YLE/Ykkösaamu, 11.2.2014 **** Etusivulle

Geopoliittista köydenvetoa Ukrainasta

Hannu Reime

Vuorossa on Ykkösaamun tiistaikolumnisti Hannu Reime. Hän pohdiskelee ajankohtaista aihetta: Ukrainaa ja sen historiaa.

Ahkerasti kirjoittava ruotsinkielinen toimittajakollegani Peter Lodenius siteeraa muutaman vuoden takaisessa Ukraina-kirjassaan seuraavaa tarinaa.

Vanha mies kertoo haastattelijalle elämästään näin: synnyin Itävalta-Unkarin keisarikunnassa, kävin koulua Tšekkoslovakiassa, menin naimisiin Unkarissa, jäin leskeksi Neuvostoliitossa ja nyt vietän vanhuuteni päiviä täällä Ukrainassa. Ahaa, toteaa haastattelija suuresti vaikuttuneena, olette siis nähnyt aika lailla maailmaa. En suinkaan, mies vastaa, en ole astunut jalallanikaan kotikaupunkini ulkopuolelle.

Kyseinen kaupunki on alle sadantuhannen asukkaan Mukatševe, josta on matkaa Slovakian tai Romanian rajalle 50 kilometriä, Unkariin hieman vähemmän. Se sijaitsee alueella, jota kutsutaan Ruteniaksi, ja jonka asukkaat, ruteenit, puhuvat ukrainaa muistuttavaa itäslaavilaista kielimuotoa.

Rutenia on yksi niistä läntisen Ukrainan alueista, jotka viime vuosisadalla ovat vaihtaneet omistajaa geopoliittisen kilpailun ja sotien seurauksena. Ennen toista maailmansotaa suurin osa näistä maista kuului Puolaan. Historiallisen Galitsian keskus oli silloin puolalainen kaupunki Lwów. Nykyisin kaupunki sijaitsee läntisessä Ukrainassa, ja siitä käytetään ukrainankielistä nimeä L'viv.

Ukraina on nimensä mukaisesti rajamaa, ja sen asukkaat ovat monesti saaneet kokea rajan kirot. Ukrainassa on käyty kymmeniä sotia siitä, kuka sitä hallitsee tai kuinka se jaetaan kilpailevien valtioiden kesken.

Nykyisin Ukrainan hallinnasta tai ainakin poliittisesta vaikutusvallasta siellä kilpailevat toisella puolen Yhdysvallat ja EU, toisella puolen Venäjä. Jos yleisimpään tulkintaan on uskominen, niin molemmilla ulkopuolisilla on omat paikalliset ystävänsä.

Niinpä Venäjän sanotaan nojautuvan Ukrainan itäisten ja eteläisten osien väestöön, joka on enemmistöltään venäjänkielistä, ja joka vielä saa suuren osan toimeentulostaan Neuvostoliiton aikaisesta, mutta nykykapitalismin mukaan kannattamattomasta raskaasta teollisuudesta. Yhdysvaltojen ja EU:n ystävät taas asuttaisivat pääosin läntistä Ukrainaa, joka ei ole koskaan kuulunut Venäjään ja Neuvostoliittoonkin vain vajaat 50 vuotta.

Tällainen kuva Ukrainan kriisistä on tietenkin karkea ja yksinkertaistettu. Mutta totta on, että kilpailua ukrainalaisten sieluista käydään diplomatian ja propagandan tasolla. Länsi tukee mieleistään oppositiota, Venäjä hallitusta. Keinot ovat näkyviä ja näkymättömiä.

Eivät ukrainalaiset kuitenkaan ole pelkkiä ulkovaltojen marionetteja. Kiovan mielenosoitukset kyllä alkoivat marraskuussa siitä, että presidentti Janukovytš päätti olla allekirjoittamatta EU:n kanssa neuvoteltua yhteistyösopimusta. Mutta ainakin yhtä paljon ovat Ukrainan kansalaiset protestoineet maassa vallitsevaa lahjontaa ja mädännäisyyttä vastaan.

Venäjä ja Ukraina ovat molemmat korruptoituneita valtioita. Kuinka nämä villin kapitalistiset maat voisivat mitään muuta ollakaan, kun muistaa, että niiden talouselämään Neuvostoliiton aikana ei kuulunut lainkaan yksityisomistusta? Alkupääomaa tulevalle liiketoiminnalleen pystyivät kokoamaan vain ne, jotka olivat riittävän häikäilemättömiä tai osasivat käyttää hyväkseen asemaansa jo valmiiksi läpimädässä neuvostoliittolaisessa byrokratiassa.

Mutta kun Venäjällä poliitikot ja oligarkit eli talouden mahtimiehet hoitavat molemmat pääosin omaa tonttiaan, Ukrainassa roolit sekoittuvat. Ukrainan opposition tunnetuimpien edustajien ihanteena näyttää häämöttävän jonkinlainen rehellinen kapitalismi, liiketoiminta, jossa ei tarvitsisi maksaa lahjuksia.

Kahden itäslaavilaisen kansakunnan, Ukrainan ja Venäjän, suhteita rasittaa sekä historia että historian tulkinta. Suurin osa nykyisen Ukrainan alueesta joutui Venäjän valtaan Pultavan taistelussa vuonna 1709, jolloin Pietari Suuren armeija löi Ruotsin Kaarle XII:n ja tämän kanssa liittoutuneen kasakkapäällikön Ivan Mazepan joukot. Taistelu oli osa parikymmentä vuotta käytyä Suurta Pohjan sotaa, joka nosti Venäjän suurvallaksi.

Ukrainalainen nationalismi syntyi 1800-luvulla osana itäeurooppalaista kansallisuusaatetta, ja sen keskeisiä tavoitteita oli ukrainan kielen vakiinnuttaminen kirjakielenä. Tällaiset hankkeet eivät lainkaan miellyttäneet tsaarin keskusvaltaa. Vuosisadan lopulla kiellettiin ensin ukrainan käyttö opetuskielenä ja myöhemmin ukrainankielisten kirjojen ja lehtien painaminen ja julkaisu. Ukrainaa ei tunnustettu omaksi kieleksi, vaan sitä kutsuttiin ”venäjän kielen vähävenäläiseksi puhetavaksi”. Isovenäläisen katsantokannan mukaan ukrainalaiset olivat vähävenäläisiä.

Venäjän vallankumouksen jälkeen Ukraina julistautui itsenäiseksi. Valtaan pyrki ainakin viisi erilaista hallitusta, ja Ukrainasta tuli kansalaissodan ja ulkomaisen väliintulon näyttämö. Sodan voitti lopulta bolshevikkien julistama Ukrainan neuvostotasavalta, josta tuli yksi Neuvostoliiton perustajavaltioista.

Ukrainan kieli nousi ennen näkemättömään kukoistukseen vallankumouksen jälkeen 1920-luvulla, kun Neuvostoliiton politiikkaan kuului tasavaltojen kansallisen kulttuurin tukeminen. Suuri ja katastrofaalinen käänne tapahtui 1930-luvun alussa, kun Stalin oli vakiinnuttanut asemansa uutena johtajana. Kansalliset erityispiirteet tukahdutettiin, ja neuvosto-instituutioista tuli pelkkä viikunanlehti vanhalle isovenäläiselle šovinismille, josta Lenin oli viimeisillä voimillaan yrittänyt varoittaa.

Pahinta kuitenkin oli maatalouden pakkokollektivisointi, joka aiheutti nälänhädän. Miljoonia ihmisiä kuoli ruuan puutteeseen aikaisemmin vilja-aittana tunnetussa Ukrainassa. Ukrainalaiset käyttävät tästä ajasta nimeä holodomor, nälällä tuotettu kansanmurha.

Länsi-Ukraina liitettiin Neuvostoliittoon Molotovin ja Ribbentropin sopimuksen seurauksena vuonna 1940. Runsas vuosi myöhemmin Natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, ja armeijat vyöryivät jälleen halki Ukrainan tasankojen.

Venäjällä ja Ukrainassa asuu vielä paljon sen ikäisiä ihmisiä, joilla on henkilökohtaisia muistoja noista ajoista. Nyt kun Ukrainasta taas kerran käydään geopoliittista köydenvetoa, kaikkien ulkopuolisten olisi järkevää osoittaa äärimmäistä pidättyvyyttä. Panokset ovat todella korkeita.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Venäjä, Ukraina

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter