YLE/Ykkösaamu, 23.8.2011 **** Etusivulle

Afrikan uusin valtio: Etelä-Sudan

Hannu Reime

Afrikkaan syntyi tänä kesänä, heinäkuun yhdeksäntenä päivänä, uusi valtio, Etelä-Sudan. Maan itsenäistyminen sujui rauhallisesti, mutta sitä edelsivät vuosikymmenien mittaiset katkerat sodat. Tämän viikon tiistaikolumnistimme Hannu Reime pohtii yhtenäisen Sudanin hajoamiseen liittyvää pitkää historiaa.

Viisikymmentä vuotta sitten Afrikan poliittiselle kartalle piirrettiin kovalla kiireellä uusia rajoja osoittamaan vastaitsenäistyneitä valtioita, jotka syntyivät, kun Euroopan siirtomaaimperiumit luopuivat alusmaistaan. Nuorten valtioiden yhteisenä periaatteena oli, että siirtomaavallan aikaisia rajoja ei ryhdytä muuttamaan, vaikka ne usein olivatkin afrikkalaisten kannalta katsoen aivan mielivaltaisia. Eurooppalaisten vetämät linjat saattoivat sulkea piiriinsä kansoja, jotka eivät olisi halunneet olla tekemisissä toistensa kanssa, ja erottaa toisistaan niitä, jotka yhteisen kielen ja yhteisen kulttuurin vuoksi olisivat kernaasti olleet valmiita yhteiseloon. 1960-luvun alkuvuosilta on myös peräisin ihanteellinen ajatus Afrikan yhdistymisestä yhdeksi liittovaltioksi, mitä entiset siirtomaavallat eivät tietenkään kannattaneet.

Uuden Afrikan johtajat ymmärsivät hyvin, että rajojen muuttaminen johtaisi loputtomiin riitoihin ja sotiin, ja sitä paitsi, olihan koko kansallisvaltion idea Euroopassa keksitty ja sielläkin melko uusi ja veristen kiistojen ja sotien käynnistäjä. Afrikan itsenäisyysliikkeissä oivallettiin myös, että sisällissodat johtaisivat helposti entisten siirtomaaisäntien paluuseen takaoven kautta. Juuri niin uhkasi käydä Kongossa kesällä 1960, kun belgialaisten kaivospiirien tuella masinoitiin separatistinen hanke vauraan Katangan maakunnan erottamiseksi juuri itsenäistyneestä valtiosta.

Myös Nigerian pohjoisosien julistautuminen itsenäiseksi Biafraksi vuonna 1968 tuomittiin muissa Afrikan maissa. Moraalisen kannan ottaminen Biafran kysymyksessä tosin oli monille ihmisille vaikeampaa kuin oli ollut Kongon yhtenäisyyden puolustaminen kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Etelä-Sudanin irrottautumista Sudanista voi tarkastella viileämmin kuin Katangan tai Biafran kriisejä, sillä se tapahtui Sudanin hallituksen ja Etelä-Sudanin johtajien allekirjoittaman sopimuksen mukaisesti ja etelässä pidetyn kansanäänestyksen jälkeen. Tätä voisi kutsua rauhanomaiseksi eroksi, ellei tietäisi mitään sitä edeltäneestä historiasta. Sudanin itsenäisyyden aikana ehtivät pääkaupungissa Khartumissa istuva keskushallitus ja etelän vastarintaliike sotia keskenään suurin piirtein neljäkymmentä vuotta kahdessa pitkässä sisällissodassa.

Etelän ja pohjoisen välisten sotien lisäksi sudanilaiset ovat kärsineet kuivuuden tuomista nälkäkatastrofeista 1980-luvulla sekä Darfurissa — maan länsiosassa — 2000-luvulla käydyistä aseellisista yhteenotoista, joissa Khartumin hallituksen tukemat Janjawi-miliisit ovat terrorisoineet maata viljelevää ei-arabialaista väestöä. Kaiken kaikkiaan sodat ja nälänhätä ovat varovaistenkin arvioiden mukaan vieneet Sudanissa ainakin parin miljoonan ihmisen hengen, ja miljoonat muut ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa ja lähtemään pakosalle.

Sudan on maa, jossa islamiin pohjaava arabiankielinen kulttuuri ja kristinuskoa tai luonnonuskontoja tunnustava, pääosin niililäis-saharalaisiin kieliin perustuva kulttuuri kohtaavat. Sudania onkin joskus kutsuttu Afrikan tienristeykseksi. Maan nimi on monikkomuoto arabian sanasta aswad, 'musta', ja ilmaus bil a d al-s u d a n tarkoittaa kirjaimellisesti mustien maata. Sillä on perinteellisesti viitattu Sudanin tasavaltaa paljon suurempaan alueeseen, joskus jopa koko siihen vyöhykkeeseen, joka Saharan eteläpuolella ulottuu Atlantilta Punaiselle merelle. Länsi-Afrikassa sijaitsevaa Malia kutsuttiin Ranskan Sudaniksi ennen maan itsenäistymistä vuonna 1960.

Sudanin tasavallan ja sitä edeltäneen alueen vaiheet ovat läheisesti liittyneet pohjoisen naapurimaan Egyptin pitkään ja monipolviseen historiaan. Mahtava Niili yhdistää Sudanin ja Egyptin. Sen kaksi päähaaraa, Afrikan suurten järvien alueelta vetensä saava Valkoinen Niili ja Etiopiasta virtaava Sininen Niili, yhtyvät Khartumin lähellä Sudanissa. Muinaisen Egyptin historiassa vaikuttanut Nuubia ja myöhemmät nuubialaiset kuningaskunnat sijaitsivat niillä mailla, missä Egypti ja Sudan kohtaavat.

Niin kuin moni muukin asia meidän päivinämme, niin myös Sudanin historia uusimpana aikana alkaa parisataa vuotta sitten. Vuonna 1820 Egyptin varakuningas Muhammad Ali valtasi Sudanin pohjoisosan.  Muodollisesti Turkin sulttaanin alaisen, mutta tosiasiassa hyvin itsenäisesti toimineen Alin seuraajien aikana suurin piirtein koko nykyisen Sudanin alue liitettiin Egyptiin.

Eurooppalaisten suurvaltojen, varsinkin Britannian, kiinnostus Egyptiä ja Sudania kohtaan kasvoi vuosisadan loppupuolella. Vuonna 1885 Sudanissa puhkesi ulkovaltojen vastainen onnistunut kapina, jota johti Jumalan lähettilääksi eli mahdiksi itsensä julistanut Muhammad Ahmad. Mahdi itse kuoli pian voittonsa jälkeen, mutta itsenäinen mahdi-valtio pysyi pystyssä vuosisadan lopulle saakka. Sen olemassaolo päättyi Niilien yhtymäkohdassa käytyyn Omdurmanin taisteluun, jossa Sir Herbert Kitchenerin johtamat brittijoukot löivät mahdi-armeijan. Sudanista tuli maa, jota Britannia ja Egypti hallitsivat yhdessä, Anglo-egyptiläinen Sudan niin kuin sen nimi virallisesti kuului. Ratkaisevat päätökset sudanilaisten kohtaloista tehtiin Lontoossa.

Viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana Britannian hallitessa Sudania maa oli muodollisesti yhtenäinen poliittinen kokonaisuus. Tosiasiassa maata jakava kulttuurinen kuilu vain syveni noina vuosikymmeninä, sillä pohjoista ja etelää hallittiin kuin kahta eri maata: liikkumiseen alueiden välillä vaadittiin passi ja kaupankäyntiin lupa. Lontoossa ilmeisesti valmisteltiin Etelä-Sudanin liittämistä brittiläiseen Itä-Afrikkaan, mitä ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Sudan itsenäistyi vuonna 1956, mutta etelän ja keskushallituksen välinen sota oli alkanut jo vuotta aikaisemmin ja tämä ensimmäinen sisällissota päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin. Rauhanaikaa sen jälkeen kesti vain vuosikymmenen verran, ja sodan toinen vaihe päättyi vasta viime vuosikymmenen puolessa välissä. Silloin solmittu rauhansopimus johti nyt alkaneeseen uuteen vaiheeseen Sudanin pitkässä historiassa. Afrikan kartalle on piirretty uusi raja, joka erottaa toisistaan Sudanin ja Etelä-Sudanin tasavallat. Onko se hyvä vai huono asia, sitä voi itse kukin mielessään pohtia mieltymyksiinsä tai uskomuksiinsa nojaten.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Afrikka

 

[home] [archive] [focus]