YLE/Ykkösaamu, 29.6.2007

Kuuntele ohjelma

Viikon kieli: Kieli ja ajattelu

Hannu Reime

Sitten on taas vuorossa perjantaiaamun Viikon kieli. Hannu Reimen sarjassa pohditaan tällä kertaa kielen ja ajattelun suhdetta.

HR: Tieteisromaneissa törmää toisinaan kuvitelmaan, että ihmiset pystyisivät lukemaan suoraan toistensa ajatuksia ilman, että ne lausutaan ääneen. Telepatiaa ei ole, mutta jos sittenkin hetkeksi heittäytyy kuvitelman varaan, niin mieleen tulee heti jatkokysymys: millaisia olisivat suoraan koetut vieraan mielen, toisen henkilön ajatukset, millaiseen muotoon ne olisi puettu? Olisivatko ne samanlaisia kuin lauseet vai jotenkin epämääräisempiä, vähemmän järjestäytyneitä?

Tuhansien vuosien ajan ovat ihmiset — maailmaa avoimin silmin ihmettelevistä lapsista korkeimpiin oppineisiin — pohtineet kielen ja ajatusten suhdetta, mutta kovinkaan paljon ei ymmärrys tässä asiassa ole lisääntynyt. Vaikuttaa siltä, että on lähes mahdotonta puhua ajatuksista ja niitten sisällöstä, ellei niillä ole kielellistä asua.

Kielitieteen osa-alueista läheisimmin kielen ja ajattelun suhdetta sivuaa se, mitä kutsutaan semantiikaksi, merkitysopiksi. Sinä tutkitaan sitä, millaisen havaittavan muodon kieli antaa mielessä oleville käsitteille, jotka tietenkin myös ovat jossakin suhteessa ulkomaailmaan ja sen tapahtumiin tai ainakin ne voidaan asettaa tällaiseen suhteeseen. Kielitieteellisen semantiikan tutkijoihin kuuluu Åbo Akademin suomenkielen professori Urpo Nikanne. Pyysin häneltä vastausta todella hankalaan kysymykseen: onko niin, että ihminen pystyy ajattelemaan ilman kieltä vai vaativatko vähänkin täsmällisemmät ajatukset sitä, että ne on muotoiltu kieleksi?

UN: Kyllä kieli varmasti auttaa ainakin muistamaan ja järjestämään asioita. Mutta sitten tietysti on ajatuksia, jotka eivät ole edes kielellisiä. Jonkin maalauksen värisävyt tai esteettiset elämykset, ei niistä oikeastaan voi paljon kertoa, tai jostakin musiikkikappaleesta. Kielessä ei ole sellaisia ilmauksia, jotka pystyisivät kuvaamaan niitä, ja nekin ovat tavallaan ajatuksia. Mutta sitten tietysti kieli mahdollistaa sen, että joillekin ajatuksille saadaan muoto. Se voi olla vähän epämääräinen niin, että meillä ei ole aivan tarkkoja kuvauksia joillekin asioille. Ajatellaan esimerkiksi tilaa tai liikkumista, jota olemme viime aikoina tutkineet. Jos sanotaan, että joku tulee kotiin, niin siinä ei kerrota, mistä hän tulee tai kuinka nopeasti tai milloin. Se on kuitenkin käsite, jossa on sanottu se olennainen, mitä tästä asiasta täytyy tietää. Mutta jos mennään vielä kuvailevampiin ilmauksiin, sanotaan, että joku hyppii, niin silloin me tiedämme, että se on ylös–alas-liikettä ja ehkä suhteellisen nopeaa ja ehkä sillä tavalla, että siinä on useampi toisto. Kuitenkin se jättää hyvin paljon tilaa kielenkäytön tilanteelle. Ja itse asiassa tämä on varmasti kielen vahvuus sikäli, että se ei ole niin jäykkä, että se soveltuisi vain yhteen tilanteeseen, vaan se on sopivasti epämääräinen niin, että me voimme kertoa vain niitä asioita, jotka ovat kiinnostavia juuri siinä tilanteessa, jossa ilmausta käytetään.

HR: Kieli sekä täsmentää että yleistää ajatuksia?

UN: Kyllä. Ja sittenhän meillä on vielä… Jos ajattelee esimerkiksi kulttuuria ja sitä, minkälaiset asiat ovat tärkeitä, niin kielellä kirjoitetaan lakeja, joitten pitäisi olla aika täsmällisiä. Ja kuitenkin silloin tulee aina esiin kysymys siitä, kuinka sanaa tulkitaan. Kieli perustuu paljolti siihen, että ihminen pystyy tai, että hänellä on taipumus siihen, että luokitellaan tilanteita ja asioita, ja sitten annetaan niille jokin ilmaus. Sen jälkeen voidaan ajatella, että kun tullaan tähän samantyyppiseen tilanteeseen, niin voin kuvata sitä tällä tavalla, vaikkapa varkautta tai jotakin muuta. Muuten ei esimerkiksi lain kirjoittamisessa olisi mitään järkeä.  

HR: Jos ajatellaan jotakin avaruudellista tilaa tai kuvaa, jossa on erilaisia osia, ja niitten suhteita toisiinsa, niin on usein helpompi ymmärtää pelkästään katsomalla, mistä siinä on kysymys, kuin jos sitä ryhtyisi sanallisesti selittämään.

UN: Kyllä. Se on helpompi hahmottaa suoraan. Ja se, mikä koskee esimerkiksi ruumiin liikkeitä, niin… itse harrastan jonkin verran lenkkeilyä ja juoksua… kun sitten on katsonut juoksuoppaita ja kuinka niissä opetetaan juoksutekniikkaa, niin niistä sanallisista kuvauksista ei saa kyllä tolkkua ilman kuvaa ja mielellään vähän kaavamaista kuvaa. Tässä taas näkee taas, kuinka kieli loppujen lopuksi on aika epämääräinen asia. Ei ole tarvetta sille, että kaikkea pitäisi edes pystyä kielellä ilmaisemaan tarkasti. Jos jokaiselle mahdolliselle tilalliselle suhteelle tai ruumiinasennolle olisi oma nimi, niin kielen sanavarasto kasvaisi niin valtavaksi, että se kuormittaisi jo kapasiteettia. Tämäntyyppinen kieli on ilmeisesti optimaalinen ainakin ihmisen valmiuksille.

HR: Päteekö se kaikkiin ihmiskieliin?

UN: Kyllä varmasti. En nyt tietysti kaikkia kieliä tunne, mutta ne, mitä tunnetaan, ovat hyvin samantyyppisiä. Tietysti eri kielissä on erilaisia tapoja leksikaalistaa asioita eli panna merkityksiä samoihin sanoihin. Esimerkiksi suomessa on tämmöisiä kausatiivisia ilmauksia niin kuin ”maalauttaa”. Tällaista verbiä ei ole kaikissa kielissä ollenkaan. Mutta näissä kielissä voidaan käyttää jotakin apuverbiä ja ilmaista sama asia.

HR: Englanniksi ”maalata” on paint.  ”Maalauttaa” muodostuu kahdesta sanasta let paint, joista ensimmäinen on apuverbi. Merkityksen systemaattista muuttamista tutkitaan sillä kielitieteen osa-alueella, jota kutsutaan leksikaaliseksi semantiikaksi.

UN: Kyllä, muun muassa tätä, sitä, minkälaisia predikaatteja voi olla, mitä yhteisiä piirteitä voidaan löytää esimerkiksi kielen verbeistä, mikä on mahdollinen verbi, ja minkälaisia argumentteja eli toimintaan osallistujia se voi saada. Jos meillä on esimerkiksi verbi ”juosta”, niin se ei itsessään vielä kerro mitään. Se on vajaa käsite, joka vaatii täydennyksekseen muita tilanteeseen liittyviä osia: kuka juoksee ja mahdollisesti minne juoksee. Tässä on ehkä tavallaan kielen ydin, se, että sanat edellyttävät toistensa läsnäoloa.

HR: Näin muodostuvat rakenteet ihmiskielessä, ja niitä voidaan käyttää kuvaamaan täsmällisesti erilaisia asioita ja tapahtumia. Ehkä mielessä ei sittenkään ole mitään valmiita ajatuksia, jotka vain leijuvat vapaina odottaen, että ne puettaisiin kieleksi kudottuihin vaatteisiin. Ehkä ajatukset ovatkin valmiita vasta sitten, kun niitten päällä on tiukkojen sääntöjen rajaama kielellinen muoto. Jos telepatia olisi mahdollista, se ei lopulta paljastaisikaan mitään kovin täsmällistä ja punnittua. Vasta kieli muuttaa mielen avoimeksi muitten lukea ja ymmärtää.  

 

Löydät muut Viikon kieli -ohjelmat arkiston Kielet-hakemistosta. Sieltä löydät myös linkit muihin kieliartikkeleihin.

[home] [focus] [archive]