5.12.2019 **** Etusivulle

Journalistisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 4

Tapani Lausti

Italialainen ajattelija Antonio Gramsci kirjoitti taannoin: “Aikamme kriisi johtuu siitä tosiasiasta, että mikä on vanhaa on kuolemassa, kun taas mikä on uutta, ei pääse syntymään. Tässä välivaiheessa esiin nousee kammottavia oireita.”

Toisenlaista tulevaisuutta kuvittelemassa

Gramscin ajatus on pyörinyt päässäni vuosikymmeniä. Se palautuu mieleeni varsinkin silloin, kun ilmassa on muutoksen merkkejä. Vuoden 2011 indignados-liike täällä Espanjassa raotti hetkeksi ovea toisenlaiseen tulevaisuuteen. Ihmisten mielikuvitusta tukahduttaneet verhot olivat putoamaisillaan. Huomattava osa Espanjan nuorisosta alkoi aavistaa, että toisenlaistakin elämää voi kuvitella.

Seurasimme vuonna 2011 Christinen kanssa jännittyneinä nuorten espanjalaisten kokoontumisia Madridissa ja Barcelonassa. Kaupunkien keskusaukiolle leiriytyneet nuoret — ja vanhemmatkin — vaativat syvälle meneviä yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ohittavat poliittisten puolueiden ajatusmaailman ja perinteelliset hallintamenetelmät. He haluavat ruohonjuuritason demokratiaa, joka kumpuaa todellisista ihmisyhteisöistä. He tietävät, että kapitalismi perustuu epätasa-arvoon, vaikka sitä kuinka yritettäisiin tasoittaa. Näin on heitetty ilmaan kysymys, miten nyky-yhteiskunnat voitaisiin korvata todellisella demokratialla.

Ihmisten keskinäistä solidaarisuutta oli vahvistanut tietoisuus siitä, että rahatalous on kouristuksissaan aloittanut rajun hyökkäyksen ihmisten sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia vastaan. Taloudellinen eriarvoisuus on räjähtänyt hätkähdyttäviin lukemiin. Rikkaissa maissa tehdyt mielipidetutkimukset osoittavat, että ihmisten mitta on täysi.

Vaikka liikehdintä sittemmin enmmäkseen tyrehtyi, ihmisten mielikuvitusta ei voi kokonaan lamauttaa. Arkipäivän ahdistuneisuus luo kuitenkin helposti tunteita todellisten muutosten mahdottomuudesta. Vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa ja kuten aiemminkin historiassa, erilaiset haaveet paremmasta elämästä ja yhteiskunnasta voivat koska tahansa nousta esiin.

William Morrisin viestejä omalle ajallemme

Olin 1960-luvulta lähtien perehtynyt erilaisiin vapaudenhenkisiin poliittisiin virtauksiin. Lontoon vuosinani löysin monien muiden ajattelijoiden ohella William Morrisin ajatusmaailman. Vunna 1834 syntynyt Morris oli taiteilija ja kirjailija, joka 1800-luvun loppupuolella antautui poliittiseen ajatteluun ja aktivismiin. Hänen tunnetuin teoksensa oli toisenlaista tulevaisuutta kuvaava News from Nowhere (suomennettu versio on nimeltään Huomispäivän uutisia). Modernien yhteiskuntien horjuessa nyt jonkinasteisen romahduksen partaalla Morrisin visiot ovat tärkeä innoituksen lähde pohdittaessa vaihtoehtoista yhteiskuntakehitystä.

Vuonna 1994 ilmestyneen Morrisin elämäkerran kirjoittaja Fiona MacCarthy sanoo, että omana aikanamme Morrisin kuvaamat ongelmat ovat entistäkin polttavampia. MacCarthy sanoo, että Morris ei tarkoittanut kuvaamaansa haavetta toisenlaisen yhteiskunnan täsmälliseksi malliksi: "Tämä ei tahdo sanoa, etteikö kirjalla olisi syvää ja vaikuttavaa sisäistä vakavuutta. Se toimii katalyysin tavoin. Morris antaa mielikuvitukselle siivet väittämällä, että toisenlainen yhteiskuntamuoto on mahdollinen. Poliittisesta pysähtyneisyydestä kärsiville ihmisille se osoittaa — silloin ja nyt — tien ulos."

William Morrisin ajattelun perintö julistaa meidänkin aikamme ihmisille sitä kammottavaa tosiasiaa, että modernit yhteiskunnat syntyivät demokraattisia virtauksia polkemalla, pienten eliittien rahanahneutta tyydyttämällä, ihmisten synnynnäistä moraalintajua vääristämällä ja kauneudentajuista mielikuvitusta latistamalla. Hirvittävien sotien ja syvän epätasa-arvon leimaaman kansainvälisen järjestelmän valossa luulisi, että Morrisin haaveilut toisenlaisesta kehityksestä saisivat lukijan mielikuvituksen lentoon. Toisenlainen maailma on mahdollinen.

Monia aikamme kommentaattoreita ei tunnu häiritsevän se, että taloudellisen "kehityksen" johtoon asettui yhteiskuntaluokka, joka on kuorinut talouden kerman ja samalla tehnyt mahdottomaksi todellisen demokratian. Jokapäiväinen elämä ei ole ihmisyhteisöjen hallittavissa. "Vapaat" markkinat samaistettiin ihmiskunnan muihin vapauksiin, vaikka taloudellisten voimien vapaus itse asiassa merkitsi ihmisen vapauden riistoa. Huomispäivän uutisia -tarinassa kirjan yksi henkilöhahmo kauhistelee, miten suuri osa tuotannosta alkoi palvella ihmisten todellisten tarpeiden sijaan maailmanmarkkinoiden "hirviötä". Ihmiset raatoivat valmistaakseen tuotteita, joita he eivät edes tarvinneet.

Huomispäivän uutisia on vieläkin huikea lukukokemus ja voi hyvin kuvitella, miksi sitä luettiin yleisesti esimerkiksi pula-ajan englantilaisissa kaivoskylissä. Kirjan kuvaama yhteiskunta huokuu sellaista rauhaa ja onnea, että ahdingossa eläneille ihmisille sellaisen elämän kuvittelemisen on täytynyt olla kuin raikas tuulenhenkäys. Sellaiselta se vielä tänäkin päivänä tuntuu. Vaikka kyynisellä aikakaudellamme Morrisin tulevaisuuden haave on helppo leimata romanttiseksi hölynpölyksi, kirjaa voi edelleen suositella lukijan omien haaveiden innoittajaksi.

Morrisin sosialistinen ajatus — kuten Paddy O'Sullivan toteaa — valtiottomasta, palkattomasta, rahattomasta yhteiskunnasta oli hyvin lähellä venäläisen anarkistin Pjotr Kropotkinin ajatuksia. Morris ja Kropotkin ystävystyivät viimeksi mainitun muutettua Englantiin. O'Sullivan arvelee, että Morrisin suurin palvelus ihmiskunnalle saattaa olla vielä edessäpäin siinä mielessä, että hän oli uuden ajan "ylivoimaisesti voimakkain ajattelija niin periaatteiden kuin käytännön elämänkin kannalta pohdittaessa, miten organisoida ja ylläpitää hajakeskitettyä, kollektiivista, vakaata, ekologista yhteiskuntaa, missä sekä sosiaalista vastuuta että henkilökohtaista vapautta painotetaan yhtä lailla…"

Morrisin ekologiset visiot ovat kuin profetioita tulevaisuuden vaaroista. Siinä missä kulttuurimme korostaa ihmisen kykyä alistaa luonto palvelukseensa, korostivat Morrisin näkemykset käytännöllistä ja kestävää suhdetta luontoon. Siksi hänen kirjoituksissaan on sanomaa oman aikamme ilmastonmuutoksen kanssa kamppaileville sukupolville. Ympäristöongelmien kasaantuminen saattaa synnyttää toivottomuuden tunteita. On kuin maailmalla ei olisi tulevaisuutta parin sukupolven jälkeen. Todella, edessä saattaa olla synkkiä aikoja ja arvaamattomia kehityskulkuja.

Morrisin edustama ajattelun perinne on siis jo kauan pohtinut ekologisia kysymyksiä ymmärtäen, ettei ihmiskunta voi loputtomiin tuhota luonnonvaroja. Jonkinlainen tasapaino ihmiskunnan ja muun luonnon välillä on löydettävä. Äärimmäisessä tapauksessa jonkinasteinen luonnonkatastrofi voi tulevaisuudessa tuhota nykyisenlaisen yhteiskunnan perustan. Jotta kehitys ei johtaisi täydelliseen kaaokseen ja ihmiskunta putoaisi kertakaikkiseen tyhjyyteen, olisi hyvä, jos uudenlaisen yhteiskunnan raamit olisivat jo olleet laajan keskustelun aiheena. Uuden ekologisemman yhteiskunnan synty ajoissa olisi keino estää etukäteen tuollainen katastrofaalinen tilanne.  

William Morris koki todellisen vaurauden perin toisella tavalla kuin mitä on se vauraus, mistä aikamme kyynikot puhuvat: "Vauraus on sitä, mitä Luonto meille antaa ja mitä järkevä ihminen kykenee valmistamaan Luonnon lahjoista järkevään käyttöönsä. Auringonvalo, raikas ilma, maan pilaamattomat kasvot, ravinto, vaatetus ja välttämätön ja kunnollinen asunto; kaikenlaisen tiedon kerääminen ja kyky sen välittämiseen; vapaa tiedonvälitys ihmisten kesken; taideteokset, kauneus, minkä ihminen luo kun hän on kaikkein inhimillisimmillään, yritteliäisimmillään ja syvällisimmillään — kaikki seikkoja, jotka tuottavat nautintoa ihmiselle, joka on vapaa, ihmismäinen ja turmeltumaton. Tämä on vaurautta." (Useful Work versus Useless Toil, teoksessa News from Nowhere and Other Writings.)

Aikamme yhteiskuntien poliittinen tyhjiö

Espanjan indignados-liike on tuore osoitus aikamme yhteiskuntien henkisen tyhjyyden laukaisemista reaktioista. Englannissa asiaa pohti jo vuosikymmeniä sitten työväenpuolueesta vihreisiin loikannut ystäväni Jeremy Seabrook. Seabrook sanoo nuorten ilmentäneen ahdistustaan Labour-puolueen jättämässä poliittisessa tyhjiössä. Jo vuosia ennen 1990-luvun alun nuorisomielenosoituksia hän varoitti, että työväenpuolueen jättämä poliittinen tyhjiö saa monet epätoivoisina suuntaa etsivät nuoret ajelehtimaan epätietoisuuden vallassa. Seabrook arvosteli jyrkästi Labouria kaiken näkemyksellisyyden kadottamisesta. Puolue ei hänen mielestään enää kyennyt hahmottamaan unelmaa tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta.

Seabrook ei usko tämän vapauden todellisuuteen. Me olemme rahan orjia. Koska rahasta riippumaton toiminta on jatkuvasti supistunut, myös inhimillisen toiminnan ala on kutistunut. Vapaudestamme ostaa yhä enemmän tavaroita on tullut jonkinlainen korvike kaikille menettämillemme vapauksille. Seabrook sanoo, ettei meidän välttämättä tarvitse luopua kaikista markkinoista, mutta markkinatalous tulisi rajata ehdottomaan minimiin. Tällä hetkellä sen annetaan vapaasti tunkeutua yhä syvemmälle ihmisten sydämen, mielikuvituksen ja hengellisyyden kätköihin. Vastustamalla tätä prosessia saatamme hyvinkin löytää autonomian, itsenäisyyden ja mielikuvituksen saarekkeita, jotka ovat vaipuneet uneen antauduttuamme ihmistä ja hänen ympäristöään tuhoavan vauraudentavoittelun syleilyyn. Saatamme hyvinkin herätä huomaamaan ei niinkään miten vähän saamme aikaan ilman suurella määrällä rahaa vaan miten paljon saamme aikaan verrattain vähällä rahalla.

Jeremy Seabrook on monissa kirjoissaan yhdistänyt teoreettisen pohdiskelun käytännön journalismiin. Hän on sisällyttänyt kirjoihinsa reportaaseja niin vauraista teollisuusmaista kuin Kolmannen maailman köyhistä maista. Näin hän on tutkinut rikkaiden ja köyhien maiden keskinäistä riippuvuussuhdetta. Hän toteaa, että vauraissa teollisuusmaissa, joissa tiedonvälitys on kehitetty niin huipputeknologiseksi taiteeksi, markkinatalous tuottaa samalla sen ideologialle tärkeätä tietämättömyyttä. Meidän ei anneta tietää, mitä inhimillisiä kärsimyksiä on koettu sillä tiellä, joka on tuonut kehitysmaiden tuotteita rikkaiden maiden asukkaiden nautittavaksi. Tämän tietämättömyyden tuottamisesta on tullut sitäkin tärkempää kun televisio on tuonut nämä kärsimykset suorastaan olohuoneittemme televisioruutuihin. Näemme mutta emme ymmärrä.

Journalistien tulisi hakeutua tämän pysähtyneisyyden ulkopuolelle, etsiä vaihtoehtoisia sosiaalisia prosesseja ja tutkailla unohdettuja vaihtoehtoja. On kysyttävä, miksi ihmiset eivät muka kykenisi muodostamaan omaehtoisia päätöksentekoelimiä. Journalistin jokapäiväisen elämänkokemuksen rajoissa on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä ahdistusta, jota ihmiset voimattomuudessaan tuntevat. Silloin tällöin sosiaaliset purkaukset pakottavat toimittajatkin miettimään vaihtoehtoja. Monet toimittajat seurasivat hämmentyneinä vuoden 2011 indignados - ja occupy -liikkeitä, mutta ymmärsivät pian sitä vapauden huumaa, jota arkielämän ulkopuolella syntynyt joukkoliike osanottajissaan synnytti. Brittiläisen mediatutkijan Dan Hindin mukaan nämä monissa maissa puhjenneet joukkoliikkeet osoittivat vaikuttavaa toimintakykyä, kunhan ihmiset ensin olivat kyenneet kommunikoimaan ennakkoluulottomasti toistensa kanssa. He ottivat itsensä vakavasti. Erimielisyyksien ei annettu muuttua aseiksi toisia vastaan. Monimutkaiset väittelyt eivät johtaneet valtataisteluihin vaan ne antoivat tilaa uusille oivalluksille siitä, miltä todella vapaa yhteiskunta voisi tuntua.

Nasaretissa asuva erinomainen brittiläinen journalisti Jonathan Cook kirjoittaa, että päivittäin meitä pommitetaan kirjoittelulla, jolla pyritään heikentämään kriittistä ajattelukykyämme. Näin autetaan vallanpitäjiä heidän hyökätessään demokraattisia normeja vastaan. Liberaaleina pidetyt joukkotiedotusvälineet teeskentelevät valvovansa vallankäyttöä, vaikka ne todellisuudessa valmistelevat maaperää tulossa oleville muutoksille, jotka rajoittavat toisinajattelua, kiristävät sosiaalisen median valvontaa ja avaavat tietä tiukemmalle lainsäädännölle.

Cook kuvaa, miten meitä talutetaan kuviteltuun maailmaan, jossa vihollisia eivät ole ne, jotka hallitsevat meitä, jotka ovat kahmineet itselleen kaiken vaurauden, jotka kätkevät omaisuutensa veroparatiiseihin ja jotka vähät välittävät ilmastonmuutoksesta, koska tarvittavat muutokset vahingoittaisivat heidän liiketoimintaansa.

Tässä ylösalaisessa maailmassa todellisina vihollisina pidetään epäilijöitä ja poliittisia aktivisteja. He saattavat vaikuttaa harmittomilta, mutta heidän takanaan on pimeitä voimia, meitä varoitetaan. Meille vakuutetaan, että tarvittavilla ilmaisunvapauden rajoituksilla meitä puolustetaan, koska Putin kätyreineen hallitsee jo kyberavaruutta ja pyrkii vielä perusteellisempaan mielipiteiden kontrolliin. Cook kuvaa, miten taitavasti todellisuutta vääristellään tässä läntisessä valemaailmassa. Niinpä aggressiiviset sodat öljyrikkaassa Lähi-idässä eivät ole julmia vaan hyvää tarkoittavia. Tätä näkemystä arvostelevat vain ne, jotka ovat jo Putinin talutusnuorassa.

Näin Cook päättää uutta orwellilaista mediamaailmaa tarkastelevan artikkelinsa: ”Tämä on hetki, jolloin sodasta tulee rauhaa, vapaudesta tulee orjuutta, tietämättömyydestä tulee voimaa.”


Lähteitä:

Trevor Blackwell & Jeremy Seabrook, The Politics of Hope. Faber & Faber 1988.

Stephen Coleman ja Paddy O'Sullivan, toim.: William Morris & News from Nowhere: A Vision for Our Time. Green Books 1990.

Jonathan Cook, 2018: When Orwell's 1984 stopped being fiction, Jonathan Cook Blog, 4.5.2018

Fiona MacCarthy, William Morris: A Life for Our Time. Faber and Faber 1994.

William Morris, News from Nowehere and Other Writings , toim. Clive Wilmer. Penguin Books 1993. (Alkuteos ilmestyi vuonna 1890.)

William Morris, Huomispäivän uutisia, suom. Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas 2008.

Jeremy Seabrook, The Leisure Society. Basil Blackwell 1988.

Jeremy Seabrook, Myth of the Market: Promises & Illusions. Green Books 1990.


Omia kirjojani:

Toisinajattelun tiekartta. Like 2004.

Tienviittojatulevaisuuteen. Like 2008.

 

Omia artikkeleitani:


Mellakat täyttävät poliittista tyhjiötä, Ydin 1992

William Morrisin viestejä omalle ajallemme, 3.2.2009

Haaveita toisenlaisesta tulevaisuudesta, Rauhan Puolewsta 2/2013, (1.10.2017)

”Läntisten arvojen” lumovoima, Rauhan Puolesta 3/2018 (28.6.2018)

Human longing for freedom, 1 August 2018.

Journalismin rooli planeettamme kriisissä, Rauhan Puolesta, 4/2018, (25.9.2018)

 

Lue myös:

Sarjan muut osat



Arkisto: Yhteiskunnallinen ajattelu, Britannia, Occupy-Indiignados

 

 

 

 

[home] [archive] [focus]