Suomen Kuvalehti, 1988

Saatanalliset säkeet

Tapani Lausti

Salman Rushdie, The Satanic Verses. Viking 1988.

Suuren maailmanuskonnon synty on kiehtova aihepiiri kenelle tahansa kirjailijalle. Myyttien ja todellisuuden, jumalallisen ja maailmallisen sekoittuminen historian hämärässä kiihottaa mielikuvitusta. Intiasta Englantiin muuttanut Salman Rushdie tutki islamin historiaa jo yliopistossa. Hän havaitsi profeetta Muhammedin elämää koskevan historiallisen tosiasia-aineiston katkelmallisuuden ja moniselitteisyyden. Siitä syntyi haaste kirjailijalle.

Rushdie poimi historiallisesta aineistosta häntä kiinnostaneet teemat ja punoi niistä fantasian, jossa muinaisuus ja nykyaika, uskonnollisuus ja maallisuus, hyvä ja paha sekoittuvat mielikuvituksellisiksi tarinoiksi. Rushdie ei arvannut, että näin syntynyt romaani joutuisi oman aikamme uskonnollisuuden ja maallisuuden väliseksi kiistanaiheeksi. Islamilaiset fundamentalistit kirosivat Rushdien mielikuvituksen ja polttivat hänen kirjansa. Ajatolla Homeini tuomitsi hänet kuolemaan.

The Satanic Verses — Saatanalliset säkeet — on mielikuvituksellinen kertomus, jonka surrealistiset tapahtumat kuvaavat milloin profeetta Mahoundin ja hänen aikalaistensa elämää, milloin oman aikamme Lontooseen Intiasta saapuneiden Gibreelin ja Saladinin ihmeellisiä seikkailuja.

Gibreel Farishta on legendaarinen intialainen filmitähti, Saladin Chamcha englantilaistumassa oleva intialaissyntyinen näyttelijä. Selvittyään mystisellä tavalla hengissä lento-onnettomuudesta parivaljakolle alkaa tapahtua merkillisiä asioita. Gibreel saa päänsä päälle sädekehän, kun taas Saladinille kasvaa sarvet ja hänen jalkansa muuttuvat kavioiksi.

Kuvaukset heidän yllättävästä paluusta ihmisten ilmoille ovat Rushdiea hauskimmillaan. Mutta hauskojen kohtausten taustalla on kirjailijan myötätunto Intian niemimaalta Englantiin muuttaneiden siirtolaisten ahdinkoa kohtaan. Kirjailija sanoo yrittäneensä kirjoittaa siirtolaisuuden aiheuttamista henkisistä paineista. Rushdien mielestä surullisinta on, että nämä paineet käänsivätkin maan muhamettilaiset hänen kirjaansa vastaan.

Mutta romaanin Lontoon jaksot eivät johtaneet kirjarovioihin. Kirjan kieltämistä vaatineet muslimit ovat loukkaantuneet tavasta, jolla siinä kuvataan profeetta Mahoundia. Profeetta on kuvattu ihmiseksi hyveineen ja heikkouksineen. Hänen vastaanottamansa jumalallinen sanoma ei ole lainkaan niin selvä kuin fundamentalistit haluavat kuvitella. Mahound epäröi esimerkiksi pitkään, tulisiko hänen julistaa uskoa vain yhteen jumalaan. Rushdien tulkinnan mukaan islamilaisuus syntyi oman aikansa ideologiana.

Erityisen suurta kohua on myös aiheuttanut jakso, jossa Jahilian (Mekka) ilotalon prostituoidut keksivät kiihottavansa asiakkaitaan enemmän, jos he ottavat itselleen Mahoundin vaimojen nimet ja yrittävät omaksua välillisesti heidän hahmonsa. Ilotalon nimi on "Verho", millä vihjataan islamilaisten naisten käyttämään kasvot peittävään huntuun.

Jakson voi tulkita kuvaukseksi ihmisten helposta ailahtelusta uskonnollisesta ylevyydestä groteskiin pyhäinhäväistykseen. Taustalla lienee myös ajatus siitä, miten lähellä äärimmäinen hyveellisyys voi olla mielen ja moraalin korruptiota. Tällainen näkemys ei ole tuntematon islamilaisuuden historiassa. Pakistanilaisissa ravintoloissa voi kuulla perinteellisiä pilkkalauluja, joissa pilkan kohteena ovat ylenpalttiseen tekopyhyyteen langenneet hurskastelijat.

Myös kirjan nimeä on pidetty jumalanpilkkana. Saatanalliset säkeet viittaavat kuitenkin niihin Koraanin jaksoihin, jotka Mohammed poisti ymmärrettyään niiden olleen paholaisen eikä arkkienkeli Gabrielin sanelemia. Gabriel lohdutti Muhammedia sanomalla, että sellaisia erehdyksiä oli tapahtunut ennenkin. Arkkienkeli suhtautui Muhammedin heikkouteen suvaitsevaisuudella, joka on vierasta Bradfordin kirjanpolttajille.

Kirjasta on noukittavissa lukemattomia yksittäisiä sanoja ja jaksoja, jotka epäilemättä raivostuttavat monia muhamettilaisia. Mutta niitä on luettu täysin piittaamatta kohtausten unenomaisesta luonteesta ja kirjan allegorisesta perusvireestä. Sitä paitsi useimmat muhamettilaiset mielenosoittajat ovat saaneet luvan lukea vain heille valmistettuja valikoituja katkelmia kirjasta.

Nykyajan Lontooseen sijoitetuissa jaksoissa Gibreelin ja Saladinin on määrä edustaa Hyvää ja Pahaa. Mutta jälleen selvän rajan vetäminen näiden ominaisuuksien välille miekkosten uskomattomissa edesottamuksissa osoittautuu äärimmäisen vaikeaksi. Rushdie sanoi eräässä televisiohaastattelussa, että yksi ihmisille 20. vuosisadalla tapahtuneista asioista on kaikenlaisten varmuuksien horjuminen. "Kaikkeen tietoomme tunkeutuu epäilyä, eikä varmuutta. Ja tämä on perusta suurelle taiteelliselle suuntaukselle, jonka tunnemme modernismina. Ei ole minun syyni, että muslimimaailma on julistanut Pyhän sodan modernismia vastaan."

[home] [archive] [focus]