YLE/Ykkösaamu, 21.10.2005

Viikon kieli: Tšekki ja slovakki

Hannu Reime

Viikon kieli sarjassamme liikuttiin viikko sitten Balkanilla ja esiteltiin entisen Jugoslavian suurin kieli serbokroaatti. Pysymme tänäkin perjantaina slaavilaisten kielten maailmassa — viikon kielinä ovat tšekki ja slovakki. Kielisarjaamme toimittaa Hannu Reime.

Kansainvälisessä sanomalehdessä International Herald Tribunessa julkaistiin pari viikkoa sitten uutinen, jossa kerrottiin kymmenenvuotiaasta tšekkiläisestä pienoisgolfin ihmelapsesta Olivia Prokopovásta pelikiertueella Yhdysvalloissa. Oliviaa haastateltiin siellä tulkin välityksellä, mutta tyttö vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin täydellisellä hiljaisuudella. Paikalla ollut Olivian isä Jan Prokop kertoi myöhemmin, että kolmannen kysymyksen jälkeen hänelle selvisi, että vaikenemisen syynä ei ollut esiintymispelko, vaan se, ettei hänen tyttärensä ymmärtänyt tulkin kysymyksiä. Tulkki nimittäin oli äidinkieleltään slovakki.

Entinen Tšekkoslovakia hajosi kahteen valtioon, Tšekin tasavaltaan ja Slovakiaan, pian kolmetoista vuotta sitten. Ennen hajoamista, ennen vuotta 1993, ajatusta siitä, että tšekinkieltä puhuva ei ymmärtäisi slovakkia, olisi pidetty perin outona. Nyt se ei sitä enää aivan välttämättä ole. Nuoret, sellaiset kuin vuonna 1995 syntynyt Olivia Prokopová, eivät tunne niitä uusia sanoja, joita toista vuosikymmentä kestäneen valtiollisen eron jälkeen on tullut slovakin kieleen. Olivian haastattelu alkoi sujua, kun tulkkia kehotettiin käyttämään tšekkiläisiä sanoja.

Tšekki ja slovakki ovat länsislaavilaisia kieliä ja hyvin lähellä toisiaan, paljon lähempänä kuin ne ovat lähisukulaistaan puolaa, josta tšekin tai slovakin puhuja ei opiskelematta saa selvää. Tšekin ja slovakin suhdetta on usein verrattu ruotsiin ja norjaan; uusista sanoista huolimatta ne ovat edelleen keskenään ymmärrettäviä. Kieliin kyllä tulee uudissanoja koko ajan, mutta sanaston perinpohjaiseen muuttumiseen ja sellaisiin kieliopin uudelleenjärjestelyihin, jotka todella estävät ymmärrettävyyden, eivät vuosikymmenet riitä. Siihen tarvitaan vuosisatoja.  

Tšekin kieli kuulostaa tällaiselta. Tässä ovat menossa radiouutiset Prahasta.

[… tšekkiä …]

Slovakki puolestaan on tällaista. Äänessä on Bratislava.

[… slovakkia …]

Tšekin ja slovakin muotoutuminen omiksi kirjakielikseen johtuu tietenkin historiasta, siitä historiasta, jota ovat eläneet slaavilaisia kielimuotoja puhuneet ihmisyhteisöt nykyisen Tšekin tasavallan ja Slovakian alueella. Toisenlaisissa historiallisissa oloissa tälle alueelle olisi voinut aivan hyvin syntyä yksi yhteinen slaavilainen kieli.

Keskiajan viimeisiltä vuosisadoilta uuden ajan alkuun saakka tšekki oli kirjakieli Böömin kuningaskunnassa, joka oli tärkeä osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa. Tšekin kirjallinen käyttö päättyi 1600-luvulla, kun se jäi kulttuurisyistä latinan ja poliittisista syistä saksan varjoon. Tšekki säilyi puhekielenä 1800-luvun kansalliseen herätykseen saakka. Kansallisten herättäjien normina oli vanha kirjakieli, mistä on ollut seurauksena tšekille ominainen jyrkkä ero kirjoitetun kielen ja puhekielen muotojen, murteitten, välillä.

Tšekit ja slovakit olivat Habsburgien hallitsijasuvun alamaisia Itävallan keisarikunnassa. 1800-luvun loppuun mennessä tšekki saavutti jo tasaveroisen aseman saksan kanssa. Slovakin asema vakiintui hitaammin suurelta osin unkarinkielisessä ympäristössään, ja slovakin kielen puhdistajat halusivat tietysti erottautua myös tšekin kielestä, välttää böömiläisyyksiä niin kuin sanottiin.

Tšekkien ja slovakkien yhteinen valtio, Tšekkoslovakia, syntyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena, kun Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia hajosi. Nuori tasavalta ja ennen kaikkea sen tšekkiläiset osat, Böömi ja Määri, olivat sotien välisen Euroopan teollistuneinta ja kehittyneintä aluetta.

Kansalliset ristiriidat vaivasivat Tšekkoslovakian ensimmäistä tasavaltaa, sillä melkein neljäsosa maan asukkaista oli saksankielisiä heitä oli itse asiassa paljon enemmän kuin slovakkeja.  Silloisen ideologian mukaan oli olemassa tšekkoslovakian kieli, jolla oli kaksi ilmenemismuotoa, tšekki ja slovakki. Kaikkia näitä ristiriitoja Hitlerin Saksa käytti häikäilemättä hyväkseen 1930-luvun puolivälistä lähtien tavalla, joka lopulta johti Tšekkoslovakian silpomiseen.

Sodan jälkeen lähes kaikki saksalaiset karkotettiin maasta, ja Tšekkoslovakiasta tuli kansallisesti ja kielellisesti aikaisempaa paljon yhtenäisempi, paljon slaavilaisempi valtio. Tšekki ja slovakki tunnustettiin nyt omiksi kielikseen, ja sellaisina niitä pidettiin myös vuonna 1948 vallan ottaneen kommunistihallinnon aikana aina kommunismin romahtamiseen ja sitä pian seuranneeseen valtiolliseen hajoamiseen saakka.

Suomessa asuva dosentti Helena Lehecková toteaa juuri ilmestyneessä kokoomateoksessa Monikielinen Eurooppa, että yhteisen valtion aikana ”tšekit ja slovakit olivat ainakin passiivisesti kaksikielisiä. Kumpikin kansa käytti omaa kieltään, jota toinen ymmärsi vaikeuksitta. […] Toista kieltä ei varsinaisesti pidetty vieraana vaan todellisena toisena kotimaisena kielenä.” Sen sijaan sellaisia ihmisiä oli melko vähän, jotka pystyivät puhumaan molempia kieliä.

Joissakin hakuteoksissa tšekkiä on kutsuttu slaavilaisista kielistä läntisimmäksi. Käsitystä on perusteltu muun muassa tšekissä tapahtuneilla äänteenmuutoksilla, joita ei ole muissa slaavilaisissa kielissä.

Yhtä kaikki tšekin ja slovakin tunnistaa helposti kuuluvan suureen slaavilaiseen perheeseen. Niitten äännerakenne ja muoto-oppi ovat paljolti samankaltaisia kuin vaikkapa puolassa. Puolan tavoin ne ovat myös kieliä, joitten sanoissa on runsaasti konsonantteja ja hankalasti ääntyviä konsonanttiyhdistelmiä. Tšekin ja slovakin erikoisuuksina esitellään mielellään sellaisia lauseita, joissa ei ole yhtäkään vokaalia. Tämä ei ole niin outoa kuin miltä se kuulostaa, sillä näissä kielissä voivat r- ja l-kirjaimilla merkityt äänteet käyttäytyä täsmälleen vokaalin tavoin, toimia tavua ja sille tulevaa painoa kantavina äänteinä. Susi on tšekiksi vlk ja historiallisen Määrin pääkaupunki Brno. Slovakissa nämä äänteet voivat vokaalien tavoin jopa esiintyä sekä lyhyinä että pitkinä. Ja ärrästä puheen ollen, tšekissä on myös sellainen äänne, joka on todella harvinainen maailman kielten joukossa, konsonantti, joka muun muassa aloittaa jälkimmäisen tavun suuren säveltäjän nimessä Dvorák. Jotkut asiantuntijat väittävät, että tšekki olisi ainoa kieli, josta löytyy tällainen hattupäisellä r-kirjaimella merkitty äänne. (Näillä sivuilla käytetty software-ohjelma ei valitettavasti tunnista näitä tässä ohjelmasarjassa esiintyviä harvinaisia kirjaimia. - TL)

Kuunnellaan lopuksi tšekinkielistä laulua. Jazz-laulaja Eva Pilarová ja sävellys nimeltä Ružová pentle, ”Vaaleanpunainen nauha”, esitys, joka vie ajassa 1960-luvun Tšekkoslovakiaan. Äänitysvuosi on 1966. Eva Pilarován laulua säestää Tšekkoslovakian radion tanssiorkesteri. 

[ … mus. …]


Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

[home] [focus] [archive]