YLE/Ykkösaamu, 2.2.2007
Hannu Reime
Sitten on vuorossa perjantaiaamuinen viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa esitellään yksi eurooppalainen kieliharvinaisuus, albania.
Näissä kielisarjan osissa on tämän tästä palattu siihen tosiasiaan, että Eurooppa on kielioloiltaan kirjava maanosa. Euroopan historia on ollut kymmeniä kieliä puhuvien kansojen historiaa, historiaa siitä, kuinka maanosamme valtakeskukset ovat järjestelleet suhteitaan, saaneet kansat elämään milloin sopuisasti keskenään, milloin sotimaan. Suurten kielten, sellaisten kuin vaikka saksan, ranskan, espanjan tai venäjän rinnalla on Euroopassa säilynyt myös monia pieniä kielimuotoja, niistä osa sellaisia, joitten tulevaisuus näyttää varsin turvatulta. Niihin kuuluu muun muassa suomi ja tietenkin viro sekä ainoat elossa olevat balttilaiset kielet: latvia ja liettua. Myös Euroopan ainoa ”alkuperäiskieli” baski on vakiinnuttanut asemansa, ja sitä puhuvat nykyisin myös nuoremmat sukupolvet kotoa saatuna, ”luonnollisesti” hankittuna kielenä.
Jotenkin baskin kaltainen historia on ollut toisella eurooppalaisella kieliharvinaisuudella, albanialla, siinä mielessä, että se on säilynyt elävänä puhe- ja kulttuurikielenä suurempien naapurikielten puristuksessa läpi kansainvaellusten, sotien ja poliittisen sorron. Albaniaa eri muunnelmineen puhuu äidinkielenään yhteensä noin kuusi miljoonaa ihmistä. Sen puhujat ovat enemmistönä itsenäisessä Albanian Tasavallassa sekä kansainväliseltä asemaltaan kiistellyssä Kosovossa ja vähemmistöinä varsinaisen Serbian alueella sekä Makedoniassa ja Montenegrossa. Vakiintuneesta kirjakielestä suuresti poikkeavia muunnelmia puhutaan myös Kreikassa ja Etelä-Italiassa. Lisäksi albanian puhujia asuu siirtolaisina ja pakolaisina muualla Euroopassa ja merten takana. Suomessa albania on tätä nykyä kahdeksanneksi puhutuin kieli. Tänne muuttaneet ovat pääasiassa niitä, jotka pakenivat Kosovosta Jugoslavian perimyssotien aikana viime vuosikymmenellä. Albanian kieli kuulostaa tällaiselta. BBC:n albaniankielisessä palvelussa kerrotaan Kosovosta:
[…albaniaa…]
Albanian kielen omakielinen nimi on shqip, ja maa, Albania, on omalla kielellä Shqipëria, ”shkipetaarien maa”. Albaanit kuuluvat siis suomalaisten ohella niihin kansoihin, jotka käyttävät itsestään, maastaan ja kielestään toisenlaista nimeä kuin se, millä ne kansainvälisesti tunnetaan.
Useimpien muitten Euroopan kielten tavoin albania kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan. Se ei siis ole sellainen kieli-isolaatti kuin baski, jolle ei ole löydetty mitään historiallisia sukulaisia. Suuressa indoeurooppalaisessa sukupuussa albania kuitenkin muodostaa haaran, johon ei kuulu muita kieliä. Albania on yhden jäsenen kieliperhe kuten ovat myös kaksi muuta niinikään indoeurooppalaista kieltä: kreikka ja armenia.
Albanian kielen historiallisista vaiheista tiedetään aika vähän. Sen, että kyseessä on indoeurooppalainen kieli, osoitti tunnettu saksalainen kielihistorioitsija ja filologi Franz Bopp vasta niin myöhään kuin vuonna 1854. Albaniaa on yritetty yhdistää eräisiin Balkanilla muinoin puhuttuihin ja kauan sitten kuolleisiin kieliin. Kirjallisia muistomerkkejä on kuitenkin niin vähän, että yritykset ovat jääneet hyvin spekulatiivisiksi eivätkä ole saavuttaneet kielihistorioitsijoitten yleistä hyväksyntää. Roomalaisten aikana kutsuttiin nykyistä Albaniaa ja siitä pohjoiseen sijaitsevaa Adrian meren rannikkoa Illyriaksi ja siellä asuvaa kansaa illyyreiksi. Albanialaiset nationalistit korostavat mielellään tätä illyrialaista yhteyttä. Nationalismi on kuitenkin uusi, vasta 1800-luvulla syntynyt aate, ja kuten muissakin historiaan nojaavissa aatteissa siinä voidaan totuutta helposti muunnella tai keksiä sellaisia ”totuuksia”, joille ei ole olemassa perusteita.
Yhden alueen tai yhden kulttuurin piirissä puhutuille ja toisiaan muistuttaville kielimuodoille annetut nimet viittaavat aina korkean tason abstraktioihin. Niin tekee myös termi ”albanian kieli”, sillä albaniaa puhutaan monenlaisina muunnelmina ja murteina. Tärkein murreraja kulkee poikki Albanian Tasavallan. Rajan pohjoispuolella sekä Kosovossa puhuttuja albanian muotoja kutsutaan geg-murteiksi, kun taas eteläpuolisten murteitten yhteisenä nimityksenä on tosk. Kirjakieli on perustunut pääasiassa eteläisiin murteisiin. Sen tuoreimmat normit säädettiin 35 vuotta sitten, jolloin albanian viralliseen yleiskieleen tuli aineksia myös pohjoisista murteista.
Albanian kieltä kirjoitettiin aikaisemmin arabialaisin ja jonkin verran myös kreikkalaisin aakkosin. Jo lähes sadan vuoden ajan käytössä ovat kuitenkin olleet yksinomaan latinalaiset kirjaimet.
Albanian sanastoon on historian kuluessa tullut runsaasti lainaa naapureilta: kreikasta, latinasta, turkista ja Balkanin slaavilaisista kielistä. Albanian indoeurooppalaisuuden saattaa aavistaa vaikkapa joistakin lukusanoista: kaksi on dy ja kolme tre tai tri.
Historiallisen erikoisuutensa lisäksi albania on kiinnostanut kielentutkijoita myös toisesta syystä. Se kuuluu nimittäin hyvin selkeästi niin sanottuun balkanilaiseen kieliliittoon, joukkoon kieliä, jotka ovat saaneet yhteisiä kieliopillisia piirteitä siitä huolimatta, etteivät ne ole historiallisesti mitenkään erityisen lähellä toisiaan. Balkanin kieliliittoon kuuluvat albanian lisäksi nykykreikka, bulgaria, makedonia, romania ja jossakin määrin serbokroaatti.
Näillä kielillä on joitakin rakenteellisia yhtäläisyyksiä, vaikka kaikki kieliliiton jäsenet eivät niitä jaakaan. Yksi balkanilaiselle kieliliitolle tyypillinen ominaisuus on verbin infinitiivimuodon häviäminen tai puuttuminen kokonaan. Lauseen ”Ehdokas haluaa päästä Eduskuntaan” balkanilainen vastine muotoiltaisiin jotenkin niin, että ”Ehdokas haluaa, että pääsisi Eduskuntaan”. Pääverbin alistama infinitiivi korvataan subjunktiiviksi tai konjunktiiviksi kutsutulla tapamuodolla, joka tunnetaan myös muun muassa saksan ja romaanisten kielten kieliopeista. Balkanilaisissa kielissä on myös runsaasti niin sanottuja kliittisiä eli painottomia pronomineja, jotka usein kahdentavat jonkin sisältösanan. Lause ”Poika heitti tytölle pallon” muotoiltaisiin niin, että ”Poika hänelle sen heitti tytölle pallon”. Se kuulostaa aika erikoiselta, mutta syyt ovat ilmeisesti jossakin syvällä kielen rakenteissa.
Kuunnellaan lopuksi albaniaa laulettuna, musiikkia Shkodran kaupungista 1970-luvulta. Esittäjä on nimeltään Ndoja Bik ja laulun nimi vapaasti käännettynä Kauniille tytölle on kirjoitettu runoja:
[…laulua albaniaksi …]
Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.