YLE/Ykkösaamu, 13.1.2006

Viikon kieli: Kielten moninaisuus ja kielen yhdenmukaisuus                                  

Hannu Reime

Ykkösaamussa jatkuu taas vaalitenttien keskeyttämä sarja Viikon kieli. Otsikkona on tällä kertaa ”Kielten moninaisuus ja kielen yhdenmukaisuus”. Sarjaa toimittaa Hannu Reime.

Tieteestä kiinnostuneet filosofit ja monet tutkijat itsekin ovat usein painottaneet sitä, että tietomme maailmasta on lisääntynyt aina silloin, kun itsestään selvältä näyttäviä asioita ja tapahtumia maailmassa on kyseenalaistettu, ryhdytty vakavasti selvittämään ilmiöihin vaikuttavia syitä ja niitten taustalla olevia luonnon rakenteita. Tällaisiin muka itsestään selviin, mutta tosiasiassa hyvin vaikeasti selitettäviin asioihin kuuluu ihmisellä oleva kieli, kyky ilmaista omia ja ymmärtää toisten ajatuksia äänen tai — kuuroilla — viittomien avulla.

Maailman kielet eroavat valtavasti toisistaan. Ei tarvitse mennä kauas Suomen rajoilta, kun suomea äidinkielenään puhuva ei ymmärrä mitään siitä puheesta, jota kuulee ympärillään. Vieraan kielen sanat eivät jää hänelle vain käsittämättömiksi, vaan hän ei pysty edes erottamaan niitä toisistaan tai tunnistamaan äänteitä oikein. Vastaavasti suomi on useimmille maailman ihmisille juuri sellaista käsittämätöntä molotusta, jollaiseksi suomalaiset ovat kutsuneet maamme enemmistölle monista syistä vieraaksi jäänyttä venäjän kieltä.

Kenenkään ihmisen perimä ei määrää, minkä kielen tai mitkä kielet hän on aikuisikään mennessä oppinut luonnollisesti, ilman tietoisia ponnistuksia. Vastasyntyneelle ei yksikään maailman tuhansista kielistä ole toisia vaikeampi. Tämä on saanut monet tutkijat otaksumaan, että ihmiskielen rakenteessa täytyy yksittäisten kielten suurista eroista huolimatta sittenkin olla paljon yhteistä, yhteinen ydin. Joskus puhutaan universaalikieliopista. 

Tästä aiheesta — kielten moninaisuudesta ja kielen yhdenmukaisuudesta — esitelmöi syksyllä 2003 italialainen kielitieteilijä Luigi Rizzi Pariisissa asiantuntijoita laajemmalle yleisölle. Luento pidettiin yhdessä Ranskan kuuluisista ”suurista kouluista”, ENS:ssä eli École Normale Supérieurissä, ja nykyaikaisen tietotekniikan avulla se on kuultavissa muuallakin ja milloin vain. ”Ylemmän normaalikoulun” verkkosivuilta löytyy nurkka, joka on omistettu tiedon laajemmalle levittämiselle.

Sienan yliopiston professorina toimiva Luigi Rizzi aloitti esitelmänsä puhumalla kahdesta näkökulmasta kieleen, yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta ja toisaalta luonnollisesta ja biologisesta. Jaon tueksi Rizzi lainasi kahta klassista auktoriteettia. Toinen heistä on viime vuosisadan alkupuolella kuollut sveitsiläinen kielitieteilijä Ferdinand de Saussure, joka puhui kielestä toisaalta kokoelmana kieliyhteisön enemmän tai vähemmän sovittuja sääntöjä ja käytäntöjä, toisaalta kielikykynä, luonnollisena vaistona:

[… donc que la langue est un objet social, un objet partagé par la communauté des locuteurs. Par contre, la faculté du langage est une faculté que nous tenons de la nature, un instinct naturel.]

Toinen esitelmän pitäjän lainaama klassikko oli Charles Darwin, joka kirjassaan Ihmisen polveutuminen vuodelta 1871 kirjoitti, että yksilö saa ympäristöstään sen kielen tai ne kielet, joita puhuu. Kuitenkin kieli poikkeaa kaikista muista ihmisen taidoista siinä, että ihmisellä on luontainen vaisto puhua, minkä osoittaa pienten lasten jokeltelu, kun taas lapsilla ei ole mitään vaistoa, joka kohdistuisi oluen panemiseen, leipomiseen tai — jos ajatellaan kieltä lähempänä olevaa kykyä — kirjoittamiseen.

[Néanmoins, Darwin dit, le langage diffère ” from other ordinary arts”, donc, de toute les capacités normales …]

Luigi Rizzi korosti, että ihmiskieltä ei voi tutkia, ellei pidä mielessään kielen sekä kulttuurista että luonnollista puolta. Noin puoli vuosisataa de Saussuren jälkeen toinen tunnettu 1900-luvun kielitieteilijä, yhä edelleen vaikuttava amerikkalainen Noam Chomsky alkoi tutkia kieltä tästä jälkimmäisestä, naturalistisesta ja biologisesta, näkökulmasta. Kiinnostus ei nyt kohdistukaan kielen sosiaaliseen ja kulttuuriseen puoleen, vaan siihen suureksi osaksi tietoisuuden taakse jäävään sääntöjärjestelmään, joka jokaisella kielenpuhujalla on päässään, ja jonka oppimisen — tai hankkimisen — perustana ilmeisesti on Darwinin mainitsema vaisto, luonnon antama kielikyky. Naturalistisessa tutkimusohjelmassa kysytään, millainen tämä järjestelmä on, kuinka se kehittyy jokaisen ihmisyksilön mieleen, kuinka sitä käytetään — niin kuin voisi sanoa — reaaliajassa, ja kuinka se on varastoitu fyysisesti aivoihin.

Yksi ilmeisesti kaikkia kieliä koskeva sääntö, josta Luigi Rizzi puhui, on se, kuinka pronomini voi viitata nimisanoihin. Rizzin esimerkkilauseet olivat ranskasta, mutta sama asia voidaan esittää myös suomenkielisiä ilmauksia käyttäen. Jokainen suomen puhuja tietää, että seuraava virke on hyvin muodostettu:

(1)   Lopultakin Urho Kekkonen ymmärsi, että hän oli sairas.

Tämän virkkeen voi ymmärtää ja tietää, millaisissa yhteyksissä sitä on mahdollista käyttää, vaikkei tuntisi hitustakaan Suomen poliittista historiaa. Päälauseessa esiintyvän nimen ei edes tarvitse viitata edesmenneeseen presidenttiin, vaan virke voisi olla vaikkapa tieteisromaanista, jossa Urho Kekkonen on robotti. Suomen puhuja tietää myös, että ilmaus on kaksiselitteinen. Se voi tarkoittaa, että Urho Kekkonen myönsi, että hän, Urho Kekkonen, on sairas, tai sitten pronomini ”hän” voi viitata johonkin toiseen henkilöön, joka ymmärretään puhetilanteesta, esimerkiksi Ahti Karjalaiseen. Myös seuraava, edellisestä vain hyvin vähän poikkeava virke on hyvää suomea. Se muodostuu itse asiasta samoista sanoista kuin edellinenkin, mutta nyt nimi ja pronomini ovat vaihtaneet paikkaa:

(2)   Lopultakin hän ymmärsi, että Urho Kekkonen oli sairas.

Tässä tapauksessa pronomini ”hän” ei voi viitata alistetussa lauseessa esiintyvään nimeen. Se, joka lausuu tämän virkkeen, väittää, että joku muu kuin Urho Kekkonen ymmärsi, että Urho Kekkonen oli sairas. Näistä kahdesta virkkeestä voisi päätellä näin: luonnolliseen kieleen kuuluu yksinkertainen sääntö, joka sanoo, että pronomini ei voi edeltää sitä nimeä, johon se viittaa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten seuraava virke osoittaa:

(3)   Kun hän oli keskustellut lääkärinsä kanssa, Urho Kekkonen päätti erota.

Tässä pronomini voi mainiosti viitata jäljessä tulevaan nimeen: se, joka oli keskustellut lääkärinsä kanssa, voi olla Urho Kekkonen itse.

Pronominisääntö näyttää pätevän suomen lisäksi muissakin kielissä, sikäli kuin tiedetään kaikissa. Luigi Rizzi mainitsi käyttämänsä ranskan lisäksi englannin, italian, nykyheprean, kaakkoisaasialaisen thai-kielen, länsiafrikkalaisen gungben ja pohjoisamerikkalaisen mohawkin. Säännön ymmärtäminen vaatii kielen ilmausten rakenteen erittelyä; siihen ei riitä pelkkä peräkkäisten sanojen ja niitten järjestyksen tarkastelu. Heti kun luonnollisesta kielestä aletaan tehdä täsmällisiä oletuksia, osoittavat jo hyvin vaatimattomiltakin näyttävät havainnot, että kyseessä on todella erittäin monimutkainen järjestelmä:

[Dès que l’on commence à expliquer … extrêmement complexe.]

Esitelmänsä lopuksi Luigi Rizzi mainitsi sen, kuinka kielen hankkiminen luonnollisella tavalla saattaa ainakin osaksi olla sitä, mitä voisi kutsua oppimiseksi unohtamalla.

[À la naissance tout enfant …] 

Kokeelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että vastasyntyneet pystyvät erottamaan kaikki mahdolliset äänteet, ja että he oppivat äidinkielensä äännejärjestelmän unohtamalla muut kuin siihen kuuluvat äänteitten kontrastit. Kokeissa japanilaiset — tai pitäisi varmaan sanoa täsmällisemmin, japaninkielisessä yhteisössä kasvaneet — lapset näyttivät kadottaneen jo noin kymmenen kuukauden ikäisinä kyvyn erottaa toisistaan tavut la ja ra. Tätä vastakohtaa ei ole esimerkiksi japanin ja korean kielissä. Eurooppalaisten kielten puhujien taas on vaikea erottaa toisistaan tavuja ta ja Ta.

Hindissä ja monissa Intian kielissä kahden erilaisen t:n vastakohta säilyy. Luigi Rizzi arveli, että myös kielen muut osa-alueet — muoto-oppi, morfologia, ja lauseoppi, syntaksi — opitaan samalla tavalla, unohtamalla se, mikä opittavan kielen kannalta ei ole tärkeää. Kuulostaa ristiriitaiselta puhua oppimisesta, joka tapahtuu unohtamalla. Se saattaa kuitenkin kuvata hyvin sitä, kuinka luonnon meille antama hämmästyttävä kielikyky käytännössä toimii.

Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

 

[home] [focus] [archive]