YLE/Tänään iltapäivällä, 2.7.2004

Kuuntele ohjelma

Maailman kielet, osa 7: Jiddišiä Helsingissä

Hannu Reime                                                                            

Jatkamme taas perjantai-sarjaamme maailman kielistä. Hannu Reimen toimittamissa ohjelmissa on kerrottu ihmiskielen luonteesta ja alkuperästä ja viimeksi, pari viikkoa sitten, turkkilaisista kielistä. Tällä kertaa menemme historiassa muutamien kymmenien vuosien takaiseen Helsinkiin. Filosofian maisteri Simo Muir väitteli juhannuksen alla jiddišin kielestä Suomessa ja ennen kaikkea Helsingissä. Itä-Euroopan juutalaisten puhumaa jiddišiä saattoi ennen sotia vielä kuulla Helsingin, Turun ja Viipurin kaduilla paikallisten asukkaitten puhumana. Se kuulosti tällaiselta:

[jiddišiä …]

HR: Moses Guthwert –niminen helsinkiläinen kertoo tässä entisaikojen elämästä kotikaupungissaan omalla äidinkielellään. Häntä haastattelevat legendaarinen virolainen kielitieteilijä Paul Ariste ja akateemikko Pertti Virtaranta. Keskustelu on äänitetty vuonna 1969.

HR: Tätä keskustelua sekä lähes neljännesvuosisata myöhemmin itse tekemiään haastatteluja nuori tutkija Simo Muir käytti aineistonaan väitöskirjaansa, jota hän alkukesästä puolusti Helsingin yliopistossa. Yiddish in Helsinki, ’Jiddišiä Helsingissä’, on kaksi ja puoli sataa sivuisen englanninkielisen tutkimuksen nimi, ja siinä luodataan Helsingin juutalaisyhteisön elämää ja jiddišin kielen — voisiko sanoa — stadilaista muunnelmaa, sen äännerakennetta, muoto-oppia ja sanastoa. 

Jiddiš on Itä-Euroopan juutalaisten yhteisöissä syntynyt kielimuoto. Se kuuluu germaaniseen kieliperheeseen, ja sen historiallisena alkuna on tuhat vuotta sitten puhuttu keskiyläsaksa. Ristiretkien aikaisia vainoja paenneet juutalaiset veivät kielensä Saksasta uuteen kotimaahansa Puolaan, josta saivat turvapaikan. Jiddišissä germaanisen rakenteen ja perussanaston rinnalla on runsaasti hepreasta ja arameasta otettua seemiläistä sekä myös slaavilaista lainaa. Kieltä kirjoitetaan heprealaisin aakkosin oikealta vasemmalle.  

Suurin osa entisen Puola-Liettuan suurvallan alueesta liitettiin Venäjään 1700-luvun lopulla. Tsaari sai nyt alamaisikseen valtakuntansa länsiosien juutalaismassat, joitten asumisoikeus rajattiin Itämereltä Mustalle merelle ulottuneelle niin sanotulle asutusvyöhykkeelle. Vuonna 1827 tsaari Nikolai I antoi ukaasin juutalaisten rekrytoimisesta armeijaan. Juutalaisnuoria pakotettiin, usein suorastaan kidnapattiin, sotilaiksi, ja tätä tietä, Venäjän armeijan sotilaina, ensimmäiset juutalaiset saapuivat Suomeen. Siihen viittaa muun muassa Daniel Katzin mainion romaanin Kun isoisä Suomeen hiihti nimi. Suomessa kuten muuallakin Venäjän valtakunnassa juutalaisten asumisoikeus oli rajattu tiettyihin kaupunkeihin, ja elinkeinoinaan he saivat harjoittaa vain käytettyjen vaatteitten ja pientavaroitten kauppaa. Helsingissä sitä käytiin Kampissa lähellä synagogaa paikassa, joka tunnettiin nimellä Narinkka. Nimitys tulee venäjän kielen sanoista na rynke, ’torilla’ tai ’markkinoilla’.

Kerätessään aineistoaan väitöskirjaansa varten Simo Muir hämmästyi, kuinka paljon jiddišiä vieläkin jossain määrin osataan Helsingissä:

SM: Kyllä. Se oli ihan täysi yllätys. Minulle oli sanottu, että jiddišiä ei enää puhuta, ja se oli ihan tällainen kirjoissakin oleva tieto, että jiddišin kieli on Suomesta hävinnyt. Monille, uskon, yhteisön sisälläkin on ollut yllätys, että näitä jiddišin puhujia on ollut niinkin paljon. Nyt on ihan statistinen tieto, että yli 18-vuotiaista, siis täysi-ikäisistä, 25 % jollakin tavalla osaa jiddišiä joko ymmärtää tai puhuu. Harvempi lukee, mutta kuitenkin se on aika iso määrä.

HR: Onko se periytynyt vanhemmilta vai isovanhemmilta?

SM: Osalla se on vanhemmilta, ja sitten osalla isovanhemmilta, että aika monilla näistä, jotka jiddišiä puhuu, niin vanhemmat on kyllä jo puhunut ruotsia keskenään tai lasten kanssa, ja joillakin se on ollut isovanhempien kieli. Se on myös ollut yhteisössä sellainen ihan yleinen kieli, että sen on saattanut napata ihan siellä mukana olemalla. Kouluissa 1930-luvulle asti uskonnon ja juutalaisaineiden opetus tapahtui jiddišiksi. Tämäkin on asia, josta ei ole hirveän paljon tiedetty tai muistettu, että näin on ollut.

HR: Suomen pieni juutalaisyhteisö alkoi kuitenkin jo varsin varhain assimiloitua ympäröivään kieliyhteisöön, Helsingissä suomenruotsiin. Miksi nimenomaan ruotsinkieleen?

SM: Siihen on ihan selvänä syynä se, että siihen aikaan, 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella kantakaupunki on ollut niin ruotsinkielinen. Juutalaiset ovat asuneet kantakaupungissa niin, että ihan luonnollisesti ruotsi on ollut se lähin kieli.

HR: Viipuri poikkesi tässä asiassa Helsingistä ja Turusta.

SM: Juu, siinä, että siellä kaupungissa valtakieli oli suomi, ja Viipurin juutalaiset puhuivat suomea. He ovat suomalaistuneet siinä mielessä ja omaksuneet siinä mielessä erilaisen identiteetin, että se ihan selvästi näkyy nykyisinkin näissä Viipurin juutalaisissa, että heillä on ihan sellainen oma viipurilainen identiteetti, kun taas helsinkiläisillä on sitten oma identiteetti.

HR: Mikä oli jiddišin kielen arvostus Suomen juutalaisten keskuudessa silloin, kun he käyttivät sitä kotikielenään. Haluttiinko siitä tietoisesti päästä eroon, vai oliko vain luonnollista, että siitä siirryttiin valtaväestön kieleen?

SM: Joissakin perheissä oli ihan luonnollinen asia, että jiddišiä puhuttiin, eikä sitä niin ehkä edes ajateltu. Se oli normaali asia. Mutta sitten on tietysti ollut sellaisia perheitä, joissa toivottiin, että eivät oppisi jiddišiä ja ehkä kiellettykin lapsia puhumasta jiddišiä niin, että asennoituminen on ollut aika negatiivista. Siihen on tietysti useita syitä. Yksi on tietysti ulkopuolinen paine, että jiddišin kieltä ei hirveästi arvostettu: sitä kutsuttiin siansaksaksi, sekakieleksi. Arvostus ei ollut mikään korkea. Ja sitten tietysti on ollut sisäinen paine. Esimerkiksi Helsingin juutalainen yhteisö on ollut aika sionistinen, edustanut tällaista maltillista sionistista suuntausta, ja sionistien tavoitteena oli, että juutalaiset alkaisivat puhua nykyhepreaa. Siinä vaiheessa jiddiš koettiin, niin sitä ei arvostettu, ja se koettiin osittain myös uhaksi heprean oppimiselle. 

HR: Simo Muir kertoo, että Suomen pienessä juutalaisyhteisössä ei käyty suuria poliittisia väittelyjä niin kuin Liettuassa, Puolassa ja Venäjällä, missä sionistiset ja antisionistiset, porvarilliset ja sosialistiset suuntaukset kilpailivat keskenään. Erilaiset aatevirtaukset kantautuivat kuitenkin tännekin. Sionismin äärimmäisen oikeistosuuntauksen johtaja Vladimir Jabotinsky vieraili parikin kertaa Helsingissä. Suomessa yleinen mielipide oli porvarillista ja maltillisen sionistista, joten Jabotinskyn aatteet eivät täällä ottaneet tulta. Mutta eivät myös työväenliikkeen sosialistiset ja vasemmistolaiset ajatukset saaneet suurta kannatusta Suomen juutalaisten keskuudessa. Kirjallisuuspiireissä kyllä luettiin jiddišiksi kirjoittaneita ulkomaisia kirjailijoita, joista useimmat olivat vasemmistolaisia, ja tänne tilattiin sellaisia jiddišinkielisiä lehtiä kuin Forverts New Yorkista ja Der Tog Vilnasta. Julkaisemista jiddišiksi Suomessa vaikeutti se, että heprealaisilla kirjaimilla painattaminen oli täällä kallista eikä siihen kykeneviä kirjapainoja juuri ollut.

HR:  Väitöskirjasi kantta koristaa kaunis kuva, jossa on jiddišinkielisen novellikokoelman kansi. Kirjan on kirjoittanut Mordechai Chosid ja se on painettu Vilnassa. Kannen on suunnitellut myöhempi akateemikko Sam Vanni. Minkälaisia aiheita näissä novelleissa käsiteltiin?

SM: Novellikokoelman nimi on Formen in bren, ’Muotoja tulessa’, ja se monella tapaa käsittelee yhteiskunnassa ja yksilöissä tapahtuvia muutoksia, myös kirjallisuudessa tapahtuvia muutoksia, mitä nyt sotienvälisenä aikana on ollut yleisesti ilmassa, ja novellit sijoittuvat Chosidin kotiseutuun Bessarabiaan, nykyisen Moldovan alueelle ja sitten myös Wieniin, missä Chosid opiskeli ja Helsinkiin. Siellä on yksi jännä novelli, missä kuvataan, miten suomenjuutalaiset perheet haluavat vuokrata kesämökkiä tai huvilaa Helsingin edustalta, ja se ei siihen aikaan ollut niin helppoa. He kohtasivat aikamoisia ennakkoluuloja. Novelli kuvaa aika jännällä tavalla perheen kesänviettoa siellä saarella, mistä he saavat tämän mökin vuokrattua.

HR: Jiddišin puhuminen alkoi hiipua sodan jälkeen. Simo Muir kertoo, että joissakin perheissä se kuitenkin jatkui 1960-, jopa 1970-luvulle saakka. Kiinnostus tätä kadonnutta perinnettä kohtaan on viime vuosina herännyt uudelleen.

[mus. (nousee alta) …]

Tässä Elis Sella laulaa jiddišinkielistä laulua Dos alte lid, ’Vanha laulu’.


Ks. myös:

Ks. myös:

[home] [focus] [archive]