YLE/Ykkösaamu, 22.7.2005
Hannu Reime
Viikon kieli –sarjassa esittelemme tänään kaksi kieltä, joita puhutaan hyvin lähellä maatamme, mutta jotka silti ovat varsin tuntemattomia suomalaisille. Näillä kielillä on ollut läheiset yhteydet esivanhempiimme, ja niiden historia kertoo myös paljon eurooppalaisten ja eurooppalaisten puhumien kielten vaiheista yleensä. Viikon kielet –sarjaa toimittaa Hannu Reime.
Kun suomalaiset nykyisin sankoin joukoin ylittävät turisteina Suomenlahden ja käyvät vieraisilla virolaisten luona, kuulee suomen ja viron kielisukulaisuuden heti, vaikkei olisi koskaan opiskellut eteläisten naapureittemme puhetapaa. Siitä saa osittain selvää, ja pienelläkin opiskelulla voi alkaa puhua jonkinlaista suomen ja viron sekakieltä ja tulla ymmärretyksi.
Toisin on, kun matka jatkuu etelämmäs Baltian meistä katsoen kaukaisempiin osiin. Silloin kielimaisema muuttuu täydellisesti. Latviassa ja Liettuassa ei tule toimeen suomen eikä vironkaan kielillä. Paikallinen puhe on meille käsittämätöntä, ja kirjoitettuina sanat näyttävät eksoottisilta. Vain latinalaiset kirjaimet ovat tuttuja, mutta niissäkin saattaa olla oudonnäköisiä koristeita, vaakasuoria viivoja vokaalimerkkien päällä tai omituisia koukkuja niitten alla. Kun Latviassa avaa radion, kuulee tällaista:
[… latviaa …]
Eetterissä on Latvian radion uutisjuontaja, ja kyseessä on latvian kieli, omakieliseltä nimeltään latviešu valoda, jota kutsuttiin ennen Suomessa myös lätin kieleksi; nykyisin lätti-nimeä pidetään vanhahtavana sanana, joka kuuluu aikaan ennen Latvia-nimisen valtion syntyä. Latvian kieli ja Latvian eteläisessä naapurissa Liettuassa puhuttava liettuan kieli ovat historiallisia sukulaisia, mutta eivät ole keskenään ymmärrettäviä.
Latvia ja liettua kuuluvat suureen indoeurooppalaiseen kielikuntaan, jossa ne muodostavat oman, balttilaisten kielten ryhmän. Ne ovat siis sukua Euroopan suurille valtakielille päinvastoin kuin suomi ja viro, jotka eivät ole lainkaan tämän lähes koko maanosamme kattavan kielikunnan jäseniä, vaan kuuluvat suomalais-ugrilaisten kielten itämerensuomalaiseen haaraan.
Itämerensuomalaisten kielten ja balttilaiskielten puhujat ovat olleet kanssakäymisessä keskenään ikimuistoisista ajoista saakka. Siitä kertovat muun muassa balttilaiset lainasanat, joita on kosolti suomessa. Sellaiset tavalliset ja perisuomalaisilta kuulostavat sanat kuin ”tytär” ja ”morsian” esimerkiksi on saatu balteilta. Mielenkiintoinen pieni yksityiskohta on myös se, että latvia ja liettua ovat tietääkseni ainoat indoeurooppalaiset kielet, joissa maamme nimellä ei ole mitään tekemistä Finlandian kanssa. Se on latviaksi Somija ja liettuaksi Suomija.
Latvia ja liettua ovat ainoat elävät balttilaiset kielet. Poisnukkuneisiin kuuluu muun muassa muinaispreussin kieli, jonka puhujat antoivat nimen Preussiksi kutsutulle Saksan osalle. Muista kuolleista sukulaisistaan preussi erosi siinä, että kieltä kirjoitettiin, ja siitä on olemassa joitakin kirjallisia muistomerkkejä, jotka antavat arvokasta tietoa balttilaisten kielten tutkimukselle.
Toinen sammunut balttilaiskieli, kuuri, liittyy historialliseen Kuurinmaahan, latviaksi Kurzeme. Kuurinmaasta pohjoiseen sijainneen Liivinmaan Vidzeme asukkaat, liiviläiset, sen sijaan puhuivat itämerensuomalaista liivin kieltä, joka on sammumassa, kun puhujia on enää jäljellä kourallinen. Latvian ja liivin kielet lätti ja liivi ovat vaikuttaneet toisiinsa, muokanneet kumpaakin omasta kieliryhmästä jossain määrin poikkeavaan suuntaan, mikä kielten historiassa on perin tavallista.
Aikaisemmin oletettiin, että indoeurooppalaisten kielten joukossa balttilaiset ja slaavilaiset kielet liittyvät yhteen läheisemmin kuin kielikunnan muut haarat. Puhuttiin balttilais-slaavilaisista kielistä, jotka jossakin historian vaiheessa olisivat eronneet nykyisiksi balttilaisiksi ja slaavilaisiksi kieliksi.
Historiallisen kielitieteen tutkijoitten enemmistö näyttää nykyisin kuitenkin olevan sitä mieltä, että balttilaisten ja slaavilaisten kielten ilmeiset yhtäläisyydet selittyvät näitä kielimuotoja puhuneitten heimojen balttien ja slaavien läheisestä kanssakäymisestä. Maallikonkin on aika helppoa panna merkille yhteisiä piirteitä venäjän, puolan ja muitten slaavilaisten kielten sekä liettuan ja latvian sanastoissa ja muoto-opeissa. Slaavilaisten ja balttilaisten kielten läheinen yhteys näkyy myös esimerkiksi siinä, että Helsingin yliopistossa niitä tutkitaan ja opetetaan samalla laitoksella.
Liettuan kieli, omalta nimeltään lietuviu kalba, on aina kiehtonut Euroopan kansojen ja kielten historiasta kiinnostuneita. Joitakin on saattanut viehättää romanttinen uskomus, että tämän arkaaisen eli vanhakantaisen kielen kautta avautuisi näkymä indoeurooppalaisten kansojen historian alkuhämärään. Liettuan kieli kuulostaa tällaiselta:
[ … liettuaa …]
Liettua on säilyttänyt vanhoja äänteellisiä ja muoto-opillisia piirteitä paremmin kuin muut Euroopan kielet, ja tästä syystä se on tarjonnut runsaasti aineistoa historiallis-vertailevalle indoeurooppalaiselle tutkimukselle. Ongelmana on kuitenkin se, että liettua on latvian tavoin kirjoitettuna kielenä hyvin nuori, kun taas oletettua indoeurooppalaista kantakieltä on puhuttu ehkä enemmän kuin kolmetuhatta vuotta sitten mahdollisesti joillakin Mustan meren ja Kaspian välisillä aroalueilla, joilta indoeurooppalaisten kansojen oletetaan siirtyneen länteen. Ensimmäiset kirjalliset muistomerkit vielä elävistä balttilaiskielistä taas ovat vähemmän kuin puolen vuosituhannen ikäisiä, joten näitten kielten historiallisesta kehityksestä on mahdotonta saada varmaa tietoa.
Liettuan ja latvian muoto-oppi osoittaa ne selvästi indoeurooppalaisiksi kieliksi: sanat taivutetaan samantapaisin periaattein ja kategorioin kuin monissa muissakin eurooppalaisissa kielissä. Äänteellisiä erikoisuuksia on sävelkorko, hieman samanlainen kuin ruotsinruotsissa, norjassa, serbokroaatissa ja sloveenin kielessä.
Noin viisi ja puoli miljoonaa ihmistä puhuu tätä nykyä äidinkielenään jompaakumpaa balttilaiskieltä, liettuaa tai latviaa. Liettuan puhujia on nelisen miljoonaa ja latvian vähän yli puolitoista miljoonaa. Enin osaa puhujista asuu Liettuan ja Latvian Tasavalloissa, jotka itsenäistyivät uudelleen Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991. Liettuan asukkaista yli 80 prosentilla on äidinkielenään liettua, mutta Latviassa latvian puhujien osuus ylittää juuri ja juuri 60 prosentin. Suurin vähemmistö Latviassa on venäjänkielistä, kun taas Liettuan kielivähemmistöistä puolankieliset ovat jonkin verran suurempi ryhmä kuin venäjää puhuvat.
Latvia ja liettua ovat pohjoisen naapurikielen viron tavoin onnistuneet pysymään hengissä ja kukoistamaan kehittynyttä kirjallista kulttuuria ylläpitävinä kielinä monista tukahduttamisyrityksistä huolimatta. Tsaarit sekä myöhemmin Stalin ja tämän seuraajat yrittivät milloin kovemmin, milloin pehmeämmin keinoin venäläistää Baltian kansoja: Puolan kapinan jälkeen 1800-luvun lopulla kenraalikuvernööri Muravyov antoi määräyksen, joka muun muassa kielsi liettuan kirjoittamisen latinalaisin kirjaimin; Stalinin määräämillä valtavilla joukkokarkotuksilla Siperiaan yritettiin murtaa balttien kansallinen itsetunto; ja diktaattorin seuraajat pyrkivät hieman pehmeämmin keinoin tekemään lopun pakkoliitetyn Baltian omaleimaisuudesta.
Yhteisestä kovasta historiastaan huolimatta latviaa ja liettuaa puhuvien kansojen vaiheet ovat kulkeneet myös eri teitä. Liettua oli myöhäiskeskiajalla suurvalta, joka pisimpään vastusti käännytystä kristinuskoon. Uuden ajan alusta 1700-luvun lopulle saakka Liettua, joka pysyi katolisena, oli osa Puolalais-liettualaista aateliston Tasavaltaa. Puola ja latina olivat tämän erikoisen valtiomuodostelman hallintokieliä ja liettua lähinnä kansan puhuma kieli. Hallitsevasta aatelista monet olivat puolalaistuneita liettualaisia, ja sanalla ”Liettua” viitattiin pikemminkin maantieteeseen kuin kieleen ja kulttuuriin. Näin selittyy muun muassa se, että suuri puolalainen kirjailija ja romanttinen isänmaanystävä Adam Mickiewicz aloittaa runokertomuksensa Pan Tadeusz sanoilla ”Liettua, synnyinmaani!”. Liettualaisille nationalisteille Mickiewicz taas on oman maan kirjailija, ja hänen nimensä saa liettuankielisen muodon Adomas Mickevicius. Kun kirjailija eli 1800-luvun alussa Liettuaan laskettiin kuuluvaksi myös suuri osa nykyistä Valkovenäjää.
Latvia ja Liettua liittyivät Euroopan Unioniin viime vuonna, ja samalla latviasta ja liettuasta tuli EU:n virallisia kieliä. Se vahvistaa epäilemättä balttilaiskielten asemaa kahtena eurooppalaisena kulttuurikielenä, joitten juuret ovat syvällä maanosamme historiassa.
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta.
Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.