YLE/Ykkösaamu, 8.6.2007

Kuuntele ohjelma

Viikon kieli: Esperanto

Hannu Reime

Sitten on taas vuorossa perjantaiaamuun kuuluva Viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa kerrotaan tänään kielestä, joka syntyi 120 vuotta sitten. Se kuuluu niihin harvoihin ihmiskieliin, joitten syntymäpäivä voidaan ajoittaa täsmällisesti. Tältä se kuulostaa:

[…esperantoa…]

Tämä on esperantoa, tietoisesti rakennettua ihmiskieltä, jota tässä puhuu kansainvälisen esperanto-liikkeen edesmennyt aktivisti, jugoslavialaissyntyinen Ivo Lapenna. Vuosi on 1964:

[…esperantoa…]

Ivo Lapennan puheesta saattoi helposti erottaa sanat la genia verko de la doktoro Zamenhof, ”tohtori Zamenhofin nerokas työ”.

Ludwik Zamenhof oli juutalaissyntyinen puolalainen silmälääkäri, joka loi kansainvälisen kielen esperanton. Hän julkaisi vuonna 1887 teoksen nimeltä Unua Libro, ”Ensimmäinen kirja”, joka oli uuden kielen alkeisopas. Kirja sisälsi joitakin Raamatun jakeita, runoja, 16 kieliopin sääntöä ja 900 sananjuurta. Zamenhof käytti nimimerkkiä Doktoro Esperanto, ja siitä tarttui nimi tälle uudelle kielelle. Kyseessä on partisiipin preesens verbistä esperi, ”toivoa”, siis ”toivova”. Zamenhof itse oli käyttänyt luomuksestaan yksinkertaista nimeä internacia lingvo, kansainvälinen kieli, mutta ”esperanto” jäi pysyäkseen. 

Ludwik Zamenhof halusi tehdä esperantosta kansainvälisen kielen, jota mahdollisimman monet ihmiset osaisivat äidinkielensä rinnalla. Esperantoa käytettäisiin ajatustenvaihtoon silloin, kun puhujilla ei ole muuta yhteistä kieltä. Se loisi tasa-arvoisen tilanteen puhujien välille, sillä molemmille esperanto olisi opiskeltu, tietoisesti hankittu kieli.

Zamenhof oli syntynyt Białystok–nimisessä puolalaiskaupungissa, jossa siihen aikaan saattoi kuulla puolaa, venäjää, jiddišiä ja saksaa, eivätkä näitten kielten puhujat aina olleet parhaissa mahdollisissa väleissä keskenään. Esperanton luojan idealistisena tavoitteena oli, että keskinäinen ymmärrys vähentäisi myös konflikteja ja sotia.

Kansainvälisen Esperanto-liiton puheenjohtajana toiminut brittiläinen John Wells yhdistää esperanton synnyn 1800-luvun lopun kielioloihin Euroopassa. Latina oli tuolloin menettänyt vuosisataisen asemansa tieteen ja oppineisuuden kielenä, ja nouseva kansallisuusaate ja siihen kuuluva uusien kirjakielien luominen sekoittivat Euroopan kielikarttaa entisestään. Englantikaan ei ollut vielä tuolloin saavuttanut sitä maailmankielen asemaa, mikä sillä nykyisin on. Itäinen Keski-Eurooppa oli pirstoutumassa kielellisiin gettoihin. Kansainvälisen kielen luomista elähdyttivät myös eräät vanhemmat aatevirtaukset, jotka olivat vaikuttaneet Euroopassa. 1600- ja 1700-lukujen rationalistisia filosofeja oli syvästi kiehtonut se, mikä kaikissa ihmiskielissä on yhteistä.

Esperantolla oli syntyessään kilpailijoita, mutta niitten menestys on ollut sitä paljon heikompi. Ei esperantoakaan niin laajalti osata kuin tohtori Zamenhof olisi toivonut. Siitä ei ole tullut yksittäisten kansalliskielten rinnalla käytettävää ihmiskunnan yhteistä kieltä, mutta sitkeästi se on elänyt harrastajiensa parissa maapallon lähes kaikilla kulmilla. Suomeen esperanto tuli sata vuotta sitten. Synnyinsijoiltaan Euroopasta Esperanto on levinnyt muihin maanosiin. Varsin paljon sitä harrastetaan muun muassa Itä-Aasiassa — Kiinassa, Japanissa ja Koreassa — sekä toisella puolella maapalloa, Brasiliassa. Joillakin radioasemilla kuullaan esperantoa päivittäin. Yksi niistä on Puolan radio:

[…esperantoa…]

Kuinka moni ihminen osaa esperantoa? Lähimainkaan oikeaa vastausta ei tiedä kukaan, sillä mitään tilastoja ei asiasta pidetä. John Wells toteaa, että arviota esperanton puhujien määrästä on melkein yhtä vaikeaa tehdä kuin on vastata kysymykseen, kuinka moni ihminen maailmassa osaa ajaa polkupyörällä tai pelata šakkia. Varovaisesti Wells sanoo seuraavaa: esperantoa hyvin osaavia saattaisi olla korkeintaan 50 000, ja mahdollisesti noin puoli miljoonaa ihmistä hallitsee sitä jollakin tasolla, toisin sanoen pystyy käymään yksinkertaista keskustelua esperantoksi.

Mielenkiintoisinta on se, että tuhatkunta ihmistä osaa esperantoa äidinkielenään. Se on opittu esperantoa puhuvassa perheessä lapsena luonnollisesti. On jopa kolmannen polven esperanton puhujia. Heille esperanto ei ole tietoinen, aatteellinen valinta, vaan yhtä luonnollinen asia kuin vaikkapa suomi on Helsingissä syntyvän suomenkielisen perheen lapselle. Esperanton myötäsyntyiset puhujat ovat tietenkin kaikki kaksi- tai kolmikielisiä. Esperantonkielisiä maantieteellisiä alueita ei ole missään. Esperanto on todella kansainvälinen kieli.

Esperantoksi on julkaistu runsaasti kirjallisuutta, muista kielistä käännettyä ja alkuperäistä. Liioittelematta lainkaan voi sanoa, että on olemassa maailmanlaajuinen esperantonkielinen kulttuuri, joka yhdistää sitä harrastavia, siihen sitoutuneita. Esperantisteja on myös vainottu kielen lyhyen historian aikana. Viime vuosisadan totalitaariset diktatuurit — Natsi-Saksa ja stalinistinen Neuvostoliitto pienempine jäljittelijöineen — suhtautuivat äärimmäisen epäluuloisesti esperanton harrastajiin ja näitten kansainvälisyyteen ja kosmopoliittisuuteen. Heitä vangittiin ja surmattiin, ja kielen käyttö kiellettiin.

Esperanto on rakenteeltaan äärimmäisen säännöllinen kieli. Sen muoto-opissa ei ole lainkaan poikkeuksia. Sanotaan, että puolen tunnin opiskelulla oppii taivuttamaan minkä tahansa esperanton verbin. Yksittäisestä sanasta tunnistaa heti, mihin sanaluokkaan se kuuluu: substantiivi päättyy o:hon, adjektiivi a:han ja verbin infinitiivimuoto i:hin. Äännejärjestelmä on sekin varsin yksinkertainen: viisi perusvokaalia, a, i, u, e ja o. Konsonanteissa on erilaisia s:n sukuisia äänteitä yllättävän paljon. Se saattaa olla vaikutusta siitä slaavilaisesta ympäristöstä, jossa tohtori Zamenhof esperanton kehitteli. Paino on aina toiseksi viimeisellä tavulla.

Esperanto on selvästi eurooppalainen kieli. Kaksi kolmasosaa sen sanastosta on peräisin latinasta ja romaanisista kielistä, loput pääosin germaanisista ja slaavilaisista. Ajatusleikkinä voi kuvitella, että jos kansainvälinen kieli olisi luotu muualla kuin Euroopassa, kuulostaisi se luultavasti varsin toisenlaiselta kuin esperanto, ei vain sanastoltaan, vaan myös rakenteeltaan. Mutta Euroopassa tällainen kieli on kehitetty, ja Ludwik Zamenhofin päässä syntynyt hanke on elänyt tähän päivään saakka ja voi hyvin. Voisi sanoa, että maanosamme on ollut sekä kansallisuusaatteen että sen vastakohdan, kansainvälisyyden, kehto: kaksi tapaa katsoa maailmaa, molemmat vanhassa Euroopassa syntyneitä.

Esperantoa voi kuunnella laulettunakin. Tässä sitä esittää katalonialainen yhtye Kaj Tiel Plu, jonka esperantonkielinen nimi tarkoittaa ”Ja niin edelleen”. Kyseessä on Espanjan tasavaltalaisten laulu sisällissodan ajalta, esperantoksi En la fronto de Gandesa eli Gandesan rintamalla, toiselta nimeltään Se vi volas skribi mi, ”Jos haluat kirjoittaa minulle”:

[…En la fronto de Gandesa...]

 

Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

 

[home] [focus] [archive]