YLE/Ykkösaamu, 10.6.2005
YLE/Ykkösaamu, 10.6.2005
Hannu Reime
Vuorossa on taas perjantaiaamuinen viikon kieli. Hannu Reime esittelee kielen, jota puhutaan eniten Euroopan Unionissa. Se on yksi suurista maailmankielistä, jolla muun muassa voi kuunnella 24-tuntista kansainvälistä uutispalvelua.
[Deutsche Welle ...] Saksan kansainvälinen yleisradio Deutsche Welle lähettää uutisia ja muuta ohjelmaa ympäri maapallon yhteensä kolmellakymmenellä kielellä. Tässä ovat menossa uutiset kotimaan kielellä, saksaksi.
Päinvastoin kuin muut suuret eurooppalaisperäiset maailmankielet englanti, espanja ja portugali, joitten syntyperäisten puhujien enemmistö asuu valtameren takana Amerikassa, saksa on ennen kaikkea manner-Euroopan, Keski-Euroopan kieli. Siinä se eroaa jopa suuresta naapurikielestään ranskasta, jolla sentään on useita miljoonia puhujia Kanadassa ja, Amerikan lisäksi, muillakin mantereilla.
Syynä on se, että Saksan johtajat eivät koskaan onnistuneet laajentamaan 1800-luvun lopulla yhdistyneen valtionsa valtaa muihin maanosiin. Hyviä yrityksiä siihen suuntaan kyllä oli, ja juuri kilpailu siirtomaista oli ensimmäisen maailmansodan tärkeimpiä syitä. Ne siirtomaat, jotka Saksan oli onnistunut hankkia, se menetti hävittyään ensimmäisen suursodan, jota joskus myös kutsutaan 1900-luvun ensimmäiseksi eurooppalaiseksi sisällissodaksi.
Saksan kieli levisi merten taakse lähinnä siirtolaisuuden kautta. Yhdysvalloissa on edelleen saksankielisiä yhteisöjä, niitten jälkipolvea, jotka siirtyivät Euroopasta länteen sadan vuoden takaisessa suuressa muutossa. Muistona Saksan lyhyestä siirtomaakaudesta on pieni saksaa puhuvien joukko Namibiassa, entisessä Saksan Lounais-Afrikassa, joka siirtyi Kansainliitolle ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja jota Etelä-Afrikka miehitti 1980-luvulle saakka.
Saksaa puhuu äidinkielenään toistasataa miljoonaa ihmistä, ja heistä vajaat sata miljoonaa asuu Euroopassa. Varsinaisten saksalaisten, siis Saksan Liittotasavallan kansalaisten, ja itävaltalaisten lisäksi kaksi kolmasosaa sveitsiläisistä on saksankielisiä. Euroopan Unionin kansalaisista saksan puhujat muodostavat suurimman kieliryhmän, ja koko Euroopassa saksa on toiseksi puhutuin kieli, venäjän jälkeen. Euroopassa opetetuista vieraista kielistä saksa on kolmanneksi suosituin. Sen edellä ovat vain englanti ja ranska.
Eurooppalaisen kulttuurin historiassa saksankielen merkitys on ollut todella suuri. Esimerkiksi akateemisessa maailmassa saksaa käytettiin viime vuosisadan alkupuoliskolla yhtä yleisesti kuin englantia nykyisin. Kansainvälisesti levinneimmät tieteelliset julkaisut kirjoitettiin saksaksi, eikä niin tehty vain humanistisilla aloilla, vaan myös kaikkein kehittyneimmissä tieteissä, matematiikassa ja fysiikassa. Ne Albert Einsteinin tutkimukset, joitten ansiosta juuri nyt muistellaan ja juhlitaan fysiikan ihmeitten vuotta 1905 tasan sata vuotta sitten, kirjoitettiin ja julkaistiin kaikki saksaksi. Sellaiset kaupungit kuin Göttingen tai Königsberg ovat osa matematiikan historiaa. Filosofiassa, kirjallisuudessa ja kaikenlaisessa hengenviljelyssä saksankieli on vuosisatojen ajan ollut yksi käytetyimmistä ajatustenvaihdon välineistä. Tällaista kulttuuritaustaa vasten näyttäytyy tietenkin Saksan ja saksalaisten historian synkin vaihe, natsien valtaantulo, sitäkin oudommalta ja kaameammalta: kehittyneinkään kulttuuri ei näköjään yksinään pysty estämään vajoamista barbariaan, jos olosuhteet sellaiseen ovat muuten suotuisat.
Saksan Liittotasavalta, Itävalta ja suurin osa Sveitsiä ovat siis saksankielisen maailman ydinaluetta. Kieliraja itään on vaihdellut sotien ja poliittisten voimasuhteitten vaihtelujen mukaan. Ennen toista maailmansotaa saksankielisen asutuksen pohjoisin uloke sijaitsi Memelin kaupungissa, joka kuuluu Liettuaan, ja joka nykyisin tunnetaan paremmin liettuankielisellä nimellään Klaipeda. Suuret alueet nykyistä Puolaa olivat saksankielisiä ja läpeensä saksalainen oli myös nykyisin Venäjään kuuluva erillisalue, joka muodosti Itä-Preussin pohjoisimman osan keskuksenaan Königsbergin keskiaikainen kaupunki, nykyinen Kaliningrad.
Saksalaisten siirtokuntia on myös ollut varsinaisen saksankielisen maailman ulkopuolella idässä, muun muassa Romanian Transilvaniassa eli Siebenbürgenissä ja Volgan rannoilla syvällä Venäjällä, jonne keisarinna Katariina II saksalaisia kutsui 1700-luvulla. Vallankumouksen jälkeen Venäjän saksalaisille perustettiin oma autonominen tasavaltansa Volgan varrelle pääkaupunkinaan Engels, mutta se lakkautettiin toisen maailmansodan aikana ja sen asukkaat karkotettiin Kasakstaniin. Kyseessä oli Stalinin hirmuvallalle tyypillinen kollektiivinen rangaistus, jollaista sovellettiin Venäjän muihinkin vähemmistökansoihin, muun muassa tšetšeeneihin.
Saksankieltä puhutaan myös Etelä-Tirolissa, joka kuuluu Italiaan, eikä saksa ole myöskään kokonaan hävinnyt Elsassista ja Lothringenista, paljon sotia aiheuttaneista historiallisista maakunnista, jotka nykyisin ovat osa Ranskaa, ja jotka paremmin tunnetaan ranskankielisillä nimillään Alsace ja Lorraine.
Saksalainen kulttuuri on vaikuttanut vahvasti myös Baltiassa, jossa saksalaiset muodostivat vuosisatojen ajan maata omistavan yläluokan. Saksa on luultavasti myös jättänyt jälkensä vironkieleen. Kieliopin tutkijat ovat panneet merkille, että eräät piirteet, jotka erottavat viron sille muuten läheisestä suomenkielestä, saattavat olla saksalaista perua: sanajärjestys on virossa hieman tiukempi kuin suomessa, verbin paikka täsmällisemmin määrätty. Virossa on myös paljon äännelainoja ja käännöslainoja saksasta: linna on loss, lääkäri arst ja johdanto sissejuhatus, saksaksi Einführung. Viro on jotenkin keskieurooppalaisempaa kuin suomi.
Saksa kuuluu länsigermaanisiin kieliin, ja se on syntynyt niitten germaaniheimojen puheesta, jotka aikoinaan asuttivat Rooman valtakunnasta pohjoiseen sijainneita alueita. Saksankielinen maailma on historiansa aikana ollut valtiollisesti hyvin hajanainen, joten minkään nimenomaisen alueen murteesta ei ole ikään kuin luonnollista tietä tullut saksan kirjakieltä. Kirjoitettu saksa on pantu alulle tavallistakin tietoisemmin ponnistuksin. Suuri ansio siitä kuuluu Lutherille, joka käänsi Raamatun saksaksi 1500-luvulla.
Vuosisatoja saksankieli on ollut jakautuneena kahteen suureen murrealueeseen, joita kutsutaan ylä- ja alasaksaksi. Käännöksessään Luther yhdisti eri murteita käyttäen kuitenkin perustana yläsaksaa, johon saksan kirjakieli tuli nojautumaan. Nimitykset ylä- ja alasaksa viittaavat siihen, että alasaksan murteita puhutaan Pohjois-Saksan alavilla seuduilla ja yläsaksaa etelämpänä vuoristojen tuntumassa. Saksalle läheinen kieli hollanti on historiallisesti alasaksaa.
Kirjoitetun kielen ja murteitten ero on saksassa säilynyt pitkään ja vaikuttaa vieläkin nykyajan tiedonvälityksestä ja muista yhdistävistä tekijöistä huolimatta. Joitakin murteita, sellaisia kuin esimerkiksi Sveitsissä puhuttua saksaa, on pyritty aivan tietoisesti säilyttämään. Sveitsiläinen puhesaksa eroaa huomattavasti saksan kirjakielestä, joka on yksi alppimaan neljästä virallisesta kielestä.
Mielenkiintoinen saksan muunnelma tai ehkä pikemminkin sukulaiskieli on myös juutalaissaksa, jiddiš, joka toisen maailmansodan holokaustiin saakka oli miljoonien Itä-Euroopan juutalaisten äidinkieli. Jiddišiä kirjoitetaan heprealaisin aakkosin, ja siinä on runsaasti seemiläisiä ja jonkin verran myös slaavilaisia lainasanoja. Yleensä jiddišiä pidetään omana kielenään eikä minään saksan murteena. Toisaalta, ei ole olemassa mitään ylhäältä annettuja sääntöjä, jotka kertoisivat, missä on kielen ja murteen välinen raja. Kysymys on historiallisista sattumista ja kulttuurisista sopimuksista, aika paljon siis makuasioista.
Saksassa on monia yhteisiä germaanisia piirteitä, joita on myös muun muassa skandinaavisissa kielissä. Verbin paikka on aina tarkkaan määrätty, vaikka lauseenjäseniä voidaan muuten sijoitella melkoisen vapaasti: aikamuodossa taivutettu verbi tulee aina toiseksi rakenneosaksi. Saksalla ja hollannilla on vielä sellainen erikoisuus, että kaikki muut verbinmuodot sijoitetaan tai, ehkä pitäisi sanoa jäävät, lauseen tai virkkeen loppuun.
Sanajärjestys tuottaa usein ongelmia saksaa opiskeleville aikuisille. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että Saksaan muuttaneilla turkkilaisilla siirtolaisilla oli vaikeuksia sijoitella saksan verbejä oikein lauseen loppuun, vaikka heidän omassa kielessään, turkissa, verbi on aina viimeisenä. Turkkilaiset lapset sen sijaan sisäistivät kyseisen saksankielen säännön vaivatta ja sijoittelivat verbit oikein uudessa, luonnollista tietä hankkimassaan kielessä. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että luonnollisen kielen muodolliset säännöt eivät ole pelkkiä kulttuurisia sopimuksia. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että ne kumpuavat jostakin syvältä ihmismielestä ja toteutuvat vain hieman eri tavalla eri kielissä.
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta.
Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.