BBC Finnish Section, 21.4.1995

Kieli ja ihmismielen rakenne

Steven Pinker, The Language Instinct: The New Science of Language and Mind. Penguin Books 1994.

Kieltä ei ole totuttu pitämään synnynnäisenä taitona. Pikemminkin yleisesti otaksutaan, että hankimme puhekykymme kokonaan oppimalla. Amerikkalainen kielitieteilijä ja psykologi Steven Pinker luonnehtii kuitenkin puhekykyä vaistoksi, joka on verrattavissa linnun vaistomaiseen lentokykyyn. Tapani Lausti tarkastelee professori Pinkerin kirjaa The Language Instinct — kielivaisto.

Pienen kieliryhmän edustajana me suomalaiset koemme itsemme usein muusta maailmasta eristyneiksi. Vaikka tämä eristyneisyys on meille todellinen ongelma, kielitieteilijät ovat nykyään kuitenkin sitä mieltä, että kielet ovat rakenteeltaan itse asiassa hyvin lähellä toisiaan. Kielitiede sanoo myös, että ihmiset eivät ajattele suomeksi, englanniksi tai kiinaksi. Me ajattelemme ajattelun kielellä, jota voisi myös kutsua mielen kieleksi. Tämä kieli on yleismaailmallinen. Ihmismielen rakenne on perusominaisuuksiltaan samanlainen kaikkialla.

Kielitieteen mullistaja, amerikkalainen professori Noam Chomsky arvelee, että kieltämme ohjaavat perussäännöt ovat synnynnäisiä ja kaikille ihmisille yhteisiä. Kun lapset oppivat vanhempiensa kielen, heidän ei tarvitse opetella lukemattomia sääntöjä, koska kielen perusperiaatteet ovat heidän aivoissaan jo syntymälahjana.                 

Steven Pinker sanoo kielen oppimisen merkitsevän sitä, että opimme muuntamaan mielessämme olevan sanattoman kielen vaikkapa suomen tai englannin äänne- ja sanaketjuiksi ja päin vastoin. Kieltä vailla kasvaneilla ihmisilläkin on aivoissaan tämä mielen kieli. Ellei suomea oppivalla lapsella olisi tätä sisäistä kieltä, jota kääntää suomeksi ja takaisin mielen kieleksi, olisi vaikeata ymmärtää, miten hän ylipäätänsä voisi oppia kielen.                 

Kieltä oppiessaan lapsi kuuntelee ympärillään olevien ihmisten käyttämiä äänteitä ja sanajärjestystä. Ne yhdistyvät lapsen aivoissa johtopäätöksiksi esimerkiksi suomen kielen äännearvoista, sanajärjestyksestä, virkkeiden rakentamisesta jne. Lapsen kieliopin taju avautuukin räjähdyksenomaisen nopeasti. Hän kykenee pian muokkaamaan virkkeitä, joita hän ei ole mitenkään voinut kuulla. Puhekyvyn kehittyminen ei voi perustua vain muistamiseen. Lapsen on heittäydyttyvä kielelliseen tuntemattomaan ja yleistettävä havaintonsa toistaiseksi ääneenlausumattomien virkkeiden rajattomaan maailmaan, Pinker sanoo.                 

Professori Pinker kirjoittaa kielen oppimisen, puhumisen ja ymmärtämisen vaistosta. Hän korostaa, että kieli ei ole kulttuurin muokkaama tuote, jonka opimme samalla tavalla kuin opimme ymmärtämään vaikkapa auton toimintaa. Kieli on osa aivojemme biologista rakennetta. Kieli on monimutkainen, erikoistunut kyky, joka kehittyy lapsessa spontaanisti. Lapsi oppii käyttämään sitä ymmärtämättä sen taustalla olevaa logiikkaa. Toisin kuin eräät muut kielen tutkijat Pinker siis kutsuu puhekykyä vaistoksi. Ihmiset osaavat puhua samassa mielessä kuin hämähäkit osaavat kutoa seittejä.                 

Tarkastellessaan kielen synnyn miljoonien vuosien historiaa Pinker tulee siihen tulokseen, että kielen kehittyminen sopii hyvin esimerkiksi Darwinin kehitysteoriasta, näkemys, joka poikkeaa Pinkerin opettajan Chomskyn ajattelusta. Pinker pitää arvoituksellisena, miksi Chomsky torjuu ajatuksen luonnollisesta valinnasta tässä yhteydessä. Pinkerin mielestä puhekykymme on erinomainen esimerkki siitä, miten monimutkaiset biologiset järjestelmät syntyvät sattumanvaraisten geneettisten mutaatioiden asteittaisen kasaantumisen myötä. Odottamattomassa ja vaarallisessa maailmassa organismi, joka kykenee menestyksellisesti ennustamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, jättää maailmaan enemmän samoilla ominaisuuksilla varustettuja perillisiä.                 

Kielen perusrakenteen yleismaailmallisuus viittaa siihen, että ihmismielet ovat perusolemukseltaan samanlaisia kansallisuudesta, rodusta, kielestä ja sukupuolesta riippumatta. Tämä näkemys asettaa radikaalilla tavalla kyseenalaiseksi aikamme yhteiskuntatieteiden suosiman perusolettamuksen, jonka mukaan eläimet ovat biologiansa talutusnuorassa mutta ihmisten käyttäytymistä määrää kulttuuriympäristö. Pinker pitää totuttua väittelyä perittyjen ja ympäristön luomien ominaisuuksien välisestä suhteesta perin puutteellisena. Hän kannattaa  monimutkaisempaa syy- ja seuraussuhteiden kaaviota, joka lähtee siitä, että ihmisaivot ovat kaiken havainnoinnin, oppimisen ja käyttäytymisen välitön aiheuttaja. Oppiminen ei ole vaihtoehto synnynnäisille ominaisuuksille; ilman synnynnäistä mekanismia oppimisen mahdollistamiseksi emme oppisi mitään. Pinker toteaa, että ihmismielen ääretön monimutkaisuus ei ole oppimisen tulosta, päinvastoin mielen rakenteen rikkaus tekee oppimisen mahdolliseksi.                 

Pinkerin mielestä darwinilainen evoluutioteoria ja chomskylainen kieliteoria tarjoavat yhdessä vaihtoehtoisen mallin vallitsevalle yhteiskuntateorialle, jonka mukaan kulttuuri voi muokata ihmisen minkälaiseksi vain. Pinker pitää kaikkien diktaattorien unelmana ajatusta, että ihmismieli on rajattomasti muokattavissa. Uusi teoria yrittää selittää, miten evoluutio on kehittänyt ihmisaivot. Ihmisaivot tuottavat sitten tietämisen ja oppimisen kaltaisia psykologisia prosesseja. Nämä psykologiset prosessit taas auttavat omaksumaan arvoja ja tietoa, joista kulttuuri hahmottuu.                        

Ihmismielen synnynnäinen samanlaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Kielivaistoa ja mielen muita mekanismeja koskevilla väitteillä ei ole mitään tekemistä ihmisten välisten geneettisten eroavuuksien kanssa. Pinker huomauttaa myös, että ihmismielen yhdenmukaisesta perusrakenteesta huolimatta ihmisten oppimisprosessit elämän eri aloilla poikkeavat ja saattavat olla ristiriidassa keskenään. Aivoissamme on rakenteita erilaisia oppimisprosesseja varten. Ihmiset eivät ole joustavia sen vuoksi, että ympäristö muokkaisi heitä mielivaltaisiksi olennoiksi, vaan siksi, että ihmismielessä on erilaisia moduuleja, jotka ohjelmoivat oppimista omalla tavallaan.                 

Kieli kiinnostaa meitä niin suuresti, koska se auttaa ymmärtämään ihmismielen rakennetta. Voimme aavistaa ihmisessä perusominaisuuksia, jotka ovat kulttuurista riippumattomia. Oikeudenmukaisuuden tajummekin saattaa perustua pitkään evoluutioon ja yhdessäelämisen perintöön, siis olla synnynnäistä, vaikka epäoikeudenmukainen yhteiskunta voikin sitä hämärtää. Ihmismieltä koskevat havainnot antavat toivoa maailmassa, jossa meitä pyritään manipuloimaan erilaisilla mieltämme ja vapauden tajuamme tylsistyttävillä viesteillä. Vaikka sanaa "vapaus" kiellettäisiin lausumasta ääneen, sitä vastaava käsite on aina olemassa mielemme kielessä.   


Ks. myös:

Ks. myös Hannu Reimen radio-ohjelmasarjoja Euroopan ja maailman kielistä     

 

[home] [archive] [focus]