YLE/Ykkösaamu, 28.9.2007

Kuuntele ohjelma

Viikon kieli: Kielikyvyn kiehtovuus

Hannu Reime

Sitten on vuorossa perjantaiaamuinen Viikon kieli. Hannu Reime pohtii tässä sarjansa viimeisessä osassa sitä, mikä kielissä on mielenkiintoisinta.

Näissä sarjoissa on parissakin yhteydessä tuotu esiin käsitys, jonka mukaan ihmiskieli voitaisiin määritellä näin: se on meidän kaikkien yhteinen kyky saattaa ajatukset aistein havaittavaan muotoon. Aistina voi olla kuulo niin kuin yleisimmässä ihmiskielen muodossa, puhutussa kielessä tuhansine muunnelmineen, tai näkö silloin, kun ajatukset muotoillaan viittomiksi kuurojen yhtä ilmaisuvoimaisissa viittomakielissä.

Kielikyky näyttää tulevan suoraan lajimme perimästä, eikä mitään vastaavaa ilmeisesti ole muilla eläinlajeilla, ei edes perimältään homo sapiensia hyvin lähellä olevilla kädellisillä apinoilla. Pieni lapsi, jonka kokemukset maailmasta vielä ovat äärimmäisen rajoittuneita ja muut kyvyt vajavaisia, poimii kuulemistaan äänistä tai näköhavainnoista juuri ne elementit, joitten avulla hän ensimmäisten ikävuosiensa kuluessa rakentaa monimutkaisen sääntöjärjestelmän mieleensä — tai aivojensa harmaaseen solumassaan, jos asian ilmaisee yhtä oikein, mutta hieman materialistisemmin.

Kaikki tämä tapahtuu tietoisuuden tuolla puolen ja yhtä helposti siitä riippumatta, mihin kieliyhteisöön lapsi on sattunut syntymään. Lisäksi tarvitaan ainakin minimimäärä vuorovaikutusta muitten ihmisten kanssa. Jos lapsi jossakin julmassa kokeessa istutettaisiin television ääreen eikä hänelle koskaan puhuttaisi, hän tuskin alkaisi itsekään puhua, vaikka hänen korviinsa tulvisi kielellistä informaatiota moninkertaisesti normaalioloissa kasvaviin, onnekkaampiin tovereihinsa verrattuna.

Kuka tahansa vastasyntynyt ihmislapsi tulkitsisi seuraavanlaiset äänet ihmiskieleksi, jonoksi kieleen kuuluvia äänteitä:

[…burmaa…]

Tässä kuullaan juuri näinä päivinä ajankohtaista burman kieltä. Menossa ovat BBC:n uutiset tällä Kaakkois-Aasian kielellä, joka on sukua, vaikkakin verraten kaukaista, kiinan lukuisille kielimuodoille. Burmaa taitamattomalle ja varsinkin jonkin eurooppalaisen kielen puhujalle se saattaa kuulostaa eksoottiselta. Sen äännejärjestelmän toonirakenne on vieras esimerkiksi suomen tai englannin puhujalle ja kielioppi poikkeaa jossakin määrin eurooppalaisista kielistä. Vastasyntyneen tai kieleen objektiivisesti suhtautuvan tutkijan kannalta burma on kuitenkin vain yksi mahdollinen ihmiskieli, ei enempää eikä vähempää.

Mitä syvemmin yksittäisiä ihmiskieliä on tutkittu ja mitä enemmän niitä on vertailtu keskenään, sitä enemmän on vahvistunut käsitys, että perusrakenteeltaan kaikki kielet muistuttavat toisiaan. Ne koostuvat samanlaisista aineksista, vähän niin kuin rakennuspalikoista, jotka on otettu yhteisestä laatikosta ja järjestetty kussakin kielessä hieman eri tavoin. Järjestelyn lopputulokset eri kielimuodoissa poikkeavat tietenkin usein radikaalisti toisistaan. Burman ja italian tai vietnamin ja baskin puhujat eivät ymmärrä mitään toistensa puheesta. Kuitenkin ne ja kaikki muut tuhannet kielimuodot, joita ihmiskunta eri puolilla maapalloa puhuu tai viittoo, ovat eräänlaisia saman teeman muunnelmia, paljon lähempänä toisiaan kuin miltä ensi kuulemalta vaikuttaa. Kieltä on tietenkin myös muokannut kunkin kieliyhteisön kulttuuri, mutta kulttuurin vaikutus kieleen on ehkä sittenkin vähäisempää kuin usein luullaan. Ihmiskieleen kuuluu muuttumaton, yhteisen perimämme määräämä ydin.

Toisin kuin BBC:n uutispalvelun käyttämää burmaa kukaan lapsi ei varmasti koskaan tulkitsisi seuraavanlaista ääntä ihmiskieleksi:

[…sanomalehtikatsausta väärinpäin …]

Tältä kuulostaa Ykkösaamun toissapäiväinen sanomalehtikatsaus Antje Tolpon toimittamana ja lukemana, mutta väärinpäin, lopusta alkuun toistettuna. En tiedä, onko asiaa tutkittu, mutta luulisin, että tällainen peilikuva vääristää äännerakenteen muotoon, joka olisi mahdoton millekään ihmiskielelle. Kaikissa luonnollisissa kielissä useimmat virkkeet päättyvät äänenkorkeuden laskuun lukuun ottamatta pientä joukkoa kysymyslauseita. Puheen peilikuva kääntää lausemelodian päinvastaiseksi, jollakin tavoin luonnottomaksi.

Kieli saattaa ajatukset aistein havaittavaan muotoon. Määritelmä vaikuttaa hyvältä, mutta tarkempi miettiminen osoittaa siinä yhden heikkouden. Se voi nimittäin johtaa käsitykseen, että ajatukset olisivat jo valmiina mielessä. Siellä ne vain odottaisivat pukemistaan vaatteisiin, jotka kielen systeemi tarjoaa.

Filosofi/kielitieteilijä Wolfram Hinzen on tuoreissa kirjoituksissaan asettunut kannalle, jonka mukaan täsmälliset ajatukset muotoutuvat vasta kielen kautta: ei ole olemassa mitään erillistä ajattelun kieltä, jonka lauseet mieli kääntäisi puhutun tai viitotun kielen muotoon. Ajattelun kieli on olemassa, mutta se on osa samaa järjestelmää kuin puhuttu tai viitottu kieli. Ihmiskielellä on ulkoinen ja sisäinen rakenteensa, ääni tai viittoma ja merkitys, ja ne molemmat kuuluvat siihen erottamattomina osina. Toista ei olisi olemassa ilman toista. Jos telepatia, ajatustenluku, olisi mahdollista, ajatukset näyttäytyisivät kielellisinä rakenteina.   

Sarjassamme viime talvena haastateltu berliiniläinen kielitieteilijä Manfred Bierwisch vertasi kieltä musiikkiin ja totesi, että vaikka niillä on paljon yhteistä, niillä on myös yksi ratkaiseva ero: kieleen kuuluu toisaalta ääni (tai näköhavainto) ja toisaalta täsmällinen merkitys. Musiikissa sitä vastoin vain äänellä on tiukka rakenne. Kuulijoissaan musiikki tietenkin herättää tunteita, hyvin voimakkaitakin, mutta olisi perin outoa sanoa, että ne olisivat jäsentyneitä samalla tavalla kuin lauseitten sisältämät ajatukset.

Musiikilla ei esimerkiksi voi esittää väitettä ja sitten kiistää se. Kielessä ilmausten perustyyppi on väitelause, jonka sisältämä ajatus voidaan kieltää käyttämällä yksinkertaista kieltosanaa. Kiellon ja parin muun ilmauksen avulla on jopa mahdollista muodostaa tiukka päättelyjärjestelmä, muodollinen logiikka. Kieli siis näyttää tekevän mahdolliseksi paitsi ajatusten ilmaisemisen myös täsmällisen ajattelun sinänsä.

Ihminen on osa muuta luomakuntaa, joten myös kielikyvyn on täytynyt syntyä kaukaisten esivanhempiemme perimässä tapahtuneella mutaatiolla ehkä joskus 50 000 - 60 000 vuotta sitten. Sillä on ollut valtava merkitys ihmisen kehittymiselle. Tavalla tai toisella kieli on osallisena kaikissa niissä toiminnoissa, jotka ovat lajillemme tyypillisiä. Se erottaa meidät muista eläimistä, joilla kyllä on hyvin toimivia viestintäjärjestelmiä, mutta ne ovat paikkaan tai tiettyyn toimintaan sidottuja. Ihmiskieli on vapaa viittaamaan mihin tahansa ajasta, paikasta ja tilanteesta riippumatta.

Ihmiskielen poikkeuksellisuudesta ei seuraa, että muitten eläinten rakenne ja käyttäytyminen välttämättä olisivat helpommin selitettäviä. Lepakkojen saalistaminen, muuttolintujen suunnistus, ankeriaitten uinti Sargassomerelle tai muurahaisten ja mehiläisten mutkikkaat yhteiskunnat ja kommunikaatiosysteemit ovat objektiivisesti, ikään kuin ulkoapäin tarkasteltuina, yhtä kiehtovia kuin homo sapiensin kielikyky. Erikoista on vain se, että kaikista olemassa olevista eläinlajeista vain ihminen on pohtinut ja yrittänyt selittää maailmaa ympärillään. Sekään tuskin olisi mahdollista ilman kieltä.

 

Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

 

[home] [focus] [archive]