YLE/Ykkösaamu, 3.6.2005

Viikon kieli: Ranska

Hannu Reime

Vuorossa on taas perjantaiaamuinen viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa kerrotaan tänään kielestä, jonka kotimaa on kuluneen viikon aikana ollut vahvasti esillä uutisissa.

[ranskaa … Jacques Chirac …]

Presidentti Jacques Chirac toteaa tapahtuneen. Ranskalaiset ovat tehneet suvereenin päätöksen demokraattisesti, he ovat hylänneet Euroopan perustuslain. Chirac käyttää kieltä, jota puhuu äidinkielenään noin 77 miljoonaa ihmistä maailmassa, Ranskan tasavallan lisäksi Belgian, Sveitsin ja Kanadan ranskankielisillä alueilla. Kaikkiaan ranskan puhujia lasketaan olevan noin 130 miljoonaa. Puhujamäärältään se ei kuulu maailman kielten joukossa aivan kärkeen; sen lasketaan olevan yhdennellätoista sijalla. Ranska on yhtä kaikki yksi suurista maailmankielistä. Se on ollut tärkeä kieli Euroopan ja koko maailmankin kulttuurin historiassa. Se on yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä, ja varmaankin ranskaa arvostetaan yhä suuresti kautta maailman englannin voittokulusta huolimatta.

Ranska kuuluu romaanisiin eli kansanlatinasta vuosisatojen aikana polveutuneisiin kieliin. Niitten joukossa se on kolmanneksi suurin espanjan ja portugalin jälkeen. Useimpiin muihin romaanisiin kieliin verrattuna ranska tuntuu eronneen radikaalisti näitten kaikkien kielten yhteisestä äidistä latinasta. Latinasta polveutuvat sanat ovat ranskassa muuttaneet äänteellistä muotoaan niin paljon, että niitten romaanista alkuperää saattaa olla varsin vaikeaa tunnistaa. Ajatellaanpa vaikka vain vettä tarkoittavaa latinan sanaa aqua, joka italiaksi on acqua ja espanjaksi agua ja jopa vahvasti slaavilais- ja balkanilaisvaikutteisessa romanian kielessä on vielä melko helposti tunnistettava apã. Ranskassa tämä apteekkikielestä tuttu latinan sana on muuttunut muotoon eau.

Ranskankieli, Ranska maana ja kansana ja ranskalainen kulttuuri ovat syntyneet alueella, jota muinoin kutsuttiin Galliaksi, ja jonka roomalaiset valtasivat ennen ajanlaskumme alkua. Gallialaiset olivat kelttejä: he puhuivat kelttiläistä kieltä, joka siis on historiallista sukua muun muassa iirin ja walesin kielille. Latina syrjäytti sittemmin gallialaisten oman kielen, joka loppujen lopuksi jätti vain vähän jälkiä tulevaan ranskaan. Sitä vastoin ranskaan vaikuttivat suuresti Galliaan 200-luvulta lähtien tunkeutuneitten germaaniheimojen, sellaisten kuin frankkien, alemaanien ja burgundien puhumat kielet. Jopa Ranskan nimi kaikkine johdannaisineen on tullut sanasta ”frankki,” ja toisaalta Saksaa ja saksalaista tarkoittavat ranskan sanat viittaavat suoraan alemaaneihin.

Ranskassa on muista romaanisista kielistä poikkeavia piirteitä, joista ranskalaisten kenties on germaaneja kiittäminen. Johtuvatko ne näitten ”barbaariheimojen” puhumien kielten vaikutuksesta vai joistakin yleisemmistä lainalaisuuksista ihmiskielessä, on tietenkin kysymys, johon ei ole varmaa vastausta antaa. Päinvastoin kuin muissa romaanisissa kielissä Ranskassa ei esimerkiksi voida jättää pois aikamuodossa taivutetun verbin subjektia. ’Hän tulee’ on ranskaksi Il viendra, eikä lause ole hyvin muodostettu, ellei siinä ole mukana pronominia il, ’hän.’ Italiaksi vastaava lause kuuluu Verrà, ja subjektia ei lausuta, ellei sitä haluta erityisesti painottaa. Ranskassa subjekti on ilmaistava jopa silloin, kun se ei viittaa mihinkään kuten muun muassa säätä kuvaavissa verbeissä. ’Sataa’’ on ranskaksi Il pleut, italiaksi Piove. Germaaniset kielet käyttäytyvät tällaisissa ilmauksissa Ranskan lailla. Myös kysymyslauseet muodostetaan ranskassa tavalla, joka jonkin verran muistuttaa germaanisten kielten vastaavia rakenteita.

Ranskan kielen pohjana ovat ne murteet, joita puhuttiin Île de Francen alueella eli Pariisissa ja sen ympäristössä. Valtiollisen vallan keskittäminen alkoi Ranskassa varhemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa, ja ranskan kielen poliittisen aseman kannalta tärkeä vuosiluku on 1539. Silloin kuningas Frans I teki ranskasta hovin ja hallinnon virallisen kielen. Noin sata vuotta myöhemmin kardinaali Richelieu perusti Ranskan akatemian valvomaan kielen puhtautta.

Akatemian perustamisen aikoihin ranskasta oli jo tullut kansainvälisen diplomatian kieli, ja noihin aikoihin se oli myös syrjäyttämässä latinaa kielenä, jonka avulla oppineet välittivät ajatuksiaan toisilleen. Valistusfilosofi Denis Diderot kirjoitti eräässä kieltä käsittelevässä tutkielmassaan 1700-luvun puolivälissä, että ranska sopii ”opettamiseen, valistamiseen ja vakuuttamiseen; kreikka, latina, italia, englanti [taas] taivutteluun, tunteiluun ja huijaamiseen: puhukaa kreikkaa, latinaa, italiaa kansalle; mutta puhukaa ranskaa oppineelle.” Tällainen nykypäivän kannalta katsottuna huvittava elitismi on tietenkin nähtävä aikaansa vasten, olihan Diderot kuitenkin edistyksellisimpiä ajattelijoita omalla vuosisadallaan. Mielenkiintoisempaa on se sitkeään elänyt merkillinen käsitys, jolla valistusfilosofi perusteli ranskan käyttökelpoisuutta oppineitten kielenä. Hänen mielestään ranska on kielten joukossa ainutlaatuinen siksi, että sen sanajärjestys vastaa niin hyvin ajatusten ja mielikuvien luonnollista järjestystä. Moni muukin kieli kuin ranska on aikojen saatossa nostettu kandidaatiksi tälle kunnianarvoisalle paikalle, kieleksi, johon ajatukset muka voidaan luonnollisimmin pukea.

Mielenkiintoista on se, että ranskasta oli tullut diplomatian ja tieteen kieli kauan ennen kuin siitä tuli yleinen puhekieli. Paikallisten murteitten tai kielien — miten vain — puhuminen jatkui vielä pitkään varsinkin Etelä-Ranskassa. Tämän alueen kielille on annettu yleisnimi langue d’oc. Nimi tulee eteläisissä murteissa käytetystä myöntösanasta. Nykyisin puhutaan oksitaanin kielestä, jonka eri muotoja vielä kuulee Etelä-Ranskan kylissä. Tässä näyte yhdestä niistä:

[oksitaania …]

Eräät Etelä-Ranskan murteista ovat lähellä katalaanin kieltä, toiset taas saattavat muistuttaa Pohjois-Italiassa puhuttavia kielimuotoja. Italiassa paikalliset kielet ovat säilyneet paljon paremmin kuin Ranskassa.

Ranskaa ovat levittäneet maailmalle tieteen ja diplomatian lisäksi siirtomaavalloitukset kaikissa maanosissa. Ranska on myös ollut pohjana monille kreoleille, joissa se on sekoittunut johonkin toiseen, yleensä afrikkalaisperäiseen kieleen antamalla sille sanaston. Haitin tasavallassa esimerkiksi on kaksi virallista kirjoitettua kieltä, ranska ja ranskalaispohjainen kreoli, jota kutsutaan haitin kieleksi. Seuraavassa näyte todella mielenkiintoisesta ja harvoin kuullusta kreolista, jossa toisena osapuolena on ollut ranska:

[mitchifiä …]

Tämä on mitchifin kieltä. Sitä puhuu nykyisin alle tuhat varsin iäkästä ihmistä Pohjois-Amerikassa, alueella, jossa Yhdysvaltojen osavaltiot Montana ja Pohjois-Dakota sekä Kanadan Manitoba ja Saskatchewan kohtaavat. Mitchif muodostuu ranskasta ja cree-intiaanien kielestä. Se on syntynyt ranskaa puhuvien kanadalaisten turkispyytäjien ja cree-intiaanien kanssakäymisestä. Useimmista muista kreoleista mitchif eroaa siinä, että kahden antavan kielen osuudet ovat siinä jokseenkin yhtä suuria: substantiivit ja kaikki niihin liittyvä tulee ranskasta, verbit kaikkine lisäkkeineen creestä. Äskeinen kielinäyte oli mitchifin oppitunnista, joka löytyi Internetistä.

Palataan lopuksi hieman vähemmän eksoottiseen ranskankielen muotoon. Juliette Greco laulaa pariisilaiskadusta ja Pariisin tienoosta, joka tunnetaan nimellä St.Germain-des-Près:      

[Juliette Greco …]


Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

[home] [focus] [archive]