YLE/Ykkösaamu, 28.10.2005

Viikon kieli: Monikielinen Eurooppa                                                                   

Hannu Reime

Perjantaiaamuisessa Viikon kieli –sarjassamme on tänään otsikkona "Monikielinen Eurooppa". Suomeksi on nimittäin juuri julkaistu tämänniminen kirja, joka käsittelee Euroopan kieliä ja kielten asemaa eri puolilla maanosaamme. Hannu Reime on tutustunut kirjaan.

Euroopassa puhutaan satoja kieliä alueella, joka ulottuu Brittein saarilta ja Atlantin rannoilta Uraliin idässä ja pohjoisen tundralta Välimeren viinimaihin. Maanosamme kielikartta on perin kirjava varsinkin, jos se piirretään riittävän tarkaksi niin, että siinä todella erottuvat ne kymmenet ja kymmenet kielet ja kielimuodot murteineen kaikkineen, joita voi kuulla tässä Euroopaksi kutsutussa, verraten pohjoisessa osassa maapalloamme. Euroopan kielikokoelmaa ovat toisen maailmansodan jälkeen rikastuttaneet myös siirtolaiskielet. Esimerkiksi turkki Saksassa ja arabia Ranskassa ovat suuria vähemmistökieliä, vaikkei niillä olekaan minkäänlaista virallista asemaa näissä maissa.   

Kieltensä ja kielimuotojensa kirjavuudessa Eurooppa ei sinänsä ole mikään poikkeus. Afrikassa ja laajoilla alueilla Aasiassa puhutaan useampia kieliä kuin täällä meillä. Yhden karkean laskelman mukaan Uudessa Guineassa voi kuulla tuhatta kieltä. Pinta-alaltaan saari on samaa kokoluokkaa kuin Suomi ja Ruotsi yhteensä.

Eurooppa on se maanosa, josta ovat kotoisin useimmat suuret maailmankielet. Nämä siirtomaavalloitusten myötä muihin maanosiin levinneet kielet — englanti, espanja, portugali ja ranskakin — samoin kuin monet muut eurooppalaiset kielet ovat myös kaikki sellaisia, joilla on pitkä kirjallinen historia ja vakiintunut kirjakielinen muoto. Eurooppa on maanosa, jossa kansallisuusaate on syntynyt, ja tämä aate, nationalismi, on ollut läheisesti tekemisissä kielikysymyksen kanssa. Ajatus, että kieli määrittää kansakunnan elää sitkeästi eurooppalaisessa tietoisuudessa.

Kielikysymys on tullut ajankohtaiseksi aivan uudella tavalla Euroopassa, kun maanosaamme pyritään yhdentämään poliittisesti. Euroopan Unionissa on nyt, uusimman laajentumiskierroksen jälkeen 25 jäsenmaata, ja niitten myötä nousi virallisten unionikielten määrä kahteenkymmeneen. Kuluneena kesänä hyväksyttiin myös Irlannin kansalliskieli iiri EU-kieleksi.  

Kielikysymystä sekä EU:ssa että Unioniin kulumattomissa Euroopan maissa — Venäjä mukaan lukien — eritellään viime viikolla julkaistussa kokoomateoksessa Monikielinen Eurooppa: Kielipolitiikkaa ja käytäntöä. Kirjan ovat toimittaneet Turun yliopiston professorit Marjut Johansson ja Riitta Pyykkö, joista toisen erikoisalaa on ranskan kieli, toisen venäjä. Toimittajat myös kirjoittavat kumpikin omalta erikoisalaltaan.

Kirjan 19 artikkelia on jaettu kolmeen ryhmään, joista ensimmäisen otsikkona on "Eurooppa ja kielet". Toisessa osassa selvitellään muutaman valitun maan tai alueen kielioloja, ja kolmannessa kielioloja ja kielipolitiikkaa Suomessa. Joissakin kirjoituksissa särähtää korvaan yhteiskuntatieteellinen slangi "diskursseineen" ja "konteksteineen", ja mitäpä voisi sanoa vaikkapa seuraavasta määritelmästä: "Poliittinen toiminta on yhteiskunnallisesti sitovaan arvojen autoritatiiviseen allokointiin tähtäävää toimintaa."! Kaiken kaikkiaan tällaista on kirjassa kuitenkin verraten vähän, ja kaikki artikkelit sisältävät kosolti ajatuksia herättävää tietoa.

Ensimmäisessä osassa kirjoittava valtiosääntöoikeuden tuntija Antero Jyränki toteaa, että "Kielikysymys [Euroopan Unionissa] on syvempi, laajempi ja kipeämpi asia kuin usein ajatellaan." EU:n erilaiset monikielisyyshankkeet "voivat ajan mittaan osaltaan auttaa tuottamaan" kaivattua  eurooppalaista identiteettiä. "Euroopan monikielisyys ei kuitenkaan ole [nykyisellään] ihmisten suuren enemmistön kaksi- tai kolmikielisyyttä. Unioni on pääosin yksikielisten ihmisten yhteisö", Jyränki kirjoittaa. Hän arvelee, että tämä rajoittaa tai ainakin hidastaa EU:n kehittymistä kohti todellista liittovaltiota.

Englannin kieli ja sen ylivalta Euroopassa ja EU:ssa kummittelee kirjan monissa kirjoituksissa. Slaavilaisen filologian professori Jouko Lindstedt uumoilee, että EU:n viimevuotinen itälaajentuminen on saattanut vahvistaa englannin asemaa Unionissa, kielen, jonka arvostus on suuri entisessä itäblokissa, syistä, jotka hyvinkin saattavat johtua historiasta ja geopolitiikasta. Lindstedt huomauttaa, että jäsenyysneuvotteluissaan puolalaiset olivat enemmän huolissaan katolilaisuudesta ja sen asemasta Euroopassa kuin omasta kielestään.

Kirjan toisessa osassa esitellään ja arvioidaan kielioloja Brittein saarilla, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, entisessä Tšekkoslovakiassa, Venäjällä, Virossa ja Skandinaviassa. Valikoima johtuu varmasti saatavilla olevista kirjoittajista, eikä sitä siis sinänsä voi millään perusteella arvostella. Kuitenkin olisi toivonut, että joukkoon olisi otettu myös Balkan ja sen kieliolot Jugoslavian hajoamisen ja sitä seuranneitten sotien jälkeen.

Valikoiman artikkelit osoittavat hyvin, kuinka paljon kieliolot eroavat toisistaan aivan EU:n sydänalueillakin. Ranskan poliittisen keskittämisen ja kielellisen yhdenmukaistamisen vastakohtana voi hyvin pitää Saksaa. Professori Ahti Jäntti muistuttaa siitä, että saksa on itse asiassa kaksi eri kieltä, eteläisiin yläsaksan murteisiin perustuva kirjakieli, standardisaksa, ja toisaalta siitä huomattavasti poikkeava pohjoinen alasaksa, jonka erikoislaatua ovat Liittotasavallan pohjoisimmat osavaltiot sitoutuneet tukemaan.

Hieman samanlainen jako vallitsee myös Saksaa paljon pienemmässä EU-maassa, Virossa. Siellä Etelä-Viron kielimuoto eroaa pohjoismurteisiin perustuvasta kirjakielestä niin paljon, että aivan samoin kuin jotkut ovat valmiita kutsumaan alasaksaa omaksi kielekseen, samoin monet pitävät eteläviroa, ei murteena vaan kielenä.

Eteläisen naapurimaamme kielioloista kirjoittava Eve Mikone kertaa viron kielen vaikeat vaiheet tsaarinajan venäläistämispolitiikasta oloihin Neuvostoliiton aikana, jolloin vieraat vallanpitäjät toimivat — kuten Mikone kirjoittaa — tsaarin virkamiehiä "piilotellummin ja ikään kuin harkitummin". Venäläistäminen aloitettiin, ei alhaalta, alakoulusta, vaan ylhäältä, yliopistotasolta, jossa "edes viron kieltä käsittelevää väitöskirjaa ei ollut mahdollista kirjoittaa viroksi", vaan se piti tehdä venäjäksi.

Pieniin kieliin kohdistuvasta sorrosta puheen ollen, Monikielinen Eurooppa –kirjaa lukiessa tuli mieleen kriittinen huomautus luvusta, joka käsittelee Espanjan kielioloja. Professori Alberto Carcedo Turusta kirjoittaa, että "Francon valtakaudella […] muut kielet olivat huonommassa asemassa" kuin kastilian kieli eli espanja. Ilmaus on melko laimea, kun muistaa, että pelkästään baskin kielen puhumisesta saattoi tuolloin joutua vankilaan, ja että koko Baskimaa julistettiin sisällissodan jälkeen "pettureitten alueeksi". Myös katalaanin — Espanjan toisen alueellisen kielen — puhujia vainottiin ankarasti.

Sikäli kuin vironkielisten piirissä esiintyy ylimielisyyttä venäjänkielisiä tai baskeissa espanjankielisiä kohtaan, niin pitkä ja katkera historia selittää sen molemmissa tapauksessa ainakin osaksi, vaikkei sellaista asennetta tietenkään voi mitenkään hyväksyä. Pienten ja suurten kielten väliset suhteet ovat usein hankalia. Karkeana sääntönä voisi ehkä pitää sitä, että suuren kansan kansalliskiihko on yleensä vaarallisempaa kuin pienen niin kielteisiä kuin molemmat asenteet ovatkin.

Viimeisessä, kolmannessa osassaan Monikielinen Eurooppa –kirja esittelee Suomen omia kielioloja. Mukana on muun muassa seikkaperäinen katsaus saamelaiskieliin, joita käsitellään myös luvussa, jonka aiheena ovat Ruotsin ja Norjan kieliolot. Maahanmuuttajat ovat viime vuosikymmenellä tuoneet Suomeenkin koko joukon uusia kieliä. Niin, mitkä ovat tätä nykyä viisi puhutuinta kieltä Suomessa? Suomen ja ruotsin jälkeen tulevat venäjä, viro ja englanti, mutta seuraavaa viittä kieltä voidaankin meidän kannaltamme katsoen pitää "eksoottisina".  Ne ovat nimittäin suuruusjärjestyksessä somali, arabia, albania, kurdi ja vietnam.

Marjut Johansson & Riitta Pyykkö (toimt.). Monikielinen Eurooppa: Kielipolitiikkaa ja käytäntöä. Gaudeamus. Helsinki 2005. 374 ss.


Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

 

 

[home] [focus] [archive]