YLE/Ykkösaamu, 24.3.2015 **** Etusivulle

Netanyahun temppu

Hannu Reime

Benyamin Netanyahu jatkaa todennäköisesti Israelin pääministerinä myös viikko sitten pidettyjen vaalien jälkeen. Netanyahun Likud-puolue sai eniten kansanedustajia 120-paikkaiseen parlamenttiin Knessetiin. Pääministerin tavoitteena on siirtää Israelin politiikkaa entistäkin oikeammalle, arvioi tiistaikolumnistimme Hannu Reime.

Israelin vaalikampanja oli verraten lyhyt ja väittelyt kiihkeitäkin. Miehitettyjen palestiinalaisalueiden tulevaisuus ei kuitenkaan millään tavoin hallinnut keskusteluja, vaikka juuri se kiinnostaa kaikkein eniten ulkopuolisia ja ennen kaikkea näiden alueiden oikeudettomia asukkaita. Voi kuvitella, että ilman Palestiinan kysymystä Israel olisi vain Välimeren itäisessä pohjukassa sijaitseva pieni valtio, jonka sisäiset asiat eivät muuta maailmaa suuresti liikuttaisi.

Ylivoimainen osa hepreankielisestä enemmistöstä, Israelin juutalaisista, näyttää tyytyvän vallitsevaan tilanteeseen. Miehitys jatkuu, samoin sen suojissa tapahtuva kolonisointi ja asutustoiminta. Saarretun Gazan tuhoisa pommittaminen aika ajoin ei sanottavasti häiritse arkista elämää, vaikka Hamasin raketteja saattaa näiden toistuvien sotien aikana lentää Israelin puolelle.

Ennenaikaisiin vaaleihin jouduttiin joulukuussa, kun Netanyahu kesken istuvan Knessetin kauden erotti hallituksestaan kaksi keskustalaisempaa ministeriä, oikeusministeri Tzipi Livnin ja valtiovarainministeri Yair Lapidin. Mitään pakkoa päätökseen ei ollut, sillä seuraaviin säännönmukaisiin vaaleihin oli aikaa vielä kaksi vuotta.

Mistä siis kiire äänestämään varsinkin, kun mielipidetiedustelut povasivat tasaväkistä kamppailua Netanyahun Likudin ja sionistileiriksi itseään kutsuvan blokin välillä? Tässä kilpailevassa liittoutumassa ovat mukana vanha työväenpuolue, jolla on uusi johtaja Isaac Herzog, ja Tzipi Livnin puolue, nimeltään yksinkertaisesti Hatnuah, Liike.

Ennusteet osoittautuivat vääriksi. Kolmellakymmenellä paikallaan Likud jätti reippaasti taakseen 24 kansanedustajan määrään yltäneen sionistileirin.

Netanyahu onnistui vaalikampanjan viime vaiheessa kääntämään äärimmäisen oikeiston kannattajat taktisesti äänestämään hieman maltillisempaa pääministerin puoluetta. Likudista oikealla olevia puolueita johtavat eroavan hallituksen talousministeri Naftali Bennett ja ulkoministeri Avigdor Lieberman. Tammikuussa Bennett ja Lieberman osallistuivat Pariisissa terrori-iskujen vastaiseen marssiin, mikä pakotti myös Netanyahun lennättämään itsensä paikalle TV-kameroiden eteen. Ranskan hallitus oli kiusaantunut tästä näytelmästä.

Äärioikeiston äänestäjiin vedoten Netanyahu sanoi vaalipäivän kynnyksellä, ettei hän tule hyväksymään Palestiinan valtion perustamista. Toinen kiihkonationalisteihin vetoava lausunto oli varoitus siitä, että arabit vyöryvät vasemmiston tukemina joukoittain vaaliuurnille.

Netanyahu on vaalien jälkeen joutunut silottelemaan äkkijyrkkiä lausuntojaan. Niistä ei pidä ainakaan presidentti Obama Washingtonissa eivätkä myöskään Euroopan unionin johtajat. ”Rauhanprosessi” saattaa olla kuollut, mutta hautajaisia muistosanoineen ei pidetä suotavana johtavien valtioiden kanslioissa.

Vielä kiusallisempaa Yhdysvaltojen presidentille oli se, että pääministeri Netanyahu toi Israelin vaalikampanjan keskelle Washingtonia. Kaiken diplomaattisen protokollan ohittaen Netanyahu piti Yhdysvaltojen kongressissa puheen, joka käsitteli Irania. Sanallakaan Netanyahu ei puhunut palestiinalaisista tai ”rauhanprosessista”.

Puheellaan Netanyahu yritti kääntää amerikkalaiset kansanedustajat ja senaattorit niitä neuvotteluja vastaan, joilla Obaman hallitus pyrkii sopimaan Iranin mahdollisen ydinaseohjelman lopettamisesta. Yhdysvalloilla on strateginen tarve päästä yhteistyöhön Iranin kanssa taistelussa Irakia ja Syyriaa terrorisoivia fanaattisia Isis-joukkoja vastaan.

Netanyahulle on tullut lähes päähänpinttymäksi pyrkimys estää Yhdysvaltojen ja Iranin välien vaatimatonkin paraneminen. Perimmäisenä syynä saattaa hyvinkin olla ajatus siitä, että Lähi-idän geopoliittiselle tunkiolle mahtuu Yhdysvaltojen alaisuuteen vain yksi kukko, onhan Iran suuri maa ja potentiaalisesti vahva valtio.

Obamaa Netanyahun tempussa ärsytti erityisesti se, että Israelin pääministeri yritti puheellaan iskeä kiilaa Valkoisen talon ja yhä oikeammalle siirtyneiden kongressin republikaanien välille. Yhdysvaltojen ja Israelin läheiset suhteet on tähän asti pidetty puoluepolitiikan ulkopuolella. Merkittävää on se, että 60 kongressin jäsentä boikotoi Israelin pääministerin puhetta.

Kolmen miljardin dollarin suuruisella vuotuisella avullaan Yhdysvallat on Israelin tärkein liittolainen. Avun syynä eivät ole sisäpoliittiset laskelmat eivätkä myöskään paljon puhutun Israel-lobbyn painostustoimet, vaan yhteiset strategiset intressit. Yhdysvallat on myös saavana osapuolena tässä molempien valtioiden sotateollisen kompleksin high-tech - yhteistyössä.

Viime viikon vaalien mielenkiintoisimpia tuloksia on arabipuolueiden eli lähinnä Israelin palestiinalaisia edustavien ryhmien menestys. Arabipuolueiden yhteinen lista sai 13 kansanedustajan paikkaa ja nousi Knessetin kolmanneksi suurimmaksi ryhmittymäksi.

Termi 'arabipuolueet' on hieman harhaanjohtava, sillä yhteisen vaaliliiton vanhin ryhmä on kommunistien ympärille muodostettu Demokraattinen rintama Hadash, jonka äänestäjiin kuuluu sekä juutalaisia että arabeja. Ennen vaaleja Hadash sai huomattavan tukijan, kun Knessetin entinen puheenjohtaja ja sionistisessa liikkeessä uran tehnyt 60-vuotias Avrahan Burg liittyi siihen.

Israelin ”virallinen” kommunistipuolue Maki on vuosikymmenien ajan pyrkinyt edistämään juutalaisten ja arabien yhteistyötä. 1950-luvulla Maki oli ainoa poliittinen järjestö, jossa hepreaa ja arabiaa puhuvat israelilaiset saattoivat toimia tasa-arvoisina. Samaan aikaan puolue oli vahvasti stalinismin rämettämä. Tältä osin se ainakin on sittemmin muuttunut niin kuin on moni muukin asia maailmassa.

Hadashin ja arabipuolueiden yhteislista koostuu aatteellisesti hyvin erilaisista ryhmistä: mukana on vasemmistolaisia, feministejä, kansallismielisiä palestiinalaisia ja maltillisia poliittisen islamin kannattajia. Lista muodostettiin siitä syystä, että vaalien äänikynnys nostettiin ulkoministeri Liebermanin aloitteesta kahdesta prosentista yli kolmeen ilmeisenä tarkoituksen estää arabien pääsy Knessetiin. Hanke kääntyi itseään vastaan, sillä Knessetissä on nyt enemmän ei-sionisteja kuin koskaan aikaisemmin.

Kaiken kaikkiaan Israelin vaalit osoittivat, että neljättä kauttaan pääministerinä aloitteleva Benyamin Netanyahu yrittää kääntää hallituksensa politiikan entistäkin oikeammalle. Ehkä Netanyahulla on mielessään Obaman jälkeinen aika Washingtonissa. Sen alkamiseen on enää vajaat kaksi vuotta.

 

Arkisto: Hannu Reime, Lähi-itä, Ramzy Baroud, Phyllis Bennis, Noam Chomsky, Patrick Cockburn, Robert Fisk, Moshé Machover

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter