YLE/Ykkösaamu, 17.2.2006
YLE/Ykkösaamu, 17.2.2006
Hannu Reime
Viikon kieli sarjassamme on tällä viikolla vuorossa suuri eurooppalainen kieli, jota puhutaan Itämeren etelärannalta syvälle Keski-Eurooppaan ulottuvalla alueella. Maailman kieliä esittelee perjantaisessa sarjassaan Hannu Reime.
Yli neljäkymmentä miljoonaa ihmistä maailmassa puhuu äidinkielenään puolaa, suurta indoeurooppalaista ja slaavilaista kieltä, josta toissa vuonna tuli myös Euroopan Unionin kieli, kun Puolan Tasavalta liittyi EU:hun. Ylivoimaisesti suurin osa puolan kielen puhujista, noin 38 miljoonaa, asuu Puolassa, loput Puolan naapurimaissa Liettuassa, Valkovenäjällä ja Ukrainassa sekä siirtolaisina valtamerten takana, ennen kaikkea Amerikassa. Yhdysvaltoihin muutti viime vuosisadan alussa toista miljoonaa puolalaisia. Suurin osa heidän jälkeläisistään on menettänyt taidon puhua edeltävien sukupolvien kieltä, mutta vieläkin yli kuudella sadalla tuhannella Yhdysvaltojen kansalaisella on puola kotikielenään.
Nykyinen Puola on kielioloiltaan Euroopan yhtenäisimpiä maita, sillä noin 97 prosenttia tasavallan kansalaisista on puolankielisiä. Puolan rajat ovat suuresti muuttuneet maan värikkään ja usein äärimmäisen traagisen historian aikana. Venäjän, Preussin ja Itävallan jakama ja Euroopan poliittiselta kartalta pyyhkimä Puola perustettiin uudelleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sotien välinen tasavalta sijaitsi parisataa kilometriä idempänä kuin toisen maailmansodan raunioista noussut uusi Puola, ja sen asukkaista vain noin kaksi kolmasosaa oli puolankielisiä; loput puhuivat pääasiassa ukrainaa, jiddišiä tai saksaa. Nykyinen Länsi-Ukraina kuului Puolaan maailmansotien välillä. Alueen hallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus on kaupunki, joka tunnetaan puolalaisella nimellä Lwów. Nykyisin se on ukrainalainen ja ukrainankielinen kaupunki Lviv, ja Itävalta-Unkariin kuuluessaan sitä kutsuttiin saksankielisellä nimellä Lemberg. Jiddiš hävisi Puolasta juutalaisvastaisissa joukkomurhissa toisen maailmansodan aikana ja saksa sodanjälkeisissä karkotuksissa, jolloin Puolan länsiraja siirtyi nykyiselle paikalleen, kulkemaan Oder ja Neisse -jokia pitkin.
1500-luvulla alkaneen Puolan valtiollisen suuruuden aikana puola oli myös merkittävä kansainvälinen kieli itäisessä Keski-Euroopassa, tärkeämpi kuin itäinen sisarkielensä venäjä siihen aikaan. Puolan ja Liettuan muodostama kansainyhteisö oli eurooppalainen suurvalta uuden ajan ensimmäisinä vuosisatoina. Se oli eräänlainen aateliston tasavalta, jossa valtaapitävä sääty, szlachta, valitsi valtiopäivillään valtakunnalle hallitsijan.
Tältä ajalta on puolan kieleen jäänyt sellainen kulttuurinen erikoisuus, että Puolan nykyisestäkin tasavallasta käytetään sanaa rzeczpospolita, joka on käännöslaina tasavaltaa tarkoittavasta latinan sanasta res publica, sananmukaisesti ”julkinen asia”. Mistään muusta tasavallasta tuota puolalaista sanaa ei voida käyttää: Puolan omakielinen nimi on siis Rzeczpospolita Polska, kun taas Suomi on Republika Finlandii. Sääntöä noudatti myös sodanjälkeinen kommunistinen Puola, joka oli nimeltään Rzeczpospolita Ludowa, ”kansantasavalta”. Puola on toista maata, kuten suomalaiset toimittajat Jaakko Okker ja Juha Tanttu kirjoittivat 1960-luvun matkakirjassaan.
Puola ei siis ole mikään maailmankieli, mutta monikymmenmiljoonaisine puhujineen suuri eurooppalainen kieli yhtä kaikki, yksi suurimmista. Tältä se kuulostaa. Puolan radion uutisissa tällä viikolla kerrottiin muun muassa lintuinfluenssasta:
[…puolaa …]
Puola kuuluu länsislaavilaisten kielten alaryhmään yhdessä slovakin ja tšekin sekä pienen, Saksan itäosissa vielä puhutun sorbin kielen kanssa. Lisäksi viitisenkymmentätuhatta ihmistä Puolan Itämeren rannikolla puhuu puolalle läheistä kasubia, joka on ainoa hengissä säilynyt muoto muuten kuollutta pommerin kieltä. Euroopassa on puhuttu kieliä, joista on enää jäljellä paikannimi. Pommeri todella oli slaavilainen kieli, ja puhuttiinpa niillä tienoin myös aikoinaan preussia, liettualle ja latvialle sukua ollutta balttilaista kieltä.
Puolan slaavilaisuus, kuuluminen historiallisesti slaavilaisten kielten perheeseen ilmenee sanastossa, muoto-opissa ja äännejärjestelmässä. Perussanasto on puolassa paljolti samanlaista kuin sen sukulaiskielissä, vaikka yhteiset slaavilaisperäiset sanat saavat usein hyvin erilaiset äänneasut, kun ne tulevat ulos toisaalta puolan, toisaalta vaikkapa venäjän puhujan suusta.
Puolaa opiskellessa törmää niihin samoihin vaikeuksiin, jotka tulevat eteen muihinkin slaavilaisiin kieliin perehdyttäessä. Hankalimpia niistä on se, että verbit on opeteltava oikeastaan kahteen kertaan. Teonsanat nimittäin jakautuvat kahteen luokkaan sen mukaan, viittaako yksittäinen verbi — hieman yksinkertaistaen — jatkuvaan vai loppuunsaatettuun tekemiseen. Kieliopillisessa kirjallisuudessa tätä eroa kutsutaan aspektiksi. Sama ero ilmaistaan muissa kielissä toisenlaisin keinoin, jotka eivät välttämättä ole sen systemaattisempia kuin slaavilaisten kielten järjestelmäkään. Suomessa aspekti voidaan osoittaa esimerkiksi objektin sijalla: Luin kirjaa ja luin kirjan. Ja onhan meillä esimerkiksi sellainen sanapari kuin mennä ja lähteä.
Puolan erikoisuuksia on konsonanttien suuri määrä ja se, että kieli sallii niitten usein hyvinkin hankalasti ääntyvät yhdistelmät, sellaiset, jotka muitten kielten puhujista saattavat tuntua aivan mahdottomilta ääntää. Kun suomen omakielisissä sanoissa voi sanan tai tavun alussa olla vain yksi kerake, voi puolalaisen sanan aloittaa kolmen ja helposti neljänkin konsonantin rykelmä.
Puolaa kirjoitetaan latinalaisen aakkosin, ja vaikutelmaa konsonanttien ylivallasta vahvistaa oikeinkirjoitus. Siinä sellaiset äänteet, yleensä konsonantit, joitten merkitsemiseen latinalaiset perusaakkoset eivät riitä, kirjoitetaan usein kahdella peräkkäisellä kirjaimella. Esimerkiksi koppakuoriaista tarkoittava puolan sana näyttää todella oudolta: se kirjoitetaan chrzaszcz.
Myös konsonanttien valikoima on puolassa varsin suuri: pelkästään erilaisia s:n sukuisia äänteitä eli sibilantteja on kaksitoista, huomattavasti enemmän kuin venäjässä, joka sekin tunnetaan hyvin s-voittoisena kielenä. Puolassa ässät tosin muodostavat kauniin ja symmetrisen systeemin ääntämispaikan ja soinnillisuuden mukaan sekä sen mukaan, katkeaako niitä äännettäessä ulostuleva hengitysilma vai ei.
Kuunnellaan lopuksi puolalaista laulua, sävelmää, joka suomeksi tunnetaan nimellä Partisaanivalssi. Sen puolalainen nimi on ”Tänään en voi tulla luoksesi”. Esittäjänä on yhtye nimeltään Chmielnan katuorkesteri. Chmielna on yksi Varsovan keskustan kaduista, ja kappale on poimittu levyltä, jonka nimenä on Zakazane piosenki, ”Kiellettyjä lauluja”. Nimi viittaa tietenkin natsimiehitykseen. Laulut heijastavat puolalaisten yritystä sopeutua sen aikaisiin vaikeisiin oloihin:
[... laulua… Dziś do ciebie przyjść nie mogę …]
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.