Viikon kieli: Sanskrit

Hannu Reime

Sitten on vuorossa perjantaiaamun Viikon kieli. Tällä viikolla kerromme sanskritista, joka kuuluu maailman vanhimpiin kulttuurikieliin. Viikon kieli –sarjaa toimittaa Hannu Reime.

HR: Maailman kielten joukossa on muutama sellainen kieli, joka on elänyt kulttuurikielenä enemmän kuin kaksituhatta vuotta, ja joka kantamansa kirjallisen perinteen muodossa elää oikeastaan vieläkin. Klassillinen latina ja muinainen kreikka mainitaan yleensä ensimmäisinä tällaisten kielten joukossa. Latina on ollut olemassa kirjoitettuna kielenä Rooman valtakunnan vuosisadoista alkaen, ja sen ylläpitämä kirjallinen perinne jatkuu koko ajan: tältä radiokanavalta, Yle Radio Yhdestä, voi tunnin kuluttua kuunnella latinankielistä uutiskatsausta ja internetistä voi lukea vaikkapa vapaan tietosanakirjan Wikipedian latinankielisiä sivuja.

Kolmas, latinaan ja kreikkaan rinnastettava vanha kielimuoto — niitten historiallinen sukulainen itse asiassa — on sanskrit. Se on kieli, jolla on intialaisen kulttuurin piirissä aika lailla samanlainen perinnettä kantava asema kuin latinalla Euroopassa. Kuten latinakin sanskrit on yhdeltä kannalta katsoen kuollut kieli, mutta toisaalta se kuitenkin elää. Sitä opetetaan, sitä käytetään ajatusten vaihtamiseen, ja sillä kirjoitetaan. Sanskrit kuulostaa tällaiselta. Sitä lukee sanskritin kielen ja kirjallisuuden tutkija Virpi Hämeen-Anttila:

[…sanskritia…]

VH-A: Nämä ovat kaksi ensimmäistä säettä Nala-eepoksesta, joka sisältyy suureen eepokseen Mahābhārata, ja ne on kirjoitettu mitalla, joka edustaa hyvin puhekielistä mittaa ja antaa sikäli sanskritin puhekielestä aika selkeän kuvan: tällainen jutusteleva, aika tasainen tempo, vähän niin kuin suomessa.

HR: Sanskritilla on aika erikoinen asema kielten historiassa ja kielten tutkimuksen historiassa.

VH-A: Kyllä, se on semmoinen kuollut kieli vähän samaan tapaan kuin kreikka ja latina antiikin kielinä. Mutta toisaalta sillä on paljon pitempi historia kuin kreikalla ja latinalla käyttökielenä. Sillä on hyvin suuri kirjallisuus, sekä kaunokirjallisuus että tieteellinen, filosofinen ja uskonnollinen kirjallisuus tukenaan. Vieläkin suositellaan intialaisille, että he opiskelisivat tämän kielen.

HR: Mikä on sanskritin asema tämän päivän Intiassa?

VH-A: Se on yksi Intian kahdestakymmenestäkahdesta virallisesta kielestä ja sitten se on sellainen, jota pidetään kansallisesti suojeltavana kielenä. Monet järjestöt ovat yrittäneet ajaa sitä, että kouluissa olisi pakollisena jossakin määrin sanskritia. Sen voi ottaa toisena tai kolmantena vieraana kielenä aika monissa kouluissa ja aika paljon sitä otetaankin. On laskettu, että neljä miljoonaa ihmistä Intiassa osaisi puhua sanskritia luonnollisena kielenä vieläkin.

HR: Luonnollisena siinä mielessä, että ovat kotona oppineet…?

VH-A: No, ei kotona. He ovat oppineet sitä sen verran koulussa, että pystyvät käyttämään sitä puhuttaessa.

HR: Miten se jakautuu alueellisesti Intiassa? Onko jokin määrätty alue, jolla sanskritia nimenomaan osataan, vai onko se hajallaan ympäri maata?

VH-A: Se on vähän hajallaan ympäri maata. Aikaisemmin pohjoinen oli historiallisesti sanskritin valta-aluetta, mutta sen jälkeen kun sanskrit siirtyi Etelä-Intiaan, Etelä-Intiassa on ollut paljon keskuksia, joissa puhutaan sanskritia. Sitä harrastetaan varsinkin siellä, missä on pitkä pappiskulttuurin traditio, koska pyhät tekstit ovat sanskritiksi. Eteläisestä Keski-Intiasta löytyy jopa sellainen kylä, jolla on historiallisena jäänteenään se, että siellä kaikki puhuvat äidinkielenään sanskritia. He saivat aikoinaan kylän lahjaksi sillä perusteella, että heidän täytyy puhua tätä kansallisesti tärkeää kieltä, ja sitä he sitten vieläkin puhuvat.

HR: Se, että sanskritia vielä osataan, johtuuko se uskonnollisista vai yleisemmistä kulttuurisyistä?

VH-A: Sekä että. Se on niin tärkeä kieli Intian kansalliselle historialle ja kulttuurille, koska melkein kaikki mitenkään merkittävä kirjallisuus kirjoitettiin sanskritiksi aivan 1600-luvulle saakka, ja vasta sen jälkeen nykyintialaiset kielet alkoivat toimia kirjakielinä. Oikeastaan aivan tehokkaasti ne alkoivat toimia vasta 1800-luvulla, jolloin kaikki aikaisempi kirjallisuus oli kirjoitettu sanskritiksi, varsinkin uskonnolliset perustekstit, mutta aika moni maallinenkin klassikko on sanskritiksi. Se kyllä pitää tämän kielen elossa ihan eri tavalla kuin monet muut kuolleet kielet.

HR: Onko sanskritista koskaan yritetty tietoisesti tehdä kaikkien intialaisten osaamaa kieltä?

VH-A: Jaa-a, ei kyllä. Käsittääkseni eivät edes nationalistit ole yrittäneet sitä tehdä. Hindistä sen sijaan on yritetty sellaista tehdä, mutta ei sekään ole ottanut tulta. Mutta se on sellainen kaikkia sitova kirjakieli, koska Intian puhekielet jo hyvin varhaisessa vaiheessa rupesivat menemään kukin omaa tietään. Sivistyneistöllä ei ollut yhteistä (puhe)kieltä. Intian vanhalla ja keskiajalla sanskrit aika lailla toimi kaikkien yhteisenä, sellaisena oppineitten lingua francana ja kirjallisuuden yleiskielenä niin, että kaikki saattoivat ottaa tradition haltuun ja sitten vaihtaa keskenään mielipiteitä tällä kielellä. Luulen, että se on toiminut aika joustavasti ihan tuonne keskiajalle saakka, tuonne 1600-luvulle saakka tällaisena erillisenä kirjakielenä niin, että kaikki ovat puhuneet omaa äidinkieltään ja tämä on ollut se kakkoskieli.

HR: Vaikka sanskritin puhujia siis edelleen on Intiassa ja sitä opiskellaan muuallakin maailmassa, sanskrit on kuitenkin ennen kaikkea kirjakieli ja kirjallisuuden kieli.

VH-A: Sanskrit varmaankin lakkasi olemasta puhekieli jo hyvin varhain, jo silloin kun Pānini, kuuluisa kieliopintekijä, laati kieliopin, joka lukitsi sanskritin paikalleen kielenä. Hän eli 400-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Silloin sanskrit jo oli lakannut olemasta puhekieli. Se oli kirjakieli, ja se, mitä puhuttiin, se oli prākrit, niin sanoakseni. Sanskritin nimikin jo kertoo, että se oli jotakin muuta kuin puhekieli. Sana samskrta tarkoittaa puhtaaksi tehtyä tai jalostettua, kun taas prākrit, se, millä luonnehdittiin puhekieltä, tarkoittaa luonnonmukaista.                     

HR: Virpi Hämeen-Anttila mainitsi nimen Pānini. Hän oli intialainen kieliopintekijä, josta tiedetään hyvin vähän, mutta jonka työ on herättänyt sitäkin enemmän kiinnostusta. Pānini laati sanskritin äänne- ja muoto-opin täydellisen kuvauksen tiiviiden, hyvin abstraktien sääntöjen muodossa. Pāninin kielioppia on tutkittu ja kommentoitu varsinkin viime vuosisadalta alkaen, kun kielitieteen painopiste on siirtynyt kielihistoriasta ihmiskielen rakenteen kuvaamiseen, sen sääntöjärjestelmän selittämiseen, joka meillä jokaisella on päässämme puhumastamme kielestä. Tässä tutkimuksessa intialainen Pānini on tiennäyttäjä kahden ja puolen vuosituhannen takaa.