YLE/Tänään iltapäivällä, 18.6.2004

Kuuntele ohjelma

Maailman kielet, osa 6: Turkkilaiset kielet

Hannu Reime                                                                             

Perjantaisessa kielisarjassamme siirrymme tänään syvälle Euraasian mantereelle. Kerromme turkkilaisista kielistä, joita puhutaan Euroopasta Kiinaan ulottuvalla maa-alueella. Suurinta yksittäistä turkkilaiskieltä puhutaan Turkin Tasavallassa, mutta kieliperheen useimpien kielten puhujat asuvat siellä, missä ennen käyttivät valtaa Venäjä ja Neuvostoliitto. Kielisarjaamme toimittaa Hannu Reime.

Turkkilaiset kielet muodostavat yhteisen kieliperheen, jonka jäsenistä lähes kaikki muistuttavat suuresti toisiaan. Niitten historiallinen yhteys, se, että ne kaikki ovat kehittyneet yhteisestä kantakielestä, on ollut helppo osoittaa. Kiistellympää sen sijaan on, kuuluvatko turkkilaiskielet kahden muun kieliperheen, mongoli- ja tunguusikielten kanssa suurempaan, altailaiseen kielikuntaan. Turkkilaisten kielten piirissä kielen ja murteen raja on tavallistakin hämärämpi, sillä usein on niin, että kielten A ja B puhujat ymmärtävät toisiaan kuten tekevät myös ne, jotka puhuvat kieliä B ja C, mutta A- ja C-kielten puhujilta keskinäinen ymmärrettävyys on jo kadonnut. Turkkilaisten kielten puhujat ovat muinaisina aikoina olleet paimentolais- ja valloittajakansoja Euraasian valtavilla aroilla, joten kieliperheen sisälläkin ovat lähisukulaiset saattaneet edetä maantieteellisesti kauas toisistaan. Esimerkiksi nykyisin itsenäisessä Kirgisiassa, Kiinan tuntumassa, puhuttava kirgiisi luetaan turkkilaisten kielten läntiseen haaraan, johon myös, muun muassa, kuuluu pienen, uskonnoltaan lähinnä juutalaisen karaiimi-yhteisön kieli Ukrainassa ja Liettuassa.

Kielten vertailussa eli kielitypologiassa turkkilaiskieliä kutsutaan agglutinoiviksi, sillä niitten rikkaassa sanantaivutuksessa luku, sijamuoto, persoona, aika- ja tapaluokka ynnä muut ilmaistaan kukin omalla päätteellään, jolloin sanoista voi tulla huomattavan pitkiä. Tällainen ominaisuus kuuluu myös uralilaisiin kieliin, ajatellaanpa vaikkapa suomen sanaa ”lukiessansakaan”, jossa verbiin liittyy neljä päätettä. Lauseenvastikkeet, sellaiset kuin kaksi viimeistä sanaa ilmauksessa ”Tiedän hänen tulevan.” ovat tavattoman yleisiä turkkilaisissa kielissä samoin kuin äännejärjestelmään kuuluva vokaalisointu, joka suomessa ilmenee esimerkiksi kysymyspäätteen vaihteluna sanoissa ”Tullaanko?” ja ”Mennäänkö?”. Turkkilaisille kielille on myös ominaista sanajärjestys, jossa verbi tulee viimeiseksi. Piirre on yhteinen monille Euraasian mantereen sisäosien kielille.  

Kieliin ja niitä puhuviin kansoihin viittaavat nimet ovat usein olleet varsin vaihtelevia juuri turkkilaisista kielistä puhuttaessa. On tärkeää tehdä ero Turkissa puhuttavan turkin kielen ja turkkilaisten kielten välillä. Ensin mainittu on suurin yksittäinen turkkilaiskieli, ja se kuulostaa tällaiselta:

[turkkia …]

Tässä Turkin miehittämän Pohjois-Kyproksen virkamies selostaa hallituksensa näkökantaa työtoverilleni Tom Kankkoselle Nikosian turkkilaisella vyöhykkeellä viime helmikuussa. Turkkia puhutaan paitsi Anatolian niemimaalla eli muinaisessa Vähässä Aasiassa myös Kyproksen traagisesti jaetulla saarella, jonka asukkaista noin viidesosa on turkinkielisiä kreikkalaisen enemmistön rinnalla, sekä Euroopan puoleisessa Turkissa ja vähemmistökielenä myös muualla Balkanilla, eritoten Bulgariassa. Bulgarian nimi muuten tulee alueella ennen slaaveja asuneesta turkkilaisesta bolgaarien kansasta, jonka puhuma kieli on kuollut ajat sitten. Turkkilaiskielten bolgaarihaarasta on kuitenkin säilynyt tšuvassi, jota puhuu lähes puolitoista miljoonaa ihmistä Keski-Venäjällä suomalais-ugrilaisten kielten puhujien naapurustossa. Tšuvassi eroaa sanastoltaan ja rakenteeltaan eniten kaikista muista turkkilaiskielistä, ja sitä pidettiinkin aikoinaan virheellisesti uralilaiseen kielikuntaan kuuluvana. Useimmista muista turkinkielisistä kansoista poiketen tšuvassin puhujat eivät myöskään ole muslimeja, vaan heidän uskonnollinen taustansa on ortodoksinen kristinusko. Toinen historiallisista sukulaisistaan poikkeava turkkilaiskieli on jakuutti, jota puhutaan Venäjän Federaatioon kuuluvassa Jakutian eli Sahan Tasavallassa Siperiassa. Myöskään Jakutiaan ei islam ole ulottunut.

Turkin Tasavallassa turkki on ainoa virallinen kieli ja vasta aivan viime vuosina – Turkin tavoitellessa EU:n jäsenyyttä – on hallitus Ankarassa alkanut varovasti myöntää, että Tasavallan alueella asuu huomattava vähemmistö, joka puhuu muuta kuin turkkia. Indoeurooppalaista, persian sukuista kieltään puhuvat kurdit kuuluvat nykyajan vainotuimpiin kansoihin, ja juuri Turkin valtio on ollut heidän suurin sortajansa. Tuoreena uutisena kerrottiin muutama viikko sitten, että Turkissa on aloitettu ensimmäiset kurdinkieliset televisiolähetykset.

Turkin kieli tuli Vähään Aasiaan tuhatkunta vuotta sitten Etelä-Venäjältä saapuneitten valloittajakansojen mukana. 1300- ja 1400-luvulla muinaisen Bysantin alueet Vähässä Aasiassa ja   

Balkanilla alistettiin turkkilaisen valtakunnan hallintaan, viimeisenä pääkaupunki Konstantinopoli, jonka piiritys päättyi piirittäjien voittoon vuonna 1453. Pian sen jälkeen Turkin osmannivaltakunta otti haltuunsa Lähi-idän ja suuren osan Pohjois-Afrikkaa, mutta näillä alueilla arabia säilyi niin kansan kuin sivistyneistönkin kielenä, syynä luultavasti yhteinen uskonto, islam, jolle klassinen arabia oli Koraanin pyhä kieli. Arabia vaikutti myös turkin kieleen. Syntyi osmanniturkiksi kutsuttu kirjakieli, jossa vilisi arabialaisia sanoja, ja joka erkani varsin paljon kansan puhumasta kielestä. Turkkia myös kirjoitettiin arabialaisin aakkosin, jotka seemiläisiin kieliin hyvin soveltuvina konsonanttikirjaimina eivät ole erikoisen käyttökelpoisia vokaaleista rikkaassa turkissa.

Osmannivaltakunta hajosi ensimmäiseen maailmansotaan, ja Turkin alue supistui Anatoliaan ja pieneen Euroopan puoleiseen kaistaleeseen. Uuden valtion, Turkin Tasavallan, perustaja Mustafa Kemal eli Kemal Atatürk halusi irrottaa maansa islamin ja osmannivallan perinteestä ja tehdä siitä nykyaikaisen kansakunnan. Turkin kirjakieli turkkilaistettiin, vaikka edelleenkin turkissa on runsaasti arabiasta ja persiasta otettuja lainasanoja, ja arabialaiset aakkoset korvattiin latinalaisilla. Tasavallan ainoaa virallista kieltä ei enää saanut kutsua osmanniturkiksi.

Turkki ei ollut ainoa turkkilaiskieli, jonka asema muuttui ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Venäjän vallankumous toi uudenlaisen järjestyksen entiseen tsaarin imperiumiin, jonka alueella suurin osa kaikista turkkilaisten kielten puhujista asui. Näitä kieliä – sikäli kuin niillä oli ollut vakiintunutta kirjallista muotoa – oli kirjoitettu osmanniturkin tavoin arabialaisilla kirjaimilla. Bolševikit toimivat kielipolitiikassaan Venäjän turkkilaisalueilla samoin kuin Atatürk Turkissa: arabialaiset aakkoset korvattiin latinalaisilla. Niitä ei kuitenkaan ehditty käyttää kauaakaan, sillä jo 1930-luvulla Stalin georgialaissyntyisenä venäläisenä imperialistina määräsi latinalaiset aakkoset korvattaviksi kyrillisillä.

Neuvostoliiton vallan vakiintuessa koko valtava Kaspianmereltä Kiinan rajalle ulottuva alue, jota historiallisesti oli kutsuttu  Länsi-Turkestaniksi, jaettiin viideksi neuvostotasavallaksi. Näin syntyivät Kasakstan, Turkmenistan, Uzbekistan, Tadžikistan ja Kirgisistan, jotka nyt – Neuvostoliiton hajottua – ovat kaikki itsenäisiä valtioita, Kasakstanista tosin vain eteläosa sijaitsee historiallisessa Turkestanissa. Kasahi, turkmeeni, uzbekki ja kirgiisi ovat turkkilaisia kieliä, kun taas tadžikki persian muunnelmana kuuluu indoeurooppalaisiin kieliin. Turkmeenia puhutaan Kaspianmeren itäpuolella, mutta järven läntiselläkin rannalla puhutaan turkkilaista kieltä, azeria, nyt itsenäisessä ja raakaöljynsä vuoksi tärkeässä Azerbaidžanin Tasavallassa sekä samannimisessä maakunnassa Pohjois-Iranissa. Rakenteeltaan azeri on hyvin lähellä Turkin turkkia, ja turkkilaisten kielten sisäisessä luokittelussa molemmat lasketaan eteläturkkilaisiin kieliin, joihin kuuluu myös turkmeeni sekä noin neljännesmiljoonan ihmisen puhuma krimintataari. Viimeksi mainitun kielen puhujat kuuluvat niihin lukuisiin kansoihin, jotka kärsivät suunnattomasti Stalinin hirmuvallan aikana: toukokuussa tänä vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun yli 200 000 Krimin niemimaan tataaria karkotettiin kotimaastaan Keski-Aasiaan. Heitä, siis koko kansaa, syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen krimintataareja on palannut entisille kotiseuduilleen, mikä puolestaan on aiheuttanut riitoja paikallisten venäläisten kanssa. Niemimaa ei edes kuulu Venäjään, vaan Ukrainaan.

Nimitystä tataari on käytetty useista Venäjän hallitsemien alueitten turkkilaiskielisistä kansoista. Krimintataareja paljon lukumääräisempiä ovat Volgan tai Kazanin tataarit, joilla on oma tasavaltansa Tatarstan Volgan varrella pääkaupunkinaan Kazan. Heidän puhumansa kieli kuulostaa tällaiselta:

[tataaria …]

Satua omalla kotikielellään lukee tässä työtoverini, Yleisradion äänitarkkailija Zekiye Hamid, joka perheineen kuuluu pieneen islamilaiseen tataariyhteisöön Suomessa. Tataarit tulivat juutalaisten tavoin Suomeen Venäjältä autonomian aikana 1800-luvulla, ja molemmat yhteisöt ovat ajat sitten assimiloituneet täydellisesti suomalaiseen ympäristöönsä samalla, kun ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa, tataarit jopa kielensä kotikäytössä. Äskeistä satua Zekiye luki kirjasta, joka on painettu latinalaisin aakkosin. Venäjän ja siitä itsenäistyneitten maitten turkkilaiskielissä ollaan siirtymässä kyrillisistä latinalaisiin kirjaimiin. Voisi sanoa, että niissä ollaan palaamassa tielle, jonka aikoinaan viitoittivat Kemal Atatürk ja Venäjän bolševikit ennen Stalinia. Kehitys miellyttää nykyistä Turkkia.


Ks. myös:

[home] [focus] [archive]