Rauhan Puolesta, 3/2015 **** 26.6.2015 **** Etusivulle

Suuri raha valvoo amerikkalaista mediaa

Laustin lukuvinkki: Chris Hedges
Amerikkalaisten toisinajattelijoiden esittelyä

Vastakohta Yhdysvaltoja ihannoivan maailmankuvan ja todellisuuden välillä on jyrkkä. Amerikkalainen eliitti luonnehtii maataan "poikkeukselliseksi", siis kaikkia muita maita tärkeämmäksi ja paremmaksi. Suomenkin "atlantistit" suitsuttavat ihailuaan uskoen Washingtonin vievän muualle maailmaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja hyvää hallintoa. Washingtonin sotilaalliset tai poliittiset aggressiot eivät horjuta tätä illuusiota.

Vaikka Irakin ja Afganistanin sodat ovat synnyttäneet amerikkalaisissa sotaväsymystä, Yhdysvaltain todellisen maailmanroolin ja sisäisen ahdingon ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Amerikkalaiset joukkotiedotusvälineet kantavat tästä suuren vastuun. Maan lehdet ja sähköiset kanavat ovat suuren rahan ideologian otteessa. Veteraanitoimittaja Chris Hedges toteaa, että valtamedia ihannoi ja kannattaa myyttiä amerikkalaisesta demokratiasta, vaikka ihmisiltä ollaan viemässä kansalaisvapauksia ja raha on korvannut äänioikeuden.

Hedges kirjoittaa näin joukkotiedotusvälineiden roolista: "Ne kunnioittavat Wall Streetin ja Washingtonin johtajia, olivatpa näiden rikokset miten kammottavia hyvänsä. Ne kunnioittavat varauksetta sotilaallista pakkovaltaa patriotismin nimissä. Todellisuutta ja politiikkaa tulkitsemaan ne valitsevat asiantuntijoita, jotka miltei poikkeuksetta edustavat vallan keskuksia. Ne laativat miltei aina uutisensa käyttämällä suuryhtiöiden tiedotteita. Uutisiin ujutetaan kuuluisuuksia koskevia juoruja, elämäntyylijuttuja, urheilua ja tyhjänpäiväisyyksiä. Joukkotiedotusvälineiden tehtävä on viihdyttää massoja tai tyrkyttää niille virallista propagandaa. Lehdistön omistavat suuryhtiöt palkkaavat journalisteja, jotka ovat valmiita toimimaan eliitin liehittelijöinä ja jotka voivat ansaita mijoonia dollareita. Heidät päästetään vallankäytön sisäpiireihin."

Hedges toteaa, että joukkotiedotusvälineitä vaivaa keskinkertaisuus, yhtiöideologia ja pyrkyrimentaliteetti. Ne teeskentelevät tasapuolisuutta ja objektiivisuutta, vaikka alistuvat halukkaasti vallankäyttäjien käskyvaltaan. Valtiovalta valvoo niiden käyttäytymistä, jotta ne pysyvät roolissaan virallisen propagandan levittäjänä. Suoriutuakseen uskottavasti tästä tehtävästä joukkotiedotusvälineiden on teeskenneltävä riippumattomuutta ja rehellisyyttä. Todelliset tarkoitusperät on pidettävä piilossa.

Hedges lainaa kuuluisaa amerikkalaista sosiologia C. Wright Millsiä (1916-1962), jonka mielestä joukkotiedotusvälineet auttavat ihmisiä mukautumaan oleviin oloihin. Ne käyttävät kieltä ja kuvia, joilla manipuloidaan mielipiteitä. Ne eivät rohkaise aitoa demokraattista väittelyä ja vapaata poliittista toimintaa. Joukkotiedotusvälineet tekevät ihmisistä vallankäytön passiivista yleisöä. Ne päättävät, mikä on totta ja mikä valhetta, mikä on oikeutettua ja mikä ei. Ihmisten ei anneta löytää totuutta, siitä päättävät joukkotiedotusvälineet. Millsin mielestä niiden luonne ei vastaa ihmisten todellisia kehitystarpeita vaan ne luovat valheellisen maailman. Sen sydämessä on myytti, jonka mukaan maan instituutiot - hallituselimet, sotavoimat ja rahamaailma - ovat tehokkaita ja hyvää tarkoittavia. Ihmiset voivat luottaa niiden hyveellisyyteen. Niiden virheitä voidaan arvostella, mutta niitä ei saa syyttää demokratianvastaisuudesta. Niiden rikollista luonnetta ei tule paljastaa. Tältä tieltä poikkeaminen katkaisee toimittajan uran.

Hedges tuntee lehtimailman läpikotaisin. Hän toimi pari vuosikymmentä kirjeenvaihtajana Keski-Amerikassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Balkanilla. Hän oli The New York Timesin kirjeenvaihtaja vuodesta 1990 vuoteen 2005. Kokemuksiinsa vedoten Hedges toteaa, että monet toimittajat ovat kipeästi tietoisia journalismin ja vallanpitäjien yhteistyöstä ja valtaeliittien harjoittamasta kyynisestä mielipiteiden manipuloimisesta. Hyvääkin journalismia toki on, mutta yleisölle näkymättömät sisäiset paineet tekevät sen vaikeaksi. Vain valtaeliitin sisäiset riidat avaavat mahdollisuuden vallan väärinkäytön analysoimiseen, kuten kävi Watergate-skandaalissa.

Journalismin valheellinen suhde todellisuuteen piinaa Hedgesiä. Hän kirjoittaa, että nykymaailmassa globaalisen kapitalismin ote ei ole vain taloudellinen ja poliittinen, sen ote vääristää myös kulttuuria ja historiantajua.

Hedges jatkaa: "Globaali kapitalismi pyrkii pyyhkimään pois omat kokemuksemme. Sen joukkotiedotusjärjestelmät eivät anna tilaa omille ajatuksillemme, toiveillemme ja haaveillemme. Ne tyrkyttävät meille keinotekoisten julkkisten kuviteltua läheisyyttä ja valheellista viihtymistä kulutuskulttuurissa. Hekumalliset juorut eliittien ja viihteentekijöiden edesottamuksista, väkivaltaisuuksien karmeat kuvaukset ja typerät tyhjänpäiväisyydet korvaavat todellisuuden pohtimisen. Tavoitteena on historiallinen muistinmenetys."

Menetykset ovat kipeitä: "Köyhien ihmisten sekä työläismiesten ja -naisten perinteiden, rituaalien ja kamppailujen tilalle työnnetään massakulttuurin mitäänsanomatonta tyhjyyttä. Elämän kirjo kutistetaan yksinkertaisiksi stereotypioiksi. Yhteiset kokemuksemme hukkuvat television ja massamedian latteaan antiin. Menetämme yhteisyyden tunteemme ja kärsimme vieraantumisen tunteesta. Solidaarisuus ja myötäelämisen kyky murskataan. Omaan napaan tuijottaminen yleistyy. Ja kun tähän on tultu, olemme yhtiöitetyn maailman vankeja."

Hedges jatkaa: "Suuryhtiöiden hallussa olevat joukkotiedotusvälineet muuttavat uutiset mitäänsanomattomien tapahtumien ja mitättömien riitojen raportoimiseksi. Tässä prosessissa tulemme yksilöinä yhä näkymättömämmiksi. Totuuden raportoiminen - olipa kyse siitä, mitä vallanpitäjät tekevät meille, tai siitä, miten kamppailemme ihmisarvomme ja itsekunnioituksemme säilyttämiseksi - hajottaisi maailman väestön rivejä, väestön, jota muokataan kuuliaisiksi kuluttajiksi ja suuryhtiöiden tottelevaisiksi alamaisiksi. Tässä tilanteessa journalismi, todellinen journalismi, olisi kuin kutsu kapinaan."


Chris Hedges ei ole ainoa veteraanitoimittaja, joka on kääntänyt selkänsä valtamedialle. Yhdysvalloissa näitä toimittajia löytyy monilla nettisivuilla. Hedgesillä on viikoittainen kolumni Truthdig-sivuilla. Toinen veteraanitoimittaja Robert Parry toimittaa sivuja nimeltä Consortiumnews.com. Muita esimerkkejä: AlterNet, Common Dreams, CounterPunch, Information Clearing House, In These Times, Jacobin, TomDispatch.com, Truthdig, Truthout, ZNet.


Lähdeartikkelit:

The Myth of the Free Press, Truthdig, 26 October 2014
Journalism as Subversion, Truthdig, 22 March 2015

 

Sarjan muut kolumnit:

 

Arkisto: Media, Yhdysvallat

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter