Viikon kieli: Kreolikielet

Hannu Reime

Sitten on vuorossa perjantaiaamuun kuuluva viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa kerrotaan tällä kertaa kreolikielistä. Näitä erikoisia kielimuotoja kuulee pääasiassa maapallon trooppisilla alueilla.

[… tok pisin …]

Tämä kieli kuulostaa englannilta, ja siinä on selvästi paljon englanninkielisiä sanoja. Englantia se ei kuitenkaan ole, vaan kieltä, jonka nimi on tok pisin. ”Tok” on englannista lainattu sana talk, siis puhe tai kieli ja ”pisin” on väännetty sanasta pidgin. Voisi puhua pidginkielestä, mutta koska tok pisin ei oikeastaan enää ole pidginiä, vaan yksi maailman kreolikielistä, on siitä sekaannuksen välttämiseksi parempi käyttää sen omaa nimeä. Kyseessä on kieli, jota puhutaan Uudessa Guineassa. Se on yksi virallisista kielistä saarivaltiossa, joka muuten kuuluu siellä puhuttujen kielten lukumäärän johdosta kielellisesti rikkaimpiin alueisiin maapallolla.

Tok pisinin osaajia on kolmesta neljään miljoonaa, joista äidinkielenään sitä puhuu toistasataatuhatta ihmistä. Juuri se, että tok pisinillä on äidinkielisiä puhujia, ihmisiä, jotka ovat oppineet sen pieninä lapsina luonnollisesti, tekee tästä kielimuodosta kreolin ja samalla myös yhden luonnollisista ihmiskielistä. Äsken kuultu kielinäyte oli poimittu Australian radion tok pisin -kielisestä ajankohtaislähetyksestä, joka radioitiin maailman ympäristöpäivänä tämän viikon maanantaina.

Kreolikieliin on pitkään liitetty ennakkoluuloja, jotka johtuvat sekä väärinkäsityksistä että rasistisista asenteista. Niitä on pidetty jotenkin vajavaisina, degeneroituneina, rappeutuneina muotoina suurista eurooppalaisista sivistyskielistä. Kreolisoituneella ranskalla tai englannilla tai portugalilla on viitattu näitten kielten yksinkertaistuneisiin muotoihin, joista muka puuttuisi sivistyskielten ilmaisuvoima.

Kreolikielten ennakkoluuloton tutkiminen on kuitenkin osoittanut, että ne ovat aivan normaaleja ihmiskieliä siinä, missä vanhat sivistyskieletkin. Niillä pystytään ilmaisemaan mitä tahansa ajatuksia, niille voidaan ja monille kreoleille on luotukin kirjakielen normit, niillä on kirjoitettu kirjallisuutta ja niille on käännetty tekstejä muista kielistä.

Nykyisin yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan kreolit ovat syntyneet niin sanotuista pidginkielistä. Pidgineiksi kutsutaan niitä alkeellisia kielimuotoja, joihin ihmisten on täytynyt turvautua silloin, kun heillä ei ole yhteistä kieltä. Esimerkiksi norjalaiset kalastajat ja venäläiset kauppiaat kommunikoivat aikoinaan Barentsin ja Vienan merillä käydessään kauppaa yksinkertaisella kielellä, jossa lähinnä oli peräkkäin norjan ja venäjän sanoja ilman sen kummempaa rakennetta. Vastaavanlaista venäläis-kiinalaista pidginiä puhuttiin 1950-luvulle saakka Mantšuriassa Pohjois-Kiinassa.  

Kun pidginiä käyttänyt yhteisö on riittävän vakaa ja sen piirissä kasvaa uusia sukupolvia, saattaa pidgin muuttua kreoliksi, todelliseksi ihmiskieleksi, jolla on oma kieliopillinen rakenne, omat sääntönsä, sama ilmaisuvoima kuin kaikilla muillakin luonnollisilla kielillä. Tällaisia yhteisöjä ovat muodostaneet muun muassa afrikkalaiset orjat suurilla plantaašeilla Karibian alueella eurooppalaisen kolonialismin vuosisatoina. Näin syntyneitten kreolien sanasto on lainattu suurimmaksi osaksi herrakansan kielestä: ranskasta, englannista, espanjasta, hollannista tai portugalista. Niitten kieliopillisessa rakenteessa taas on usein samanlaisia piirteitä kuin Länsi-Afrikan kielissä.

Eräässä aika tuoreessa käsikirjassa kreolit määritellään sellaisiksi kieliksi, jotka ovat syntyneet kielellisestä väkivallasta, johon lisäksi on usein liittynyt todellista väkivaltaa sanan kirjaimellisessa mielessä: orjakauppaa ja orjuuteen perustuvaa taloutta. Kielellinen väkivalta tarkoittaa katkoa kielen normaalissa kehittymisessä, siirtymisessä sukupolvelta toiselle.

Esimerkiksi haitinkielen sanasto on suurimmaksi osaksi ranskaa. Kuitenkaan tätä rikasta, hyvin mielenkiintoista kieltä ei mitenkään voi pitää luonnollisena jatkeena ranskalle siinä samassa mielessä kuin nykyranska on historiallinen jatke sitä edeltäneille kielimuodoille, siitähän kulkee suora linja muinaisranskaan, kansanlatinaan ja sitten latinan klassilliseen muotoon parintuhannen vuoden taakse. Itse asiassa sukupuuta voidaan tässä tapauksessa seurata taaksepäin aina indoeurooppalaiseen kantakieleen saakka, siitä tosin ei ole mitään kirjallisia muistomerkkejä.

Mitään tällaista historiallista sukupuuta ei kreoleilla ole. Sana ”kreoli” muuten tulee portugalin sanasta crioulo, joka on johdettu verbistä criar, ”kasvattaa”. Sillä tarkoitettiin alun perin siirtokunnissa syntyneitä eurooppalaisia vastakohtana emämaasta muuttaneille, joita pidettiin kreoleja sivistyneempinä. Tästä arvattavasti on johdettu ajatus tai ennakkoluulo, että kreolikielet olisivat eurooppalaisten kielten rappeutuneita, kreolisoituneita muotoja.

Vakiintuneimpia kreolikieliä haitin lisäksi on Hollannin Antilleilla puhuttu papiamentu, jonka sanastosta kuutisenkymmentä prosenttia on portugalilais-espanjalaista ja noin 15 prosenttia hollantilaisperäistä. Lisäksi siinä on sanoja englannista, afrikkalaiskielistä ja Amerikan alkuperäiskielistä. Papiamentun muodostumiseen ovat myös vaikuttaneet iberialaissyntyiset sefardijuutalaiset, jotka asettuivat Curaçãon saarelle vuonna 1659, kun heidät oli karkotettu siihen asti Hollannille kuuluneilta alueilta Brasilian pohjoisosista. Voi todella sanoa, että papiamentun kielellä on moneen suuntaan haarautuvat kulttuuriset juuret.

Tutkituimpiin kreolikieliin kuuluu saramacca, joka ei ole syntynyt plantaašeilla, vaan paenneitten orjien yhteisöissä maassa, joka ennen tunnettiin nimellä Hollannin Guiana, mutta joka nykyisin on itsenäinen Surinamin Tasavalta Etelä-Amerikan pohjoisrannikolla. Saramaccaa on joskus pidetty puhtaimpana ja radikaaleimpana kreolina, myös afrikkalaisimpana kreolina, koska sen rakenne poikkeaa niin paljon sille sanaston antaneista kielistä, tässä tapauksessa englannista ja portugalista. Monet kreoleihin perehtyneet tutkijat kehottavat kuitenkin suhtautumaan mitä suurimmalla varovaisuudella tällaisiin arvioihin, arvioihin jonkin kielen erityisestä poikkeavuudesta. 

Kreolikielillä näyttää olevan joitakin yhteisiä piirteitä. Niitten muoto-oppi on usein suhteellisen yksinkertaista, ja taivutuspäätteitä vastaavat lyhyet, itsenäiset apusanat. Verbin edessä on samassa järjestyksessä paikat kolmelle partikkelille, jotka ilmaisevat aika- ja tapaluokkaa sekä aspektia eli — yksinkertaistaen — sitä, onko verbin ilmaisema tapahtuma päättynyt vai jatkuva.

Monissa kreolikielissä on sellainen erikoisuus, että yhdessä ja samassa lauseessa voi olla useampi kuin yksi verbi samalle subjektille. Papiamentussa ilmaistaan vaikkapa ajatus, että hän lensi pois näin: Hän lensi meni. Tällaiset verbisarjat eivät kuitenkaan ole pelkkiä kreolien omituisuuksia. Niitä on esimerkiksi kiinassa. Kiinan kielimuodoissa on muuten muitakin — jos näin voi sanoa — kreolimaisia piirteitä. 

Tutkijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, kuinka havainnot kreolikielten yhteisistä ominaisuuksista — jos sellaisia todella on — pitäisi tulkita. Hawaijin yliopiston emeritusprofessori Derek Bickerton väittää, että universaalikielioppi heijastuisi kreolien rakenteessa puhtaampana kuin muissa kielissä, ne kun on tavallaan luotu tyhjästä. Haitilaissyntyinen kielitieteilijä Michel DeGraff MIT -korkeakoulusta Bostonin tienoilta on jyrkästi eri mieltä. Hän on vakuuttunut siitä, että kreoleissa ei ole mitään poikkeavaa. Itse asiassa kreoleja ovat ne kielet, joita historiallis-yhteiskunnallisista syistä on haluttu sellaisiksi kutsua, ei muuta.

Kuunnellaan lopuksi yhtä kreolikieltä laulettuna. Tässä papiamentua tahdittavat karibialaiset rytmit. Niitten seasta erottuu sanoja, jotka on lainattu espanjasta, joskus paljon yli 200 vuotta sitten:

[mus.  … ]