YLE/Tänään
iltapäivällä, 17.9.2004
YLE/Tänään
iltapäivällä, 17.9.2004
Hannu Reime
Tammikuussa alkanut sarjamme Euroopan ja maailman kielistä päättyy tänään. Viimeisessä osassa pohditaan kieltä luonnon ihmiselle antamana kykynä. Kielisarjaamme on toimittanut Hannu Reime.
Edesmennyt Nobel-biologi Jacques Monod esittää tunnetun maailmankatsomuksellisen kirjansa Sattuma ja välttämättömyys alussa kuvitelman, jossa ulkoavaruudesta, Marsista, maapalloa tutkimaan tullut tiedemies on ottanut tehtäväkseen selvittää, mitkä oliot tällä meidän planeetallamme ovat luonnollisia, mitkä keinotekoisia. Ongelmana on päästä selville siitä, voidaanko tällainen jaottelu tehdä tutkimalla pelkästään kunkin olion rakennetta ja muotoa. Monod osoittaa esimerkein, että tehtävä on erittäin vaikea, ilmeisesti mahdoton, osaksi siitä syystä, että kysymys on tulkinnasta: onko mehiläisen rakentama pesä luonnollinen ja ihmisen rakentama talo keinotekoinen? Ovathan sekä ihminen että mehiläinen luonnollisia olioita.
Monod’n tieteiskuvitelma tuli mieleeni kesällä Puolassa, kun katselin aivan Varsovan keskustassa sijaitsevan 30-kerroksisen hotellin lähes ylimmästä kerroksesta tapahtumia kaupungin kahden pääkadun Marzalkowskan ja Jerozolimskien kulmassa. Pystyisikö marsilaisen NASA:n, ESA:n tai Baikonurin tutkija sijoittamaan katkeamattomana virtana liikkuneet autot keinotekoisten eikä luonnollisten olioitten luokkaan, johon kadulla kulkeneet ihmiset kuuluvat? Ehkä hänen alkuoletuksensa olisi, että autot ovat pyörillä liikkuvia eläimiä, jotka viihtyvät jonkinlaisessa loismaisessa suhteessa niihin menevien ja niistä poistuvien, kahdella raajalla liikkuvien eläinten kanssa.
Jos marsilainen tutkija päätyisi samaan kuin ranskalaisbiologi eli siihen, että on turhaa yrittää jakaa oliot luonnollisiin ja keinotekoisiin, hän voisi jatkaa työtään tutkimalla yksinkertaisesti, mitä tällä keskikokoista tähteä kiertävällä planeetalla tapahtuu. Hän saisi ennen pitkää selville, että Varsovan keskustassa neljällä pyörällä liikkuvat oliot itse asiassa ovat kahdella raajalla kulkevien eläinten, ihmisten, rakentamia kuten ovat kaikki muutkin pyörän avulla kulkevat esineet, ilman ihmisen toimintaa sellaisia ei olisi olemassakaan. Aidosti luonnolliset oliot, ihminen itse mukaan lukien, liikkuvat raajoillaan.
Marsilainen pääsisi myös perille siitä, että elävien olentojen, itseään toistavien kemiallisten systeemien, perustana on geneettinen koodi. Alhaalla kulkevat ihmiset vain yksi laji eläviä organismeja ja kuitenkin samalla laji, jolla on monia hyvin erikoisia ominaisuuksia. Se on levittäytynyt erittäin laajalle, saanut aikaan mitä moninaisimpia valmisteita, ja sen toiminta näyttää perustuvan suunnitelmallisuuteen enemmän kuin minkään muun elävän olennon.
Tutkija havaitsisi varsin pian myös, että muitten eläinlajien tavoin ihmiset kommunikoivat lajitovereittensa kanssa. Siinä ihmiset turvautuvat hengityselimiin ja ruuansulatuskanavan alkupäähän ja joissakin tapauksissa käsiin ja niitten liikkeisiin. Vasta hyvin pitkät ja syvälliset tutkimukset paljastaisivat marsilaisellemme, että ihmisen kommunikaatiojärjestelmä eroaa radikaalisti kaikkien muitten eläinten tavasta viestiä toisilleen: se on täysin riippumatonta käsillä olevasta tilanteesta, ajasta ja paikasta, se ei viittaa suoraan ulkomaailman esineisiin ja asioihin, vaan ihmisen mielessä oleviin käsitteisiin, mikä tekee mahdolliseksi tarkastella asioita useasta eri näkökulmasta. Tutkija tekisi myös ennen pitkää sen havainnon, että ihmiset Varsovassa puhuvat hieman erilaista kieltä kuin varsin lähellä sijaitsevassa toisessa suuressa kaupungissa Berliinissä, ja että varsovalaiset ja berliiniläiset eivät voi kommunikoida keskenään omilla kielillään. Jos nyt jo varsin syvälle maapallon asioihin perehtynyt havainnoitsijamme siirtyisi Varsovasta itään, Moskovaan, hän toteaisi, että siellä ihmiset puhuvat kieltä, joka muistuttaa enemmän Varsovassa puhuttavaa kuin se, mitä kuulee Berliinissä, mutta ei riittävän paljon niin, että varsovalaisten ja moskovalaisten omakielinen ajatusvaihto sujuisi. Näihin seikkoihin tutkija voisi hakea selityksiä sekä siitä, kuinka paljon ihmiskielet yleensä voivat vaihdella että yli kolmentuhannen vuoden pituisesta historiasta, jonka aikana indoeurooppalainen kantakieli on eriytynyt murteiksi ja kieliksi, ja kuinka germaanisia ja slaavilaisia kieliä puhuvat heimot ovat hajautuneet ja muodostaneet perustan nykyisille kansakunnille.
[MB: Es ist trotzdem ein Phänomen das in ganz entschiedenen Masse auf Gattungsspezifischen …]
Se, mikä ratkaisevassa määrin muodostaa yksittäiset kielet ja murteet, on ihmiselle lajityypillinen, biologinen ominaisuus, sanoi berliiniläinen kielitieteilijä Manfred Bierwisch muutaman vuoden takaisessa haastattelussani. Kieli on seurausta aivojemme rakenteesta, vaikka emme vielä tiedäkään rakenteen kaikkia yksityiskohtia emmekä sitä, kuinka se on syntynyt. Tämän osoittaa se, kiistaton havainto että jokainen ihmisyksilö pystyy varhaislapsuudessa omaksumaan ympäristönsä kielen samanlaisella helppoudella, ja että se on mahdollista vain ihmiselle.
Manfred Bierwischin tunnettu amerikkalainen kollega Noam Chomsky on koko tieteellisen uransa ajan vahvasti korostanut kielen biologista perustaa. Hän aloittaa erään uusimmista artikkeleistaan seuraavanlaisella kuvauksella:
”Kun kirjoitan tätä, taivas tummenee ja radio varoittaa, että myrsky lähestyy Bostonia, ja että sen odotetaan tuovan rankkasateita ja voimakkaita tuulia, jotka saavat joet ja rannikkoalueet tulvimaan, kaatavat puita ja vaurioittavat rakennuksia ja saattavat aiheuttaa sähkökatkoja.”
Tämän jälkeen Chomsky jatkaa, että juuri kuultu virke ilmenee korvaan tulevina ääniaaltoina, ja että puhuja ja kuulijat ymmärtävät sen vaihtelevin tavoin. Siihen sisältyy ääni ja merkitys, ja se on tietyssä suhteessa puhujan ja kuulijan mielissä/aivoissa oleviin tiloihin. ”Kommunikaatio riippuu näitten tilojen riittävästä samankaltaisuudesta. Tällä tavoin kieli sitoo maailman.”
Kieli sitoo maailman. Se antaa mahdollisuuden puhua, mistä tahansa: puhua totta, valehdella, oikaista valheita, puhua kuvitelluista henkilöistä, kuvitelluista tapahtumista, jopa kuvitelluista maailmoista. Mutta siihen kuuluvat myös tiukat säännöt, tiukka formaali rakenne, joka rajoitetussa määrin eroaa kielestä toiseen, mutta joka pohjimmiltaan on samanlainen niistä kaikissa. Näissä ohjelmissa aikaisemmin haastateltu matemaatikko/kielitieteilijä John Frampton sanoi, että luonnollisessa kielessä oppiminen, kokemus, tunkeutuu muodolliseen rakenteeseen. Ajatellaan vaikkapa seuraavaa kahta lausetta: ”Onko Brasilia yhtä itsenäinen kuin Vietnam?” ja ”Jatkaako euro vahvistumistaan dollariin nähden?” Molemmat ovat kysymyslauseita, ja niissä tiedustellaan tietyn väitteen paikkansapitävyyttä, kysymyksiä, joihin voi antaa yhden sanan vastauksen, joko ”Kyllä.” tai ”Ei.” Toinen näissä ohjelmissa haastateltu kielitieteilijä, Anders Holmberg, sanoi, että luonnollinen kieli antaa vain hyvin rajoitetun määrän mahdollisuuksia tai — niin kuin hän asian ilmaisi — temppuja muodostaa erilaisia rakenteita, esimerkiksi juuri tällaisia kyllä/ei-kysymyksiä. Suomessa sellainen temppu, kysymyksen muodostaminen, tehdään siirtämällä persoonamuotoa kantava verbin osa lauseen alkuun ja liittämällä siihen epäitsenäinen kysymyspartikkeli –ko tai etuvokaalisissa sanoissa –kö. Ruotsissa ja useimmissa muissa germaanisissa kielissä riittää pelkkä aikamuodossa olevan verbin siirtäminen. Suomelle läheisessä kielessä virossa vastaavanlainen kysymys muodostetaan sijoittamalla lauseen alkuun itsenäinen kysymyssana Kas?, eikä mitään siirtoa tarvita, ja viron tavoin toimitaan ainakin puolassa, jiddišissä, hepreassa ja arabiassa. Monissa romaanisissa kielissä kyllä/ei-kysymys muodostetaan pelkästään vastaavasta väitelauseesta poikkeavalla intonaatiolla niin, että äänen korkeus nousee lauseen lopussa. Näitten temppujen lisäksi ei maailman kielissä ole kovin monta muuta tapaa udella lauseen ilmaiseman väitteen paikkansapitävyyttä.
Edellä mainitut lauseet ovat yksinkertaisia esimerkkejä myös siitä, mitä John Frampton kutsui oppimisen tunkeutumiseksi muodolliseen rakenteeseen. Lausetta ”Onko Brasilia yhtä itsenäinen kuin Vietnam?” ei voi ymmärtää, ellei tiedä jotakin ainakin karkeasti maantiedosta, maapallon valtiollisesta tilanteesta ja valtioitten välisistä suhteista, siitä, mihin viittaavat tai ainakin voivat viitata nimet ”Brasilia”, ”Vietnam” ja predikaatti ”yhtä itsenäinen kuin”. Ja lause ”Vahvistuuko euro dollariin nähden?” ei oikein avaudu, ellei tiedä, mitä tarkoitetaan sanoilla ”euro” ja ”dollari” ja mitä merkitsee ”vahvistuminen” niistä puhuttaessa, siis ellei tiedä mitään rahajärjestelmistä. Huomattakoon kuitenkin, että lausuttuna vaikkapa vuonna 1990 kyseinen lause olisi ollut käsittämätön taloustieteen Nobel-palkitullekin.
Edellä lainatussa artikkelissaan Noam Chomsky totesi, että luonnollisella kielellä tapahtuva kommunikointi riippuu siitä, että kielelliset tilat puhujan ja hänen kuulijoittensa mielessä/aivoissa ovat samankaltaisia, että heillä on takanaan samankaltainen kielellinen kokemus. Ellei ehto täyty, jää puhe kuulijoille yhtä käsittämättömäksi kuin Chaplinin kuuluisa laulu Nykyajan lopussa.
[laulua …]
Ks. myös: