Joulua sanan siivin

Matti Grönlund kirjoittaa: Koska itselläni ei ole riittävästi luovaa kykyä, olen valikoinut tähän eräitä runoja sekä yhden virren, jotka syystä tai toisesta tulevat mieleeni aina Joulun seutuvilla. Ehkä siksi, että maailma muistuttaa meitä jouluna niin ahkerasti kaikesta muusta, kuin todellisesta lähimmäisen rakkaudesta. Sitä paitsi nämä runot ovat aina vaan ajankohtaisia riippumatta siitä, kenen valtaa pitävän tyhjyyttään kumisevia sanoja joudumme kuuntelemaan Kristuksen syntymän juhlana (ja muutenkin).

Aloitetaan ihan vähän kevyemmin.

Stadin Arskan, Arvo Turtiaisen

Kokoelmasta Hyvää Joulua 1967

Osasta ”KUN OLIN PIENI”

 (1913):

Että elämä voi olla niin rikas!
Olin leikkikalukaupassa, olin
    kymmenennellä.

Mikä lahjatavaroiden paljous
    autoja junia hevosia
ja purjeveneet juuri sellaisia
    kuin purjeveneiden pitää olla
ja tinasotamiehiä, husaareita
    miekka ojossa, nelistävien ratsujen
    selässä.
Mikä kavioiden jymy, tykkien pauke
    ja minulla vain markka rahaa.

Että himo voi olla niin suuri, husaariin
miekka ojossa, nelistävän ratsun
    selässä,
että tilaisuus on niin houkuttava!

En pääsyt pitkälle, en edes ovelle.
    Luja koura raahasi minua johonkin.
Turpiin vain sanoi kovahuulinen mies
    varastohuoneessa myymälän takana.
Ja minä sain turpiin, ensimmäinen isku
    halkaisi huuleni, toinen salpasi henkeni
    kolmas pökerrytti minut.

Heräsin räntäisellä pihamaalla, nousin
    lähdin juoksuun
    suu veressä
purin hammasta itkin kirosin
    sydän pakahtumassa
juoksin mitään näkemättä mitään kuulematta
    käsittämättä
    kotiin saakka
piilouduin kellariin.

Että elämä voi olla niin tyly
joulu niin ankea.

Kului melkein kaksikymmentä vuotta
     kunnes valistuin tietämään
että kleptomania ja tavallinen myymälävarkaus
      ovat kaksi eri asiaa.
Ja niin tietysti pitääkin olla
      sillä miltä näyttäisi
asessori Nihusen rouva tai ministeri Tihusen poika
juoksemassa joka joulu turpa veressä
       Aleksia pitkin kotiinsa?

 

Suuri humanisti ja ihmisyyden puolustaja Katri Vala kertoo Ihmisen Pojan syntymästä ja Joulun Sanomasta runossa ”Itämaitten Viisaat” (Kokoelmasta Paluu):

ITÄMAITTEN VIISAAT

Pakenimme viisauteemme
kuin tähtiseen erämaahan, sillä ylen julma oli
                                                          maailma,
johon astuimme tuntemattomasta.
Siellä puuttui leipä työtekijältä
ja makaajan suu oli alati täynnä,
orjat surmasivat toisiansa
täyttääksensä herrainsa aarrekammioita.

Pakenimme viisauteen
sulkien mielemme maailmalta,
kokosimme tietoa taivaalta ja vesiltä
kuin mehiläiset hunajaa,
ja sydän oli hiljainen ja kirkas
kuin taivas erämaan yllä.

Miksi valo häikäisee silmiämme nyt,
miksi avaruus humisee outoa laulua?
Lapsi on syntynyt, ihmisen poika!
Totisesti on suuri ja vaarallinen armo,
että petojen hallitsemaan maailmaan
on syntynyt lapsi
puhdas kuin tähti.

Jätämme viisautemme rauhan,
vaellamme vaarallisia teitä
maailman kuohuntaan ja julmaan taisteluun
lapsen tähden, uuden aamun tähden,
valmistaaksemme ihanan maanantai viattomain jalkain astua.

 

Sitten vielä pari ajankohtaista runoa suomenruotsalaisen kirjallisuuden ja runouden Suurelta Elmer Diktoniukselta (”Karkeasti kirjoitan, mutta hellyyttä en kiellä”), kulttuurin moniottelija Jörn Donnerin v. 1956 toimittamasta valikoimasta Diktoniuksen suomeksi kirjoittamia runoja Kirjaimia ja Kirjavia.

LAPSEN RUKOUS

Hyvä jumala
korkean kivi talon katolla!
Kuule minua
vaikka minulla onkin hinkuyskä!
Minä tahtoisin niin kernaasti
sen leikkihevosen
sieltä kaupan ikkunasta!
Ja anna meille joskus vielä
liharuokaa sunnuntaisin!
Äläkä anna äidin hakata minua
isän tullessa humalassa kotiin!
Niin minä en itke
vaikka en pääse ulos
kun minulla ei ole kenkiä,
Mutta nyt minua taas yskittää –
amen.

 

LAPSEN UNI

Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,
ja antoi sen minulle –
voi kuinka se maistui!
Ja enkeli sanoi: lihaa aina vaan
köyhille lapsille
ja leivoksia päälle,
ja  j ä ä t e l ö ä!
Ja kaikkien vatsat
inisivät tyytymyksestä.
Ja jumala sanoi:
kuka siellä niin kauniisti laulaa?

 

Ja kauniiksi lopuksi Jouluun kuuluu ilman muuta virsi. Sellaiseksi olen valinnut virren 440 vanhasta virsikirjasta jonka pöllin Kalevan kirkosta vuonna 1967. Uusitusta virsikirjasta sitä ei löydy — se jätettiin pois ilmeisesti liiallisen ajankohtaisuutensa tai sitten ajattomuutensa vuoksi. Sävelestä minulla ei ole hajuakaan:

VIRSI 440

1. Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, Vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta Nyt täällä julistaa, Ja ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan, On valhe vallan päällä Ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, Ja köyhää sorretaan, Ja lainkin rikkaat vääntää Vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät Nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät Ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaaapi Kuin käärme kiukussa,
Korvansa tukkeaapi Tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät Osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, On Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa Vääryydentekijät, Rankaisee ansioista Nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran Vaivaiset näkevät, Vanhurskaus kun Herran Lyö väärät väkevät.
Oi Herra, voimas näytä, Kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä Ja päästä vaivasta.

 

Hyvää Joulua kaikille, toivoo

Matti Grönlund

Joulutoivotuksiin yhtyy Tapani Lausti