YLE/Tänään
iltapäivällä, 30.4.2004
Hannu Reime
EU laajenee huomenna kahdenkymmenenviiden maan Unioniksi. Laajeneminen tekee Unionista myös entistä kirjavamman kieliltään. Uudessa EU:ssa joudutaan tulkkaamaan kahtakymmentä eri kieltä keskenään, mm. maltaa liettuaan, sloveenia tanskaan tai vaikkapa italiaa viroon. Virallisten EU-kielten lisäksi maanosassamme puhutaan kymmeniä muita kieliä, joiden asema vaihtelee suuresti eri maissa. Olemme alkuvuodesta lähtien perjantaisin esitelleet Euroopan kieliä, ja Hannu Reimen kokoamassa sarjassa ovat nyt vuorossa kelttiläiset kielet.
Euroopan niin kuin maapallomme muidenkin asuttujen alueiden kielikartat ovat historian kuluessa muuttuneet monin tavoin. Ennen laajalti puhuttu kieli on saattanut kuolla kokonaan tai supistua pienen vähemmistön puheeksi jonkin suuren valtion reunalla. Kokonaisia kieliperheitä on kadonnut tai ne ovat menettäneet entisen asemansa. Sellaisen perheen muodostavat kelttiläiset kielet. Niitä puhuttiin vielä kaksituhatta vuotta sitten laajalla alueella Euroopassa, Brittein saarilta Tonavan tuntumaan ja Iberian niemimaalta Vähään Aasiaan. Kelttiläisiä kieliä puhuneille kansoille, kelteille, Rooman valloitukset merkitsivät omien kielten hitaan kuoleman alkua. Suurin kelttiläinen kansa, joka joutui Rooman vallan alle ja sitten lopulta menetti myös kielensä, olivat gallialaiset nykyisen Ranskan alueella. Iberian niemimaalla puhuttiin kelttiläistä kieltä indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuulumattoman baskin lisäksi. Manner-Euroopan kelttiläisestä menneisyydestä kertovat enää paikannimet ja lainasanat. Esimerkiksi vuonna 1830 itsenäistynyt Belgia on saanut nimensä niillä seuduin aikoinaan asuneesta belgien kelttiläisheimosta. Vähässä Aasiassa, nykyisessä Turkissa, sijaitseva Galatia on nimetty sinne aikoinaan siirtyneen kelttiläiskansan mukaan, eikä ole sattuma, että Euroopassa on kaksi Galicia- tai Galitsia-nimistä aluetta, toinen Espanjan luoteiskulmassa ja toinen Puolassa ja Länsi-Ukrainassa. Nimet ovat samaa perua kuin Gallia ja keltit.
Kelttiläiset kielet ovat oma perheensä suuressa indoeurooppalaisessa kielikunnassa. Historiallisessa kielitieteessä on joskus otaksuttu, että kelttiläiset ja itaaliset kielet olisivat lähempää sukua keskenään, ja että ne aikoinaan olisivat muodostaneet oman kieliperheen indoeurooppalaisten kielten joukossa, itaalisista kielistähän tunnetuin ja merkittävimmäksi kohonnut on latina, josta kaikki romaaniset kielet sittemmin historiallisesti kehittyivät. Kelttiläis-itaalista oletusta ei kuitenkaan hyväksytä yleisesti.
Kelttiläiset kielet jakautuivat aikoinaan kahteen pääryhmään, mannerkelttiläisiin ja saarten kelttiläisiin kieliin; saarilla tarkoitettiin Brittein saaria, jotka ovat saaneet nimensä kelttiläistä brittien kieltä puhuneesta kansasta, nykyisinhän britti on yksinkertaisesti Britannian kansalainen. Mannerkelttiläiset kielet sen sijaan ovat kaikki kuolleet. Ainoa Euroopan mantereella vielä puhuttava kelttiläinen kieli, bretoni, kuuluu saarikieliin, sillä se tuli Kanaalin toiselle rannalle niiden brittien mukana, jotka pakenivat saarelle tunkeutuneita uusia germaanisia valloittajakansoja. Bretoni on siis yksi brittien kielen historiallisista jälkeläisistä, ja sitä puhuu Ranskan Bretagnessa puolisen miljoona ihmistä, joista käytännöllisesti katsoen kaikki ovat kaksikielisiä toisena kielenä ranska. Bretonin asema on pitkään ollut varsin uhattu, sillä Ranskan keskitetty hallintojärjestelmä ei ole oikein sietänyt suosimisesta puhumattakaan muita kieliä kuin sellaista ranskaa, jonka Académie Française katsoo oikeaksi kieleksi. Syrjittyjä vähemmistökieliä Ranskan Tasavallan alueella ovat bretonin lisäksi baski ja Provencen romaaniset kielimuodot, jälkimmäiset ranskan historiallisia sukulaisia.
Bretonin lisäksi muinaisten brittien kielellä on vain yksi vielä elävä historiallinen jälkeläinen. Se kieli kuulostaa tällaiselta:
[walesin kieltä eli kymriä …]
Tämä on walesin eli kymrin kieltä, jota puhuu noin 600 000 ihmistä Britannian Walesissa. Näyte on BBC:n kymrinkielisestä radiosta. Bretonin puhujien tavoin myös kymriä puhuvat ovat kaksikielisiä; heillä toisena kielenä on tietenkin englanti. Kolmatta tunnettua brittiläistä kieltä, cornia, puhuttiin aikoinaan Cornwallin niemellä, mutta se kuoli 1700-luvulla.
Muut saarten kelttiläiset kielet kuuluvat perheensä alaryhmään, jonka jäseniä kutsutaan goideelisiksi kieliksi. Ne ovat syntyneet Irlannin saarelle ennen ajanlaskumme alkua asettuneiden kelttien puheesta, ja niistä kaksi on elävää kieltä, kolmas kuoli viime vuosisadalla. Eläviä ovat Irlannin ja Skotlannin gaeli, kun taas Man-saaren kielellä manksilla ei ole enää yhtään syntyperäistä puhujaa. Kielet ovat lähes keskenään ymmärrettäviä. Gaelia puhuu noin 60 000 ihmistä Skotlannin ylämailla; alunperin gaeli tuli Skotlantiin Irlannista. Näistä goideelisista kelttiläiskielistä mielenkiintoisin asema on Irlannin gaelilla, jota tavallisesti kutsutaan iirin kieleksi. Iiriä puhuu syntyperäisesti runsaat 70 000 ihmistä Irlannin Tasavallassa. Siellä iiri on virallinen kieli, ja arvellaan, että noin kolmasosa ihmisistä osaa sitä jonkin verran. Käytännössä englanti kuitenkin on Irlannin valtakieli, ja yritykset palauttaa iiri saaren ensimmäiseksi kieleksi tasavaltalaisliikkeen alkuperäisten ihanteiden mukaan ovat epäonnistuneet. Iirin kieli kuulostaa tällaiselta:
[iiriä …]
Koska iiri on Irlannin virallinen kieli ja Irlanti on EU-maa, on iiri myös Euroopan Unionin kieli, vaikkei sillä tietenkään tulkata Unionin elimissä. Sopimustekstit kirjoitetaan kuitenkin myös iiriksi, ja esimerkiksi Unionin jäsenmaan passissa lukee Euroopan Unioni kymmenen virallisesti käytetyn EU-kielen lisäksi myös iiriksi. EU:n elimille voidaan myös kirjoittaa ja saada vastaus iirin kielellä.
Iirin vaiheet antavat havainnollisen esimerkin siitä, kuinka valloittajakansan kieli voi syrjäyttää valloitettujen kielen, mutta kuitenkin niin, että tuo syrjäyttäminen jää ikään kuin kesken. Iirin ja englannin vertailu osoittaa myös, että kielissä itsessään ei ole mitään, mikä tekisi yhdestä kuolevan ja toisesta maailmankielen. Arvellaan, että vielä 1500-luvulla iirin ja englannin puhujia oli suunnilleen yhtä paljon, molempia viitisen miljoonaa. Uuden ajan kuluessa englanti alkoi vallanpitäjien kielenä syrjäyttää Irlannin kelttien omaa kieltä ensin yläluokan ja myöhemmin tavallisen kansankin parissa. 1800-luvun kansalliseen liikkeeseen ja tasavaltalaiseen taisteluun Britannian valtaa vastaa kuului myös ajatus iirin herättämisestä henkiin, ja kaikki tälle kielelle vielä nykyisin annettava tuki on oikeastaan saman liikkeen alullepanemaa. Eniten iirin puhujia on Irlannin länsirannikolla syrjäisillä ja toisistaan eristetyillä alueilla, paljon vähemmän kaupungeissa. Kielitieteilijä Andrew Carnie arvelee kuitenkin, että EU-jäsenyys on saattanut parantaa iirin asemaa, koska se on yleisestikin kohentanut oloja Tasavallassa. Carnie arvelee, että yleiseurooppalaisessa yhteydessä irlantilaisten on ollut helpompi nähdä oma kulttuurinsa suuremman kokonaisuuden itsenäisenä osana. Yrityksiä herättää iiri henkiin voi myös verrata siihen, kuinka puhuttuna kielenä täysin kuolleesta hepreasta tehtiin luonnollinen kieli Palestiina/Israelissa. Se, että hanke onnistui toisessa tapauksessa, mutta ei toisessa, johtuu erilaisista olosuhteista: englannista oli jo ehtinyt tulla Irlannissa puhekieli, joka hankitaan luonnollisesti kotona ja siinä kieliyhteisössä, mihin synnytään. Palestiinaan muuttaneilla siirtolaisilla taas ei ollut mitään yhteistä kieltä, mikä helpotti suuresti heprean käyttöönottoa yhteisenä ajatustenvaihdon välineenä.
Kelttiläisillä kielillä on joitakin mielenkiintoisia ominaisuuksia, jotka erottavat ne muista indoeurooppalaisista sukulaisistaan. Niissä kaikissa on Euroopan kielille harvinainen perussanajärjestys, jossa verbi sijoitetaan lauseen alkuun. Esimerkiksi lause ”Irlantilaiset puhuvat iiriä” ilmaistaan muodossa ”Puhuu irlantilaiset iiriä.” Tällainen VSO- eli verbi-subjekti-objekti – sanajärjestys on muun muassa klassisessa arabiassa ja Raamatun hepreassa, Kauko-idän saarilla puhuttavissa austronesialaisissa kielissä ja eräissä Meksikon kielissä; Euroopan kielissä sitä ei yleensä esiinny kelttiläiskieliä siis lukuun ottamatta. Aikuisopiskelijat pitävät usein iiriä ja kymriä vaikeina kielinä. Syynä saattaa kuitenkin olla hyvin erikoinen oikeinkirjoitus, joka helposti pelästyttää sen, joka tarttuu vaikkapa iirin oppikirjaan. Tosiasiassa kelttiläiset kielet eivät ole yhtään vaikeampia, mutta eivät myöskään yhtään helpompia kuin muutkaan luonnolliset kielet.
Ks. myös: