Viikon kieli: Sardinia ja retoromaani

Hannu Reime

Vuorossa on taas perjantaiaamuinen Viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa esitellään tänään kaksi Euroopan pientä kieltä, jotka periytyvät roomalaisten ajalta.

Viikko sitten tässä kielisarjassa oli aiheena romanian kieli, latinan tytärkielistä ainoa, jota puhutaan Balkanilla. Rooman imperiumi jätti rikkaan kieliperinnön maanosaamme, sillä kansan puhumasta latinasta syntyivät vuosisatojen kuluessa eteläisen Euroopan suuret kansalliskielet: italia, espanja, portugali, pohjoisempana puhuttava ranska sekä muista erillään oleva romania.

Kansalliskielet, niin romaaniset kuin muutkin, ovat syntyneet kansallisvaltioitten muodostumisen myötä. Jostakin murteesta tai joittenkin murteitten yhdistelmästä on päätetty tehdä standardimuotoinen yleis- ja kirjakieli. Valinnan ovat usein sanelleet voimapoliittiset tekijät.

Espanjan kirjakieli esimerkiksi muodostui Kastilian ylängöllä puhutuista romaanisista kielimuodoista. Ranskan pohjana on ollut Pariisia ympäröivän Île-de-Francen alueen puhetapa, ja se, mitä nykyisin kutsutaan italiaksi, perustuu Danten käyttämään toscanalaiseen kieleen.

Romaaniset kielet olivat aluksi kokoelma paikallisia latinansukuisia puhetapoja tai kielimuotoja, jotka olivat alkaneet elää omaa elämäänsä jo roomalaisvallan aikana, ja joitten eriytyminen vain voimistui, kun Eurooppaan muodostui uusia valtakeskuksia. Keskiajalla ei mitenkään olisi voinut aavistaa, että nykyisen Portugalin ja Galician alueella puhutuista romaanisista murteista syntyisi portugaliksi kutsuttu kansalliskieli, maailmankieli, jonka puhujia tulisi olemaan valtameren takaisella uudella mantereella moninkertainen määrä kielen eurooppalaisiin puhujiin verrattuna.

Tulevaisuutta vakiintuneena kirjakielenä olisi sen sijaan voinut tuohon aikaan hyvinkin ennustaa niille kielimuodoille, joita silloin kuuli Etelä-Ranskassa, ja joille on annettu yhteinen nimitys oksitaani. Tällä kielellä kirjoitettiin keskiajalla rikasta runoutta, mutta nykyisin oksitaanista on jäljellä enää maaseudun murteita, joille on annettu hieman halventava ranskankielinen nimitys patois. Ranska on kieli, näin sanotaan, muut sitä muistuttavat puhetavat Ranskan Tasavallan alueella ovat vain ranskankielen epätäydellisiä muotoja, murteita.

Mutta jos asioita tarkastelee pelkästään kielten kannalta, valtioitten rajoista välittämättä, silloin voi mainiosti todeta, ettei Ranskassa ja Italiassa puhuttavien kielten välillä ole mitään täsmällistä rajaa.  Eteläisimmän Ranskan, Provencen, kielten muunnelmia puhutaan myös Pohjois-Italiassa, maan luoteisimmissa osissa.

Espanjan valtioon kuuluvan Katalonian autonomisen alueen kieli katalaani on ainoa vakiintunut ja kukoistava romaaninen kieli, jolla ei ole tukenaan itsenäisen valtion arvovaltaa. Katalaanilla on kuitenkin enemmän puhujia kuin monien itsenäisten maitten kielillä maanosassamme.

Ei-valtiollisena, mutta samalla vahvana kielenä katalaani on poikkeus romaanisten kielten perheessä. Se ei ole ainoa latinasta periytyvä, elävä ei-valtiollinen kieli maanosassamme. Euroopassa kuulee vieläkin lukuisia romaanisia kielimuotoja, jotka eroavat ympäröivistä valtakielistä. Toisenlaisissa valtiollisissa oloissa ne saattaisivat olla kansainvälisesti tunnettuja ja vakiintuneita kieliä. Niitä puhutaan yleensä monina eri murteina, jotka eivät suinkaan ole keskenään ymmärrettäviä. Ne saattavat kuulostaa vaikka tällaiselta:

[…sardiniaa…]

Tässä luetaan Jeesuksen kuuluisaa tuhlaajapoika-vertausta sardinian kielellä. Kyseessä on saaren pohjoisosassa Ploaghen kaupungissa puhuttava murre. Siinä särähtää korvaan Euroopan kielissä melko harvinainen soinniton l-konsonantti, joka kuuluu myös walesin kielen äännejärjestelmään.

Termillä ”sardinian kieli” tarkoitetaan kokoelmaa toisiaan lähellä olevia puhetapoja, murteita tai kielimuotoja — miten vain — joita puhutaan Sardinian saarella Italiassa. Sardinia luokitellaan yleensä kieleksi eikä yhdeksi Italian lukuisista murteista, jotka nekin poikkeavat toisistaan ja italian kirjakielestä usein yhtä paljon kuin vaikkapa eri kieliksi luokitellut mannerskandinaaviset kielet: ruotsi, norja ja tanska. Jos Sardiniasta olisi joskus tullut itsenäinen valtio, sardinian kieli olisi varmasti yksi Euroopan kansallisista kielistä, luultavasti myös EU-kieli, sillä tuskinpa Sardinia olisi itsenäisenäkään jäänyt Unionin ulkopuolelle. Sardinian kirjakielen pohjana saattaisi silloin olla saaren pääkaupungin Cagliarin murre:

[…sardiniaa Cagliarista …]

Nykyisin sardinia on kuitenkin nimenomaan puhekieli. Koulujen kielenä ja virallisena kielenä Sardiniassa on italia. Saaren pohjoisimmassa osassa kuulee myös puhetta, joka on läheistä sukua Korsikan kielimuodoille, ja luoteisrannikolla on pieni alue, jossa puhutaan katalaania. 

Romaanisten kielten joukossa sardinia on poikkeuksellisen vanhakantainen, ja se luokitellaankin tässä kieliperheessä omaksi haarakseen. Tähän on historiallisena selityksenä se, että Sardinia oli ensimmäinen Rooman hallintaan joutunut alue Italian niemimaan ulkopuolella, ja se tapahtui vuonna 238 ennen ajanlaskumme alkua. Sardinian erikoisuuksiin kuuluu muun muassa se, että määräinen artikkeli on maskuliinisukuisilla sanoilla su ja feminiineillä sa, kun muissa romaanisissa kielissä vastaavaan artikkeliin kuuluu aina l-konsonantti: esimerkiksi italian il ja la. Ero johtuu siitä, että sardiniassa artikkeli on johdettu latinan painokkaasta pronominista ipse/ipsa, ”hän itse”, ”se itse”. Sardiniaa tutummissa latinan tytärkielissä sen pohjana on latinan demonstratiivi ille/illa, ”se”.

Sardinian kieli on pysynyt vanhakantaisena myös siksi, että sitä puhutaan melko lailla eristyneellä saarella. Myös korkeat vuoret eristävät ihmisasutuksia toisistaan ja auttavat vanhoja kielimuotoja säilymään hengissä:

[…retoromaania …]

Tässä keskustellaan kirjallisuudesta ja kulttuurista Sveitsin radiossa kielellä, jota kutsutaan retoromaaniksi. Kyseessä on joukko toisiaan lähellä olevia murteita, joita puhutaan Italian pohjoisimmassa ja koillisimmassa osassa sekä Kaakkois-Sveitsissä Graubündenin kantonissa eli osavaltiossa. Retoromaaniksi kantonin nimi on Grischun, ja siellä sillä on tunnustettu kansalliskielen asema. Retoromaanin sveitsiläisistä muunnelmista käytetään myös yhteisnimitystä romantsh. Sillä on yhteensä noin 40 000 äidinkielistä puhujaa. Italiassa retoromaanin eri muotoja puhuu ainakin puoli miljoonaa ihmistä.   

Sveitsissä retoromaania puhutaan ei-romaanisessa, saksankielisessä ympäristössä. Saksa onkin vaikuttanut vahvasti kielen sanastoon, jossa on runsaasti germaanista lainaa. Vaikutus tuntuu myös Sveitsin retoromaanin kieliopillisessa rakenteessa muun muassa pyrkimyksenä sijoittaa aikamuodossa taivutettu verbinmuoto päälauseen toiseksi jäseneksi, kuten tehdään lähes kaikissa germaanisissa kielissä. Sveitsiläinen retoromaani on kuitenkin historiallisesti latinan tytärkieli ja siten myös kulttuurisesti osa romaanista Sveitsiä. Siihen se kuuluu ranskan ja italian kielten rinnalla.