YLE/Tänään iltapäivällä, 23.4.2004

Euroopan kielet, osa 10: Balkan

Hannu Reime

Jatkamme taas perjantaisarjaamme laajenevan EU:n kielistä ja Euroopan kielikartasta yleensä. 25 maan Unionissa puhutaan virallisestikin pariakymmentä kieltä. Hannu Reimen sarjassa kerrotaan tällä kertaa kreikasta ja muista Balkanin kielistä.

Kun tarkastelee uusia yhteisiä euroseteleitämme, huomaa, että niiden alakulmaan on painettu rahayksikkömme nimi paitsi tutuin latinalaisin kirjaimin myös kreikaksi kreikkalaisista aakkosista poimituin merkein eli nykykreikkalaisittain äännettynä EVRO. Kreikka onkin Euroopan Unionin virallisista kielistä ainoa, jota kirjoitetaan muilla kuin latinalaisilla kirjaimilla. Uusia kirjaimia on luvassa vasta Unionin seuraavalla laajentumiskierroksella, jos mukaan tulee Bulgaria — niin kuin ajateltu on — ja sen myötä ensimmäinen EU-kieli, bulgaria, jossa käytetään kyrillisiä kirjoitusmerkkejä, niitä, jotka ovat käytössä monissa eri kielissä, mutta joiden suurin käyttäjäkieli on venäjä. Kreikkalaisten aakkosten käyttö sen sijaan on jäänyt lähes kokonaan kreikan puhujien eli helleenien yksinoikeudeksi. Tärkein historiallinen poikkeus on muinaisen egyptin kielen viimeinen kirjoitettu muoto, koptin kieli, joka kuitenkin kuoli puhekielenä jo satoja vuosia sitten, mutta jota Egyptin kristityt koptit käyttävät edelleen jumalanpalvelustensa liturgiassa. Monet afro-aasialaiselle egyptille ominaiset äänteet vaativat kuitenkin omat kirjaimensa tai lisämerkkinsä, joita varsinaisissa kreikkalaisissa aakkosissa ei ole.

Kreikan kielellä onkin aivan oma erityinen muista kielistä poikkeava asema Euroopan kielten joukossa. Sen omista aakkosista kannattaa mainita vielä se, että juuri kreikkalaisten kautta äännekirjoitus on tullut latinaan ja siitä muihin Euroopan kieliin, ja myös myöhemmin keksityt kyrilliset aakkoset on nekin luotu suoraan kreikkalaisen kirjoituksen perustalta. Kreikkalaiset itse saivat kirjaimensa Lähi-idän seemiläisiltä kansoilta — foinikialaiset mainitaan yleensä aakkosten keksijöinä. Kreikkalaiset aakkoset on mukailtu vanhemmista seemiläisistä kirjaimista, joihin lisättiin vokaalikirjaimet, koska seemiläisissä aakkosissa on vain konsonanttimerkkejä. Kreikkaa jopa saatettiin aluksi kirjoittaa oikealla vasemmalle niin kuin hepreaa, arameaa ja arabiaa, mutta jo hyvin varhain kreikkaan vakiintui vasemmalta oikealle kulkeva kirjoituksen suunta.

Kreikka kuuluu suureen indoeurooppalaiseen kielikuntaan, mutta sen sisällä se muodostaa aivan oman ryhmänsä, johon ei kuulu muita kieliä. Vastaavanlaisia yhden jäsenen kieliperheitä indoeurooppalaisessa kielikunnassa ovat myös kreikan naapurikieli albania, sekä armenia Taka-Kaukasiassa. Mielenkiintoista kyllä, myös armeniaa kirjoitetaan kreikan tavoin aakkosilla, joita ei käytetä missään muussa kielessä.

Aakkosia erikoisempaa kreikan kielessä on sen pitkä historia. Vanha kreikka ja nykykreikka eroavat tietenkin monin tavoin toisistaan, mutta yhtä kaikki sellainen pitkä historiallinen jatkuvuus, joka kreikalle on ominaista, on todella harvinaista maailman kielten joukossa. Kreikan kielen tutkija Brian Joseph toteaa artikkelissaan, jonka hän on kirjoittanut käsikirjaan Maailman pääkielet, että voidaan puhua kolmen ja puolen tuhannen vuoden pituisesta jaksosta, jonka aikana kreikka on ollut kielenä olemassa, ja että hämmästyttävintä on se jatkuvuus ja vakaus, joka helleenien puheen muodolle on ominaista. Joseph jakaa kreikan historian viiteen jaksoon: vanhin on mykeneläiseksi kutsuttu vaihe, joka alkoi puolitoista tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kreikan kielen klassillinen kausi ajoittuu puolen vuosituhannen mittaiselle jaksolle vuodesta 800 vuoteen 300. Seuraavan hellenistisen kauden aikana, joka kattaa kuusisataa vuotta ajanlaskumme alun molemmin puolin, kreikka oli koko itäisen Välimeren alueen kulttuurikieli. Seuraavaksi tulevat keskikreikan vaihe, johon kuuluu Bysantin aika ja myöhempi keskiaika ja lopulta nykykreikka, jonka katsotaan alkaneen 1600-luvulla ja jatkuvan edelleen. Suuri osa länsimaisen kulttuurin henkisestä perustasta on kirjoitettu kreikaksi kreikan kielen klassillisella ja hellenistisellä kaudella. Siihen kuuluu kreikkalaisten filosofia, historiankirjoitus ja kaunokirjallisuus sekä tietenkin kristinuskon tärkein kirja Uusi Testamentti. Pieni osoitus helleenien syvästä vaikutuksesta länsimaiseen kulttuuriin on myös se, että kreikkalaisia aakkosia käytetään runsaasti erilaisina symboleina matematiikassa ja luonnontieteissä.

Historialliselta jatkuvuudeltaan kreikkaa voidaan verrata lähinnä vain hepreaan, joka sekin tosin herätettiin puhuttuna, luonnollisena  kielenä henkiin vasta satakunta vuotta sitten. Kreikkaa taas on käytetty jokapäiväisenä, eri murteisiin jakautuneena puhekielenä yhtäjaksoisesti yli kolmetuhatta vuotta alueella, jonka ydin on eteläinen Balkanin niemimaa ja Aigeian meren saaristo. Vanhalla ajalla suuria kreikankielisiä yhteisöjä asui helleenien perustamissa siirtokunnissa Etelä-Italiassa, Kyproksella Vähässä-Aasiassa, Mustan meren pohjoisrannalla sekä hellenistisen kulttuurin keskuksessa Aleksandriassa. Tästä ulkoisesta kreikkalaisasutuksesta on enää oikeastaan jäljellä Kypros, joka nyt siis on liittymässä Euroopan Unioniin, tosin ilmeisesti jaettuna maana. Bysantin ikivanha kreikkalaisasutus päättyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Turkista ja Kreikasta ryhdyttiin tekemään väkisin niin sanottuja puhtaita kansallisvaltioita; samalla Konstantinopolin kreikkalainen historia päättyi ja kaupungista tuli turkkilainen Istanbul.

Miltä vanhan ajan kreikka puhuttuna kuulosti, sitä on mahdotonta enää aistia. Tiedetään, että kreikka kuului silloin niihin kielimuotoihin, joita kutsutaan toonikieliksi. Vanhassa kreikassa jokaisen sanan painollinen tavu sai jonkin kolmesta sävelkorkeudesta eli toonista: nousevan, laskevan tai murretun toonin ja niitä alettiin myöhemmin merkitä erinäköisillä painomerkeillä; ranskaa opiskelleille tutut aksenttimerkit, accent aigu, accent grave ja accent circonflèxe, on lainattu kreikan kirjoituksesta, vaikkei ranska olekaan mikään toonikieli. Euroopan nykykielistä Ruotsin ruotsi, norjan eri murteet, latvia, liettua, sloveeni ja serbokroaatti ovat kieliä, joissa on vanhaa kreikkaa muistuttavat, vaikkakaan ei identtiset toonijärjestelmät. Sen sijaan nykykreikassa tooneja ei enää ole, ja kirjoitukseen jääneet erilliset merkit on äskettäin korvattu yhdellä ja samanlaisella aksenttimerkillä.

Tällaiselta kuulostaa nykykreikka:

(kreikkaa …)

Näyte on poimittu internetistä ja sieltä helpoimmin saatavasta lähteestä, Yhdysvaltojen hallituksen virallisen radioaseman Voice of American kreikankielisistä uutisista.

Kreikan kielelle on sen pitkän historian aikana ollut tyypillistä karkea jako kahteen voisi sanoa luokkaan, lähempänä murteita ja kansan puhetta olevaan kielimuotoon, josta käytetään nimitystä dhimotiki, ja klassillista kreikkaa jäljittelevään ylätyyliseen muotoon, katharevusaan. 1820-luvulla itsenäistyneen uuden Kreikan eri hallitukset ovat kielipolitiikassaan suosineet jompaakumpaa päämuotoa. Kuvaavaa on, että 1960- ja 1970-luvulla valtaa pitänyt sotilasdiktatuuri, juntta, yritti tehdä ylätyylisemmästä muodosta ainoan hyväksyttävän virallisen kreikan kielen.

Viikko sitten haastattelin tässä Euroopan kielet — sarjassa kielitieteilijä Anders Holmbergiä, joka kertoi kielten alueellisesta vaikutuksesta toisiinsa. Kreikan kielen koti, Balkanin niemimaa, kuuluu niihin maapallon alueisiin, joissa tällainen keskinäinen vaikutus kielestä toiseen on ollut huomattavan suurta. On syntynyt käsite, joka tunnetaan saksankielisellä nimellään Balkan-Sprachbund eli Balkanin kieliliitto. Nykykreikalla, albanialla, bulgarialla ja makedonian kielellä sekä jossakin määrin myös romanialla ja serbokroaatilla on useita yhteisiä rakenteellisia ominaisuuksia, vaikka kreikka ja albania muodostavat kumpikin omat kieliperheensä, bulgaria, makedonia ja serbokroaatti ovat slaavilaisia kieliä ja romania kuuluu latinasta polveutuviin romaanisiin kieliin. Esimerkiksi nykykreikasta ja bulgariasta puuttuu verbin perusmuotona yleensä pidetty infinitiivi kokonaan ja muissakin Balkanin kielissä sen käyttö on vähenemässä. ”Haluan syödä.” ilmaistaan tavalla, jota lähinnä vastaisi suomessa rakenne ”Haluan, että söisin.” Toinen balkanilaiskielille ominainen piirre on niin sanottujen kliittisten eli painottomien pronominien yleisyys. Usein niillä myös kahdennetaan lauseen objekti: ”Näin miehen eilen.” ilmaistaan muodossa ”Hänet näin miehen eilen.” Ei ole kuitenkaan selvää, mikä Balkanin kieli on vaikuttanut mihinkin näitten rakenteitten synnyssä. Vaikutusta ei ehkä voida edes osoittaa mitenkään yksiselitteisesti. Sen sijaan kyseessä saattaa jälleen olla vain yksi niistä lukemattomista keinoista tai niin kuin Anders Holmberg haastattelussani sanoi tempuista, jotka luonnollinen kieli tarjoaa ihmismielelle muokata  ajatukset havaittavaan muotoon.


Ks. myös:

Euro babble by Ian Black

The Guardian, 23 April 2003

[home] [focus] [archive]