YLE/Ykkösaamu, 17.3.2006
Hannu Reime
Sitten on vuorossa perjantaiaamuinen viikon kieli. Tänään esiteltävää kieltä puhutaan maassa, joka on viime viikkoina ollut tiukan kansainvälisen huomion kohteena. Viikon kieli –sarjaa toimittaa Hannu Reime.
Kuutisenkymmentä miljoonaa ihmistä maailmassa puhuu äidinkielenään persiaa. Virallisena kielenä persia on kolmessa itsenäisessä valtiossa, jotka kaikki sijaitsevat Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa, nimittäin Iranissa, Afganistanissa ja Tadžikistanissa. Eniten persian puhujia on Iranissa, jonka kansalaisista vähän yli puolella on äidinkielenään farsi eli persia. Farsi on persian omakielinen, Iranissa käytettävä nimitys, joka tulee lounaisen Parsin maakunnan nimestä. F-alkuinen muoto on kulkeutunut persian kieleen arabian kautta.
Sama maakunta on antanut nimen paitsi eniten puhutulle iranilaiselle kielelle myös itse maalle, sillä onhan Iran suurimman osan yli kaksi ja puolituhatta vuotta vanhaa historiaansa tunnettu Euroopassa Persiana, sillä nimellä, jonka kreikkalaiset maalle aikoinaan antoivat. Maantieteellisten ja valtiollisten nimien historiassa on hyvin tavallista, että koko maata aletaan kutsua yhden maakunnan mukaan. Kreikasta itsestäänkin käytetään monissa Lähi-idän kielissä nimeä, joka on alun perin viitannut vain Jooniaan.
Persian kielen normeja säätelevä kielen ja kirjallisuuden akatemia Teheranissa suosittelee, että persiaa kutsuttaisiin ulkomailla edelleen persiaksi eikä farsiksi; kielihän tunnetaan persiana ammoisista ajoista saakka, ja sana ”farsi” saattaa antaa väärän vaikutelman siitä, että kyseessä olisi jokin uusi kieli. Vastaavanlaisena harhaanjohtavana käytäntönä voisi pitää sitä, että hepreasta käytettäisiin muissa kielissä sen omakielistä nimeä ivrit.
Afganistanissa persia on maan toinen kieli suurimman yksittäisen kielen pashtun jälkeen. Siellä persiaa kutsutaan yleensä dariksi, ja Tadžikistanissa kielen nimenä on yksinkertaisesti tadžikki. Tadžikin poikkeavuutta persian muista muodoista korostaa se, että sitä kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla, mikä on perua Neuvostoliiton ajalta, Tadžikistan kun oli yksi viidestätoista neuvostotasavallasta liiton hajoamiseen, vuoteen 1991 saakka. Tadžikin ja persian erot ovat kuitenkin verraten pieniä, ja tavoitteena on ottaa uudelleen käyttöön arabialainen kirjaimisto, jolla kaikkia muita persian muotoja nykyisin kirjoitetaan.
Persian kielellä on takanaan historia, joka ulottuu 500-luvulle ennen ajanlaskumme alkua. Siinä mielessä sitä voidaan pitää yhtenä maailman vanhimmista kielistä. Historiallisissa esityksissä sen vaiheet kuvataan kolmena karkeana jaksona; puhutaan muinaisesta ja keskivaiheen persiasta sekä nykypersiasta, jonka uusin vaihe on tämän päivän elävä kieli:
[… persiaa, BBC …]
BBC kertoi persiankielisissä uutisissaan tällä viikolla muun muassa Slobodan Miloševicin kuolemasta ja sen seurauksista. Tällaiselta taas kuulostaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen alku, sen kaksi ensimmäistä virkettä, persiaksi:
[…persiaa, ihmisoikeudet …]
Persia kuuluu indo-iranilaisten kielten läntisempään eli iranilaiseen haaraan. Toiseen haaraan kuuluvia indo-arjalaisia kieliä puhutaan Intian niemimaalla. Sana ”arjalainen” joutui natsien käyttämänä huonoon huutoon. Historiallisessa ja vertailevassa kielitieteessä se on kuitenkin täysin asiallinen termi, jolla ei ole mitään tekemistä minkäänlaisten rotuoppien tai näennäistieteelliseen kaapuun puettujen fantasioitten kanssa. ”Arjalainen” on itse asiassa samaa perua kuin sana ”iranilainen”, ja kummallakin viitataan kieliin ja kieliryhmiin. Puhuminen ”arjalaisesta” rodusta on yhtä mieletöntä kuin oli natsien samanaikainen puhe ”seemiläisestä”, ”arjalaisia” muka alemmasta yhtä lailla kuvitellusta rodusta. Asiallisesti käytettynä sana ”seemiläinen” viittaa ”arjalaisen” tavoin ryhmään kieliä, jotka ovat historiallisesti sukua keskenään, toisin sanoen polveutuvat samasta yhteisestä kantakielestä.
Persian lisäksi Iranissa puhutaan monia muitakin kieliä. Niistä suurimpia ovat persian kielisukulaiset kurdi ja belutši, turkkilaisten kielten azerbaidžanilainen muoto itsenäiseen Azerbaidžaniin rajoittuvassa Iranin samannimisessä pohjoisessa maakunnassa sekä arabia.
Indoiranilaisena kielenä persia kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan, siihen suureen joukkoon kieliä, joita puhutaan useimmissa Euroopan maissa Suomea ja suomenkieltä sekä paria - kolmea muuta poikkeusta lukuun ottamatta. Persian tunnistaa melko helposti kieleksi, joka on historiallista sukua eurooppalaisten kielten kanssa. Lähimpiä perhesuhteita kuvaavat sanat ovat samannäköisiä, samoin vaikkapa niin sanottu kopula eli sana ”on”. Olla-verbin preesens-muodon yksikön kolmas persoona on persiaksi ast. Latinan est, saksan ist tai englannin is eivät ole siitä kovin kaukana.
Toisaalta persiassa on piirteitä, jotka ovat harvinaisia Euroopan kielissä. Sen perussanajärjestys on sellainen, että verbi tulee lauseessa viimeiseksi: persia kuuluu SOV-kieliin eli sellaisiin, joissa perussanajärjestys on subjekti, objekti, verbi. Tällaiset kielet ovat harvinaisia Euroopassa. Baski lienee yksi harvoista poikkeuksista ja mahdollisesti saksa ja hollanti, jos hyväksytään joukko teoreettisia oletuksia. Sen sijaan Euroopan ulkopuolella SOV on hyvin yleinen, mahdollisesti yleisin sanajärjestys maailman kielissä. Turkki, japani, korea, monet Intian niemimaan kielet samoin kuin esimerkiksi tärkeä ketšua Etelä-Amerikassa ovat verbiloppuisia.
Persiassa ei myöskään ole indoeurooppalaisissa kielissä yleistä jakoa maskuliinisiin ja feminiinisiin sanoihin. Ihmisiin, muihin eläimiin ja elottomiin olioihin viittaavat sanat sen sijaan käyttäytyvät eri tavalla suhteessa lauseen verbiin ja joihinkin kieliopillisiin merkitsijöihin.
Hyvin erikoinen piirre persiassa ja muissa iranilaisissa kielissä on ezafe, rakenne, jolla substantiiviin liitetään määreet eli adjektiivit ja toiset substantiivit. Ezafe on pieni partikkeli, e tai ye, joka liitetään jokaista uutta määrettä edeltävään sanaan. ”Mies” on persiaksi mard ja adjektiivi ”iranilainen” irâni. ”Iranilainen mies” on mard-e irâni. ”Kirja” on ketâb, ”Alin kirja” ketâb-e Ali. Ezafe näyttää eksoottiselta, mutta ehkä se on vain yksi mahdollinen tapa toteuttaa, lausua suusta ulos, jokin abstraktimpi, kaikille ihmiskielille yhteinen muoto tällaisissa rakenteissa. Iranilaiset kielet vain ovat valinneet tiukkaan rajatusta mahdollisuuksien joukosta juuri ezafen. Muut kielet ovat tehneet toisenlaisia valintoja.
Persia on pitkän historiansa aikana tietenkin muuttunut valtavasti. Sitä alettiin kirjoittaa arabialaisilla kirjaimilla joskus islamin valloitusten jälkeen, ja arabiasta kulkeutui siihen samalla myös paljon lainasanoja. Arabialaisiin kirjaimiin on persiaa kirjoitettaessa jouduttu tekemään joitakin lisämerkkejä, koska persiassa on äänteitä, jotka puuttuvat arabiasta. Toisaalta arabialaisperäiset sanat kirjoitetaan persiassa arabialaisittain eli niissä on säilytetty ne arabian konsonanttimerkit, joita persian puhujat eivät äännä.
Historialliset sattumat ja ehkä myös persialaisen kulttuurin voima selittävät sen, että arabia ei syrjäyttänyt persiaa Iranissa niin kuin se syrjäytti aramean Syyriassa ja Mesopotamiassa ja koptin kielen Egyptissä. Keski-idän värikkään historian aikana persia toimi usein hovikielenä, ja yhdessä historiansa pitkässä vaiheessa viime vuosituhannella se oli tärkeä kulttuurikieli myös suuressa osassa Intiaa.
Palataan lopuksi nykypäivään ja kuunnellaan näyte persiankielistä pop-musiikkia, esiintyjänä Arian -niminen yhtye. Toimittajakollegani Annu Passoja osti sen viime vuonna levykaupasta Teheranissa.
[…mus. …]
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.