YLE/Tänään iltapäivällä, 16.1.2004

Kuuntele ohjelma

Euroopan kielet, osa 1: Kieliolojen kirjavuus

Hannu Reime

Euroopan Unioni laajenee keväällä 25 maan yhteisöksi. Samalla Unionin virallisten kielten määrä lähes kaksinkertaistuu nykyisestä kahdestatoista kahteenkymmeneenyhteen. Tulkkaaminen ja käännöstyö lisääntyvät ja hankaloituvat EU:n elimissä, mutta kielten moninaisuutta pidetään myös arvona sinänsä. Kieliolojen kirjavuutta maanosassamme pohdiskelee Hannu Reime. 

Kun Suomi yhdeksän vuotta sitten liittyi EU:hun, Suomen kansalaiset saivat uudenlaisen passin. Sen ensimmäiselle sivulle on kirjoitettu Euroopan Unionin nimi Unionin kaikilla virallisilla kielillä järjestyksessä suomi, ruotsi, espanja, tanska, saksa, kreikka, englanti, ranska, iiri, italia, hollanti ja portugali. Kyseessä on aakkosjärjestys, jonka määrää kunkin kielen omakielisen nimen ensimmäinen kirjain sillä poikkeuksella, että Suomen viralliset kotikielet — suomi ja ruotsi — ovat ensimmäisinä. Virallisia EU-kieliä määrättäessä on ainakin tähän mennessä noudatettu periaatetta, että siihen asemaan pääsee kustakin jäsenmaasta korkeintaan yksi kieli: Espanjasta mukana on vain maan valtakieli kastilia, joka paremmin tunnetaan espanjankielen nimellä, eivät alueelliset katalonian, galician ja baskin kielet. Irlannin panos EU-kielten joukossa taas on iiri, jota saarivaltiossa kuitenkin puhuu äidinkielenään vain pienen pieni vähemmistö, niin tehokkaasti britti-imperiumi ja sen mukanaan tuoma englanti onnistuivat tuhoamaan Irlannin saaren kelttien oman kielen, jota kutsutaan myös Irlannin gaeliksi. Toisaalta esimerkiksi saksan tuovat viralliseksi EU-kieleksi sekä Saksan Liittotasavalta että Itävalta. Tulevan toukokuun ensimmäisestä päivästä lähtien EU:n kielten joukkoon liittyvät viro, latvia, liettua, puola, tšekki, slovakki, unkari, sloveeni ja maltan kieli. Se, että virallisia kieliä on EU:ssa vähemmän kuin maita johtuu siitä, että ranskalla, saksalla, alankomaiden kielellä ja kreikalla on virallinen asema useammassa kuin yhdessä Unioni-maassa.

Kielten sekavuutta ja kirjavuutta Euroopan Unionissa valitetaan usein; asiakirjojen kääntäminen ja kokousten moninkertaiset tulkkaukset vievät aikaa ja maksavat euroja. Toisaalta voidaan pitää vain hyvänä asiana sitä, ettei mikään Unionin suurten jäsenmaiden kielistä ole hallitsevassa asemassa, vaikka englanti parhaiten taidettuna vieraana kielenä on luultavasti yleisin epävirallinen ajatusten vaihdon väline EU:ssakin. Englanti, espanja, ranska, portugali ja jossakin määrin saksa ja italiakin ovat maailmankieliä, eikä kuitenkaan voi kuvitella, että mikään niistä nousisi koskaan hallitsevaksi kieleksi Unionissa. Syynä on yksinkertaisesi se, että Euroopan Unioni ei ole imperiumi, vaan yritys luoda ylikansallinen poliittinen rakennelma valtiollisesti hajanaiseen maanosaan, yhteen kehittyneimmän kapitalismin kolmesta suuresta keskuksesta. Vuosisataisten sotien repimä ja raastama maanosa alkoi yhdentyä toisen maailmansodan kauhujen jälkeen, ja uutta vauhtia Euroopan integraatio sai viime vuosikymmenen alussa, kun Neuvostoliitto ja itäblokki hajosivat. EU:n uusien jäsenmaiden joukossa ei ole vain satelliittivaltion asemassa Neuvostoliittoon olleita itäisen Keski-Euroopan maita, vaan myös kolme Neuvostoliiton entistä osavaltiota, Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua, jotka Stalinin aikana miehitettiin Kremlin diktaattorin tehtyä sopimuksen natsidiktaattori Hitlerin kanssa.

Yhden valtakielen käyttö laajoilla ja yhtenäisillä maapallomme alueilla on lähes aina ollut seurausta sotaisista valloituksista: englanninkielinen Pohjois-Amerikka ja toisaalta Australia, espanjan ja portugalinkielinen Latinalainen Amerikka, venäjää puhuva valtava euraasialainen maamassa sekä Lähi-idästä Pohjois-Afrikkaan levittäytyvä arabimaailma ovat siitä esimerkkejä. Myös Eurooppaa on aikoinaan hallinnut yksi kieli. Se kieli on jättänyt syvät jäljet maanosamme kulttuuriin ja itse asiassa vaikuttaa siinä edelleenkin: viimeksi tänään sillä kielellä kerrottiin ajankohtaisista asioista tällä samalla YLE Radio yhden kanavalla:

[Nuntii latini …]

Latinankielen levittivät Rooman legioonat aikoinaan Euroopan ydinalueille. On mielenkiintoista, että latina oli alun perin pienehkön heimon puhuma kieli Rooman kaupunkia ympäröivässä Latiumissa, nykyitalialaisittain Laziossa, mistä kieli sai nimensä. Se kuului suuren indoeurooppalaisen kieliperheen itaaliseen haaraan, jonka jäsenistä kaikki muut paitsi latina kuolivat jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Sellaiset oudolta kuulostavat kielten nimet kuin faliski, oski, umbri ja volski olivat näitä latinan lähisukulaisia. 1980 - luvulla julkaistussa maailman pääkielten suuressa käsikirjassa kirjan toimittaja Bernard Comrie toteaa, että ei ole mitään sisäisiä syitä, jotka tekevät jostakin kielestä maailmankielen ja jostakin toisesta paikallisen, vain pienen ryhmän puhuman, mahdollisesti kuolevan kielimuodon. Latinan tulevaa suuruutta ei olisi voinut ennustaa silloin, kun sitä puhui pieni heimo Keski-Italiassa. Ei myöskään olisi voinut kukaan keskiajalla kuvitella, että Euroopan mantereen edustalla sijaitsevalla saarella puhuttu englanti olisi joskus johtava maailmankieli, tai että paimentolaisheimon puheesta Arabian niemimaalla tulisi uuden uskonnon, islamin, myötä kieli, joka levisi Keski-Aasiasta Espanjaan, ja joka vieläkin kuuluu suurimpiin maailmankieliin: arabia on yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä; muut ovat englanti, espanja, ranska, venäjä ja kiina. Valloitukset ovat lähes aina määränneet sen, mistä kielestä tulee hallitseva milläkin alueella. Armeijat ovat yhdistäneet maa-alueita toisiinsa ja usein pakottaneet valloittajien tavat alistetuille kansoille, ellei näitä sitten ole kokonaan tuhottu. Toisaalta suuret imperiumit ovat usein myös jättäneet tilaa paikallisille kielille ja kulttuureille valtakielen rinnalla, eikä entisajan hallitsijoilla sitä paitsi edes ollut keinoja yhdistää ja yhdenmukaistaa kaikkia alamaiskansojaan. Vasta teollinen kapitalismi ja viime vuosisadalla syntynyt massakulttuuri näyttävät olevan tälläkin saralla edeltäjiään paljon tehokkaampia sekä yhteiskuntajärjestelminä että vallankäytön välineinä.

Tähänastisesta yhdentymisestä huolimatta EU on edelleen Euroopan valtioiden eikä niinkään Euroopan kansojen välinen liitto. Sen osoittaa myös suhtautuminen maanosan kieliin; hyväksytäänhän EU-kieliksi vain jäsenvaltioiden viralliset kielet, joita tosin niitäkin on julkisten asioiden sujuvan hoidon kannalta katsoen jo nyt, ja varsinkin ensi toukokuusta lähtien, enemmän kuin tarpeeksi. Tässä kysymys on kuitenkin enemmän periaatteesta kuin käytännön järjestelyistä. Euroopan kielikartta on paljon kirjavampi kuin mitä valtioiden väliset rajat antavat ymmärtää. Lähes kaikissa Euroopan maissa puhutaan vähemmistökieliä, joiden käytön kunkin kansallisvaltion pääkaupunki, keskusvalta, on historian kuluessa usein yrittänyt tukahduttaa. Provencen alueen paikalliskielet Etelä-Ranskassa ja kelttiläinen bretonin kieli Bretagnessa sekä Espanjan alueelliset kielet ovat tästä tunnetuimpia esimerkkejä. Francon diktatuuri on vielä tuoreessa muistissa Espanjassa, ja siihen diktatuuriin kuului paitsi poliittisen demokratian tukahduttaminen myös vähemmistökielten ankara sorto. Ajatus Euroopan liittovaltiosta, jossa kansallisvaltioiden valta olisi nykyistä paljon heikompi, voi olla hyvinkin houkutteleva maanosamme pienille kansansirpaleille. Baskille tai bretonin kielen puhujalle tai korsikalaiselle saattaa olla helpompaa samaistua yhtä aikaa omaan kieleensä ja kulttuuriinsa, espanjalaisuuteen tai ranskalaisuuteen ja eurooppalaisuuteen: ei ole mitään ristiriitaa olla sekä baski, espanjalainen että eurooppalainen – niin, ja lopulta ihmiskunnan jäsen. Omaan kansallisvaltioonsa tarrautuvalle nationalistille sitä vastoin tällainen näköpiirin laajentaminen voi osoittautua ylivoimaiseksi asiaksi.


Ks. myös:

Language translates into $1bn industry for new Europe by Duncan Campbell

The Guardian, 10 October 2005

Tales from the Inkehorne by Nicholas Lezard

The Guardian, 21 May 2005

Dublin puts in request for Irish as official EU language by Honor Mahony

euobserver, 25 November 2004

Dublin calls for Irish to be an official EU language by Stephen Castle

The Independent, 19 May 2004

From Cornish to Euskadi, EU finally gives recognition to minority tongues by Stephen Castle

The Independent, 10 May 2004

Ei englanti vieläkään kaikkia ovia avaa Pekka Mikkola

Kaleva, 15.7.2004

Kielet poliittisten paineiden alla Euroopan unionissa Marjut Johansson & Matti Wiberg

Turun Sanomat, 10.6.2004

The language instinct by Ciaran Carson

The Guardian, 1 May 2004

Euro babble by Ian Black

The Guardian, 23 April 2003

Celebrating many tongues - in English by Abram de Swaan

International Herald Tribune, 25 September 2003

Who's afraid of Finnish?

Eagle Street, January 1999

[home] [focus] [archive]