YLE/Tänään
iltapäivällä, 10.9.2004
YLE/Tänään
iltapäivällä, 10.9.2004
Hannu Reime
Jatkamme vuoden alkupuolella alkanutta kielisarjaamme, jossa on ensin kerrottu Euroopan ja sitten maailman kielistä. Hannu Reimen toimittaman sarjan edellisessä osassa heinäkuun lopulla kerrottiin Tyynen meren ja Afrikan kielistä. Nyt siirrymme Atlantin valtameren tuolle puolen, Amerikkaan.
[mus. Creole Song …]
Kieltä, jolla New Orleans -jazzin suuri tähti Kid Ory lauloi, kutsutaan kreoliksi, oikeastaan Louisianan kreoliranskaksi. Se on kieli, jota aikoinaan puhuttiin jazzin syntysijoilla siinä pienessä osassa Yhdysvaltoja, joka aikoinaan kuului Ranskalle. Näin selittyy se, miksi Mississipin suiston mustan väestön äidinkielen pohjana oli ranska eikä englanti. Se ei ollut sitä ranskaa, jota Ranskan akatemia pitää oikeana kielenä. Sitä kutsuttiin kreoliranskaksi, ja se on ollut yksi maailman lukuisista kreolikielistä, joista tunnetuimmat syntyivät afrikkalaisorjien yhteisöissä Karibian saarten plantaašeilla. Kreolikielten sanasto on suurimmaksi osaksi otettu jostakin eurooppalaisesta kielestä, mutta niitten kieliopillinen rakenne on yleensä lähellä länsiafrikkalaisia kieliä. Kreolit syntyivät siitä, että orjilla ei aluksi ollut yhteistä kieltä, vaan he joutuivat kommunikoimaan keskenään kieliopillisesti yksinkertaisella tavalla, jossa käytettiin sanoja, jotka oli otettu kulloisenkin saaren herrakansan kielestä, Karibialla ranskasta, englannista tai hollannista. Tällaisia rakenteeltaan primitiivisiä ajatustenvaihtojärjestelmiä kutsutaan pidgin-kieliksi, ja niitä on syntynyt muissakin kuin orjuuden oloissa. Esimerkiksi norjalaiset ja venäläiset ovat kaupankäynnissään pohjoisilla vesillä aikoinaan käyttäneet keskinäisessä viestinnässään norjalais-venäläistä pidginiä. Kreolikielet ovat pidginin puhujien jälkeläisten luomuksia, ja päinvastoin kuin pidginit ne ovat rakenteeltaan yhtä monimutkaisia ja siis myös yhtä ilmaisuvoimaisia kuin mitkä tahansa muut luonnolliset kielet, eivät enempää eivätkä vähempää. Kreoleja on syntynyt muuallekin kuin Karibialle. Esimerkiksi Kap Verden saarilla Afrikan edustalla puhutaan portugalilaispohjaista kreolia, mutta Väli-Amerikassa, lähinnä juuri Karibian alueella, kreolikieliä on eniten, ja eräät niistä ovat saavuttaneet kirjakielen aseman. Vakiintuneimpana kreolina voidaan pitää ranskan sanastoon pohjautuvaa haitin kieltä, jota suuri enemmistö puhuu Haitin tasavallassa, orjakapinasta 200 vuotta sitten syntyneessä valtiossa Hispaniolan saarella Isoilla Antilleilla. Haitin kielellä julkaistaan sanoma- ja aikakauslehtiä ja kirjallisuutta.
Kreolien synty Amerikassa on ollut yksi seuraus eurooppalaisten valloitus- ja asutushistoriasta, jossa on kaksi synkkää juonnetta, alkuperäisväestön ja alkuperäiskulttuurien tuhoaminen sekä orjien tuottaminen Afrikasta ja orjuuteen pohjannut plantaašitalous. Amerikan valloitus nosti suuret eurooppalaiset kielet — englannin, espanjan, portugalin ja vähemmässä määrin ranskan — Uuden maailman valtakieliksi. Amerikan alkuperäiskielet — intiaanikielet niin kuin väärinkäsityksestä johtuvan nimityksen mukaisesti vieläkin yleensä sanotaan — ovat kärsineet saman kovan kohtalon kuin ne kansat ja kulttuurit, joita ne ovat ilmentäneet. Amerikassa pohjoisilta leveysasteilta Tulimaahan saakka puhutaan vieläkin satoja eri kieliä, mutta useimpien puhujia on enää hyvin vähän, joitakin satoja, joitakin kymmeniä, joitakin kieliä puhuu enää vain muutama ihminen. Useaa Amerikan kieltä uhkaa väistämätön kuolema, kun aika jättää viimeisen puhujan. Pohjois-Amerikan pohjoisimmissa osissa on eskimokielten asema varsin turvattu, suureksi osaksi siitä syystä, että yksi eskimokielten muoto on virallisena kielenä Grönlannissa, joka maantieteellisesti kuuluu Amerikkaan, mutta joka valtiolliselta asemaltaan on Tanskaan kuuluva autonominen alue.
Pohjois-Amerikan intiaanikielistä eniten puhujia, yli satatuhatta, on navajolla, useissa lounaisissa osavaltioissa Yhdysvalloissa. Rio Grande -joen eteläpuolella alkuperäiskieliä puhutaan suhteellisesti paljon enemmän kuin anglosaksisessa Amerikassa. Eteläisimmässä Meksikossa ja Guatemalassa asuu vielä paljon sikäläistä valtakieltä, espanjaa, taitamattomia lukuisten maya-kielten puhujia, jotka myös ovat alueen köyhimpiä ja sorretuimpia talonpoikia. Maya-kansoilla oli kukoistava kulttuuri ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen puolivälin jälkeen, ja heillä oli myös oma kirjoitusjärjestelmänsä. Meksikon suurin alkuperäiskieli on kuitenkin nahuatl, joka on espanjalaisten tuhoaman atsteekki-valtakunnan kielen jälkeläinen. Nahuatlia puhuu noin miljoona ihmistä. Toista suurta meksikolaiskieltä, zapoteekkia, puhuu puolisen miljoonaa ihmistä.
Uuden maailman suurimmat alkuperäiskielet löytyvät kuitenkin Etelä-Amerikasta, jossa niistä kolmella on enemmän kuin kaksi miljoonaa puhujaa. Suurin niistä on quechua, joka on espanjalaisten tuhoaman inkavaltakunnan kielen perillinen, ja jonka eri muunnelmia miljoonat ihmiset puhuvat äidinkielenään Perussa, Boliviassa ja Ecuadorissa. Toinen Andien kieli on aymara, jonka puhujia on lähinnä Boliviassa. Kolmas yhteiskunnallisesti tärkeä eteläamerikkalainen kieli on guaraní, joka espanjan rinnalla on Paraguayn virallinen kieli. Quechua ja aymara ovat korkeitten vuorten ja guaraní tasangon kieli. Amazonian sademetsissä taas voi kuulla satoja eri kieliä, joista osa on ulkomaailmalle edelleen täysin tuntemattomia.
Amerikan kielellinen rikkaus ja monimuotoisuus on edelleen havaittavissa, vaikka alkuperäiskielten puhujien määrä on uhkaavasti vähenemässä. Puhuminen Amerikan kielistä saattaa antaa harhaanjohtavan käsityksen siitä, että näillä kielillä olisi joitakin yhteisiä äänne- ja rakenneominaisuuksia, jotka erottaisivat ne maailman muista kielistä. Itse asiassa amerikkalaiset kielet eroavat toisistaan erittäin paljon, ja niitten sijoittaminen kieliperheisiin ja kielikuntiin on ollut hankalaa ja nostattanut paljon tieteellisiä kiistoja. Kun Amerikan kielten systemaattinen tutkimus alkoi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, niitten niin sanottua eksoottisuutta korostettiin. Jotkut tutkijat menivät jopa niin pitkälle, että väittivät, että ihmiskielet voivat erota rajattomasti toisistaan, ja että mitkään Euroopan kielistä tutut kieliopilliset käsitteet eivät sovi kuvaamaan Uuden maailman kieliä. Käsitykset ovat myöhemmin muuttuneet, ja voi sanoa, että amerikkalaisiin kieliin suhtaudutaan nyt täsmälleen samalla tavoin kuin muihinkin ihmiskieliin: ne saattavat erota toisistaan joskus hyvinkin radikaalisti, mutta samalla niillä kuitenkin on yhteinen universaalinen ydin. Ihmismieli asettaa tiukat rajat luonnollisen kielen rakenteelle aivan samoin kuin äänne-elimemme kurkunpäästä huuliin asettavat rajat sille, millaisia äänteitä voimme tuottaa. Tältä kuulostaa yksi Amerikan sadoista kielitä:
[papagoa …]
Kieli on papagoa, jota puhuu noin 15 000 ihmistä Arizonassa Yhdysvalloissa. Papagon, toiselta nimeltään Tohono O’odhamin, kieltä puhuu tässä äskettäin kuollut lingvisti Ken Hale, jolla oli myös hämmästyttävä kyky oppia lyhyessä ajassa vieraita kieliä ja myös ääntää niitä täsmällisen oikein. Hale tutki muun muassa useita amerikkalaisia kieliä ja kirjoitti niille kielioppeja. Sen lisäksi hän myös koulutti tiettävästi ensimmäiset Amerikan alkuperäiskielten puhujat kielitieteilijöiksi oppilaitoksessaan Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa MIT:ssa. Yksi hänen filosofian tohtoriksi väitelleistä oppilaistaan on navajon ja yksi hopi-nimisen intiaanikielen syntyperäinen puhuja. Halen mielestä ihmiskielen tutkimuksen aineisto, empiirinen perusta, laajenee merkittävästi, kun niin sanottujen eksoottisten kielten puhujista tulee tutkijoita:
[KH: Yes, it will broaden …]
Ken Hale kertoo tässä viidentoista vuoden takaisessa haastattelussa, että sellaiset kielet kuin vaikkapa navajo eroavat niin paljon meille tutummista kielistä, että ne voivat kertoa ihmisen kielikyvystä jotakin sellaista, mitä muuten ei saataisi tietää. Se ei tarkoita sitä, että englannin tai ranskan tai saksan tai japanin tutkiminen olisi jollakin tavalla riittämätöntä, ei lainkaan, vaan sitä, että ihmiskielellä on ominaisuuksia, jotka ilmenevät joissakin kielissä selvemmin kuin joissakin toisissa. Se vaatii hyvin yksityiskohtaista ja syvälle porautuvaa tutkimusta. Amerikan alkuperäiskieliä ovat eniten tutkineet ulkopuoliset. Kuitenkin vain jokaisen kielen syntyperäisellä puhujalla on sellaisia intuitioita omasta äidinkielestään, että jos hänellä lisäksi on kielitieteellinen koulutus, niin hän pystyy heti esittämään kysymyksiä, jotka ulkopuoliselle eivät tule mieleen yhtä helposti. Näin aineisto, jonka perusteella ihmiskieltä tutkitaan, laajenee, ja teoria kielestä voi samalla tulla syvemmäksi. Ihmiskielen ja ihmismielen tutkimisessa päästään lähemmäs todellista tieteellistä selittämistä.
Ken Hale oli kiinnostunut kielestä paitsi tieteellisesti myös yhteiskunnallisesti. Hän oli pelastamassa uhanalaisia kieliä muun muassa Nicaraguan Atlantin puoleisella rannikolla, jossa hän kokosi paikallisten kielten sanakirjoja. Alueella puhutaan miskitoa ja paria-kolmea muuta alkuperäiskieltä sekä englantiin pohjautuvaa kreolia. Rannikon kulttuuri eroaa suuresti Nicaraguan espanjankielisestä valtakulttuurista. Vähän ennen kolmen vuoden takaista kuolemaansa Hale oli herättämässä henkiin wampanoag-heimon kieltä, jota on puhuttu Cape Codin ja Martha’s Vineyardin saarilla Massachusettsin edustalla Uudessa Englannissa.
Palataan lopuksi vielä kreolikieliin, joitten synty hämmästyttävä lisätodistus ihmisen kielikyvystä: Kid Ory ja Eh, la bas Louisianan kreoksi:
[mus. Eh, la bas …]
Ks. myös: