Viikon kieli: Suuri intialainen kieliopintekijä

Hannu Reime

Ykkösaamussa on nyt vuorossa perjantaihin kuuluva Viikon kieli. Viikko sitten Virpi Hämeen-Anttila kertoi intialaisesta sanskritista, joka latinan tavoin on samaan aikaan elävä ja kuollut kieli. Pysyttelemme vieläkin sanskritin piirissä ja kerromme yli 2000 vuotta sitten eläneestä intialaisesta oppineesta, jonka laatima sanskritin kielioppi on edelleen täsmällisin kuvaus mistään ihmiskielestä. Viikon kieli –sarjaa toimittaa Hannu Reime.

HR: Näin joulun edellä sopii hyvin vilkaista aluksi Uuteen Testamenttiin. Siinä Johanneksen evankeliumi alkaa arvoituksellisella lauseella, jonka mukaan alussa oli sana. Teologit ja tekstintulkitsijat ovat vuosisatoja väitelleet siitä, mihin ilmaus ”sana”, kreikaksi logos, tässä viittaa, mitä sillä tarkoitetaan. ”Logos” merkitsee ensi sijassa järkeä, järjestystä, ymmärrystä, hegeliläistä maailmanhenkeäkin ehkä, monia toisiaan enemmän tai vähemmän lähellä olevia asioita. Kaikilla näillä merkityksillä on kuitenkin jonkinlainen yhteys kieleen, se, mitä suomenkielinen käännös yksiselitteisesti ilmentää. Sana on osa kieltä, se on rakennuspalikka, josta ajatukset kootaan pukemalla ne havaittavaan muotoon.

Uuden Testamentin ajattelumaailman taustalla oli paitsi juutalainen uskonto myös kreikkalainen filosofia, jonka piirissä oltiin teoreettisesti kiinnostuneita kaikista mahdollisista asioista, myös kielestä. Sieltä periytyy meille latinan kautta koulukielioppi käsitteineen ja kategorioineen.

Muinaiset kreikkalaiset eivät kuitenkaan olleet ensimmäisiä kieliopin tekijöitä. Se kunnia kuuluu intialaisille oppineille, jotka elivät ja vaikuttivat samoihin aikoihin — ehkä hieman aikaisemminkin — kuin antiikin ensimmäiset suuret kreikkalaiset ajattelijat. Tunnetuin intialaisista grammaatikoista oli noin 2500 vuotta sitten elänyt Pānini. Hän syntyi Pohjois-Intiassa, nykyisen Pakistanin alueella, mutta syntymävuotta voi vain arvailla, eikä hänen elämästään muutenkaan tiedetä paljoa.

Pānini laati klassisen sanskritin täsmällisen kieliopin, jota pidetään vielä meidän päivinämmekin, 21. vuosisadalla, esikuvallisena yhden ihmiskielen teknisenä kuvauksena sen lisäksi, että sitä tietysti tutkitaan ja kommentoidaan sinänsä. On tärkeää korostaa sitä, että Pānini laati kielioppinsa eikä kirjoittanut sitä, sillä hänellä ei ollut käytössään kirjoitustaitoa. Pāninin kielioppi oli puhutun kielen puhuttua kuvausta, kuten tämän kieliopin suomalainen tuntija, professori Esa Itkonen Turun yliopistosta huomauttaa. Sen keskittymistä vaativat, vaikealukuiset, mutta samalla formaalisen täsmälliset ja siinä mielessä selkeät säännöt on kirjattu vasta paljon myöhemmin niiden siirryttyä sitä ennen suullisena perintönä sukupolvelta seuraavalle. Itkonen kutsuu Pāninin työtä ”tieteenhistorian suurimmaksi ihmeeksi”, ja viime vuosisadalla eläneen tunnetun kielitieteilijän Leonard Bloomfieldin mielestä se on ”yksi ihmisälyn suurimmista monumenteista”. 

Pāninin kielioppi koostuu neljästä suuresta osasta, joista yksi kuvaa sanskritin äännejärjestelmän, toinen säännöt, joilla sanojen korrektit muodot rakennetaan, kolmas ja neljäs ovat luetteloita verbijuurista ja substantiivien vartaloista. Toinen, muoto-oppia, morfologiaa, käsittelevä osa on tärkein. Sille on myöhemmin annettu nimi ”Kahdeksanlukuinen”, ja sillä nimellä koko kielioppi yleensä tunnetaan.

Sääntöjä Pāninilla on kaikkiaan lähes 4000, ja niitä mekaanisesti soveltamalla on mahdollista tuottaa kaikki sanskritin sananmuodot. Tuottaminen alkaa abstrakteista merkityksistä ja päättyy konkreettisiin, suusta tuleviin ilmauksiin. Erityisen moderniksi kieliopin tekee se, että monet sen säännöistä ovat intuition vastaisia. Niihin sisältyy itsessään merkityksettömiä symboleja, jotka eivät ole mitenkään havaittavissa lopullisissa sananmuodoissa. Pāninin kielioppi on hyvin ”konemainen”, mekaaninen ja formaali.

Pāninin työn nykyaikaisuus ja se, että yhden kielen kuvauksena se on vieläkin vertaansa vailla, selittävät sen kiinnostuksen, jota sitä kohtaan tunnetaan nimenomaan juuri meidän päivinämme.  Matematiikan perusteitten tutkimisesta kasvanut kiinnostus mekaaniseen laskettavuuteen, automaatteihin ja sitä kautta myös elävien olentojen käyttäytymiseen ovat olleet tärkeä osa 1900- ja 2000-lukujen älyllistä ja kulttuurista ilmapiiriä. Tätä yhteyttä on korostanut muun muassa oman aikamme tunnetuin kielitieteilijä, amerikkalainen Noam Chomsky, jonka alullepanema generatiivisen kieliopin tutkimusohjelma on läheistä sukua Pāninille. ”Kahdeksanlukuinen” on itse asiassa sanskritin kielen generatiivinen eli täsmällinen kielioppi.

Chomskyn oppilaisiin kuulunut suomalaissyntyinen Paul Kiparsky on myös maailman johtavia Pāninin tuntijoita. Kysyin häneltä, mikä on tämän kauan sitten eläneen oppineen työn merkitys. Haastattelu on noin kymmenen vuotta vanha, mutta perin vanhoja ja ihmiskunnan historian kannalta ikuisiahan ovat myös ne asiat, joista Kiparsky tässä puhuu – kaikki ei sittenkään muutu niin nopeasti kuin usein väitetään.    

PK: Se on ainakin yhdellä tavalla melkein pitemmälle kehittynyttä kuin nykyajan kielioppi. Nimittäin deskriptiivisenä ja tarkkana ja formaalisena kielioppina se on ainutlaatuinen. Toista kielioppia kuin Pāninin sanskritin kielioppi ei ole vielä tehty mistään muusta kielestä. Toisaalta, teoreettiselta kannalta ei ole oikein selvää, mikä hänen käsityksensä oli. On ikään kuin tallella vain neljäntuhannen säännön kielioppi, joka on uskomattoman tarkka ja yksityiskohtainen, ja se teoria, joka tähän kielioppiin johti ja joka oli siihen yhteydessä, on suureksi osaksi hävinnyt.

HR: Toisin sanoen Pāninin kieliopista ei voi lukea sitä, millaisena Pānini näki kielen tässä todellisuudessa?

PK: Voi joskus ajatella siitä tavasta, millä Pānini käsitteli tiettyjä ilmiöitä, mikä hänen yleinen käsityksensä kielestä oli, mutta se ei tule selvästi ilmi missään tekstissä. Ihme on kyllä siinä, että hän saattoi kehittää näin tarkan ja yksityiskohtaisen kieliopin ja näin teknillisesti sofistikoidun, joka käyttää kaikenlaisia teknisiä keinoja, jotka on nyt vasta kieliopissa kehitetty uudestaan.

HR: Mitä nämä viittaukset ovat? Millaisena hän mahdollisesti näki kielen?

PK: Vähän sillä tavalla kuin jooga käsittelee ihmisen liikkeen ja… Tämä oli Intian tieteelle tyypillistä, että he analysoivat sellaisia ilmiöitä, jotka tapahtuvat tavallisesti tietämättä ja alitajuisesti ja koettivat saada ne tajuntaan. Tällä oli tiettyjä uskonnollisia ja filosofisia tarkoituksia. Ajatuksena oli se, että jos tällaisia toimintoja suoritetaan ajatellen, niin siitä tulee uskonnollista meriittiä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi liikunta tai … breathing … Mikä se on?

HR: Hengittäminen.

PK: …hengittäminen voidaan suorittaa ajattelematta tai sitten joogan avulla voidaan suorittaa tietoisesti. Ja jos sen suorittaa tietoisesti, niin sillä on enemmän arvoa. Samalla tavalla kielen käyttäminen voidaan suorittaa tietoisesti ja sen sääntöjä ajatellen, ja tällöin se tuottaa uskonnollista meriittiä.

HR: Voi ajatella, että hän näki kielen ihmismielen tuotteena, jonakin sellaisena, joka on mielessä.

PK: Näin on.

HR: Jos Paul Kiparskyn aavistus on oikeansuuntainen, se korottaa Pāninin työn arvoa entisestään. Muinainen intialainen oppinut oli hämillään samoista kysymyksistä, jotka kiehtovat ihmisiä nykyisinkin.