YLE/Ykkösaamu, 4.5.2007

Kuuntele ohjelma

Viikon kieli: Sanojen taivutus

Hannu Reime

Sitten on vuorossa perjantaiaamun tapaan viikon kieli. Hannu Reime pohtii sitä, kuinka sanat taipuvat eli muuttavat muotoaan erityyppisissä kielissä.

Viime viikolla tässä kielisarjassa sivuttiin jonkin verran kysymystä siitä, kuinka sanat taipuvat. Ihmiskieliä erottaa toisistaan muun muassa se, että joissakin kielissä sanat muuttavat muotoaan erilaisten kieliopillisten tehtävien mukaan: yhdellä verbillä tai substantiivilla voi olla useita kymmeniä erilaisia taivutusmuotoja.

Toisissa kielissä kaikki sanat taas ovat lähes taipumattomia. Yksittäisen sanan kieliopillinen tehtävä selviää silloin sen sijainnista lauseissa, virkkeissä ja muissa kielen rakenteissa. Muoto-opiltaan köyhissä kielissä sanajärjestys on usein hyvin tiukka: sanoja ei voida sijoitella vapaasti toisiinsa nähden, sillä muuten voisi jäädä epäselväksi se, kuka teki mitä kenellekin, kuka näki kenet jne.

Suomessa subjekti ja objekti esimerkiksi voivat vapaasti vaihtaa paikkojaan verbin pysyessä keskellä ilman, että ajatus muuttuu. Jussi näki Maijan ja Maijan näki Jussi ilmaisevat saman ajatuksen, koska subjekti ja objekti merkitään eri sijamuodoilla. Englannissa vastaava sanajärjestyksen muuttaminen tekee näkijästä nähdyn ja nähdystä näkijän eli — niin kuin kieliopin teoriassa sanotaan — vaihtaa virkkeessä esiintyvien nimisanojen semanttiset roolit keskenään.      

Tosiasiassa kielet eivät kuitenkaan jakaudu jyrkkärajaisesti kahteen luokkaan, joista toiseen tulisivat rikkaasti taipuvat, mutta vapaan sanajärjestyksen kielet, toiseen sellaiset, joissa sanat ovat taipumattomia ja sanajärjestys tiukka. Useimpiin maailman kieliin sisältyy piirteitä molemmista.

Sanojaan runsaasti taivuttavat kielet taas eroavat toisistaan sen mukaan, mikä on se mekanismi, jolla sanojen muotoja muutellaan. Sanat voivat taipua niin kuin latinassa, puolassa tai venäjässä, joissa yksi ainoa pääte sisältää informaation taivutusluokasta, sijasta ja luvusta. Sama pääte kantaa merkityksien yhdistelmää. Puolalainen sananmuoto wody vettä merkitsevästä sananjuuresta voi olla monikon nominatiivi tai yksikön genetiivi. Okna voi olla ikkunaa tarkoittavan sanan nominatiivin monikko tai yksikön genetiivimuoto. Se, että samat taivutusmuodot saavat erilaisen päätteen vettä ja ikkunaa merkitsevissä sanoissa, johtuu siitä, että feminiininen woda ja neutrisukuinen okno kuuluvat eri taivutusluokkiin.

Sanojaan rikkaasti taivuttavana kielenä suomi kuuluu hyvin erilaiseen taivutustyyppiin kuin puola tai venäjä. Luvun, sijan ja omistusliitteen tunnukset sekä kysymyspartikkeli erottuvat selvästi toisistaan sellaisessa sananmuodossa kuin kodeissaanko? Samaan lukuun tai sijaan viittaavat tunnukset ovat yleensä myös muuttumattomia. Sanat eivät jakaudu erilaisiin taivutusluokkiin niin kuin monissa indoeurooppalaisissa kielissä.

Ihmiskieliä tyypiteltäessä suomen kaltaisia kieliä kutsutaan agglutinoiviksi tai synteettisiksi. Ne ovat kieliä, joissa sanoja taivutetaan lisäämällä perusmerkitystä kantavaan juureen päätteitä päätteen päälle. Suomeakin tyylipuhtaampi agglutinoiva kieli kuulostaa seuraavanlaiselta:

[…turkkia…]

Tässä ovat menossa BBC:n turkinkieliset uutiset. Turkki ja sen lähisukulaiset, sellaiset kielet kuin azeri, tataari, kasakki, krimintataari ja monet muut tunnetaan pitkistä sanoistaan. Niissä sanat venyvät hämmästyttävän mittaisiksi, kun niihin lisätään suuri määrä päätteitä.

Viime perjantain Viikon kielen jälkeen minuun otti yhteyttä toimituksemme kirjeenvaihtajana Turkissa ja Lähi-idässä pitkään ahkeroinut Leena Reikko. Turkintaitoisena Leena kertoi, että todella pitkästä turkin sanasta esitetään yleensä esimerkkinä ilmaus, joka suomeksi käännettynä on kysymysvirke: Oletteko yksi niistä, joita emme ole pystyneet länsimaistamaan? Erillistä kysymyspartikkelia lukuun ottamatta kyseessä on yksi sana.

Vaikuttaa aika erikoiselta, että näinkin monta asiaa sisältävä ajatus, jonka ilmaisemiseen suomessa tarvitaan kahdeksan sanaa, voidaan turkissa pukea yhden sanan virkkeeksi plus pieneksi kysymysliitteeksi. Esimerkissä huomiota herättää kuitenkin se, että siinä on oikeastaan vain yksi varsinainen sisältösana, se, joka viittaa länsimaihin. Muut ovat kieliopillis-loogisia aineksia, joilla merkitään persoonaa, lukua, kieltoa ja muita abstrakteja piirteitä, joitten mukaan sanoja taivutetaan.

Maailmassa on myös kieliä, joissa turkkiakin täydellisemmin voidaan ilmaista ajatuksia yhden sanan mittaisin lausein. Kielten tyypittelyssä tällaisia kieliä kutsutaan polysynteettisiksi. Niissä myös sisältösanat voivat liittyä yhteen ja kuitenkin käyttäytyä aivan kuin ne olisivat itsenäisiä sanoja:

[…onondagaa…]

Tämä on onondagaa, joka on yksi lukuisista Pohjois-Amerikan alkuperäiskielistä. Sitä puhuu arvioitten mukaan satakunta vanhemmanpuoleista ihmistä Kanadassa ja New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Onondaga kuuluu mohawkin ja muutaman muun kielen kanssa irokeesikieliin, jotka ovat enemmän tai vähemmän tyypillisiä polysynteettisiä kieliä.

Tällaisissa kielissä verbien taivutus on yleensä hyvin monimutkaista, ja taivutuksessa verbin juureen voi liittyä myös varsinaisia sisältösanoja. Hyvin yksinkertainen esimerkki polysynteettisestä rakenteesta on mohawk-kielen lause, joka suomeksi käännettynä esittää vaikkapa yksinkertaisen ajatuksen: ostin sängyn. Virke voidaan rakentaa kahdella, täsmälleen samaa merkitsevällä  tavalla: eurooppalaiseen tapaan niin, että 'sänky' on itsenäinen sana, tai sitten polysynteettisesti. Silloin yleisnimi liittyy suoraan verbiin, siitä tulee osa verbin taivutusta. Kysymyksessä ei ole mikään tavanomainen sananjohdos tai yhdyssana, sillä nimisanaa vastaava verbin osa voi viitata johonkin tiettyyn sänkyyn, se voidaan ymmärtää määräiseksi ilmaukseksi, ja se käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin mikä tahansa itsenäinen yleis- tai erisnimi. Ja tietenkin sängyn tavoin voi tähän nimenomaiseen verbiin liittyä mikä tahansa sana, joka viittaa johonkin ostettavissa olevaan. Samalla tavoin käyttäytyvät muutkin verbit hallitsemiensa nimisanojen suhteen.     

Polysynteettiset kielet ovat harvinaisia maailman kielten joukossa. Niihin kuuluu muun muassa muinaisten atsteekkien kieli nahuatl, jota puhutaan eri muunnelmina Meksikossa. Myös erittäin uhanalainen ainu Japanissa sekä Siperian itäisimmässä kärjessä puhuttava tšuktši ovat polysynteettisiä kieliä.

Amerikkalainen lingvisti Mark Baker on tutkinut näitä kieliä ja nerokkaasti yhdistänyt ne yleiseen teoriaan ihmiskielen rakenteesta. Baker osoittaa, että vaikka mohawk, nahuatl, ainu ja tšuktši näyttävät rakenteeltaan poikkeavan suuresti monista meille tutummista kielistä, ne ovat kuitenkin vain mielenkiintoisia muunnelmia samasta yhteisestä teemasta, joka liittää kaikki ihmiskielet toisiinsa. Se, että polysynteettiset kielet ovat harvinaisia, johtuu historian julmista sattumista, siitä, että irokeesit ja atsteekit hävisivät sen kilpailun, jonka ratkaisivat tykit, taudit ja teräs, kuten tunnettu tiedekirjailija Jared Diamond asian ilmaisee. Toisenlaiset voimasuhteet olisivat saattaneet viedä siihen, että atsteekit nyt pohtisivat, miksi joittenkin kielten sanat ovat niin yksinkertaisia ja ikään kuin leijuvat ilmassa saamatta todellista kontaktia keskenään.



Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

 

[home] [focus] [archive]