YLE/Ykkösaamu, 16.11.2010 **** Etusivulle

Terrorismi ja länsimainen ideologia

Hannu Reime

Vuorossa on ykkösaamun tiistaikolumnisti, tällä viikolla Hannu Reime. Hän pohtii terrorismia ja siitä käytävää julkista keskustelua.

Helsingin Sanomat julkaisi viikko sitten pääkirjoituksen terrorismista, jonka muodostama uhka otsikon mukaan ”muuttaa muotoaan”. Lehti kommentoi Englannissa ja Dubaissa viime kuun lopulla tehtyjä pommilöytöjä, joilla estettiin oletettavasti al-Qa'idan suunnittelemat uudet terrori-iskut. Viranomaisten löytämät pommit oli kätketty lentorahtiin Jemenissä Arabian niemimaalla.

Pääkirjoituksen laatija muistuttaa, että vaikka terrori-iskuja on pystytty estämään, voivat terroristit jonakin päivänä taas onnistua. Siitä syystä ”lännessä tarvitaan turvallisuuden vahvistamisen ohella enemmän keskustelua henkisestä varautumisesta” uuden mahdollisen iskun onnistumiseen. ”Hysteeristä pelkoa ja raivoa” tulee kuitenkin välttää, lehti kirjoittaa, sillä sellaistahan terroristit juuri pyrkivät nostattamaan. Myös ”ylireagointi” on pahasta. Niillä keinoin on ehkä suorastaan vahvistettu pyhän sodan fanaatikkoja ympäri maailmaa, HS päättelee amerikkalaiseen asiantuntijaselvitykseen viitaten.

Luettuani pääkirjoituksen mielessäni heräsi pari kysymystä joistakin tekstiin sisältyvistä, mutta julkilausumattomista oletuksista ja niiden melkeinpä loogisista seurauksista. Ne koskevat sekä terrorismia itseään että näkökulmaa ja tapaa, millä tässä meidän länsimaisessa kulttuurissamme maailmaa katsellaan.

Itse terrorismista, sen syistä ja terroritekojen estämisestä mieleeni välähti ajatus, että ”ylireagointi” on melko lievä ilmaus niistä toimista, joihin Yhdysvaltojen hallitus ryhtyi yhdeksän vuoden takaisten näyttävien ja tuhoisien terrori-iskujen jälkeen. Se julisti ”sodan terrorismia vastaan” ja — ettei ilmaus jäisi pelkäksi kielikuvaksi — todella ryhtyi sotaan hyökkäämällä Afganistaniin ja Irakiin, ensin mainitussa tapauksessa tukenaan ”kansainvälinen yhteisö”, jälkimmäisessä vain ”halukkaiden koalitio”. Tärkeät Euroopan maat, Saksa ja Ranska, eivät tohtineet lähteä Irakin sotaseikkailuun mukaan.

Näiden päätösten seurauksena Afganistanissa ja Irakissa on kuollut monen monta kertaa niin paljon ihmisiä kuin syyskuun 2001 terrori-iskuissa Yhdysvalloissa. Entä miten on laita uusien terroritekojen estämisen ja terrorismin uhan pienentämisen, jos nimittäin vaikka vain argumentin vuoksi hyväksytään rasistinen oletus, että pohjoisamerikkalaisen tai eurooppalaisen henki on kalliimpi kuin afganistanilaisen tai Irakin asukkaan?

Terrorismiin perehtyneiden asiantuntijoiden mukaan sodat Afganistanissa ja Irakissa ovat lisänneet uuden ja vakavan terrorihyökkäyksen uhkaa moninkertaisesti Euroopassa ja Amerikassa. Saddam Husseinin uskonnottoman, lähinnä stalinismista esikuvansa ottaneen diktatuurin romahdus ja sitä seurannut kaaos vetivät aseistettuja terroristeja Irakiin kaikista ympäröivistä maista ja kauempaakin. Afganistanissa ja nyt myös Pakistanin puolella jokainen ihmisuhreja vaativa ilmaisku tuo uusia mahdollisia rekryyttejä al-Qa'idalle. Iskut tehdään usein miehittämättömillä lennokeilla, joita ohjataan tietokoneen näytöltä valtameren takana Yhdysvalloissa.

Presidentti Bush kutsui syksyllä 2001 raukkamaisiksi pelkureiksi niitä yhdeksäätoista saudiarabialaista ja egyptiläistä, jotka muuttivat kaappaamansa matkustajakoneet ohjuksiksi. Mitä voidaankaan tämän valossa sanoa miehittämättömän Predator–lennokin ohjaajasta, jolle tappaminen on kuin tietokonepeliä? Terrorismilla ja terrorismin vastaisilla operaatioilla ei näytä olevan muuta eroa kuin se, että ensin mainittuun syyllistyvät ”he”, jälkimmäisiin ”me”.

Sanaa ”terrorismi” on muutenkin jo pitkään käytetty vain ei-valtiollisten toimijoiden, sellaisten kuin islamistisen al-Qa'idan, Baskimaan ETA:n tai Pohjois-Irlannin IRA:n väkivallasta. Tästä terminologisesta rajoituksesta seuraa, että terrorismin piiriin eivät kuulu Israelin armeijan pommitukset Gazassa ja Libanonissa, eivät Venäjän armeijan toimet Tšetšeniassa eivätkä Kiinan turvallisuuselinten kovat otteet Xinjiangissa ja Tiibetissä, puhumattakaan ”kansainvälisen yhteisön” johtavien valtioiden teoista Afganistanissa ja Irakissa.

”Terrorismin vastainen sota” ei siis ole vähentänyt terrorismin uhkaa, vaan päinvastoin lisännyt sitä. Tästä voidaan vain päätellä, että terrorismia ei sittenkään pidetä niin vakavana asiana kuin mitä puheista ja kirjoituksista voisi päätellä ja mitä se — turha sanoakaan — tietenkin on. Geopolitiikka käy omien kansalaisten turvallisuuden edellä. Valtajulkisuudessa tästä keskustellaan harvemmin.

Alussa lainaamani Helsingin Sanomien pääkirjoitus on pieni esimerkki lukemattomien muiden joukossa siitä, mitä voisi hyvin perustein kutsua vallitsevaksi länsimaiseksi ideologiaksi. Olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä aika, jota parhaillaan elämme — aika, jolloin kapitalismista on tullut maailmanlaajuinen yhteiskuntajärjestelmä ja valtiokollektivistinen vaihtoehto on romahtanut — että tämä aika on paljon ideologisempaa kuin yleisesti uskotaan.

HS:n lyhyessä pääkirjoituksessa ”länsi” esiintyy peräti viisi kertaa aivan kuin sanaan liitetty geopoliittinen merkitys olisi täysin ongelmaton ja itsestään selvä: ”lännelle kirkastui…”, ”lännen yleisö…”, ”lännessä tarvitaan…” jne. Ketkä ihmiset ja mitkä maat kuuluvat länteen? Kuuluvatko siihen vaikkapa Brasilia, joka sijaitsee lännessä Euroopasta katsoen, ja Turkki, Euroopan portti itään, Orienttiin? Nämä kaksi varsin tärkeää ja väkirikasta maata neuvottelivat aikaisemmin tänä vuonna kompromissiratkaisun ”lännen” ja Iranin välisessä kiistassa, joka koskee iranilaisten ydinohjelmaa. Yhdysvallat suhtautui sopimukseen kaikkea muuta kuin innolla. Millä oikeudella Brasilia ja Turkki kuvittelevat muka voivansa puuttua ”lännen”, siis Yhdysvaltojen ja sitä myötäilevän EU:n, riitoihin Iranin kanssa?

Ajatus maapallon jakautumisesta ”sivistyneeseen länteen” ja ”barbaariseen itään” elää hyvin sitkeästi eurooppalaisessa perinteessä. Voi olla, että sen juuret ovat hyvin kaukaisessa historiassa, ehkä Kreikan kaupunkivaltioiden käymissä persialaissodissa viidennellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Nykyaikaisen muotonsa tämä ”lännen” ja ”idän” olemuksia selittävä ajattelu sai varmaankin 1800-luvulla, kolonialismin huippuvuosina, jolloin myös moderni rasismi syntyi. Palestiinaa lukuun ottamatta kolonialismi on historiaa. Rasismi on virallisesti huonossa huudossa, sillä monikaan ei enää julistaudu rotuoppien kannattajaksi. Ehkä olisi jo aika hylätä myös maantieteeseen ja ilmansuuntiin nojaava ideologinen mystiikka.


Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Irak, Afganistan, Lähi-itä, Robert Fisk, Noam Chomsky, Ramzy Baroud, Tariq Ali, John Pilger, Moshé Machover, Mark Curtis

 

[home] [archive] [focus]