YLE/Ykkösaamu, 7.9.2007

Kuuntele ohjelma

Viikon kieli: EU:n kielipolitiikkaa

Hannu Reime

Ykkösaamussa jatkuu taas perjantaiaamuinen sarja Viikon kieli. Syksyn ensimmäisessä osassa pohditaan EU:n kielipolitiikkaa ja Euroopan kielioloja. Hannu Reime haastattelee slaavilaisten kielten tuntijaa Jouko Lindstedtiä.

HR: Eurooppa on, kuten tiedetään, kielioloiltaan rikas ja kirjava maanosa, vaikkakaan ei siinä mielessä mitenkään poikkeuksellinen alue maapallolla. Sitä mukaa kuin Euroopan Unioniin on liittynyt uusia maita, on Unionin piirissä jouduttu ottamaan kantaa myös kielikysymyksiin. On täytynyt päättää, mikä asema jäsenmaissa puhutuilla kielillä on Unionissa, mitä kieliä sen toimielimissä käytetään, ja millä kielillä kansalaiset voivat asioida EU:n kanssa.

Euroopan Unioniin kuuluu nyt 27 valtiota, kun Bulgaria ja Romania tulivat mukaan tämän vuoden alussa. Virallisia EU-kieliä on tätä nykyä 23. Jäsenvaltioita pienempi kielten määrä johtuu siitä, että ranska, saksa, hollanti ja kreikka ovat virallisia kieliä useammassa kuin yhdessä jäsenmaassa. EU:n kieliä määriteltäessä on periaatteena ollut se, että jokaisesta jäsenmaasta sellaiseksi hyväksytään vain yksi kieli, esimerkiksi Espanjasta maan puhutuin kieli espanja eli kastilia, mutta ei autonomisten alueitten kieliä sellaisia kuin katalaani, jolla kuitenkin on enemmän puhujia kuin monella virallisella EU-kielellä. Tekemäni karkean laskelman mukaan katalaania saattaa puhua äidinkielenään useampi eurooppalainen kuin kahdeksaa muuta EU-kieltä kutakin, näiden joukossa myös suomi.

Euroopan nykyinen kielikartta heijastaa maanosamme historiaa: asuttamista, sotaisia valloituksia, valtioitten välisiä sotia sekä poliittisia ratkaisuja. EU:n kielistä useimmat kuuluvat indoeurooppalaiseen kielikuntaan, sen suurimpiin eurooppalaisiin haaroihin: romaanisiin, germaanisiin ja slaavilaisiin kieliin. Kelttiläisiä kieliä EU:ssa edustaa Irlannin gaeli eli iiri, ja lisäksi kreikka muodostaa yksin oman haaransa suuressa indoeurooppalaisessa perheessä. Indoeurooppalaisen piirin ulkopuolisia EU-kieliä on vain neljä, nimittäin uralilaiset kielet suomi, viro ja unkari sekä malta, joka on seemiläinen kieli, yksi arabian muunnelmista.

Lähes kaikkia EU-kieliä kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Ainoat poikkeukset ovat kreikka ja bulgaria, kreikalla omat aakkosensa ja bulgarialla kyrillinen kirjaimisto, se, jota käytetään myös muun muassa venäjän kirjoittamiseen.

Haastattelin kielisarjamme edellisessä osassa heinäkuun lopulla Helsingin yliopiston slaavilaisten kielten professoria Jouko Lindstedtiä, joka kertoi Balkanin kielioloista. Pyysin häntä kommentoimaan myös EU:n kielipolitiikkaa.

JL: Kaiken kaikkiaan tuntuu, että Euroopan Unionissa on aika vähän kielipoliittista keskustelua. Periaatteessa on tietysti olemassa se perusseikka, että kaikki Unionin jäsenvaltioitten viralliset kielet ovat myös Unionin kieliä ja siinä mielessä tasavertaisia. Periaate on, totta kai, hyvä. Mutta nyt kun näitä muodollisesti virallisia kieliä on niin kovin paljon, niin käytännössä se on johtamassa nyt tällä hetkellä nimenomaan englannin merkityksen korostumiseen yhä enemmän. Englanti aikoinaan nousi ranskan ohi, ja nyt siitä on tulossa ylivoimainen tämmöisenä EU:n ”epävirallisena virallisena” kielenä. Virallisesti sillä ei ole mitään erikoisasemaa, mutta käytännössähän on aivan ylivoimainen.

Monet EU:n uusista jäsenmaista eivät ole pitäneet kielipoliittisia asioita kovin paljon esillä tässä prosessissa kaiken kaikkiaan. Suomessahan nyt on jonkin verran sentään ollut keskustelua siitä, että on hyvä, että voi pitää silmällä, että suomea voi käytännössäkin käyttää edelleen Euroopan Unionin instansseissa, mutta useimmille entisille sosialistimaille nämä eivät ole olleet kovin tärkeitä nämä kielipoliittiset seikat. Slovakia on itse asiassa poikkeus. Slovakialla on omaa kielipoliittista ajattelua, mutta kovin paljon sitä ei ole näissä uusissa jäsenmaissa näkynyt.

HR: Minkä takia juuri Slovakiassa?

JL: En tiedä mitään erityistä syytä siihen kaiken kaikkiaan. Voisi ehkä spekuloida sillä, että jo Tšekkoslovakian aikana slovakialaiset tottuivat siihen, että heidän on valvottava, että slovakki myös käytännössä on tšekin kanssa tasavertainen liittovaltiossa, ja että he ovat tämän valveutuneisuutensa siirtäneet EU:n toimielimiin. En ole aivan varma, onko tämä oikea selitys.

HR: Onko entisissä itäblokin maissa tavallista suurempaa kiinnostusta osata englantia?

JL: Kyllähän englanti liitetään kaikenlaiseen läntisyyteen ja modernisaatioon ja tähän suureen muutokseen. Lähes kaikissa maissa piti ennen lukea venäjää koulussa, mutta kaikkialla ei oltu siitä ollenkaan innostuneita. Kaikki plussat muuttuvat miinuksiksi ja miinukset plussiksi, kun siirrytään venäjästä englantiin niin, että se on tämän nykyisen todellisuuden merkkinä. Tietysti ihan taloudellisista ja muista syistä saksaahan Keski-Euroopassa pitäisi opiskella hyvin paljon. Se on kuitenkin Euroopan Unionin puhutuin kieli. ja monella näistä uusista jäsenvaltioista on taloudellisia suhteita nimenomaan Saksan kanssa, ja kyllähän siellä saksaakin luetaan, mutta saksaan ei liity sellaista läntisyyden ja nykyaikaisuuden leimaa niin helposti kuin englantiin.

HR: Englannin ylivoimainen asema ei johdu mistään tämän kielen ominaisuuksista, vaan historiasta, Englannin ja myöhemmin Yhdysvaltojen taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta vallasta maailmassa. Brittein saarilta löytyy mielenkiintoinen esimerkki, rinnakkaistapaus, siitä, kuinka yksi kieli voi nousta maailmanlaajuiseen valta-asemaan ja toinen lähes kadota.

JL: Keskiajan päättyessä iirillä ja englannilla oli yhtä monta puhujaa. Englanti on nyt lingua franca kaikkialla ympäri maailmaa ja iiri on uhanalainen kieli. Kumpikin on peräisin samalta seudulta. Kyllä on helppo nähdä, että poliittiset ja taloudelliset syyt tässä ovat, totta kai, vaikuttaneet, englannin osalta ensin brittiläinen imperiumi ja sitten Yhdysvaltojen ylivalta. Ei se kielen omista piirteistä koskaan johdu. Latinaa levittivät Rooman legioonat, ei se ollut sen kummempi kieli kuin mikään muukaan. Tästähän se aina johtuu, muista kuin kielellisistä seikoista. 

HR: Virallisista EU-kielistä iirillä on vähiten puhujia. Jouko Lindstedt arvelee, että niin suurelle eurooppalaiselle kielelle kuin katalaanille saatetaan ehkä tulevaisuudessa tunnustaa jonkinlainen asema EU:ssa.

JL: Katalaani on yksi esimerkki sellaisesta kielestä, joka voi vähitellen saada sitten virallisen aseman Euroopan Unionissa. Se riippuu vähän Espanjan valtion politiikasta tässä asiassa, mutta katalaanilla on niin paljon puhujia, että se hyvinkin voisi saada virallista tai puolivirallista asemaa. Tähän astihan on katsottu nimenomaan, mitkä kielet ovat virallisia tai täysin virallisia jäsenvaltioissa, ja tästä on sitten päätelty, mitkä EU:ssa pitää olla, mutta tähän tulee juuri tällaisia paradokseja, että ne eivät liity enää puhujamääriin. Ja mitä enemmän ajatellaan, että Euroopan Unionin kansalaiset kuuluvat Euroopan Unioniin suoraan eivätkä oman valtionsa kautta, niin sitä enemmän pitäisi tietysti katsoa puhujamääriä.

HR: Tässä lähestytään kiisteltyä kysymystä Euroopan Unionin luonteesta, pitäisikö EU:sta muodostua kansallisvaltioitten vai alueitten Eurooppa, hallitusten vai kansalaisten Unioni. Tähän mennessä suunnan ovat osoittaneet kansallisvaltiot ja niitten hallitukset.

 

Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

[home] [focus] [archive]