Rauhan Puolesta, 3/2016 **** 29.6.2016 **** Etusivulle

Pettymyksistä huolimatta vuosi 2011 muutti maailmaa

Laustin lukuvinkki: Paolo Gerbaudo

Oppaita toisenlaiseen tulevaisuuteen

"Markkinatalouden" luuloteltujen "lainalaisuuksien" muurien murentuessa näkyviin tulevat inhimillisemmän yhteiskunnan mahdolliset ääriviivat. Yhä useammille ihmisille alkaa selvitä, että meitä ovat hallinneet sosiaalisesti ja moraalisesti sokeat voimat. Tuhoisa elämäntapamme osoittautuu henkisesti tyhjäksi. Kulttuurimme latistaa elämän kokemustamme ja tuhoaa ympäristöä. Ahdistuksemme syiden käydessä yhä ilmeisemmäksi voimme mielikuvituksissamme hahmottaa toisenlaista yhteiskuntaa.

Toisenlaisen elämän mahdollisuutta aavisteltiin vuonna 2011 maailman monissa kolkissa New Yorkista Lontooseen, Madridista Kairoon. Tämän vuoden toukokuussa, noiden vavahduttavien tapahtumien viisivuotispäivänä, kaikkialla pohdittiin vuoden 2011 protestiliikkeiden historiallista merkitystä. Ihmisten keskinäistä solidaarisuutta on vahvistanut tietoisuus siitä, että rahatalous on kouristuksissaan aloittanut rajun hyökkäyksen ihmisten sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia vastaan. Taloudellinen eriarvoisuus on räjähtänyt hätkähdyttäviin lukemiin.

Rikkaissa maissa tehdyt mielipidetutkimukset osoittavat, että ihmisten mitta on täysi. Pariisissa keväällä puhjennut uusi liikehdintä on osoittanut, että vastarinta kytee edelleen. Ihmiset ovat monin paikoin alkaneet hahmottaa ruohonjuuritasolla todellisia tarpeitaan ja keinoja niiden kollektiiviseen tyydyttämiseen. Hallitsevat eliitit ovat tietoisia asemansa uhanalaisuudesta. Eliittien paniikki on saanut ne turvautumaan rajuihin poliisitoimiin ja mielenosoitusvapautta kaventavaan lainsäädäntöön.

NOPEA SYNTYMÄ, NOPEA ROMAHDUS

Lontoolaisessa King's College -korkeakoulussa työskentelevä Paolo Gerbaudo on erikoistunut sosiaalisten liikkeiden tutkimiseen. Häneltä ilmestyi tänä vuonna teos The Mask and the Flag , jota varten hän haastatteli 130:tä protesteihin osallistunutta mielenosoittajaa. Monet heistä olivat yllättyneitä siitä, miten nopeasti syntynyt liike saattoi romahtaa niin pian. Oli tuntunut siltä, että liike olisi voinut muuttaa yhteiskuntaa radikaalilla tavalla. Aktivistit, jotka olivat olleet liikkeen eturintamassa, olivatkin pian jälleen vailla innostuneita tukijoukkoja. Monille "epäonnistuminen" oli traumaattinen kokemus.

Monet alkoivat uskoa, että protestit eivät olleet saaneet aikaan yhtään mitään. Toiset, kuten Gerbaudon siteeraama kreikkalainen aktivisti Giorgios Giovannopoulos , uskoivat, että ne "muuttivat poliittisen ilmapiirin täysin". Oli myös nostalgisia vasemmistoaktivisteja, jotka eivät pitäneet protesteja vakavana politiikkana. Oli kuitenkin myös niitä, jotka pitivät niitä ratkaisevana käännekohtana aikamme politiikassa.

Gerbaudo pukee oman näkemyksensä sanoiksi näin: "Väitän, että torien ja aukioiden valtausliikkeet eivät ole täyttäneet liioiteltuja vallankumouksellisia lupauksiaan edustuksellisen demokratian korvaamisesta ruohonjuuritason itsehallinnollisilla, autonomisilla instituutioilla, jotka perustuisivat protestileirien tarjoamaan malliin. Mutta ne ovat olleet mahtavia julkisia rituaaleja, jotka ovat ottaneet ihmisten haltuun julkisia aukioita ja saaneet kansalaiset mukaan julkisiin keskusteluihin taloudellisesta ja poliittisesta epätasa-arvosta. Näin on rohkaistu yhteiskunnan poliittisen kulttuurin syvää muutosta kohti edistyksellisempiä päämääriä. Ne ovat lyöneet leimansa uusien kampanjoiden, aloitteiden ja organisaatioiden syntyyn. Ne ovat nyt alkaneet tarjota vakavan haasteen uusliberaalille yhteiskuntajärjestelmälle."

Gerbaudo pitää syviä pettymyksen tunteita perusteettomina. Hän kehottaa tutkimaan historiaa: "Tiedetään, että suuret historialliset kumoukset ovat pian tuottaneet pettymyksen tunteita. Kumousten synnyttämät toiveet ovat olleet niin korkealla, etteivät ne ole voineet mitenkään toteutua täydellisesti. Ranskan vallankumous johti terrorin aikaan ja Napoleonin diktatuuriin.Vuoden 1968 toukokuun protestien nostattama innostus lamautui gaullistipuolueen voitettua kesäkuun parlamenttivaalit. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää, että nämä ja muut samanlaiset tapahtumat muuttivat historian kulun. Tämä pätee myös vuoden 2011 tapahtumiin."

VALTAUKSET ELVYTTIVÄT SOSIAALISIA LIIKKEITÄ

Vuosi 2011 ei siis täyttänyt radikaalimpien osanottajien haaveita itsehallinnollisten yhteisöjen varaan rakentuvasta vapaudenhenkisestä yhteiskunnasta. Tästä huolimatta nuo protestiliikkeet vaikuttivat aikamme politiikkaan vaikeammin määriteltävällä, vähemmän radikaalilla mutta silti tärkeällä tavalla.

Näin Gerbaudo: "Ensinnäkin valtaukset ovat jälleen kerran politisoineet yhteiskunnan ja elvyttäneet sosiaalisia liikkeitä ja vasemmistopolitiikkaa. Lisäksi ne ovat aikaansaaneet syvän kulttuurisen muutoksen. Tätä ilmentää tapa, jolla kansalaiset osoittavat kasvavaa kiinnostusta kysymyksiin, jotka liittyvät taloudelliseen epätasa-arvoon ja demokratian kriisiin. Lopulta ne ovat toimineet "hautomoina", jotka ovat vaikuttaneet eliitin vastaisten ryhmittymien ja ehdokkaiden nousuun, ajatellaanpa vain Syrizaa Kreikassa, Podemosia Espanjassa, Jeremy Corbynia Britanniassa ja Bernie Sandersia Yhdysvalloissa."

Gerbaudo uskoo, ettei tällaisia poliittisia muutoksia olisi voitu kuvitellakaan ilman vuoden 2011 protestiaaltoja. Tuo vuosi oli hänen mielestään käänteentekevä. Kaikista puutteistaan ja epäonnistumisistaan huolimatta liikehdintä pani alulle uuden edistyksellisen politiikan aallon, joka on muuttamassa maailmaa.

Yksi syy monien radikaalimpien aktivistien pettymyksiin on ollut vapaiden kansalaisliikkeiden ja poliittisten puolueiden välisten suhteiden ajoittainen kireys. Espanjassa Podemos on osittain kehittynyt puolueeksi, jonka johtajakeskeisyys ärsyttää monia aktivisteja, puhumattakaan Kreikan Syrizasta, joka on antautunut kansainvälisen rahamaailman armottoman hyökkäyksen edessä.

Gerbaudon mielestä on ymmärrettävää, että tällainen kehitys on ärsyttänyt anarkistisempaa suuntausta. On kuitenkin tärkeää korostaa, että myös aikamme radikaalin politiikan mukaantulo vaaleihin kuvastaa monien radikaaliveteraanien mielestä sitä, ettei ratkaisu ole uusanarkistien tapa kieltäytyä kaikesta muodollisesta organisaatiosta ja johtajien valitsemisesta. Nämä veteraanit uskovat, että äkkiä syntyneiden protestiliikkeiden on myös turvauduttava kestävämpiin organisaation muotoihin. Gerbaudon mielestä on myös aivan oikein, että protestiliikkeet haastavat kritiikillään radikaalejakin puolueita. Nämä jähmettyvät helposti johtajakeskeisiksi organisaatioiksi. Podemosin Pablo Iglesiasta on arvosteltu vuoden 2011 protestien demokraattisen hengen unohtamisesta ja puoluehierarkian korostamisesta. Nyt Espanjassa pohditaan, miten Podemosin ja Yhtyneen vasemmiston (Izquierda Unida) vaaliliitto Unidos Podemos menestyy kesäkuun 26. päivän vaaleissa. IU, johon kuuluu kommunisteja, tasavaltalaisia, vihreitä ja feministejä, saattaa herätä nykyisestä jähmettyneisyydestään.

Gerbaudo korostaa, että tärkein vuoden 2011 protestiaallon tuloksista on kulttuurin ja sosiaalipsykologian muuttuminen. Se auttoi heikentämään uusliberaalin propagandan tehoa sen toitottaessa, ettei nykyiselle yhteiskuntajärjestelmälle ole vaihtoehtoa. Näin annettiin ymmärtää, ettei politiikalla ole väliä. Nyt täten aikaansaatu poliittinen apatia on alkanut murentua. Vanha hokema, jonka mukaan "loppu on lähellä", on muuttunut: "Alku on lähellä."

 

Sarjan muut artikkelit:


Lähdeartikkeli:

Paolo Gerbaudo, 2011: a year of occupations that changed the world, ROAR, 22.4.2016

Arkisto : Occupy Los indignados Social forums New economy , International Organization for a Participatory Society , Yhteiskunnallinen ajattelu , Michael Albert , Noam Chomsky , Henry A. Giroux , David Graeber , Robin Hahnel , Chis Hedges , Naomi Klein , István Mészáros , Jerome Roos , Jeremy Seabrook , Richard Seymour , Hillel Ticktin

[home] [archive] [focus]