14.10.2005

Orwellin, Russellin ja Chomskyn pilkkaajat

Tapani Lausti

Kommunistien johtamien yhteiskuntien romahtamisen jälkeen monet skribentit ovat heittäytyneet antaumuksella pilkkaamaan stalinismin entisiä kannattajia. Varsinkin näkyviä takinkääntäjiä on ollut hauska ilkkua. Monet nuoremman polven kirjoittelijat ovat tässä yhteydessä myös luoneet uuden kirjoitustyylin, jonka osa-ainekset ovat aimo annos postmodernismia, yhtä suuri annos ylimielisyyttä ja rento suhtautuminen tosiasioihin. Takinkääntäjiä etsitään nyt historiastakin.

Hannu Reime on juuri kiinnittänyt huomiota Helsingin Sanomien NYT-liitteessä (40/2005) julkaistuun juttuun, jossa virheellisesti sanottiin George Orwellin taistelleen Espanjan sisällissodassa Britannian kommunistipuolueen johtamassa taisteluosastossa. (Ks. Orwell ja Isoveli). Tässä oli ehkä vain kyse ao. kirjoittajan tietämättömyydestä.

Ylimielisyys ja tosiasioiden tarkistamisen laiminlyönti näkyvät räikeänä esimerkiksi Jan Erolan joitakin vuosia sitten Iltalehdessä (27.8.1996) julkaistussa jutussa George Orwell ilmiantoi vasemmistokirjailijoita. Tässä näyte tyylistä: "Orwellista kehittyi tulisieluinen sosialisti, mutta kun teoria ja todellisuus eivät kohdanneetkaan hänen ollessa vapaaehtoisena Espanjan sisällissodassa 1936-37, hän käänsi kelkkansa Neuvostoliittoa vastaan."

Toisin kuin Erola antaa ymmärtää, Orwell ei ollut Neuvostoliiton kannattaja tai kommunisti ennen Espanjan sisällissotaa, eikä sen aikana. Orwellin tekstien lukeminen ei anna minusta myöskään vaikutelmaa "tulisieluisuudesta". (Ks. The Collected Essays, Journalism and Letters of George Orwell, Vol. 1-4, Penguin Books 1970; Orwell in Spain, ed. by Peter Davison, Penguin Books 2001) Erola tuntuu vain nauttivan mahdollisuudesta soveltaa muodikasta takinkääntämispilkkaa kehen tahansa, johon se näyttäisi sopivan.

Sitten Erola heittää tosi muhkean valheen. Hän väittää Bertrand Russellin kuuluneen käännynnäisiin, jotka hylkäsivät Neuvostoliiton ihannoinnin. Erola tarinoi, että "brittifilosofi Bertrand Russell (…) oli 20-luvulla muuttanut 'työläisten onnelaan', Neuvosto-Venäjälle, mutta joutui palaamaan pian maitojunalla kotiin".

Kirjoittaja ei tiedä, että Russell kirjoitti vuonna 1920 älykkään kritiikin bolshevikkien politiikasta (The Practice and Theory of Bolshevism, Unwin Books 1962). Russell kirjoitti kirjan samana vuotena Neuvosto-Venäjälle tekemänsä lyhyehkön vierailun jälkeen. Hän ei koskaan asunut siellä, eikä hänen tarvinnut muuttaa alusta alkaen kriittisiä näkemyksiään bolshevikkien politiikasta.

Muitakin esimerkkejä löytyy tämän tasoisesta tölvimisestä. Olen aiemmin kommentoinut Pertti Julkusen Chomsky-hölmöilyä (Ks. Julkunen ja keskustelun taso). Chomskya ei voi leimata takinkääntäjäksi, mutta Julkunen väittää hänen toimivan "stalinistisen asetelman sisällä". (Ks. Vastuullinen luokka ja hämmentynyt lauma, Journalisti, 21.1.2005) Toinen uuden aallon pilkkakirves näyttää olevan Putte Wilhelmsson. Rönsyilevässä artikkelissa Iso ego globaalissa maailmassa (Turun Sanomat, 14.6.2005) Wilhelmsson kohdistaa Chomskyyn rajua pilkkaa, joka taitaa tyydyttää enemmän Wilhelmssonin omaa egoa kuin auttaa lukijaa arvioimaan esitetyn kritiikin uskottavuutta. Irrottamalla joitakin Chomskyn kommentteja taustastaan hän saa järkeen käyvät analyysit näyttämään järjettömiltä.

Wilhelmssonin mukaan Chomsky on kiukkuaan purkava, lähdekritiikkiin kykenemätön egoisti, joka "puolustaa lähinnä vanhoja päähänpinttymiään niiden halveksittavilta arvostelijoilta". Wilhelmssonin lopullinen tuomio on mahtipontisuudessaan huikea: "Yhteiskuntakriitikko Noam Chomsky muistaa kaiken, mutta ei ole oppinut mitään."

Wilhelmssonin ylimielisyys kohdistui myös muihin henkilöihin. Hän väitti Mauno Koiviston kieltäytyneen hyväksymästä Kosovon tapahtumia koskevia "tosiseikkoja": "Kosovon sodan alettua hän (Koivisto) toisteli julkisuudessa itselleen lohdullista Chomskyn versiota, jonka hänelle välitti luottotutkija Pekka Visuri." (Visuri lähetti asiallisen vastineen. Ks. Wilhelmssonin oudot väitteet, Turun Sanomat, 19.6.2005.)

Wilhelmsson on innostunut Peter Collierin ja David Horowitzin toimittamasta The Anti-Chomsky Reader –nimisestä teoksesta. En ole sitä lukenut, mutta näkemäni David Horowitzin tekstit saavat minut aavistelemaan, että Michael Leon on oikeassa, kun hän kirjoittaa teoksen toimittajien pyrkivän ennen kaikkea Chomskyn henkilön parjaamiseen (character assassination). Leonin mukaan The Anti-Chomsky Reader henkii syvää halveksuntaa ja kivikovaa oikeistolaista ideologiaa. Siinä on vähän tosiasioita mutta paljon ideologisesti sävyttyneitä väitteitä. Leonin mielestä kirjoittajien Chomskya kohtaan osoittama kieroutunut halveksunta saa tuntemaan sääliä ei Chomskya vaan näitä katkeroituneita ideologeja kohtaan. (The Anti-Chomsky Reader Continues a Soviet-Style Assault, CoreWeekly, 13.1.2005.)

Nämä yksittäiset havainnot eivät ehkä sinänsä ole kovin merkittäviä, mutta ne panevat pohtimaan ajan älyllistä henkeä. Kun Orwellin, Russellin ja Chomskyn tasoiset ajattelijat leimataan merkityksettömiksi pelleiksi, on syytä huoleen.


Ks. myös:

Noam Chomsky, Hegemony or Survival: America's Quest for Global Dominance. Metropolitan Books 2003.

Noam Chomsky, Chomsky on Democracy & Education. Edited by C.P. Otero. RoutledgeFarmer 2003.

Noam Chomsky, Rethinking Camelot: JFK, the Vietnam War, and US Political Culture. Verso 1993.

Noam Chomsky, Deterring Democracy. Verso 1991.

Noam Chomsky, The Culture of Terrorism. Pluto Press 1988.

Noam Chomsky hyökkäyksestä Irakiin Hannu Reime

YLE/Ykkösaamu, 19.3.2003

[home] [archive] [focus]