Viikon kieli: Suomenruotsi

Hannu Reime

Vuorossa on taas perjantaiaamuun kuuluva viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa esiteltiin viime viikolla islanti. Pysymme tälläkin viikolla skandinaavisten kielten parissa, mutta nyt siirrymme mantereelle islantia tutumpien kielten pariin.

[Gud är som var och en vet allsmäktig, allvetande och fjärrsynt i sin vishet. Sålunda hade han en gång i tiden låtit en skogseld bränna ner tiotals hektar kronoskog på en sandmo nära staden Joensuu. Sina vanor trogna lade mänskorna manken till för att hindra honom i hans uppsåt, men orubbligt svedde han av ett så stort område som han ansåg, sig behöva för framtida ändamål ...].

Näin alkaa Tuntematon sotilas ruotsiksi käännettynä, lukijana tässä Ylen ruotsinkielisen TV:n toimittaja Geo Stenius. Väinö Linnan suomenkielinen proosa on muuttunut Nils-Börje Stormbomin hienossa käännöksessä suomenruotsin yleiskieleksi, joka kirjoitettuna ei paljonkaan eroa Ruotsin kirjakielestä joitakin lähinnä suomesta otettuja lainoja ja käännöslainoja lukuun ottamatta. Sotilaitten tyypillisimmät murrerepliikit Stormbom on nokkelasti kääntänyt suomenruotsin paikallismurteille: Antti Rokan kannakselainen suomenkieli on muuttunut Itä-Uudenmaan ruotsalaismurteeksi ja Hietasen akan poika Turusta puhuu pohjanmaalaista ruotsia. Varmaankin suomenruotsalaiselle lukijalle välittyy käännöksestä aika lailla samanlaisia tunne-elämyksiä kuin suomenkieliselle lukijalle Linnan alkuperäisestä tekstistä.

Suomenruotsi ei ole mitään ”suomalaisittain puhuttua” ruotsia, vaan yksi muunnelma ruotsinkielestä ja jakautuu alueellisiin murteisiin aivan kuten Ruotsissakin puhuttu ruotsi. Jotkut Pohjanmaan murteet saattavat olla jopa vaikeasti ymmärrettäviä esimerkiksi ruotsinkieliselle helsinkiläiselle.

Suomenruotsi kaikkine muunnelmineen on siis osa suurempaa kokonaisuutta, ruotsin kieltä, joka puolestaan muodostaa norjan ja tanskan kanssa mannerskandinaavisten kielten ryhmän. Mantereeseen viittaava nimitys tulee siitä, että myös islanti ja Färsaarten kieli fääri ovat skandinaavisia kieliä. Historiallisessa kielentutkimuksessa näitä kieliä kutsutaan toisinaan myös pohjoisgermaanisiksi kieliksi erotukseksi länsigermaanisesta saksasta, hollannista ja englannista.

Mannerskandinaavisia kieliä puhutaan alueella, joka ulottuu Tanskan etelärajalta Jäämerelle, oikeastaan Huippuvuorilla saakka, ja Norjan rannikolta itäuusmaalaisiin kuntiin Suomessa. Ennen sotia ruotsia puhuttiin myös Viron saarilla ja rannikolla, mutta tämä vähemmistö on Virosta jo käytännössä kadonnut useimpien muutettua Ruotsiin jo silloin, kun Viro ensimmäisen kerran miehitettiin kesällä 1940.

Hieman alle 20 miljoonaa ihmistä puhuu äidinkielenään jotakin ruotsin, norjan tai tanskan kielimuotoa. Ne kaikki ovat hyvin lähellä toisiaan ja paljolti keskenään ymmärrettäviä, eivät tietenkään täysin. Pohjoismaisissa kokouksissa ei ruotsin-, norjan- ja tanskankielisiä puheita ja tekstejä yleensä tulkata eikä käännetä keskenään. TV-ohjelmat kuitenkin tekstitetään, ja kirjallisuutta käännetään.

Kielitieteilijät Anders Holmberg ja Christer Platzack toteavat, että monessa suhteessa ruotsi, norja ja tanska eivät eroa toisistaan sen enempää kuin yhden kielen murteet voivat toisistaan poiketa. Skandinavian maat ovat lisäksi yhteiskunniltaan ja kulttuureiltaan hyvin samankaltaisia, ja myös niitten elintaso on yhtä korkea. Tietenkin myös se kaikki lisää keskinäistä ymmärrettävyyttä kielisukulaisuuden rinnalla. Jos Pohjolan valtiolliset vaiheet olisivat olleet hieman toisenlaisia kuin toteutunut historia, saattaisi Euroopassa olla yhtenäinen Skandinavian valtio, jossa yleis- ja kirjakielenä olisi skandinaviska.

Alueelliset erot skandinaavisten kielimuotojen välillä on kuitenkin helppo havaita. Alussa kuultu katkelma Tuntemattoman sotilaan ruotsinkielisestä käännöksestä antaa perin toisenlaisen akustisen vaikutelman kuin Ruotsin radion uutiset osakekurssien laskusta:

[… ruotsia …]

tai norjalaiset uutiset metsäpaloista:

[…norjaa …]

tanskankielestä puhumattakaan:

[…tanskaa …]

Ensimmäinen korviin tarttuva ero suomenruotsin ja toisaalta ruotsinruotsin ja norjan välillä on jälkimmäisten kielimuotojen laulavalta kuulostava sävelkorko; tooniaksentti on ilmiön toinen nimi. Näissä kielissä kaikki kaksi- tai useampitavuiset sanat kuuluvat jompaankumpaan luokkaan sen mukaan, millaisella sävelkululla — kahdella mahdollisesta — ne äännetään. Oppikirjoissa ja kieliopeissa puhutaan ykkös- ja kakkosaksentista. Ne realisoituvat hieman eri tavoin eri murteissa, mutta ykkösaksentti on lähempänä ääntämistä, joka suomenkielisen korvan kuulostaa ”normaalilta”; kakkosaksentissa on tyypillistä katkaistu sävelkulku, josta laulava vaikutelma syntyy.

Ruotsinruotsin yleiskielessä on noin kolme ja puoli sataa minimiparia, joissa vain erilainen aksentti erottaa kaksi sanaa toisistaan. Näin selviää ruotsinmaalaiselle ruotsinpuhujalle, onko kysymys tontista vai tontusta, skotista vai laukauksista, askeleista vai tikkaista, säännöstä vai ovensalvasta, nupista vai ryypystä. Verbin preesensmuodolla ja infinitiivillä on paitsi erilainen pääte, myös erilainen aksentti, preesensillä ykkönen ja infinitiivillä kakkonen. 

Suomenruotsissa ei sävelkorkoa ole, mikä saattaa olla suomenkielen vaikutusta. On mielenkiintoista, että aksenttivaihtelun puuttuminen ei kuitenkaan aiheuta minkäänlaista sekaannusta, nupi erottuu ryypystä ja tontti tontusta myös Suomessa. Kielen ilmiöillä on syvemmät syyt kuin pelkkä tarkoituksenmukaisuus.

Tooniaksenttia ei myöskään ole tanskassa, mutta tutkijat ovat aika yksimielisiä sitä, että tanskan ääntämisen omituisuuksiin kuuluva äännekatko, tanskaksi stød, on kehittynyt aksentista. Tanskassa pitkään vokaaliin tai soinnilliseen konsonanttiin voidaan lisätä kurkunpään kiristys, joka antaa puheelle hyvin erikoisen, voisipa sanoa eksoottiselta kuulostavan sävyn. Tanskan katko muistuttaa jonkin verran äännettä, joka esiintyy suomessa kahden sanan välissä esimerkiksi ilmauksessa ”Anna olla!”, mutta ei ole kuitenkaan foneettisesti aivan samanlainen. Tanskankielisen puheessa stød erottaa toisistaan vaikkapa miestä tarkoittavan sanan epämääräisestä persoonapronominista man. 

On mielenkiintoista, että sukupuuttoon kuolevassa itämerensuomalaisessa liivin kielessä Latvian Kuurinmaalla on täsmälleen samanlainen äännekatko kuin tanskassa. Liivin ja tanskan kielillä ei ole mitään historiallista yhteyttä keskenään Tässäkin voi selitystä etsiä joistakin ihmiskielen äännerakenteen yleisistä piirteistä. Tanskan ja liivin äännekatkon yhtäläisyyden havaitsi muuten tanskalainen kielitieteilijä Vilhelm Thomsen 1800-luvulla tavattuaan sattumalta liiviläisen merimiehen Kööpenhaminan satamassa.

Palataan lopuksi vielä ruotsinkielen pariin. Monica Zetterlund tulkitsee New Yorkissa jazz-muusikoitten suosimaa ruotsalaista kansanlaulua:

[…Ack, Värmeland du sköna! …]