Viikon kieli: Sukukieliä Sisä-Venäjällä

Hannu Reime

Sitten on taas vuorossa perjantaiaamuinen viikon kieli. Hannu Reimen sarjan aiheena ovat tällä viikolla suomen etäiset sukukielet syvällä Venäjällä.

Presidentti Tarja Halonen vieraili viime kesänä Keski-Venäjän mordvalaisalueilla isäntänään naapurimaan päämies Vladimir Putin. Halosen tarkoituksena oli tutustua suomensukuisten tai — jos tarkkoja ollaan — suomensukuisia kieliä puhuvien kansojen elämään. Vierailu liittyi huoleen näitten kansojen tulevaisuudesta. Ihmisoikeusjärjestöt niin Venäjällä kuin ulkomaillakin ovat rekisteröineet sortoa ja vainoa, jota ovat saaneet osakseen kansallisten vähemmistöjen asiaa ajavat aktivistit. Kyseisiin vähemmistöihin on kuulunut myös suomen niin sanottujen etäsukukielten puhujia.   

Halosen matka suuntautui Volgan mutkan eteläpuolella sijaitsevaan Mordvaan, joka Neuvostoliiton vuosina oli mordvalaisten autonominen neuvostotasavalta. Mordvalaisten puhuma kieli on yksi Sisä-Venäjän suomalais-ugrilaisista kielistä, puhujamäärältään niistä suurin.

Neuvostoaikaisten tilastojen mukaan mordvalla oli runsaasti toista miljoonaa puhujaa eli enemmän kuin viron kielellä. Luvut eivät luultavasti enää vastaa todellisuutta. Varsin suureen puhujamäärään päästiin myös siksi, että mordva laskettiin yhdeksi kieleksi. Se jakautuu kuitenkin kahteen päämurteeseen tai murreryhmään, joita hyvin perustein voitaisiin myös pitää kahtena eri kielenä.

Mordvankielisistä kaksi kolmasosaa puhuu itäistä päämurretta ersää ja yksi kolmasosa läntisempää mokšaa. Eri tietolähteitten mukaan ersän ja mokšan puhujat ymmärtävät toisiaan vain vaivoin tai eivät lainkaan. Ersän kieli tai ersä-mordva kuulostaa tällaiselta, metsätyömies Vasili Maslennikov kertoo mordvalaisista saunomistavoista suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-alueita moneen kertaan kiertäneelle Yleisradion toimittajalle Unto Miettiselle. Äänitysvuosi on 1962:

[…ersä-mordvaa…]

Kun presidentti Halonen 45 vuotta Unto Miettisen jälkeen kävi Mordvan tasavallassa, oli moni asia maailmassa muuttunut. Siitä huolimatta jotain samaa ja muuttumatontakin oli siinä folkloristisessa — kansatieteellisessä — tavassa, jolla vieraille esiteltiin mordvalaisten elämää venäläisen enemmistön keskellä. Mordvaa ei ollut valittu Haloselle matkakohteeksi sattumalta. Se on nimittäin tasavalta, josta ei tiettävästi ole kuulunut uutisia ongelmista. Lähellä sijaitsevasta Marin tasavallasta niitä on raportoitu.       

Sisä-Venäjän Euroopan puoleisten alueitten suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluvat mordvan lisäksi mari, josta aikaisemmin käytettiin nimitystä tšeremissi, udmurtti, aikaisemmalta nimeltään votjakki, sekä komi eli syrjääni. Kullakin näistä kielistä tai kieliryhmistä oli Neuvostoliitossa oma autonominen tasavaltansa, ja neuvostoajoilta periytyy myös nyky-Venäjän hallinnollinen käytäntö, jossa ne luokitellaan tasavalloiksi. Jo Neuvostoliiton vuosina olivat mordvalaiset, marit, udmurtit ja komit vähemmistöjä nimikkotasavalloissaan, eivätkä heistäkään kaikki enää puhuneet vanhempiensa ja isovanhempiensa kieltä. Monelle sen oli korvannut yleisliittolainen valtakieli, venäjä.  

Neuvostoliiton kielipolitiikan mukaisesti useille vähemmistökielille, niin myös suomensukuisille, luotiin kirjakielisiä muotoja. Venäjästä lainatut kyrilliset aakkoset tarvittavin lisäkirjaimin ja lisämerkein täydennettyinä vakiintuivat käyttöön 1930-luvulla. Latinalaisista aakkosista luovuttiin yleensä kovimman stalinistisen terrorin vuosina.   

Mordva ja mari luetaan yhdessä niin sanottuihin Volgan suomalaisiin kieliin. Nimitys on hieman harhaanjohtava, sillä mitään erillistä suomalais-volgalaista kantakieltä ei Volgan mutkassa ole ilmeisesti koskaan puhuttu, vaan mari ja mordva ovat itsenäisesti eriytyneet suomalais-ugrilaisten kielten suomalaisesta haarasta. Nimityksellä viitataan vain siihen alueeseen, missä näitten kielten puhujien enemmistö asuu.

Mordvan lailla mari jakautuu kahteen päämuotoon, itäiseen ja läntiseen. Niillä on yhteensä noin puoli miljoonaa taitajaa, joista ylivoimainen enemmistö puhuu kielen itäistä muunnelmaa. Murreryhmien välinen jako vastaa osittain, mutta ei täysin mari-kansan etnistä jakoa niin sanottuihin niitty- ja vuorimareihin. Tässä marin kielen näyte, puhujana professori Smirnov tasavallan metsätieteellisestä korkeakoulusta, äänitetty 42 vuotta sitten:

[…maria…]

Sisä-Venäjän suomalais-ugrilaisista kielistä mordvaa puhutaan Volgan suuren mutkan eteläpuolella ja maria sen pohjoispuolella. Suomensukuisten kielten alue ulottuu Volgan rannoilta pohjoiseen Kama-jokea ja Uralia myötäillen aina arktisille alueille asti. Marinmaasta itään sijaitsee Udmurtian tasavalta ja siitä pohjoiseen Komi.

Udmurttia ja komia kutsutaan yhdessä suomalais-permiläisiksi kieliksi. Ne ovat eriytyneet yhteisestä permiläisestä kantakielestä kielihistorioitsijoitten mukaan arviolta vasta noin tuhat vuotta sitten. Komilla on kaksi kirjakielistä muotoa, joista toista kutsutaan komisyrjääniksi tai vain komiksi ja toista komipermjakiksi. Yhteensä komia puhuu noin kolme ja puoli sataa tuhatta ihmistä. Udmurtin puhujia on puolisen miljoonaa. Tällaiselta kuulostaa udmurtin eli votjakin kieli, puhujana Udmurtian autonomisen neuvostotasavallan presidentti Sysojev vuonna 1969:

[…udmurttia…]

Sisä-Venäjän suomalais-ugrilaiset kielet ovat saaneet paljon vaikutteita sekä venäjästä että lähialueitten turkkilaisista kielistä, sellaisista kuin tataari ja tšuvassi. Myös Etelä-Venäjällä aikoinaan asuneitten iranilaisten kansojen kielet ovat vaikuttaneet suomen sukukieliin. Selvimmin vaikutuksen huomaa sanastossa, mutta myös äännejärjestelmä ja kielioppi ovat saattaneet muuttua naapurikielten vaikutuksesta. Vaikutus on varmaan myös ollut molemminpuolista.

Jotkut tutkijat arvelevat, että viimeiselle tavulle lankeava sanapaino udmurtin kielessä olisi turkkilaista lainaa. On myös oletettu, että venäjän tapa jättää olla-verbi ääntämättä preesensin aikamuodossa olisi lainattu Volgan ja Uralin alueen suomensukuisista kielistä. Venäjässä esimerkiksi lause ”Hän on lääkäri” sanotaan yksinkertaisesti On vrač, sananmukaisesti ”Hän lääkäri”. Oletuksen mielenkiintoa saattaa vähentää se, että rakenne ei ole mitenkään poikkeuksellinen maailman kielissä. Esimerkiksi arabia ja heprea käyttäytyvät samoin.

Mielenkiintoinen piirre, joka yhdistää suomen ja itämerensuomalaiset kielet sukulaiskieliin Venäjällä, on kieltosanan taipuminen verbin tavoin. Suomessahan sanotaan ”Tulin”, mutta kieltomuodossa ”En tullut”, subjektin persoonan ja luvun osoittaa kieltosanan eikä varsinaisen verbin muoto. Joissakin etäsukukielissämme myös aikamuodot ja muut verbin taivutuskategoriat merkitään kieltosanaan. Tämänkin ilmiön eksoottisuutta saattaa vähentää se, että myös englanti käyttäytyy samoin: He sings, ”Hän laulaa”, mutta He doesn't sing, ”Hän ei laula”. Sama ajatus voidaan ilmaista samanlaisin mekanismein kahdessa kielessä, vaikkei niitten puhujilla ole ollut mitään kanssakäymistä keskenään. Ihmiskielissä on monia piirteitä, joita ei voida selittää pelkillä historiallisilla sattumilla. Suomi ja sen sukukielet eivät sittenkään ole niin poikkeuksellisia maailman kielten joukossa kuin joskus väitetään. Usein kysymys on vain näkökulmasta.