YLE/Ykkösaamu, 6.5.2014 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 6.5.2014 **** Etusivulle
Hannu Reime
Vasili Aksjonov oli venäläinen kirjailija, jolta ilmestyi 1980-luvun alussa romaani Krimin saari . Kertomus ajoittuu 1970-luvun loppuvuosiin, aikaan, jolloin Neuvostoliitto näytti olevan voimissaan, ja se sisältää todellisuudesta poikkeavan, vaihtoehtoisen historian. Kirja julkaistiin kokonaisuudessaan Venäjällä vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Aksjonovin kertomuksessa Krim ei ole niemimaa, vaan saari, jonka erottaa Euraasian mantereesta kapea salmi. Tästä pienestä maantieteellisestä erosta todellisuuteen verrattuna on ollut seurauksena se, että Venäjän vallankumouksen jälkeisessä kansalaissodassa paroni Wrangelin johtamat valkoiset venäläiset onnistuivat pitämään Krimin hallussaan ja perustamaan saarelle oman hallituksensa. Esikuvana on se, mitä tapahtui Kiinassa 1940-luvun lopulla. Sisällissodan päättyessä siellä Tšiang Kai-šekin kansallismielinen Kuomintang-armeija vetäytyi Taiwanin saarelle, jota Maon johtamat kommunistit eivät onnistuneet valtaamaan.
Aivan samoin kuin todellisessa historiassa Taiwanilla myös Krimin kuvitteellisessa historiassa sodan häviäjät kieltäytyivät tunnustamasta tappiotaan ja katsoivat edustavansa myös taakseen jäänyttä mannermaata. Kommunistien valta olisi vain väliaikaista.
Näin Krimille syntyy kukoistava kapitalistinen paratiisi, maailman rikkaiden subtrooppinen lomasaari. Jaltan satamaan on ankkuroitu kalliita huvijahteja, on golf-klubeja, hienoja ravintoloita, loistohotelleja, kilpa-autoja, kaikkea, mihin rahalla pääsee osalliseksi. Pääkaupungin Simferopolin siluettia hallitsevat pilvenpiirtäjät, niistä korkeimpana lyijykynää muistuttava torni, Russkij Kurier -nimisen sanomalehden toimitalo. Tornin taivaisiin osoittavaan kärkeen on lehden omistaja ja päätoimittaja Andrei Lutšnikov, romaanin päähenkilö, rakennuttanut itselleen näköala-asunnon kirjaimellisesti huipulle.
Krimin saarella istuva venäläinen hallitus ja Neuvostoliitto suhtautuvat tietenkin toisiinsa vihamielisesti. Maat käyvät kuitenkin vilkkaasti kauppaa keskenään, ja Moskovan puolue- ja muuhun eliittiin kuuluvilla on suuri etuoikeus käydä silloin tällöin ostoksilla Krimillä.
Romaani on kertomus siitä, kuinka rikas, kapitalistinen Krim liitetään Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon saaren hallituksen omasta pyynnöstä. Liittymistä ajaa päätoimittaja Lutšnikovin perustama poliittinen liike, joka saa aatteensa kannalle enemmistön Duuman vaaleissa.
Päätoimittajalla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, millaista on elää Neuvostoliitossa. Hän vierailee usein Moskovassa, jossa hänellä on neuvostoeliittiin kuuluva naisystävä Tanja, yksi romaanin keskushahmoista. Hän tietää, että Brežnevin ajan Neuvostoliitossa on pulaa kaikesta, ja hänellä on myös kontakteja tuon ajan puoliksi maanalaisiin, boheemisiin taiteilijapiireihin.
Päätoimittaja jopa näyttää, kuinka hän pystyy erään moskovalaisen jazzmuusikon kanssa loikkaamaan pienkoneella Ruotsiin. Tässä kohtaa hän tekee ikävän, mutta toden huomion tuon ajan Suomesta ja ilmaisee sen karkein sanoin. Suomalaiset — niillä huorillahan on Neuvostoliiton kanssa sopimus karkureiden luovuttamisesta, päätoimittaja Lutšnikov sanoo kertoessaan pojalleen seikkailuistaan.
Lutšnikov ei ole vasemmistolainen, eikä hän aja yhdistymistä Neuvostoliittoon syistä, jotka saivat jotkut vasemmistolaiset — eivät kaikki — ihailemaan neuvostoyhteiskuntaa viime vuosisadalla. Päinvastoin, hänen ideanaan on tehdä Krimistä eräänlainen Troijan puuhevonen, joka liittyessään Neuvostoliittoon muuttaa koko jättiläisvaltion kapitalistiseksi. Aksjonovin romaanin loppu vihjaa siihen, että kirjan päähenkilö on elätellyt katteettomia illuusioita.
Krimin liittäminen Neuvostoliittoon ei myöskään nauti jakamatonta kannatusta Moskovassa. Romaanin oivaltavimpiin jaksoihin kuuluu asiasta käytävä keskustelu NKP:n keskuskomitean alaisessa elimessä, jonka tehtävänä on seurata Krimin asioita. Yksi skeptikoista toteaa, että saarella on 40 poliittista puoluetta ja kansallisuuksiakin taitaa olla melkein saman verran, ”alkuperäisten eli tataarien ja meikävenäläisten lisäksi vaikka keitä, on kreikkalaisia ja arabeja ja juutalaisiakin, italialaisia … oi voi, englantilaisiakin siellä kuulemma on.”
Kaappaamista kannattava vastaa tähän, että puoluekirjavuus on ”vain muutaman päivän asia. Kansallisuuksien ongelma on vaikeampi, mutta minusta kreikkalaisten paikka on Kreikassa, italialaisten Italiassa, venäläisten Venäjällä ja niin edelleen.”
Tähän yli kolmenkymmenen vuoden takaiseen romaaniin on viime viikkoina viitattu siellä ja täällä, kun oikea Krim nyt on yhdistetty Venäjään pikaisen kansanäänestyksen jälkeen ja Kremlin yksipuolisin toimin osana Ukrainan kriisiä. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa New Yorker –lehdessä ilmestyi vastikään Aksjonovin romaania esittelevä artikkeli, jossa väitetään, että kirjailija ennusti Krimin liittämisen Venäjään.
Mielestäni tämä hienosti kirjoitettu romaani ei ennustanut yhtään mitään Krimistä, ei siitä oikeasta, joka todellisuudessa on niemimaa, eikä mistään muustakaan. Aksjonov kuvaa ennen kaikkea Neuvostoliiton yhteiskuntaa Brežnevin vuosina ja jättiläisvaltakunnan suhdetta sitä ympäröivään kapitalistiseen todellisuuteen. Sen kirjailija tekee pilakuvamaisen parodian avulla.
Jos Aksjonovin tarinaa vertaa juuri nyt ajankohtaiseen Ukrainan kriisiin, niin huomiota kiinnittää se, että Ukrainasta ja ukrainalaisista ei kirjassa puhuta sanallakaan. Punnitessaan Krimin haltuunoton haittoja ja hyötyjä NKP:n korkeat puoluebyrokraatit Moskovassa eivät edes mainitse ukrainalaisia yhtenä Krimin kansallisuuksista. En usko, että unohtaminen on kirjailijan taholta edes tietoista.
Reaalimaailmassa Neuvostoliiton hajoamisesta kului aikaa sukupolven verran ennen kuin ukrainalaisten ja venäläisten todelliset tai kuvitellut vastakohtaisuudet kiristyivät nykyiseksi hyvin murheelliseksi ja potentiaalisesti äärimmäisen vaaralliseksi kriisiksi. Jo nyt kymmenet ihmiset ovat menettäneet henkensä, viimeksi äärioikeistolaisten sytyttämässä barbaarisessa tuhopoltossa siihen asti verraten rauhallisena pysyneessä Odessassa.
Yhdessä asiassa päätoimittaja Lutšnikovin haave on toteutunut. Neuvostoliitto on hajonnut ja vanha Venäjä on hieman modernisoidussa muodossa herännyt henkiin erottamattomana osana tätä nykyistä kapitalistista maailmaa.
Vasili Aksjonov, Krimin saari (alkuteos Ostrov Krym ). Suomentanut Esa Adrian. Gummerus 1984
Arkisto: Hannu Reime, Venäjä ja Ukraina