YLE/Ykkösaamu, 8.1.2013 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 8.1.2013 **** Etusivulle
Hannu Reime
Vuorossa on Ykkösaamun tiistaikolumnisti, joka tällä viikolla on Hannu Reime. Hän pohtii uskontoon ja tietoon liittyviä kysymyksiä.
Kosmologi ja tietokirjailija Kari Enqvist kertoo uudessa kirjassaan matkasta, jonka hän teki turistina uskovien maailmaan. Enqvist päätti paikalla ollen ottaa selvää siitä, mitä tapahtuu uskonnollisten yhteisöjen ja lahkojen kokouksissa, toisin sanoen antaa sisältöä vastattaessa kysymykseen, mitä on uskonnollisuus. Havaintojen ja painetun aineiston pohjalta syntyi viime syksynä ilmestynyt kirja Uskomaton matka uskovien maailmaan.
Lieneekö ajan merkkejä se, että Helsingin seurakuntien julkaisemassa Kirkko&kaupunki -lehdessä Enqvistin kirja arvioitiin erittäin myönteisesti. Sitä kutsuttiin uskonnottoman ihmisen miellyttäväksi puheenvuoroksi, joka siitä huolimatta on kirjoitettu intohimoisesti. Arvion tehnyt Juhani Huttunen pitää Enqvistin teoksen parhaana puolena sitä, että se ”sivuuttaa tyylillä vanhakantaisen väittelyn Jumalan olemassaolosta.”
Täysin päinvastaisen mielipiteen Kari Enqvististä esittää ”syväekologisen” Elonkehä-lehden päätoimittaja Jouko Kämäräinen, joka lyttää totaalisesti niin Enqvistin kuin tämän uusimman opuksenkin. Samassa arviossa kirjoittaja murskaa myös Enqvistin kollegan Esko Valtaojan Kaiken käsikirjan, joka ilmestyi niin ikään syksyllä tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan kustantamana.
Kämäräinen haukkuu Enqvistin ja Valtaojan ”fanaattisiksi tiedepapeiksi” ja tieteen itsensä ”fundamentalistiseksi uskonnoksi”. Syytökset ovat mielestäni käsittämättömiä, ja tieteen samaistaminen uskontoon osoittaa lisäksi täydellistä ymmärtämättömyyttä. Kirjoittaja tekee myös joillekin vaihtoehtoliikkeille ominaisen virheen sekoittamalla toisiinsa tieteen, tekniikan ja tekniikan soveltamisen.
Ajan merkkeihin kuuluu kenties myös se, että Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola esitti joulun alla tapakristillisyyden avoimen puolustuksen. Ahola pitää itseään evankelis-luterilaisen kirkon hyvänä jäsenenä, vaikka tunnustautuu ateistiksi, henkilöksi, joka ei usko lainkaan jumalaan. Kirjoittaja ei myöskään ole pelkkä kirkon rivijäsen. Hän kertoo laulaneensa kirkkokuorossa, osallistuneensa vapaaehtoistyöhön ja olleensa jopa maallikkojäsenenä valitsemassa Helsingin piispaa.
Mutta palataan Enqvistin tutkimusmatkaan ja vähän Valtaojaankin. Kirjoittajat ovat asiantuntijoita fysiikassa, tieteen pisimmälle kehittyneellä alueella, jonka piiriin myös heidän erikoisalansa, avaruuden ja maailmankaikkeuden tutkiminen eli tähtitiede ja kosmologia, kuuluvat. Molempien kirjoituksiin sisältyy kuitenkin paljon muutakin kuin vain oman alan kansantajuistamista. Enqvistin uskontokriittisen kirjan perusideat esimerkiksi voisi esittää kuka tahansa laajalti lukenut ja pohdintaan taipuvainen henkilö, jonka ei välttämättä tarvitse olla akateemisen viran haltija.
Havaintojensa ja lukemansa perusteella Enqvist pitää uskonnollisuutta ennen kaikkea tunnetilana, jota ei voi eikä tarvitse perustella järkiperäisin argumentein. Olen tästä asiasta samaa mieltä. Eihän muillekaan tunteille, esimerkiksi rakastumiselle, vaadita rationaalisia perusteluja, vaikka uskovan lailla myös rakastunut henkilö yrittää rationalisoida mielentilaansa pyrkimällä näkemään rakastumisensa kohteen vikoineen päivineen myönteisessä valossa: sekoilevasta lörpöttelijästä tulee iloinen ihminen, murjottajasta sellainen, joka suhtautuu asioihin vakavasti, tuhlari ei ole tuhlari, vaan reilu eikä saituri saita, vaan säästäväinen. Ilman rakastumiseen sisältyvää irrationaalisuutta olisivat kertovat taiteet eeppisistä runoista amerikkalaisen film noirin upeisiin melodraamoihin kärsineet pahasta aihepulasta.
Jos siis uskonnollisuus on tunnetta, uskonnottomuus on tämän tunteen puuttumista, ei sen kummempaa. Enqvist kutsuu itseään mieluummin uskonnottomaksi kuin ateistiksi, koska ensin mainittu on jälkimmäistä neutraalimpi termi. Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta en oikein ymmärrä, mitä neutraalius tässä yhteydessä tarkoittaa. Itse ajattelisin niin, että ateisti-termiin sisältyy teologinen kannanotto. Sanahan tarkoittaa jumalankieltäjää, mutta ateisti sen enempää kuin uskovainenkaan ei pysty määrittelemään, mikä on se olio, jonka olemassaoloon toinen ei usko ja toinen uskoo.
Kenties Enqvist viittaa siihen, että ateisti on ollut kristillisen Euroopan historiassa vuosisatojen ajan, ja on islamilaisessa maailmassa vieläkin, pahin mahdollinen leima, joka ihmiseen voidaan lyödä. 1600-luvulla Spinoza erotettiin Amsterdamin juutalaisesta seurakunnasta ”kaikilla taivaan kirouksilla”, ja häntä karttoivat myös kristityt, koska hän epäilyttävän ateistisesti ajatteli, että luoja ja luotu ovat yksi ja sama asia. Samalla vuosisadalla vainuttiin vaarallista materialismia ja jumalan kieltämistä hartaan katolisen, mutta matemaattista luonnontiedettä ihailleen Descartesin filosofiassa, kartesiolaisuudessa. 1800-luvulta alkaen ateismi liitettiin kommunismiin ja marxilaisuuteen.
Tältä osin asenteet ovat länsimaisen kulttuurin piirissä muuttuneet nopeasti. Voisiko syitä etsiä aatteiden sijasta vaikkapa taloudellis-yhteiskunnallisista muutoksista viime vuosikymmeninä? Kristinuskoon kaikesta huolimatta kuuluva lähimmäisestä välittämisen ja solidaarisuuden ihanne ei oikein istu yhteen pohjattoman ahneeksi ja siltä osin täysin järjenvastaiseksi osoittautuneen kapitalismin kanssa.
Ehkä ei ole sattuma, että jotkut nykymenon propagandistit myös täällä meillä ovat ottaneet esikuvakseen Yhdysvaltoihin muuttaneen venäläissyntyisen kirjailijan Ayn Randin ja hänen filosofiansa, ”objektivismin”, jota tutkitaan ja julistetaan kirjailijan nimeä kantavassa instituutissa Kaliforniassa. Rajatonta oman edun tavoittelua julistanut Ayn Rand määritteli itsensä ateistiksi ja sanoi vastustavansa sekä kristinuskoa että kommunismia, joissa hän näki paljon yhteistä.
En ole lukenut Ayn Randin teoksia. Sitaateista päätellen olen taipuvainen luottamaan Helsingin yliopistossa teoreettista filosofiaa opettavaan Panu Raatikaiseen, joka TV-haastattelussa totesi, että Ayn Randin ajattelu vuotaa kuin seula. Logiikasta viis, silti tämän omituisen ajattelijan ”objektivismi” tuntuu sopivan nykymaailmaan, jossa raha on jumala ja kilpailukyky sen profeetta.
Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Yhteiskunnallinen ajatelu, Tiede ja opetus