YLE/Ykkösaamu, 15.7.2005

Viikon kieli: Viittomakielet

Hannu Reime

Jatkamme taas sarjaamme viikon kieli. Hannu Reime kertoo kielestä, josta on mahdotonta esittää näytettä radiossa, mutta joka on yksi Suomen kansallisista vähemmistökielistä ja lisäksi yhtä luonnollinen kuin vaikkapa suomen tai ruotsin kielet. Sen kielen syntyperäisiä käyttäjiä on Suomessa viitisentuhatta, ja sen opetteleminen vieraana kielenä tuottaa aivan erityisiä vaikeuksia.

ET: Aluksi se oli helppoa. Kun oli saavuttanut tietyn tason ja tavallaan ikoniset viittomat oli ohitettu ja joutui opettelemaan abstrakteja sanoja, niin sen jälkeen se muuttui vaikeaksi. Minulle on esimerkiksi kauhean vaikeaa koordinoida oikea ja vasen. Minulla on jatkuvasti ongelmia siitä, kummalla kädellä … tai kummin päin käsi on. Tällaisia ongelmia, joita ei muissa kielissä ole, on hurjan paljon.

HR: Erilaisia ongelmia kuin puhekielessä.

ER: Kyllä.

HR: Näin kertoo helsinkiläinen Eeva Tikka vaikeuksista, joita opintiellä tulee eteen, kun syntyperäinen suomen puhuja opiskelee kieltä, jota ei puhuta, vaan viitotaan, kuurojen viittomakieltä. Istumme Eeva ja Pauli Tikan pienen ja viehättävän puutalon pihalla omenapuiden, marjapensaiden ja kukkien keskellä kesäillassa: kahvia, voileipiä, leivoksia ja myöhemmin tilkka valkoviiniä. Pöydän ympärillä ovat myös perheen kolme lasta, pian 20 vuotta täyttävä Taru, 18-vuotias Panu ja 12-vuotias Anna.

Viisihenkisen perheen kaikki jäsenet osaavat suomea. Heidän kotikielenään on kuitenkin kieli, jota virallisesti kutsutaan suomalaiseksi viittomakieleksi, ei siis viittomakieleksi yleensä. Yksi tavallisista väärinkäsityksistä on se, että olisi olemassa vain yksi, kaikkialla maailmassa käytetty ja ymmärretty viittomakieli, ei: niitä on satoja. Yhtä ja samaa viittomakieltä ei ole samoin kuin ei ole yhtä ja samaa puhekieltäkään.

Suomalainen viittomakieli on Eeva ja Pauli Tikan perheen kotikieli siitä syystä, että vanhin lapsista, Taru, on kuuro. Vanhemmat ovat opiskelleet vieraana kielenä suomalaisen viittomakielen, kuulevalle Annalle se oli ensimmäinen luonnollinen kieli ja samoin Panu viittoo sujuvasti. Pauli tulkkaa keskustelumme Tarulle, joka osallistuu siihen vilkkaasti:

PT: Taru tykkää nykyään enemmän tekstityksestä, koska siinä voi samalla oppia suomenkieltä … mutta lapsille, alle kouluikäisille lapsille, sopii paremmin viittominen sinne, koska ei vielä osaa kieltä. Nuorille on sitten parempi tämä tekstitys, kun jo osaa suomea.

HR: Taru Tikka kertoi, kuinka suomeksi tekstitettyjen elokuvien katselemisesta on hyötyä kuuroille: tekstien lukeminen parantaa suomen taitoa. Ikävä kyllä suomalaisia elokuvia ja suomalaisia televisio-ohjelmia tekstitetään suomeksi perin harvoin. Nykyisin on myös saatavilla sellaisia dvd-levyjä, joissa elokuvat viitotaan: kuvan ylälaidassa on pieni ruutu, jossa on viittova ihminen. Viittomisen ja elokuvan kuvan seuraaminen ei viittomakieltä taitavalle ole sen vaikeampaa kuin tekstien lukeminenkaan.

Suomen tai minkä tahansa puhekielen opiskelu on viittomakieliselle kuurolle vaikeaa siksi, että häneltä puuttuu kuuloärsyke, se sama ärsyke, joka laukaisee puhekielen omaksumisen kuulevan lapsen mielessä ja tietenkin myös helpottaa, kun kuuleva vanhempana tietoisesti opiskelee vierasta puhekieltä. Kuurolle puhekielen oppiminen on vaikeaa, mutta ei missään tapauksessa mahdotonta.

Miltä tuntuu suomen kielen tai englannin tai ruotsin opettelu, kun näkee vain kirjainmerkkejä eikä tiedä, miltä sanat kuulostava?

PT (tulkkaa Tarua): Se on tosi vaikeaa opiskella. Semmoinen täydellinen kielen hallina on tosi vaikeata. Kun alkoi opiskella, näki vain kirjaimet a, u, t, o ja sitten tiesi, että se oli auto, mutta sitä oli tosi vaikeaa muistaa, muistaa niitä eri sanoja pelkästään sen näkemisen perusteella. Ensin sitä opiskeli vain sanoja, ja sitten alkoi muodostaa niistä lauseita.

PT (omaa puhetta): Joo, muistan todella, että se oli tosi vaikeaa, kun oli vain a-u-t-o ja sitten myöhemmin kun tulee joku samanlainen sana, siinä helposti menee sekaisin.

PT (tulkkaa Tarua): Sitten nämä suomenkielen taivutukset ovat tosi vaikeita.

PT (omaa puhetta): Sitä me ollaan Eevan kanssa usein harmiteltu, että pitää asua Suomessa, jossa tämä suomenkieli on hirveän vaikeaa. Kuuroille ovat tosi vaikeita kaikki taivutukset ja erilaiset sijamuodot ja muut. Jos vertaa vaikka englantiin, niin englannin kieltä sellaisella kohtuullisella tasolla on selvästi helpompi opetella ja opiskella. Sanat eivät muunnu niin paljoa. Tosin jokaisessa kielessä on omat vaikeutensa täydelliseen hallintaan päästäkseen, mutta suomen kielessä niitä on jo heti alkumetreillä niin kauheasti sitä taivutusta.

ET: Taruhan sai puheterapiaa silloin alussa niin, että hän opetteli puhumaan kaikki äänteet. Siitä oli lopputuloksena se, että Taru viisivuotiaana luki auton takapenkillä Aku Ankkaa ääneen ymmärtämättä sanaakaan.

HR: Nykyisen, ainakin Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa vallitsevan käsityksen mukaan viittomakielen luonnollinen omaksuminen kuurojen yhteisössä varhaisimmassa lapsuudessa tekee suunnattomasti helpommaksi kaiken myöhemmän opiskelun, puhekielet ja kirjoitus mukaan lukien. Asia on oivallettu hyvin myöhään, eikä sitä vieläkään yleisesti tunnusteta eteläisemmässä Euroopassa tai vaikkapa Venäjällä, kun kuuroille lapsille yritetään hyvin väkinäisesti saada puhekieltä ensimmäiseksi kieleksi, jos heistä ja heidän oppimisestaan ylipäänsä välitetään mitään. Viittomakielen tunnustaminen luonnolliseksi kieleksi ja ainoaksi mahdolliseksi kieleksi, jonka kuuro voi varhaisimmassa lapsuudessaan hankkia itselleen luonnollisella tavalla, kenties kuuluu niihin ajattelutavassa tapahtuneisiin muutoksiin, jotka ovat perintöä 1960-luvun edistykselliseltä vuosikymmeneltä. Mutta edistys tässäkin asiassa on vielä maantieteellisesti perin rajoitettua:

PT: Joo, sitten ovat nämä Etelä-Euroopan maat, joissa lapsilta yhä edelleen kielletään suorastaan viittominen. Siellä lapsia opetetaan käyttämään puhetta ja sitten täytyy huuliosta yrittää lukea, mitä toiset kertovat. Siellä viittomakielen taso ei sitten ole yhtä hyvä.

ET: Siellä on paljon viittomakielisiä kuuroja, mutta kuurot eivät juurikaan saa viittomakielistä opetusta. Ei ole mitään palveluita tai koulutusta saatavilla viittomakielellä.

HR: Ennen 1900-luvun viimeisiä vuosikymmeniä viittomakieli tunnustettiin edellisen kerran kuurojen ensimmäiseksi kieleksi valistuksen vuosisadalla 1700-luvulla. Ranskalainen pappi, isä de L’Épée tutustui Pariisin köyhälistön kuurojen pienen yhteisön viittomakieleen, kiinnostui siitä ja perusti kuurojen koulun vuonna 1755.

Ranskalainen viittomakielen muoto kulkeutui myöhemmin Pohjois-Amerikkaan, jossa sitten kehittyi yksi nykyajan levinneimmistä ja myös tutkituimmista viittomakielistä. Se tunnetaan nimellä ASL, lyhenne englannin sanoista American Sign Language, ja sitä viitotaan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja osissa Meksikoa. ASL ei ole rakenteeltaan mitenkään erikoisen lähellä englantia, ja se on myös eri kieli kuin Britannian viittomakieli BSL.

Käsitys, että viittomakielet ovat yhtä ilmaisurikkaita ja rakenteeltaan täysin rinnastettavissa puhekieliin, on vahvistunut vasta viime vuosikymmeninä. Kysymyksessä ei ole mielipide, vaan tosiasia.

Kuten kaikissa puhutuissa kielissä myös kaikissa viittomakielissä on merkitystä kantavia elementtejä — sanoja tai tässä tapauksessa viittomia — ja kieliopillisia merkitsijöitä sekä tiukkoja sääntöjä, joitten mukaan niitä liitetään yhteen ilmauksiksi, joitten pituudella ei ole mitään periaatteellista ylärajaa. Jos ihmiskieli määritellään lajillamme olevaksi kyvyksi saattaa ajatukset aistein havaittavaan muotoon, niin viittominen on tuon kyvyn ilmenemä silloin, kun kuulon puuttuminen estää puheen kehityksen. Tutkimus on myös osoittanut, että viittomakielten ilmausten prosessointi tapahtuu samoilla vasemman aivopuoliskon alueilla kuin puhuttujen kieltenkin. Muu visuaalinen informaatio käsitellään aivojen oikeassa puoliskossa.   

Eeva Tikka kertoi, kuinka viittomakielen opiskelu oli hänelle alussa verraten helppoa siksi, että visuaalisen luonteensa vuoksi viittomakielissä on paljon ns. ikonisia eli kuvallisia viittomia, jotka on helppo yhdistää niiden merkitykseen. Mutta kun tämä vaihe on ohitettu, viittomat käyvät yhtä mielivaltaisiksi merkeiksi kuin puhutun kielen sanatkin.

Tarun mielestä visuaalisuus helpottaa jonkin verran kansainvälistä kanssakäymistä eri viittomakielillä. Kuitenkin esimerkiksi Japanissa, Kiinassa ja muualla Aasiassa sikäläiset viittomakielet poikkeavat niin paljon eurooppalaisista, että niistä ei saa selvää juuri lainkaan. Sekin osoittaa, että viittomakielet ovat luonnollisia ihmiskieliä, puhekielten veroisia, eivät enempää eivätkä vähempää.


Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

[home] [focus] [archive]