YLE/Ykkösaamu, 2.9.2005
Hannu Reime
Jatkamme taas keväällä alkanutta sarjaamme Viikon kieli. Tänään esitellään kieli, jolla on lähes 80 miljoonaa syntyperäistä puhujaa, ja joka siis kuuluu maailman suurimpien kielten joukkoon. Sen taitajia on kuitenkin varsin vähän kyseistä kieltä puhuvan kansakunnan ulkopuolella. Perjantaiaamun kielisarjaa toimittaa Hannu Reime.
Kun Suomesta lähdetään itään päin ja edetään yli sen valtavan alueen, jolla hallitsevana kielenä on venäjä, saavutaan lopulta maanpiiriin, jonka kulttuuri eroaa suuresti venäläisestä ja jossa ihmisetkin näyttävät hieman toisenlaisilta kuin Venäjän eurooppalaissyntyinen valtaväestö. Ollaan kiinalaisen kulttuurin piirissä, kulttuurin, joka on syvästi vaikuttanut kolmeen muuhun suureen maahan Keskustan valtakunnan, Kiinan, liepeillä: Vietnamiin etelässä, Japaniin Tyynen meren lähimmillä saarilla ja Koreaan samannimisellä niemimaalla. Näistä neljästä maasta Kiinasta, Vietnamista, Japanista ja Koreasta Korea on kielellisesti yhtenäisin. Maapallolla törmää itse asiassa harvoin yhtä yksikieliseen, yhden kansakunnan asumaan alueeseen kuin on Korea ja näin siitä huolimatta, että niemimaa on toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut jaettuna kahteen valtioon, Etelä- ja Pohjois-Koreaan, virallisemmin Korean Tasavaltaan ja Korean Demokraattiseen Kansantasavaltaan.
Korean kieli kuuluu niihin maailman kieliin, joissa kieli ja sitä puhuva ihmisjoukko, kieli ja etnisyys, liittyvät kiinteästi toisiinsa. Korean syntyperäisiä puhujia lasketaan olevan noin 78 miljoonaa, joista seitsemisenkymmentä miljoonaa asuu Korean niemimaalla, loput ulkokorealaisten yhteisöissä Kiinassa, Venäjällä ja muilla entisen Neuvostoliiton alueilla, Japanissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Brasiliassa. Suurimmat ulkokorealaisten keskittymät ovat Kiinassa ja Yhdysvalloissa, joissa kummassakin heitä asuu yli kaksi miljoonaa.
Muitten luonnollisten ihmiskielten tavoin korea jakautuu murteisiin, mutta ne ovat keskenään ymmärrettäviä. Ainoa poikkeus on Chejun saarella Etelä-Korean edustalla puhuttava korean muoto, jonka jotkut tutkijat haluaisivat luokitella omaksi kielekseen. Etelä-Koreassa standardikielenä pidetään pääkaupungin Soulin ja Pohjoisessa pääkaupungin Pjongjangin puhetapaa. Valtiollisen jaon tuomat erot korean kieleen ovat olleet verraten vähäisiä ja pintapuolisia. Maasta itsestään, siis Koreasta, käytetään Pohjoisessa ja Etelässä eri nimiä: Pohjoisessa Korea on Chosón ja Etelässä Han’guk. Vieraissa kielissä molemmat valtiot käyttävät kuitenkin yhteistä nimeä Korea. Kaikki kolme nimeä tulevat korealaisten historiasta: han oli nimitys, jota käytettiin eräistä niemimaan eteläosan heimoista, kun taas Chosón ja Koryó olivat korealaisia hallitsijasukuja. Tältä kuulostaa korean kieli, uutislähetys Etelä-Korean radiossa:
[…koreaa …]
Korean kielen alkuperää ei ole onnistuttu varmuudella selvittämään. Yhden oletuksen mukaan korea on niin sanottu isolaatti eli sellainen kieli kuin esimerkiksi Euroopassa on baski, jolla ei ole yhtään elävää historiallista sukulaista. Toinen, kenties yhtä hyvin perusteltu käsitys on, että korea kuuluu suureen altailaiseen kielikuntaan, jonka muita haaroja ovat turkkilaiset sekä mongoli- ja tunguusikielet, kaikki kieliä, joita puhutaan laajalla alueella ympäri Euraasiaa. Ongelmana tässä on se, että edes altailaisen kielikunnan olemassaoloa eivät historiallisen kielitieteen tutkijat ole pystyneet täysin varmasti osoittamaan.
Korea saattaa myös olla japanin historiallinen sukulainen, vaikka sukulaisuussuhde ei ehkä ole kovin läheinen. Kielisukulaisuuden tutkimista ovat ehkä vaikeuttaneet myös poliittiset syyt, sillä Japanin siirtomaavalta vuodesta 1910 toisen maailmansodan päättymiseen eli vuoteen 1945 saakka muistetaan katkerasti kaikkialla Koreassa. Koreankielinen opetus kiellettiin, korealaisia nimiä pakkojapanilaistettiin, ja korean kielen tutkijoita vainottiin ja vangittiin.
Korealla ja japanilla on monia kieliopillisia yhtäläisyyksiä, verbiloppuinen sanajärjestys ja ennen kaikkea tapa, jolla sijat merkitään substantiiveihin. Päättely kahden kielen lause- ja muoto-opista historialliseen sukulaisuuteen on kuitenkin usein hyvin arveluttavaa, sillä kieliopilliset yhtäläisyydet saattavat johtua myös maantieteellisestä kosketuksesta sekä yleisistä, kaikkia ihmiskieliä yhdistävistä ja rajoittavista syistä. Verbiloppuinen sanajärjestys esimerkiksi on tyypillistä hyvin monille Euraasian itäosan kielille.
Japanille ja korealle on myös yhteistä monimutkainen, muoto-oppiin heijastuva järjestelmä, jolla puheessa osoitetaan kohteliaisuutta ja yhteiskunnallista arvojärjestystä. Euroopan kielistä tuttu sinuttelu ja teitittely ovat tällaisen järjestelmän yksinkertaisin muoto. Itä-Aasian kielissä japanissa ja koreassa systeemi vain on paljon monimutkaisempi ja vieraskielisen paljon vaikeampi aikuisena oppia.
Jättiläiskokoisen naapurimaan, Kiinan, vaikutus korean kieleen ja kulttuuriin on ollut syvää. Ainakin puolet korean sanastosta on kiinalaista lainaa, vaikka kielet muuten eroavat huomattavasti toisistaan. Koreaa kirjoitettiin vuosisatojen ajan kiinalaisilla merkeillä, ja mitä enemmän korealainen tunsi kiinan kielen kuvamerkkejä, sitä sivistyneempänä häntä pidettiin, vähän niin kuin latinan ja klassillisen kulttuurin tuntemusta on pidetty oppineisuuden mittana Euroopassa.
Koreassa kehitettiin kuitenkin jo 1400-luvulla nerokas äännekirjoitusjärjestelmä, nimeltään han’gúl, jonka käyttö kuitenkin yleistyi vasta viime vuosisadalla. Korealainen kirjoitus näyttää kiinalaiselta, mutta on täysin erilaista. Tavua vastaava merkkien kokonaisuus koostuu pienemmistä, myötäpäivään asetelluista osasista, joista jokainen viittaa yhteen äänteeseen, jopa niin, että jokainen merkki on muotoiltu vastaamaan karkeasti kunkin äänteen ääntämispaikkaa kurkunpään ja huulien välisellä alueella. Han’gúl–järjestelmän oppii hyvin nopeasti, ja kirjaimien ryhmittelyllä tavuittain on myös se etu, että tekstin keskelle on tarpeen niin vaatiessa voitu sijoittaa myös kiinalaisia merkkejä, esimerkiksi tieteellisissä artikkeleissa. Pohjois-Koreassa on kiinalaisten merkkien käytöstä luovuttu kokonaan, kun taas Etelässä niillä vielä ryyditetään koreankielistä tekstiä. Koreaa kirjoitetaan nykyisin pääasiassa vasemmalta oikealle, ja sanojen väliin jätetään tavuväliä hieman leveämpi rako. Koreaa on myös kirjoitettu ylhäältä alas ja niin, että teksti etenee oikealta vasemmalle.
Kiinnostusta korean kieleen on saattanut maailmalla lisätä se, että Korea on ollut niin paljon esillä kansainvälisessä politiikassa toisen maailmansodan jälkeen. Niemimaa kärsi suurvaltapolitiikasta enemmän kuin mikään muu maapallon alue, sillä juuri siellä kylmä sota puhkesi todella tuhoisaksi kuumaksi sodaksi 55 vuotta sitten. Etelä-Korean nopea ja hämmästyttävä taloudellinen nousu takapajuisesta maatalousmaasta läntisten teollisuusvaltojen tasolle on varmaan myös vahvistanut korean kielen asemaa.
Suomessa muuten julkaistiin jo vuonna 1939 englanninkielinen korean kielioppi,
jonka oli kirjoittanut tutkimusmatkailija ja diplomaatti G.J. Ramstedt. Tarina
kertoo, että Yhdysvaltojen armeija osti koko painoksen vuonna 1950, kun Korean
sota puhkesi. Se oli kirjan kustantajan, Suomalais-ugrilaisen seuran, suurin
kaupallinen menestys.
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.