YLE/Ykkösaamu, 17.6.2005
YLE/Ykkösaamu, 17.6.2005
Hannu Reime
Ja sitten on taas vuorossa perjantaiaamuinen viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa esitellään tänään maailmankieli, jota puhutaan hyvin lähellä maatamme.
[venäjää …]
Edesmennyt näyttelijä ja laulaja Vladimir Vysotski puhuu tässä äidinkieltään venäjää laulujensa esityksessä, jota hän kutsuu konsertti-tapaamiseksi. Vysotski runoili ja lauloi elämän kaikista puolista karkean realistisella, mutta samalla hyvin kiehtovalla tavalla. Hän teki sen kielellä, jonka syntyperäisiä puhujia on maailmassa nykyisin runsaat 160 miljoonaa.
Venäjä on yksi suurista maailmankielistä. Jos äidinkielisten puhujien lisäksi mukaan lasketaan ne, jotka hallitsevat venäjän toisena kielenä, nousee tämän kielen osaajien määrä jonnekin 280 miljoonaan. Molemmilla tavoilla laskettuna venäjä kuuluu kymmenen suurimman kielen joukkoon maailmassa.
Venäjää puhutaan ennen kaikkea Venäjän Federaatiossa, joka edelleen, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin, on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Kun on ylittänyt Suomen itärajan, tulee venäjänkielellä toimeen, vaikka kulkisi Tyynelle merelle saakka. Ja pohjoisesta etelään, Jäämeren hyisiltä rannoilta Etelä-Venäjän aroille ja Kaukasus-vuorten pohjoisrinteille voi venäjää kuulla ensimmäisenä ja yleisimpänä, usein myös ainoana kielenä.
Neuvostoliiton aikana venäjä oli hallitseva kieli kaikissa asioissa, jotka koskivat koko valtakuntaa, ja varsinkin pienissä neuvostotasavalloissa, sellaisissa kuin Viro ja Latvia, pitivät puolueviranomaiset yllä vahvaa venäläistämispainetta. Uusiin itsenäisiin valtioihin jäi Neuvostoliiton hajottua suuria venäjänkielisiä vähemmistöjä: Virossa noin neljäsosa maan asukkaista ja Latviassa enemmän kuin kolmannes on äidinkieleltään venäläisiä. Myös Keski-Aasiassa ja ennen kaikkea uusissa itsenäisissä slaavilaisvaltioissa Ukrainassa ja Valkovenäjällä on venäjänkielen merkitys suuri. Toisaalta Liettuassa sekä Georgiassa ja Armeniassa on venäjää puhuvia varsin vähän.
Venäjänkieli ei ole kulkeutunut kovin suuressa mitassa merten taakse siirtolaisuuden myötä. Tsaarinaikaiselta Venäjältä sata vuotta sitten lähti suuria maastamuuttajien aaltoja Amerikkaan, mutta lähtijät kuuluivat paljolti valtakunnan kielivähemmistöihin, sellaisiin kuin jiddišiä puhuneisiin juutalaisiin tai ukrainalaisiin. Vallankumouksen jälkeen ulkomaille pakeni runsaasti myös venäjänkielisiä, mutta mitään suuria ja yhtenäisiä siirtolaisyhteisöjä heistä ei muualle muodostunut. Yksi uusi poikkeus tästä yleistyksestä on satojentuhansien suuruinen venäjänkielinen väestö Israelissa, jonne muutti viime vuosikymmenellä noin miljoona ihmistä hajonneen Neuvostoliiton eri puolilta. Venäjänkieliset ovat arabiaa puhuvien palestiinalaisten jälkeen Israelin suurin kielivähemmistö. Kuitenkin on varsin todennäköistä, että ennen pitkää venäjän puhujat sulautuvat uudessa kotimaassaan heprealaiseen valtaväestöön.
Venäjä kuuluu slaavilaisiin kieliin, jotka muodostavat yhden suurimmista kieliperheistä indoeurooppalaisessa kielikunnassa. Euroopan kielistä slaavilaiset ovat suurin kieliperhe germaanisten ja romaanisten kielien jälkeen. Slaavilaisten kielten omassa piirissä venäjä puolestaan on suurin yksittäinen perheenjäsen. Sen lähimmät historialliset sukulaiset ovat ukraina ja valkovenäjä, jotka venäjän kanssa kuuluvat slaavilaiskielten itäiseen haaraan.
Itäslaavilaiset kielet ovat kehittyneet tuhannen vuoden aikana kielimuodosta, jota kutsutaan muinaisvenäjäksi. Venäjän, ukrainan ja valkovenäjän kielet eriytyivät historiallisista syistä. Nykyisen Venäjän alue oli myöhäiskeskiajalla yli 200 vuotta mongoli- ja tataarivallan alla, kun taas Ukrainan ja Valkovenäjän alueet tulivat Puola-Liettuan suurvallan osiksi. Eriytymisestä huolimatta venäjä, ukraina ja valkovenäjä muistuttavat suuresti toisiaan, ja ne ovat paljolti keskenään ymmärrettäviä, varsinkin valkovenäjä on todella lähellä venäjän kieltä.
Venäjänkielen historia on samalla myös ortodoksisen kristinuskon tuhatvuotista historiaa Venäjällä. Kristinuskon myötä Venäjälle tuli kirjoitus ja kirjakieli, joka alun perin ei ollut venäjää, vaan sille sukua olevaa eteläslaavilaista kieltä, jota kutsutaan muinaiskirkkoslaaviksi tai muinaisbulgariaksi. 800-luvulla Balkanilla vaikuttaneet kirkkoisät Kyrillos ja Metodios olivat kreikan kirjaimista kehittäneet muinaisbulgarialle aakkoset, joita sittemmin on alettu kutsua kyrillisiksi toisen keksijänsä mukaan.
Kirkkoslaavista tuli ortodoksisen kirkon kieli, ja sitä kautta se vaikutti suuresti myös venäjänkieleen. Venäjässä on runsaasti sanapareja, jotka molemmat ovat slaavilaista alkuperää, mutta joista toinen tulee kirkkoslaavista, toinen suoraan muinaisvenäjästä. Yleensä kirkkoslaavista periytyvän sanan sävy on oppineempi tai merkitys abstraktimpi: golova on venäjänkielessä kotoperäinen sana ja tarkoittaa päätä, kirkkoslaavista tulevalla sanalla glava viitataan päämieheen tai kirjan lukuun. Tällaisilla sanapareilla on venäjässä samantapainen tyyli- tai merkitysero kuin englanninkielessä on germaanilaisperäisillä ja normannivallan aikana ranskasta lainatuilla sanoilla, esimerkiksi sanoilla head ja chief tai chapter, joilla on täsmälleen sama merkitysero kuin venäjän parilla golova ja glava.
1700-luku oli tärkeä vuosisata venäjän kehityksessä nykyaikaiseksi kulttuurikieleksi. Tuona valistuksen aikana elänyt monipuolinen oppinut Mihail Lomonosov kirjoitti venäjän kieliopin ja esitti käsityksensä kolmesta tyylilajista, joista keskimmäinen, itäslaavin ja kirkkoslaavin piirteitä yhdistänyt kielimuoto, tuli venäjän kirjakielen perustaksi. Siitä muodostui seuraavan vuosisadan suurten kirjailijoitten, Puškinin, Tolstoin ja Dostojevskin kieli.
Lyhytkin paneutuminen venäjään osoittaa, että kyseessä on indoeurooppalainen kieli, jonka rakenteessa on paljon samaa kuin vaikkapa germaanisessa saksassa tai romaanisten kielten kantakielessä latinassa. Tällaiset kielet eroavat rakenteeltaan aika lailla esimerkiksi suomesta, virosta ja unkarista tai baskista, jotka eivät kuulu Euroopan suurimpaan kielikuntaan, indoeurooppalaisiin kieliin. Kuten saksassa ja latinassa myös venäjässä substantiivit taipuvat muutamassa kasuksessa eli sijassa yksikössä ja monikossa, ja millaisen äänteellisen muodon sijan ja luvun yhdistelmä saa kussakin sanassa, riippuu siitä, mihin taivutusluokkaan kyseinen sana kuuluu. Verbejä johdetaan etuliittein, jotka usein ovat samanlaisia kuin yleisimmät prepositiot.
Venäjän ja kaikkien nykyisten slaavilaiskielten erikoisuuksia on verbien aspektijärjestelmä. Verbit ovat sanastossa pareittain siten, että parin jäsenistä toinen viittaa päättyneeseen, loppuunsaatettuun tapahtumaan tai tekemiseen, toiseen ei tällaista oletusta sisälly. Suomessa vastaava ero voidaan tehdä objektin sijamuodolla: Luin kirjan ja Luin kirjaa, ja myös suomessa on aspektieron sisältäviä sanapareja, esimerkiksi lähteä ja mennä. Mutta venäjässä kaikki verbit — tai ainakin käytännöllisesti katsoen kaikki — kuuluvat jompaankumpaan luokkaan.
Venäjän äännejärjestelmälle ominainen piirre, joka kuuluu korviin, vaikkei itse kieltä osaisikaan, on se, että useimmilla konsonanteilla on pehmeä eli liudentunut, i:n tai j:n sävyinen vastineensa. Veli on venäjäksi brat, mutta verbi ’ottaa’ on brat’. ja vain t:n liudennus jälkimmäisessä erottaa ne toisistaan. Volga on Venäjän suurin joki, mutta Olga yleinen naisen nimi. Toisessa on kova l, toisessa pehmeä. Venäjän muuten melko selkeää oikeinkirjoitusta mutkistaa se, että kova ja vastaava pehmeä konsonantti merkitään samalla kirjaimella. Ero tehdään konsonanttia seuraavassa vokaalissa, joita on venäjän aakkosissa pareittain kovana ja pehmeänä muunnelmana.
Kuulimme alussa venäjää Vladimir Vysotskin puhumana. 42-vuotiaana kuollut näyttelijä muistetaan ulkomailla ennen kaikkea laulajana. Tässä on katkelma hänen esityksestään 1970-luvulta, Laulu kohtalosta…
[Pesnja o sud’be …]
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta.
Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.