan uutispäällikkö Erkki Hujanen sanoo, ettei hän yllättynyt kartoituksen tuloksista. Hujanen kertoo haastatelleensa ihmisiä, jotka eivät lue sanomalehtiä. Yhdeksi syyksi haastatellut mainitsivat sen, ettei sanomalehtijournalismi koskaan kerro työstä ja työelämästä: "Jutut eivät kosketa lukijan tunteita ja älyä." Hujanen sanoo, että "taloussivujen yritysjohtajanäkökulma jää lukijoille vieraaksi". Hänen mielestään "journalismissa kannattaisi hyödyntää tavisten työssä tai muuten elämässä hankkimaa asiantuntijuutta". Hujanen lisää, että "talousjournalismin, poliittisen journalismin ja yhteiskunnallisen journalismin suurin haaste on keksiä, miten tehdään uudenlaisia juttuja työelämästä".
Journalisti haastattelee myös Helsingin Sanomien päätoimittajaa Reetta Meriläistä, jonka mielestä tavisten ja rivityöntekijöiden näkökulman poissaolo on virhe: "Kaipaisin sanomalehtiin nykyistä enemmän perustyöelämäjuttuja siitä, miten makrotason asiat näkyvät elämässä. Nykyisin työelämäjutuissa kuullaan usein vain johtajia tai viestintäammattilaisia, paitsi sitten massairtisanomisjutuissa."
Meriläinen lisäsi kuitenkin, että sanomalehdet ovat jo tunnistaneet ongelman ja kehittäneet käytäntöjään.
Hyvä näin. Toistaiseksi esimerkiksi Juha Siltalan teosta Työelämän huonontumisen lyhyt historia ei ole nähdäkseni käytetty liiemmin inspiraation lähteenä journalistisessa työssä. Ja nyt tuoreempi teos, Kaisa Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen Rengistä Isännäksi: Vapaaksi kvartaalitalouden talutusnuorasta tarjoaa toimittajille paljon ideoita.
Siltala siteerasi tunnettua työterveystutkijaa, jonka mukaan meneillään on "koko työssä olevan väestön käsittävä ihmiskoe, jonka tarkoituksena on selvittää, paljonko tehoa ihmisistä saa irti". Kautto-Koivulan ja Huhtaniemen mielestä olemme tulleet yhteiskunnan ja työelämän organisoimisessa historialliseen käännekohtaan: "Meneillään oleva murros on luonteeltaan niin mittava, että se horjuttaa talouden ja yhteiskunnan uskomusjärjestelmien peruspilareita."
Näyttäisi siis siltä, että elämme dramaattista aikaa. Jotain saattaa olla liikahtamassa yhteiskunnan uumenissa ja ihmisten mielissä. Sanomalehtien sivuilta tästä ei vielä löydy paljoakaan merkkejä. Kautto-Koivulan ja Huhtaniemen kirjan lähdeaineistoista voisi päätellä, että mielenkiintoisimmat jutut julkaistaan usein mielipidesivuilla. Tässä olisi kuitenkin toimittajille oiva tilaisuus sukeltaa tavallisten ihmisten arkikokemuksiin ja verrata niitä yhteiskuntatieteiden tuoreimpiin löydöksiin.
Lukijoiden pannessa merkille, että heidän kokemuksistaan ollaan kiinnostuneita, mielenkiinto journalismia kohtaan epäilemättä kasvaisi. Toistensa kokemuksista irrallaan olevien ihmisten mahdollisuus verrata omaa elämää muiden tilanteisiin voisi vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun virkistävällä tavalla. Vaalinaluskeskustelut osoittavat jo, että virikkeitä todella tarvitaan. Lähtökohdaksi voitaisiin ottaa toteamus, että Suomessa näyttäisi olevan lukemattomia ihmisiä, joiden mielestä nykyinen meno ei voi kauan jatkua.
Espanjalais-kalifornialainen yhteiskuntatieteilijä Manuel Castells toteaa: "Mutta jos kansa muuttaa radikaalisti tapaansa nähdä asiat ja alkaa ajatella itse ja toisin, ei ole olemassa valtaa, joka voi sen pysäyttää." ("Yksilöiden joukkoviestintä", Le Monde diplomatique, suomalainen painos, 1/2007)
Ehdottaessaan siirtymistä ihmiskeskeiseen järjestelmään Kautto-Koivula ja Huhtaniemi ihmettelevät, missä viipyy poliittinen halu muutokseen. He peräänkuuluttavat "uusia ideologioita ja rakenteita tukemaan aktiivista kansalaisuutta ja uudenlaista demokratiaa". He puhuvat "pitkästä harharetkestä", jonka jälkeen löydetään uudelleen "ihmisen ja luonnon perimmäinen paikka maailmankaikkeudessa".
Vieraile arkistossa: Työ, Yhteiskunta ja yhteiskunnallinen ajattelu, Media