YLE/Tänään
iltapäivällä, 22.7.2004
YLE/Tänään
iltapäivällä, 22.7.2004
Hannu Reime
Jatkamme taas perjantaista sarjaamme maailman kielistä ja siirrymme Euraasian mantereen ulkopuolelle Tyynelle merelle ja Afrikkaan. Näillä valtavilla alueilla puhutaan tuhansia kieliä, joista monet näyttävät eroavan suuresti meille tutummista kielistä. Pohdimme myös muun muassa kielten eksoottisuutta. Maailman kielet –sarjaa toimittaa Hannu Reime.
Kielisarjamme kolmessa edellisessä osassa on kerrottu turkkilaisista sekä itä- ja eteläaasialaisista kielistä, kielistä, joita puhutaan Euroopan ja Aasian rajoilta Japanin saarille ja Intian niemimaalle. Itäisen Euraasian kielet kuuluvat useisiin eri kielikuntiin ja ne eroavat rakenteiltaan suuresti toisistaan. Jonkinlaisena karkeana yleistyksenä mainitaan toisinaan se, että monet alueen kielistä ovat sellaisia, joissa määreet tulevat ennen pääsanaansa, ja joitten perussanajärjestys usein on subjekti – objekti - verbi. Turkkilaiset ja mongolikielet, korea ja japani sekä eteläisen Intian dravidakielet ovat selkeästi tällaista SOV-tyyppiä.
Itään ja samalla etelään mentäessä uuteen kielikuntaan törmätään Kaakkois-Aasian uloimmalla niemellä, jossa nykyisin sijaitsee Malesian liittovaltion mantereen puoleinen osa. Siellä puhutaan malaijia, joka yhdessä indonesialaisen muunnelmansa kanssa on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti tärkeimpiä kieliä suuressa austronesialaisessa kielikunnassa. Näitä aikaisemmin malaijilais-polynesialaisiksi kutsuttuja kieliä puhutaan valtavalla alueella, joka lännessä ulottuu Madagaskarille Afrikan rannikon edustalle ja idässä Polynesian saarille kauas päivänrajan yli, oikeastaan Havaijille ja Pääsiäissaarelle saakka, saarille, joista ensin mainittu nykyisin on Yhdysvaltojen läntisin osavaltio ja jälkimmäinen kuuluu Chilelle. Havaiji ja Pääsiäissaaren rapanui ovat molemmat uhanalaisia kieliä englannin ja espanjan paineessa.
Se, että austronesialaisia kieliä tavataan niin valtavan suurella merialueella toisistaan tuhansien ja tuhansien kilometrien erottamilla saarilla, osoittaa, että niitä muinoin puhuneet kansat ovat olleet taitavia merenkulkijoita. Näitten kansojen yhtenä mahdollisena alkukotina pidetään Taiwania eli Formosaa, jossa saaren alkuperäiskieliä vielä puhuu noin parinsadantuhannen ihmisen vähemmistö. Muutenhan Taiwan on kiinalaistunut.
Filippiineillä on pilipino-nimiseksi kansalliskieleksi kohotettu tagalog, yksi saarivaltion lukuisista austronesialaisista kielistä, ja sitä puhuu äidinkielenään kymmenisen miljoonaa ihmistä Luzonin saaren lounaisosassa. Suurin Filippiinien kielistä on kuitenkin noin kahdentoista miljoonan puhujan cebu Cebulla ja lähisaarilla. Tärkein filippiiniläisiä yhdistävä kieli on englanti, jonka käyttö on perua Yhdysvaltojen siirtomaavallan ajalta viime vuosisadan ensimmäiseltä puoliskolta. Aikaisempi siirtomaavalta Espanja on jättänyt jälkensä filippiiniläisiin nimiin sekä tietenkin siihen, että saarivaltion suurimman uskontokunnan muodostavat roomalaiskatoliset kristityt. Filippiineiltä itään sijaitsevilla ja Yhdysvaltojen edelleen hallitsemilla Mariaaneilla ja Guamilla puhutaan chamorro–nimistä austronesialaista kieltä. Sen ominaisuuksista on viime vuosina tehty useita tärkeitä kielitieteellisiä tutkimuksia.
Indonesian ja Malesian yhteisen kielen pohjana on Itä-Intian saariston yleisenä kauppakielenä käytetty malaiji, josta Indonesian itsenäisyysliike teki maansa virallisen kielen. Indonesian suurin kieli on kuitenkin yli 60 miljoonan puhujan jaava, jolla on toistatuhatta vuotta pitkä kirjakielinen historia, ja jota voidaan siis hyvällä syyllä pitää vanhimpana kulttuurikielenä austronesialaisessa kielikunnassa. Kaksi toisiinsa liittyvää syytä esti jaavan ottamisen itsenäisen Indonesian viralliseksi kieleksi: sitä ei juuri osata Jaavan saaren ulkopuolella, ja sen pakottamista muille olisi pidetty keskusvallan imperialismina. Malaiji sen sijaan oli laajalti taidettu alueellinen kieli, sellainen keskinäinen kieli eli lingua franca, joita ihmiset yhteisen äidinkielen puuttuessa käyttävät kanssakäymisensä välineinä eri puolilla maailmaa. Itäisen Afrikan suahili on toinen laajalti käytetty lingua franca maailmassa. Tältä kuulostaa malaijin indonesialainen muunnelma bahasa indonesia:
[indonesiaa …]
Tätä kieltä ja sen satoja historiallisia sukulaisia puhutaan siis lähes kaikilla Tyynen meren saarilla, ja niihin kuuluu myös muun muassa Uuden Seelannin alkuperäiskieli maori. Näille kielille on ominaista sanajärjestys, joka on kuin peilikuva japanilais- ja korealaistyyppisestä SOV– järjestyksestä. Austronesialaisissa kielissä pääsanat edeltävät määreitään, usein jopa niin, että verbi sijoitetaan lauseen alkuun, jolloin perussanajärjestys on verbi - subjekti - objekti. Tällainen VSO-sanajärjestys on myös klassisessa arabiassa, Raamatun hepreassa, iirissä ja muissa kelttiläisissä kielissä sekä eräissä Meksikon kielissä. Austronesialaisille kielille on myös tyypillistä reduplikaatio eli toisto, sanan tai sen osan kahdentaminen, kun ilmauksen sisältöä vahvennetaan: esimerkiksi malaijissa sanan babi, ’sika’, monikko on babi-babi.
Uudessa Guineassa, varsinkin saaren sisäosissa, ja eräillä lähisaarilla puhutaan kieliä, joitten sukulaisuuksia ei ole osattu selvittää, ja niille on vain annettu yhteisnimi papualaiset kielet. Uusi Guinea on kielellisesti rikkain alue maailmassa: tältä saarelta, joka on pinta-alaltaan suurin piirtein samankokoinen kuin Suomi ja Ruotsi yhdessä, tavataan lähes tuhat kieltä, joita vasta viime vuosikymmeniä on alettu systemaattisesti kartoittaa ja tutkia. Uusi Guinea saattaa hyvinkin olla eräänlainen museoitu jäänne niistä kielioloista, jotka vallitsivat kaikissa ihmisyhteisöissä ennen maanviljelyksen alkua kymmenentuhatta vuotta sitten.
Arvoitus kielihistorian tutkijoille on se, miksi austronesialaiset kielet muinaisten puhujiensa purjehdustaidoista huolimatta eivät ole lainkaan levinneet Australian mantereelle. Australian alkuperäiskielistä on vielä jäljellä satakunta, ja niillä on yhteensä noin 170 000 puhujaa. He ovat Amerikan intiaanien tavoin kärsineet karkeasta rasismista valkoisen Australian parisataavuotisen olemassaolon aikana. Samoin kuin Amerikassa myös Australiassa sai 1960-luvun asennevallankumous aikaan muutoksen yleisessä tietoisuudessa siitä, mitä näiden vallattujen mannerten entisille asukkaille on tehty. Australialaiskielistä suurin on pama-nyungan haaraan kuuluva warlpiri:
[warlpiria …]
Tällaiselta kuulostaa warlpirin kieli edesmenneen kielitieteilijän Ken Halen puhumana. Warlpirilla on vajaat kolmetuhatta taitajaa, ja sille on ominaista erittäin vapaa, jopa klassista latinaakin vapaampi, sanajärjestys, jolle kuitenkin on todettu mielenkiintoisia rajoituksia.
Austronesialaisista kielistä yhtä, malagasia, puhutaan Afrikassa, Madagaskarin saarella. Afrikan mantereella näitä kaukaisen idän tai — toiselta puolen asioita katsellen — kaukaisen lännen sukulaiskieliä sen sijaan ei puhuta. Muuten Afrikka on kieliltään maapallon rikkaimpia alueita. Erään arvion mukaan maanosassa puhuttaisiin pariatuhatta kieltä, mutta lukuun on suhtauduttava suurin varauksin, sillä kielen ja murteen erottaminen on erityisen hankalaa juuri Afrikassa. Mantereen pohjoisosissa puhutaan afro-aasialaiseen kielikuntaan kuuluvia kieliä, joista suurimman yksittäisen kieliperheen muodostavat seemiläiset kielet. Niistä taas puhutuimpia ovat arabian lukuisat muunnelmat, joita yhdistää Koraaniin kieleen pohjautuva arabian kirjakieli. Arabiaa puhutaan siis sekä Lähi-idässä että Pohjois-Afrikassa. Lähi-idän seemiläisiä kieliä ovat lisäksi nykyheprea Israelissa sekä se, mitä vielä on jäljellä lähinnä Syyriassa alueen muinaisesta valtakielestä arameasta. Afrikassa seemiläisiä kieliä ovat arabian lisäksi monet Etiopian ja Eritrean kielet, sellaiset kuin amhara. tigrinia ja tigre. Afro-aasialaiset kielet jakautuvat useisiin perheisiin, joista yhteen, kuušilaisiin kieliin kuuluu meille suomalaisillekin jossain määrin tutuksi tullut somali. Oman perheensä muodostavat myös Pohjois-Afrikan berberikielet sekä tšadilaiset kielet, joista suurin on Afrikan puhutuimpiin kieliin kuuluva hausa Nigerian pohjoisosissa ja Nigerin tasavallassa.
Afrikan suurimman kielikunnan muodostavat nigeriläis-kongolaiset kielet, joita puhutaan valtavalla, Senegalista Etelä-Afrikkaan ulottuvalla alueella, jonka suurin kieliperhe on bantukieliksi kutsuttu koko kielikunnan yksi monen polven takainen alaryhmä. Bantukieliin kuuluvat muun muassa Etelä-Afrikan viralliset afrikkalaiskielet, samoin edellä mainittu suahili, Tansaniassa ja Keniassa puhuttava itäisen Afrikan lingua franca. Bantukielille on tyypillistä substantiivien jakaminen lukuisiin luokkiin vähän samalla tavoin kuin meille tutummissa kielissä ne jaetaan maskuliineihin, feminiineihin ja neutreihin sukupuolen perusteella.
Niililäis-saharalaiset kielet Sudanissa ja sen naapurimaissa muodostavat Afrikan kolmannen kielikunnan. Darfurissa läntisessä Sudanissa jatkuva ja maan arabialais-islamilaisen hallituksen siunaama raaka väkivalta alueen mustaihoista väestöä kohtaan on synkkä jatko pitkälle ja synkälle historialle. Siihen ovat kuuluneet valloitukset sekä arabien harjoittama orjakauppa, yhtä raaka ja häikäilemätön kuin se, mitä eurooppalaiset kävivät afrikkalaisella ihmissaaliillaan Atlantin yli Amerikkaan.
Neljännen afrikkalaisen kieliryhmän sisäistä historiallista sukulaisuutta ei ole onnistuttu osoittamaan. Näitä lähinnä Namibiassa ja Botswanassa puhuttuja kieliä kutsutaan khoisan-kieliksi, aikaisemmin puhuttiin hottentotti- ja bušmannikielistä. Niitä on enää jäljellä kolmisenkymmentä kieltä, joilla on yhteensä karkean arvion mukaan mahdollisesti parisataatuhatta puhujaa. Pohjoisesta tulleet bantut ovat syrjäyttäneet khoisan-kieliä puhuvat metsästäjä-keräilijä- sekä paimentolaiskansat. Khoisan-kielet tunnetaan harvinaisista maiskaus- tai naksausäänteistä:
[namaa …]
Tämä on Namibiassa puhuttavaa nama-kieltä, kansansatu, josta maiskausäänteet helposti erottuvat. Näitä harvinaisia äänteitä on siirtynyt myös joihinkin Etelä-Afrikan bantukieliin.
Khoisan-kielet kuten niin monet muutkin eurooppalaisille vieraat kielet vaikuttavat eksoottisilta. Ja kuitenkaan ne eivät ole sen enempää, mutta eivät myöskään yhtään sen vähempää eksoottisia kuin englanti, ranska tai mikä tahansa muukaan ihmiskieli. Tässä ohjelmasarjassa aikaisemmin haastateltu matemaatikko/kielitieteilijä John Frampton pitää viime vuosien suurimpana saavutuksena kielitieteessä sitä, että eri kielten hyvin intensiivinen ja yksityiskohtainen tutkiminen on osoittanut, että suurista eroistaan huolimatta maailman kaikki kielet ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Samanlaiset säännöt, rakenteet ja periaatteet toistuvat kielessä kielen jälkeen. Miljardien ihmisten puhumien eri kielten pohjana on sama universaalinen, lajimme biologisesta rakenteesta kumpuava ydin, se, mikä on yhteistä kaikille meistä. Tältä kannalta katsoen eurooppalaisen tai vaikkapa Kalaharin bušmannin ero hupenee olemattomiin.
Kuunnellaan lopuksi eteläafrikalaisen Miriam Makeban laulua bantukieliin kuuluvalla kielellä, jonka nimi on xhosa. Se on yksi Etelä-Afrikan tasavallan virallisista kielistä ja myös Nelson Mandelan äidinkieli. Siinä kuuluvat khoisan-kielistä lainatut maiskausäänteet:
[Miriam Makeba laulaa …]
Ks. myös: