12.5.2020 **** Etusivulle

Journalistisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 9

Tapani Lausti

Yli 70-vuotiaat saavat edelleen vain rajoitetusti liikkua ulkona täällä Málagan maakunnassa. Talomme edestä hyrrää aika ajoittain poliisiautoja, mutta alueen asukkaat eivät enää taputa heille kuten liikkumarajoitusten alkupäivinä. Poliisit eivät voi kuitenkaan estää edes meitä ”vanhuksia” muistelemasta menneitä ja pohdiskelemasta muutenkin maailmanmenoa.

On ollut mielenkiintoista seurata epidemian virittämää mielipiteenvaihtoa maailman mediassa. Valtamediaa vaivaa tavanomainen näköalattomuus aivan kuin kriisillä ei olisi mitään tekemistä kapitalismin umpikujien kanssa. Toisinajattelijoiden keskuudessa taas on pantu merkille, miten syvää tyytymättömyyttä monissa maissa on kansalaisten keskuuteen levinnyt. Kapitalistisen ”todellisuuden” takana piilee historiallisia mahdollisuuksia toisenlaiseen yhteiskunnalliseen elämään. Nämä ”haaveet” eivät voi kuolla, koska ne perustuvat ihmisaivoissa piilevään todellisuuden tajuun. ”Normaalioloissa” nämä aavistukset toisenlaisista oloista ovat kuin unessa. Kun maailman olot ajautuvat uusiin kriiseihin, aavistuksetkin heräävät taas henkiin. Vapaudenhenkisen ajattelun perinne onkin korostanut, että inhimilliset vaistot eivät ole kadonneet ihmismielistä, vaikka kapitalismin mädännäisyys on yrittänyt näitä vaistoja tuhota.

Valheellisiin historiallisiin uskomuksiin nojaavat ihmiset purkavat aggressiivisuuttaan älyllisellä teeskentelyllä. He eivät kykene irtautumaan kapitalistisen huuman pakkopaidasta. Valtamedia tekee kaikkensa peittääkseen mahdollisuudetkin mielekkääseen ajatteluun. Markkinataloutta ”normalisoineet” teoriat ovat heikentäneet kykyä ymmärtää kapitalismin tapaa estää todellista demokratiaa ja ihmisarvoa kunnioittavaa elämää.

Tarkastelen seuraavassa sellaisten ajattelijoiden reaktioita koronaviruskriisiin, joiden työtä olen seurannut menneiden vuosikymmenten aikana. Esimerkkejä on tässä vain kaksi, mutta muistelojeni muissa osissa heitä löytyy enemmän.

Noam Chomsky ja luova ihmisyys

Kiinnostuin vapaudenhenkisen ajattelun perinteestä joskus 1960-luvun lopulla, kun ystäväni ja kollegani Hannu Reime tutustutti minut amerikkalaisen kielitieteilijän ja poliittisen toisinajattelijan Noam Chomskyn kirjalliseen tuotantoon. Reime tuntee Chomskyn henkilökohtaisesti, onhan hänkin toimittajan työn ohella kielitieteen tuntija. Itse kuuntelin Chomskyn luentoja hänen vieraillessa Englannissa.

Tuoreessa haastattelussa Chomsky sanoo kapitalistisissa yhteiskunnissa elävillä olevan kaksi vaihtoehtoa: joko nielemme valheet tai kamppailemme toisenlaisen maailman luomiseksi. Nyt olemme tilanteessa, missä viimeksi mainittu vaihtoehto on mahdollinen. Haastattelija mainitsee kaikkialla maailmassa meneillään olevat vastarinta-aallot. Näin Chomsky kommentoi maailman tilaa: ”Köyhillä asuinalueilla muodostetaan kansalaisten omaan apuun perustuvia ryhmiä tai ihmiset auttavat toisiaan ja pyrkivät tekemään jotain vanhempien ihmisten tilanteen helpottamiseksi, kun heidät on suljettu koteihinsa. Jotkut näistä toiminnoista ovat todella vaikuttavia.”

Chomsky on pohtinut myös ihmiskunnan nykyistä arvomaailmaa. Onko tavoitteenamme todella edelleen yletön tavaratuotanto? Mutta uusia tuulia on taas ilmassa. Chomsky kiinnittää huomiota uusien ympäristöliikkeiden ajatuksia avartavaan vaikutukseen. Uusien ajatusten on nyt tunkeuduttava peräänantamattomaan toimintaan. Edessä oleva tehtävä ei ole helppo. Mutta siihen on ryhdyttävä kiireellä.

Suomalaisten kommentaattoreiden keskuudessa on havaittavissa vaikeuksia ymmärtää Chomskyn ajatuksia siitä, miten “teollisia yhteiskuntia voitaisiin organisoida aidosti demokraattisella tavalla niin että työpaikat ja yhteisöt olisivat demokraattisessa hallinnassa.” Chomskyn mielestä tällaisten tavoitteiden tulisi olla keskeinen älyllinen kysymys ihmisille, jotka elävät keskellä nykyisten yhteiskuntien ongelmia.

Chomskyn ajattelulle on tyypillistä, että hän uskoo lukemattomien ihmisten kyenneen kapitalismin vääristämissä olosuhteissakin säilyttämään ainakin mielensä takaraivossa uskon paremman yhteiskunnan mahdollisuuteen. Syy maailman kaoottiseen luonteeseen on Chomskyn mielestä siinä, että politiikka on irtautunut ihmisten todellisista intresseistä. Valtavat taloudelliset voimat ajavat omia etujaan synnyttäen sosiaalista epätasa-arvoa, syveneviä vieraantumisen tunteita ja vaarallisia poliittisia vastakohtaisuuksia. Nämä voimat ovat irtaantuneet ihmisarvoisesta ajattelusta. Poliitikot, jotka tarvitsevat punaisia mattoja kävelläkseen typeriin huippukokouksiin elättelevät illuusioita kyvystään ymmärtää maailmaa muokkaavia voimia. Kuuluisassa varhaisessa esseessä "Objectivity and Liberal Scholarship" Chomsky kirjoitti “hyvinvointivaltion älymystön vaarallisista tendensseistä luottaa kykyynsä hallita 'jälkiteollista yhteiskuntaa' ja organisoida amerikkalaisen supervallan hallitsemaa kansainvälistä yhteisöä.”

Ihmisten todellinen luonne – olipa se näennäisesti syvässä uinumisen tilassa -- on aina ollut keskeinen syy Chomskyn poliittiseen optimismiin. Vaikka meillä ei vielä olisi riittävää yhteiskuntateoriaa toimintamme tueksi, ihmismielen ymmärtäminen on syventynyt. Vaikka näennäistieteelliset dogmit hämärtävät ymmärtämystämme, meidän ei pidä hämmästyä havaintoa, että ihmismieli ja aivot kykenevät kehittämään rikkaita ja selkeitä tiedon ja ymmärryksen systeemejä, joita ihmiset voivat jakaa keskenään, paljolti riipumatta yksilöiden välittömistä kokemuksista.

Michael Albert ja osallisuustalous

Toinen aktivisti-ajattelija, jonka työtä olen seurannut vuosikausia on hänkin amerikkalainen: Michael Albert on tietokirjailija sekä Z -aikakauslehden ja ZNet -internet-sivujen päätoimittaja. Albert on ottanut historialliseksi lähtökohdakseen William Morrisin ajattelun. (Ks.näiden muisteloiden 4. osaa.) Monien muiden toisinajattelijoiden tavoin hän toteaa, että tämänhetkinen kriisi on avannut mahdollisuuden siirtyä historiallisesti uuteen vaiheeseen.

Ihmiset ovat kriisioloissa tavallista tietoisempia yhteiskunnallisen järjestelmän sisältävästä pakkovallasta, jota hallitsevat eliitit yrittävät nyt peittää, kun tavallisten työntekijöiden panosten korvaamattomuus on tullut selvemmin näkyviin.

Albert kirjoittaa, että nyt meneillään olevassa kriisissä olisi mahdollista vaatia olennaisten palvelujen sosialisoimista, oli sitten kyse ruuasta, lääkkeistä ja muista olennaisista tarvikkeista. Voisimme vaatia välittömästi yleistä vähimmäistuloa. Voisimme vaatia, että suuryhtiöille myönnetyt lainat edellyttäisivät ammattiliittojen tunnustamista ja niiden vaikutuksen lisäämistä politiikassa. Voisimme kouluttaa ympäristölle vahingollisilla aloilla toimivia työntekijöitä rakentamaan puhtaaseen energiaan perustuvia yrityksiä sivilisaatiomme pelastamiseksi. Entä mitä jos tuhoisan kansainvälisen finanssikaupan ja aseellisen väkivallan sijaan keskittyisimme terveyskriisien voittamiseen ja ilmaston lämpenemisen keskeyttämiseen? Ja niin edelleen.

Koronavirusepidemia on kriisi, joka epätavallisuudessaankin auttaa ihmisiä ymmärtämään nykyolojen mielettömyyttä..Amerikkalaisen yhteiskunnan nurjat puolet ovat nyt koko maailman ihmeteltävänä. Yhdysvaltain julistautuminen poikkeuksellisen ihailtavaksi maaksi ei enää tehoa yhtä hyvin kuin ennen. Donald Trump ei ole barbaariudessaan poikkeus amerikkalaisessa politiikassa vaan mahtuu vielä tavanomaiseen tuhoisaan muottiin.

Entä tulevaisuudesta haaveilu? Albert muistuttaa taannoisesta hokemasta ”Vaihtoehtoa ei ole” (There is No Alternative”). Sillä haluttiin tukahduttaa tulevaisuuteen tähyävät haaveet. ”Jos emme usko paremman tulevaisuuden mahdollisuuteen, emme sitä myöskään kaipaa. Jos emme halua parempaa tulevaisuutta, emme kamppaile sellaisen saavuttamiseksi. Eteenpäin katsova vastaus TINA-hokemaan tuli yhteiskunnallisilta aktivisteilta: Toisenlainen maailma on mahdollinen .”

“Olihan se ytimekäs. Mutta se ei riittänyt. Tulevaisuuden halu heräsi hetkeksi mutta sitten se taas torkahti.”

Albert jatkaa: ”Yksi tarpeellinen osa paremman tulevaisuuden halusta on se, että tunnetaan ainakin paremman yhteiskunnan tärkeimpiä ominaisuuksia. On ymmärrettävä, miksi nämä ominaisuudet ovat tavoittelemisen arvoisia, miksi ne ovat mahdollisia ja miksi niihin nojaavat yhteiskunnat toimisivat.

Entä miten uutta haluavien kansalaisten tulisi organisoitua? ”Virus on itse asiassa provosoinut monenlaista organisoitumista aivan kuten kaikki muutkin aikamme loukkaukset ihmisarvoista elämää vastaan: ilmaston lämpeneminen, taloudellinen epätasa-arvo, sota, rotusorto väkivaltaisuuksineen, seksuaalirikokset, häädöt.”

Albertin mielestä on ennen kaikkea hahmotettava sellaista tulevaisuuden kuvaa, joka tuntuu uskottavalta laajoissa kansalaispiireissä. Ajatukset saisivat voimaa käsityksestä, jonka mukaan niiden toteuttaminen on mahdollista. Albert onkin peräänkuuluttanut nykyistä enemmän näkemyksellisyyttä poliittiseen toimintaan. Siksi hän on viritellyt keskustelua siitä, minkälaista yhteiskuntaa kapitalismin vastustajien tulisi hahmottaa ja miten tämän tulisi vaikuttaa sosiaalisia uudistuksia ajavien liikkeiden toimintaan ja organisaatioon. Tulevaisuuden tulisi näkyä jo tänään tavassa, jolla asioita ajetaan ja siinä millaisilla järjestörakenteilla toimitaan.

Albert sanoo, ettei hän halua luoda mitään täsmällistä tulevaisuuden mallia, koska sellaiseen päästään vain käytännön kokeiluilla. Hänen mielestään kuitenkin jonkinlainen kokeileva tulevaisuuden hahmottaminen on olennaista sen todistamiseksi, että vaihtoehtoja on olemassa. Nykyisessä vaihtoehdottomuuden ilmapiirissä tällainen tuntuukin mielekkäältä.

Kirjoissaan Moving Forward: Program for a Participatory Economy ja Realizing Hope: Life Beyond Capitalism sekä lukuisissa artikkeleissa ja haastatteluissa Albert on hahmotellut yhteiskuntamallia, jota hän kutsuu nimellä parecon (participatory economy), osallistumiseen perustuva talous. Hän tutkii mahdollisuuksia aidosti demokraattiseen työelämään.

Tasa-arvoisen osallistumisen foorumeina olisivat työntekijäneuvostot ja rinnakkaiset kuluttajaneuvostot. Niissä voitaisiin käydä erilaisia demokraattisia keskusteluja ja väittelyitä. Neuvostot pohtisivat tuotannon ja kulutuksen tärkeysjärjestystä. Päätöksiä tehtäisiin täysin tietoisina valintojen todellisista sosiaalisista eduista ja kustannuksista. Yhteiskunnallinen suunnittelu olisi näin hajakeskitettyä. Päätökset näissä johtajattomissa yhteisöissä tehtäisiin alhaalta ylös. Kaikilla olisi mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä tuotetaan ja miten, sekä siihen, miten tuotannon tulokset jaetaan. Pareconin instituutit olisivat ikään kuin kouluja, joissa hahmotellaan tulevan kehityksen sisältöä.

Työpaikkojen ja muun julkisen elämän päätöksentekomenettelyt olisivat sellaisia, joissa ihmisillä on äänivaltaa suhteessa siihen, miten suuressa määrin päätökset vaikuttavat heidän työhönsä. Toimenkuvat työelämässä olisivat sellaisia, että ne kierrättäisivät mielenkiintoisia ja tylsempiä tehtäviä. Hierarkiaa minimoitaisiin. Päätösvaltaa ja alistussuhteita jaettaisiin tasaisesti.

Pareconin kaltaisessa yhteiskunnassa ei ihmisiä ja ryhmiä eristettäisi omien kapeiden intressiensä ajamiseen. Erilaisista näkemyksistä ja toimintaohjelmista pyrittäisiin hahmottamaan yhteiskuntaa, jota riittävä yksituumaisuus pitäisi koossa. Sukupuolten tasa-arvoisuutta voitaisiin lisätä nopeasti, koska pareconissa ei olisi kapitalismille tyypillisiä hierarkioita, jotka vahvistavat epätasa-arvoa.

Albert varoittaa avaamasta tietä uudelle hallitsevalle luokalle. Jo nykyisissä yhteiskunnissa vaikutusvaltaa on kertynyt kerrokselle, jota Albert nimittää ”koordinaattoriluokaksi”. Tämä luokka saa statuksensa, valtansa, tulonsa ja identiteettinsä taidoista ja tiedoista, jotka vahvistavat sen otetta taloudellisen kontrollin ja vaikutusvallan jokapäiväisistä vipusimista. Tällaista luokkavaltaa on vastustettava kehittämällä arkipäivän demokraattisia käytäntöjä.

Albertin visioita ei tarvitse allekirjoittaa kaikkia yksityiskohtia myöten. Hänen työnsä arvo on nähdäkseni siinä, että hän purkaa osiin ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja osoittaa aikamme ongelmien keskinäiset suhteet. Hän tuo tuoreella tavalla näkyviin kaikki aikamme ongelmat kuten työpaikkademokratian, seksismin ja rasismin, ympäristöongelmat, kansalaisyhteisöjen luonteen, kansainvälisen politiikan, opetustoimen jne.

Suomen Parecon

Suomessakin on parecon-aktivisteja, joiden työn seuraaminen tekisi hyvää näköalattomuuden pusikossa kömpivälle valtamedialle. Nämä nuoremmat aktivisti-ajattelijat todistavat todeksi hokemani, että ihmiskunnan aivoissa piilee sitkeätä uskoa toisenlaisen elämän mahdollisuuksiin. Meille 1960- ja 70-luvun radikaaleille he ovat osoitus siitä, että meidän haaveemme eivät kuolleet. Mukaan on tullut uudenlaista henkeä. Vanhojen kuppikunta-asenteiden ja poliittisten uskonkappaleiden väistyessä ihmiset hahmottavat aktiivisella osallistumisellaan tietä eteenpäin. Poliittinen ajattelu on elävämpää, eikä perustu ideologioiden ahtaaseen tulkintaan. Poliittisiin teorioihin perehtymättömät ihmiset ovat viihtyneet viime vuosien joukkokouksissa eri puolilla maailmaa. He politisoituivat oman konkreettisen kokemuksen avulla.

Parecon Finlandin varapuheenjohtaja Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti hiljattain Ylen internet-kolumnissaan, miten nykyinen kapitalistinen järjestelmä on tuhovoimastaan huolimatta hauras, sillä yhteiskuntien kriisivalmius on heikko. Kovan kapitalismin Yhdysvalloissa kansalaiset maksavat hengellään keskushallinnon täydellisestä kyvyttömyydestä vastata epidemiaan. Eikä kyse ole vain presidentti Donald Trumpin epäpätevyydestä. Markkinoiden logiikalla toimiva terveydenhuolto ei vastaa kaikkien tarpeisiin, ainoastaan niiden, joilla on siihen varaa.

Mäkinen toteaa, että koronavirus talttuu aikanaan, mutta maailmanlaajuinen kriisien aikakausi on vasta aluillaan. On karu tosiasia, että ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon vaikutukset tulevat olemaan aivan toista mittaluokkaa.

"Parhaiten tulevaan varaudutaan painamalla nykyisen kriisin perimmäiset opetukset hyvin mieleen. Eristäytymisen keskellä monelle meistä on metsässä kävellessä kirkastunut ajatus siitä, kuinka tärkeää on pitää huolta toisistamme ja kauniista luonnosta ympärillämme.

Ihmiskunnalla on kaikki tarvitsemamme tieto ja resurssit edessä olevien haasteiden voittamiseksi. Nyt meidän on ryhdyttävä käyttämään niitä."

 

Lähteitä:


Michael Albert, Surviving and Going Beyond, ZNet, 10.4.2020

Michael Albert, Realizing Hope: Life Beyond Capitalism. Zed Books 2006.

Michael Albert, There is An Alternative, ZNet, 27.7.2005.

Michael Albert, Moving Forward: Program for a Participatory Economy. AK Press, 2001.

Noam Chomsky, A Green New Deal Can Create Jobs and Livelihoods, ZNet, 25.4.2020.

Noam Chomsky, In Response to Coronavirus, “You Can Do Something” by Chris Brooks, Jacobin, 14.4.2020.

Noam Chomsky, Chomsky on Anarchism . Selected and edited by Barry Pateman. AK Press 2005.

Noam Chomsky, Government in the Future, Seven Stories Press 2005. (Suomennos Tulevaisuuden valtio, suomentaja Vesa Suominen, kustantaja Sammakko 2006).

Tapani Lausti, Osuuskuntautopiat: Ruohonjuuritasolta vallankumoukseen , 15.2.2019

Tapani Lausti, Vapauden vaisto, ihmisyyden ylistys ja osallisuustalous, 17.12.2012

Tapani Lausti, Tienviittoja tulevaisuuteen. Like 2008.

Joona-Hermanni Mäkinen: Viimeistään koronaviruksen pitäisi tehdä kaikista luonnonsuojelijoita ja hyvinvointivaltion kannattajia, Ylen kolumni, 23.4.2020.

Parecon Finland, Idea reiusta ja kestävästä taloudesta

Parecon Finland, Julkaisut

Hannu Reime, Ihmiskielen ihmeitä: Näkymiä kieleen, kieliin ja kulttuuriin. Into 2017.

 

Journalististen muistojen muut osat:

Osa 1, 0sa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8

 

 

 

[home] [archive] [focus]