Le Monde diplomatique, lokakuu 2017 **** Etusivulle Le Monde diplomatique, lokakuu 2017 **** Etusivulle
Ihmiset alkoivat kirjoittaa erilaisille alustoille kielellisiin ilmauksiin puettuja ajatuksiaan noin 5000 vuotta sitten. Kirjoitus on ihmiskunnan suurimpia keksintöjä. Vasta kirjoittaminen teki mahdolliseksi menneiden tapahtumien luotettavan dokumentoimisen ja asioista kertomisen muunakin kuin usein hyvin epäluotettavana suullisena perimätietona.
Kieltä itseään sitä vastoin ei kukaan ole keksinyt, vaan se näyttää tulevan suoraan luonnosta. Kielikyky, ilmenipä se puhuttuna tai viitottuna, on ihmisen lajiominaisuus.
Juuri ilmestyneessä kirjassaan Ihmiskielen ihmeitä: näkymiä kieleen, kieliin ja kulttuuriin (Into 2017) Hannu Reime pohtii kieltä eri näkökulmista. Seuraavassa kaksi otetta kirjasta:
Kieli on tehnyt ihmisestä ihmisen
Nobel-palkittu italialais-amerikkalainen mikrobiologi Salvador Luria kirjoittaa, että ihmisen kaikki tietoinen toiminta suodattuu kielen kautta. Kieli tekee mahdolliseksi sen, että ihminen pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan yli rajattoman alueen. Hän voi puhua totta tai valehdella, valistaa kanssaihmisiään tai sumentaa heidän ymmärrystään. Tai sitten hän voi vain yksinkertaisesti järjestää ajatuksiaan omassa mielessään ja halutessaan myös ilmaista ne muille. Kieltä vailla lajimme ei olisi sellainen kuin se on, eikä se myöskään pohdiskelisi kaiken muun lisäksi omaa itseään ja suhdettaan muuhun maailmaan ja kanssaihmisiinsä.
Kielen synty muutti jonkin edeltäjämme apinamaisesta ihmismäiseksi niin kuin Salvador Luria kauniisti toteaa. Luria ei sano mitään siitä, kuinka paljon aikaa kyseiseen murrokseen kului. On tyydyttävä vain valistuneisiin arvauksiin. Muutos on joka tapauksessa ollut vallankumouksellinen, eihän käännettä määritellä vallankumoukselliseksi muutoksen nopeuden, vaan sen syvyyden ja perinpohjaisuuden perusteella.
Jokainen normaali ihmislapsi saa kielen ilman mitään ponnistuksia, yhtä helposti kuin muut eläimet kasvaessaan omaksuvat nopeasti lajilleen kuuluvat erityiset kyvyt ja alkavat käyttäytyä niiden mukaan: muuttolinnut ja hunajaa keräävät mehiläiset navigoivat taitavasti, muurahaiset järjestäytyvät yhteiskuntiinsa, hämähäkki konstruoi hienorakenteisen verkon ja lepakko pyydystää hyönteisiä aistilla, joka soveltaa kaikuluotausta. Eläinten lajikohtaiset kyvyt määrää perimä ja jossakin määrin myös ympäristö.
Myös ihmisen kielikyky tulee perimästä, mutta sen, mitä nimenomaista kieltä tai kieliä (suomea, ruotsia, suomalaista viittomakieltä tai muuta) yksilö alkaa puhua tai viittoa, määrää kieliyhteisö (ympäristö), johon lapsi syntyy ja jossa hän kasvaa. Kielen oppiminen etenee lähes refleksinomaisena tapahtumana, jossa Homo sapiensin perimän ja yksilön kieliyhteisön lisäksi vaikuttavat yleiset luonnonlait keskushermoston rakenteisiin sovellettuina.
Ihmiskielen kaltaista informaatiojärjestelmää ja sen tuottamia mielen datastruktuureita ei ole tavattu mistään muualta koko luomakunnasta. Sensaatiomaisissa uutisissa, joissa eläimen, yleensä jonkin apinan, väitetään oppineen kieltä, unohdetaan poikkeuksetta ihmiskielen erikoislaatu. Ylipääsemätön kuilu erottaa ihmislapsen luonnollisen saavutuksen siitä, että joku poikkeuksellisen älykäs simpanssi tai bonobo-yksilö saattaa pitkän ja pakonomaisen treenaamisen tuloksena oppia muutaman kymmenen tai jopa muutaman sadan viittoman merkityksen. Tällaista saavutusta voi tietenkin halutessaan kutsua kieleksi. Silloin voitaisiin yhtä hyvin sanoa, että korkeushypyn maailmanmestari osaa lentää melkein yhtä hyvin kuin linnut. Eiväthän kanatkaan ole kovin hyviä lentäjiä, ja strutsit osaavat liikkua pelkästään takaraajoillaan tukevasti maan kamaralla. Ja miksei entisaikojen taitavimpia helmensukeltajia oikeastaan voisi kutsua vesinisäkkäiksi!
Ilman kieltä ei olisi olemassa ihmisyhteiskuntaa tunnetussa muodossaan. Olisi vain kädellisiin kuuluvien suurten ihmisapinoiden laumoja, sosiaalisia yhteisöjä tietenkin, mutta hyvin erilaisia kuin tämä meille tuttu ihmisten maailma ja yhteiskunta.
Mikä tahansa kieli opitaan vaivatta
On täysin yhdentekevää, puhutaanko lapsen kieliyhteisössä jotakin vanhaa kulttuurikieltä, jolla on pitkä kirjallinen perinne, tai sellaista kieltä, jolle ei ole luotu edes kirjoitusjärjestelmää. Kielen omaksuminen tapahtuu aina yhtä luonnollisesti ja yhtä helposti. Kielen luonnollisen oppimisen kannalta ei ole olemassa primitiivisiä eikä kehittyneitä kieliä. On vain ihmiskieliä, lajimme biologiaan perustuvan universaalisen kielikyvyn manifestaatioita.
Käsitys, jonka mukaan toiset kielet olisivat primitiivisempiä kuin toiset, kehittyneemmät kielet, on elänyt sitkeästi aivan viime aikoihin asti. Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1975 saattoi suomalaisesta tietosanakirjasta lukea tekstiä, jossa sanotaan, että ”eskimoiden puhuma kieli on alkeellinen”. Artikkelin kirjoittaja ja tietosanakirjan toimittaja tuskin olivat tarttuneet grönlannineskimon kielioppiin ja yrittäneet paneutua tämän kielen huikaisevan mutkikkaisiin rakenteisiin, jotka mielenkiintoisella tavalla poikkeavat Euroopan kielistä. Jos he olisivat niin tehneet, ei moinen hölynpöly olisi päässyt painoon saakka.
Käsitys vieraiden kielten primitiivisyydestä saattaa johtua yksinkertaisesti tietämättömyyden tuottamista ennakkoluuloista. Kutsuivathan jo muinaiset kreikkalaiset barbaareiksi niitä kansoja, jotka eivät puhuneet kreikkaa, vaan jotakin vierasta kieltä, joka helleenien korvissa kuulosti käsittämättömältä mongerrukselta. Rooman vallan aikana latina nousi sivistyskieleksi kreikan rinnalle ja barbaarien rooliin joutuivat germaanit, keltit, iberialaiset ja muut Rooman legioonien alistamat tai niitä vastaan kapinoineet kansat outoine puhetapoineen.
Kolonialismin kaudella primitiivisiksi leimattiin ne kielet, joita puhuttiin Euroopan valtioiden valtaamissa maissa ja maanosissa. Näitä eurooppalaisille vieraita kieliä puhutaan Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa Siperian tundralta Burman ja Indokiinan viidakoihin sekä Australiassa ja Tyynenmeren valtavaa allasta täplittävillä saarilla.
Tavallista oli myös ajattelu, jonka mukaan siirtomaiden primitiiviset alkuasukkaat ja Afrikasta tuodut orjat eivät osanneet puhua oikein sellaisia sivistyskieliä kuin portugali, ranska, hollanti tai englanti. Eurooppalaiset kielet näyttivät yksinkertaistuvan heidän suussaan ja rappeutuvan kreoleiksi. Vierauteen kohdistuneisiin yleisiin ennakkoluuloihin yhdistyi nyt rasistinen halveksunta, joka on elänyt sitkeästi ja pitkään ja alkanut heikentyä vasta viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla toisen maailmansodan ja siirtomaiden itsenäistymisen jälkeen.
Uskomus, että on olemassa alkeellisia ja kehittyneempiä kieliä, on saattanut johtua myös vilpittömästä väärinkäsityksestä. On ajateltu, että kieli on tekninen keksintö muiden keksintöjen joukossa kuten maanviljely ja karjanjalostus tai vaatteiden valmistus ja metallurgia. Maatakin voi viljellä kaskeamalla tai teknisesti edistyneemmällä tavalla. Kieli ei kuitenkaan ole keksintö.
Kieliopilliselta rakenteeltaan mikään luonnollinen kieli ei ole toista primitiivisempi. Kielitieteellinen tutkimus ja perehtyminen kieliin, joilla saattaa olla vain kourallinen puhujia, on vähä vähältä vahvistanut tätä käsitystä. Ei ole edes mitään suuretta ja siihen perustuvaa mittayksikköä, jolla kielten vaikeutta tai kehittyneisyyttä voitaisiin mitata. Kaikki kielet ovat yhtä vaikeita tai yhtä helppoja oppia oikeassa iässä.
Arkisto: Kielet, Hannu Reime, Noam Chomsky