YLE/Tänään
iltapäivällä, 30.1.2004
YLE/Tänään
iltapäivällä, 30.1.2004
Hannu Reime
Maanosamme poliittisessa yhdentymisessä otetaan iso askel eteenpäin toukokuun alussa, kun kymmenen uutta maata liittyy Euroopan Unioniin. Jatkamme nyt kaksi viikkoa sitten alkanutta sarjaa Euroopan kielistä. Uusien jäsenten myötä EU:n virallisten kielten määrä ylittää jo kahdenkymmenen. EU-käyttöön otetaan kustakin maasta vain yksi kieli, mutta tosiasiassa Euroopan kielikartta on valtiollista karttaa paljon värikkäämpi. Hannu Reime pohdiskelee Euroopan kielioloja ja kertoo mm. kielestä, jota muihin verrattuna voi pitää maanosamme alkuperäiskielenä.
Lähes kaikki Euroopan kielet kuuluvat suureen, indoeurooppalaiseksi kutsuttuun kielikuntaan. Nimitys on puhtaasti maantieteellinen ja viittaa siihen, että näitä kieliä puhutaan alueella, joka ulottuu Euroopasta Intiaan. Yhteiseen kielikuntaan kuuluvat kielet polveutuvat samasta, kantakieleksi kutsutusta kielimuodosta, josta ne ovat tuhansien vuosien aikana eriytyneet. Niinpä voidaan sanoa esimerkiksi, että ruotsi, venäjä, englanti, liettua, espanja, persia, bengali ja monet, monet muut Euroopan sekä läntisen ja eteläisen Aasian kielet ovat sukulaisia keskenään. Ne ovat kuin haaroja tai oksia puussa, jonka juurena on yhteinen, joskus puhuttu, mutta aikoja sitten kuollut kantakieli. Kielten sukulaisuussuhteita tutkivaa historiallista kielitiedettä alettiin harjoittaa Euroopassa 1700-luvun lopulla, ja seuraavan vuosisadan alkupuolella oli indoeurooppalaisen kielikunnan olemassaolo sitovasti osoitettu. Jotakuinkin samoihin aikoihin selvitettiin myös, että Euroopan itäisissä ja pohjoisissa osissa puhutaan joitakin kieliä, jotka eivät ole indoeurooppalaisia. Näistä suomalais-ugrilaisista tai oikeastaan uralilaisista kielistä täysin vakiintunut asema on tätä nykyä vain kolmella, jotka ovat suuruusjärjestyksessä unkari, suomi ja viro. Ne ovat samannimisten valtioiden pääkieliä, niillä on vankka kirjallinen perinne, ja niiden sanasto vastaa kehittyneimmän teollisuusyhteiskunnan ja korkeimman opetuksen tarpeita. Kun näin sanoo, kyseessä on pelkkä toteamus, johon ei sisälly minkäänlaista ajatusta, että kieliä sinänsä voitaisiin verrata jollakin arvoasteikolla, tai että jotkin kielet eivät soveltuisi nykymaailmaan. Toisenlaisissa historiallisissa oloissa olisi vaikkapa nyt jo lähes kuollut sukulaiskielemme liivi tai Venäjällä puhuttava karjala saattanut saavuttaa yhtä vakaan aseman ja viro ja suomi joutuneet kielinä saksan, venäjän ja ruotsin vyöryttämiksi.
Historiallisen kielitieteen todistama kielisukulaisuus ei merkitse minkäänlaista kansallista sukulaisuutta puhumattakaan siitä, että sukulaiskielen puhujien välillä vallitsisi joitakin kuviteltuja rodullisia yhtäläisyyksiä. Tämänsuuntaisia ajatuksia esitettiin aikoinaan täysin asiallisina pidetyissä ja kunniallisissa julkaisuissa, muun muassa tietosanakirjoissa, mutta toisen maailmansodan jälkeen ne ovat joutuneet huonoon huutoon. Syynä on luultavasti natsi-Saksan ja samalla sen julistamien rotuoppien häviö sodassa, mutta epäilemättä myös tieteellinen edistys ja tiedon kasvu ovat vaikuttaneet asiaan. Vielä viime vuosisadan alkupuolella perusteltiin rotuopeilla myös eurooppalaisten siirtomaavaltaa muissa maanosissa. Päätelmä kielten sukulaisuudesta kansojen sukulaisuuteen on saattanut joskus olla myös harmitonta, kuten on ollut käsitys suomalaisista ja unkarilaisista sukulaiskansoina. Luulisin, että tätä asiaa on korostettu yksinkertaisesti siitä syystä, että suomalais-ugrilaiset kielet ovat maailman kielikartalla niin harvinaisia indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna: ei ole ollut mitään erityistä kansallista tarvetta puhua vaikkapa islantilaisista ja persialaisista sukulaiskansoina, vaikka molemmat kansat puhuvat kieliä, jotka ovat sukulaisia keskenään historiallisen kielitieteen tarkoittamassa mielessä.
Kielikunnat eivät muodostu yleensä suoraan yksittäisistä kielistä, vaan niihin kuuluu erillisiä kieliperheitä ja usein vielä niidenkin alaryhmiä, joiden jäseniä yksittäiset kielet ovat. Indoeurooppalaisen kielikunnan kieliperheitä Euroopassa ovat germaaniset, romaaniset, kelttiläiset, slaavilaiset ja balttilaiset kielet. Yhteen perheeseen saattaa kuulua van yksi kieli, ja sellaisia ovat indoeurooppalaisten kielten joukossa kreikka, albania ja armenia. Yksittäisistä kielistä puhuttaessa raja kielen ja murteen välillä on usein perin häilyvä. Kieli on toisinaan määritelty murteeksi, jonka puhujilla on armeija, laivasto ja ulkoministeriö: tanska, norja ja ruotsi luokitellaan kieliksi siksi, että on olemassa samannimiset valtiot; kiinalaisten taas sanotaan puhuvan samaa kieltä, vaikka pohjois- ja eteläkiinalaisen on perin vaikeaa ymmärtää toistensa puhetta.
Arvellaan, että indoeurooppalaisia kieliä puhuneet kansat ovat tuhansien vuosien aikana siirtyneet länteen Mustanmeren pohjoispuolella sijaitsevilta alueilta, asuttaneet tai vallanneet koko Euroopan, ja tuoneet omat kielensä maanosaamme. Paljon myöhemmin — meidän päivistämme lukien vain puoli vuosituhatta sitten — löytöretket ja äärimmäisen väkivaltaiset valloitukset veivät indoeurooppalaiset kielet valtamerten taakse. Amerikaksi ja Australiaksi ristityillä uusilla mantereilla indoeurooppalaiset kielet englanti, espanja ja portugali syrjäyttivät lähes kokonaan alkuperäisen väestön kielet. Jo kauan ennen löytöretkiä oli läntisen Euroopan kielikartta muuttunut indoeurooppalaiseksi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, poikkeusta, joka pätee vieläkin:
[baskia …]
Tämä on baskia, joka on ainoa muisto kielistä, joita läntisessä Euroopassa puhuttiin ennen kuin indoeurooppalaiset kielet syrjäyttivät ne joskus paljon enemmän kuin kaksituhatta vuotta sitten. Suomalais-baskilaisen pariskunnan — Joseba Ossan ja Miia Rissasen — 12-vuotias tytär Maija lukee ensimmäisellä kotikielellään Jules Vernen tuttua kertomusta matkasta maailman ympäri 80:ssä päivässä. Nelihenkinen perhe asuu pienessä Arroan kylässä lähellä San Sebastianin eli baskiksi Donostian kaupunkia Baskimaan autonomisella alueella Biskajan lahden rannalla Espanjassa. Baskin puhujia on tätä nykyä kuusi–seitsemänsataatuhatta. Se sai oikeutensa yhtenä Espanjan autonomisten alueiden kielenä 25 vuotta sitten, kun maa siirtyi demokraattiseen järjestelmään kymmenien vuosien diktatuurin jälkeen. Kaksi muuta autonomioiden kieltä ovat katalaani Kataloniassa Lounais-Espanjassa ja gallego Galiciassa Atlanttiin työntyvässä Espanjan luoteisnurkassa. Latinasta polveutuvina romaanisina kielinä ne ovat kuitenkin läheistä sukua samaa perua olevalle espanjalle ja portugalille, kun taas baski on Iberian niemimaan kielistä ainoa, jonka historialliset juuret ovat kaukaisessa ajassa ennen roomalaisten tuloa. Viime vuosisadalla baskin kieli sai oikeutensa 1930-luvun tasavallan aikana, mutta Francon voitto sisällissodassa oli vähällä tehdä lopun koko kielestä. Baskin käyttö oli diktatuurin aikana ankarasti kiellettyä, ja sen yksityisestäkin puhumisesta saattoi joutua pidätetyksi. Kieltä pidettiin yllä maanalaisissa kouluissa usein suurella henkilökohtaisella riskillä. Baskia ei kuitenkaan onnistuttu tukahduttamaan, ja nykyisin sen asema on maailman moneen muuhun vähemmistökieleen verrattuna varsin vakiintunut. Vähän yli 40-vuotias galicialais-baskilainen kielitieteilijä Juan Uriagereka kuvaa baskin asemaa näin:
”Omana elinaikanani olen onneksi voinut todistaa baskin elpymisen maatalojen ja kylien omituisesta muinaismuistosta yhdeksi kieleksi vireässä yhteiskunnassa, johon kuuluu myös yliopisto. Kuulin epäilyjä loputtomiin, ja vielä niinkin myöhään kuin puolitoista vuosikymmentä sitten. Jotkut kysyivät ylimielisesti, miksi koko asiasta kannattaisi välittää. Nyt olen lopulta todistanut omin silmin, kuinka sukulaisteni lapset leikkivät ja oppivat baskiksi. Vain sukupolvi sitten sellainen olisi ollut käytännössä mahdotonta ja kirjaimellisesti laitonta.”
Baskin kielen puhujat Espanjan Baskimaassa ovat nykyisin tietenkin kaksikielisiä puhuen toisena kielenään espanjaa. Kieltä luonnollisena, biologisena systeeminä, luonnontieteellisestä näkökulmasta tutkiva Juan Uriagereka pitää naurettavana käsitystä, että kaksikielisyys ja varsinkin sellainen kaksikielisyys, jossa toinen kieli on baskin kaltainen vähemmistökieli, veisi jotenkin lasten aivoissa tilaa pois tärkeämmiltä asioilta. Hän sanoo, että tällainen nurinkurinen uskomus on edelleen yllättävän yleistä.
Kuunnellaan vielä toinen näyte baskia, kieltä, jonka eurooppalaiset juuret ovat tuhansien, mahdollisesti jopa kymmenien tuhansien vuosien takana. Mikel Laboa laulaa suosittua laulua Txoria txori, lintu, jonka sanat ovat suomeksi näin:
”Jos olisin leikannut sen siivet, se olisi minun, se ei olisi lentänyt pois. Mutta silloin se ei enää olisi lintu, ja lintuahan minä rakastin..” .” … ]
[”Hegoak ebaki banizkion nerea izango zen, ez zuen aldegingo. Bainan, honela ez zen gehiago txoria izango eta nik txoria nuen maite.” ...]
Ks myös:
|
Euro babble by Ian Black |
The Guardian, 23 April 2003 |
|
Celebrating many tongues - in English by Abram de Swaan |
International Herald Tribune, 25 September 2003 |
|
January 1999 |